viittaan edelliseen tekstiini ja totean harakoiden saaneen savupiipusta kiinni edellisestä kirjoituksesta pudonneet sanat. Ne tulivat jälkijunassa siipipuhelimella tiedokseni, joten kirjaan ne tähän. (Minäkö sekaisin? Olisittepa kuulleet äskeisen mediahaastattelun radiosta. Sain tartunnan, siinä kaikki.)
###
Harakat raportoivat seuraavia aiheita, jotka putoilivat edellisestä blogitekstistäni:
Aihe 1. Enkeli-ihmiset keskuudessamme. Näistä on näyttöä. Ehkä Lukijanikin on havainnut heitä ympäristössään? Törmään heihin usein, aivan vastikäänkin, josta sain syttöä ottaa asia puheeksi täällä. Näillä ihmisillä on pienet siivet vaatetuksen alla piilossa. Heidät erottaa seuraavasta: ajattelevat parastasi, kannustavat, tsemppaavat, rohkaisevat. Tekevät pieniä hyviä tekoja, ajattelevat lähimmäistään. Heillä on hyvä sydän ja kyky ajatella toisen puolesta. Mutta heillä on myös vastapooli, vastavoima. Aiemmin mainitsemani Mustasydän kuuluu vastapooliin: mustaan, katkeraan, ankeuttavaan joukkoon. Myrkkysydämet kampittavat, kadehtivat, katkeroittavat ja lannistaa lähiympäristöään. Kuin Raamatun hyvä ja paha, sillä näin on nähty ja näin on oleva, jotta hyvä ja paha kamppailevat elintilasta. Tässä joutuu itsekin miettimään kumpaan joukkoon kuuluu. (Kokeilee selkäpuolelta tuntuuko siiventynkiä.)
Ja kuin tilauksesta edelliseen liittyen ryhtyi Talonmies alakerrasta huhuilemaan. Sai watsapp-viestin liittyen erään lapsiperheen hiihtolomaan. Tehtiin Valkosiipien työ: luovutaan aiemmasta suunnitelmasta ja annetaan mökki lapsiperheen hiihtolomakäyttöön (selvyyden nimissä: ilmaiseksi). Menee parempaan tarpeeseen. Perheen ammattimies eli isä tekee pienen huoltotyön samalla. Tuosta mökistä on tullut vähän rasite lähialueen riitojen vuoksi. Olen tainnut mainita aiemmin. Alueella on ongelmaporukka – haa! – Myrkkysydän-valtakunnan sakkia.
Aihe 2. Uutismedian seuraaminen. Ehkä Lukijanikin on samassa kierteessä? Jotenkin pitäisi nyt pystyä samaan kuin Pyöreä pöytä-radio-ohjelmassa Pekka Seppänen. Että antaa asioiden edetä omalla painollaan, kun ne joka tapauksessa etenevät miten etenevät. Että elelisi vain omaa elämäänsä, eikä Turkin tai Venäjän.
###
Lopuksi haluan mainita, että sain tuttavalta vinkin vilkaista tubettaja Pirjo Hannelen juutuupikanavaa. Että mitä mieltä olen. Vilkaisin. Ja ajattelen, että hienoa, jos ja kun ihminen saa iloa tubettamisesta kuten ilmeisen selvästi Pirjo Hannele saa. Lisäksi saa rahaa YouTube-päivityksistä. Joillekin somekanavat tuovat yksinäisyyteenkin helpotusta, joko seuraajana tai sisällöntuottajana.
###
Nyt sitten vain ratkaistava lähteekö vielä hiihtolenkille vai hiihtääkö ruhonsa sohvalle vaaka-asentoon.
terveisiä Lapista, jossa kelit on suosineet ja monenlaista suksea on viritetty jalkaan. Kävin jopa laskettelurinteessä verestämässä muistia vanhan harrastuksen parissa nyt, kun luotto omiin kinttuihin alkaa olla kohdillaan. Mähän jouduin vähän ”tiloihin” kun tuli sitä vammautumista Ruskearuunan kanssa. Alkoi niin juukelisti pelottaa kaikenlainen mahdollinen vammautumisriski.
Mun harrastustouhuni on aika ajoin ihmetyttänyt ympäristöä. Joku vuosi sitten oli harrastetilaisuus, jossa piti raportoida kaikki harrastuksensa, joita vuosien varrella on harrastanut. Sivusilmällä vilkuillessa huomasin puheenvuoroni nostattavan kulmakarvoja. Mutta pätkääkään en valehdellut. Minkäs sille tekee, kun on ollut koko ikänsä touhukas ja koko ikääkin alkaa olla lakkarissa enemmän kuin nelikymppisillä.
###
Asiasta lammasjuustoon
Ostin tämmöistä lammasjuustoa eli manchegoa. Lomallahan kuuluu olla vähän niin kuin pois aitauksestaan. Olen vuoskymmenten aikana tekemieni havaintojen perusteella pistänyt merkille, että Lapin lomalla tavan kansalainen alkaa juoda viiniä, nauttia laatujuustoja ja siemailla hienoista konjakkilaseista wsop-tason liemiä. En älyä mistä siinä on kyse. Näissä maisemissahan konjakkilasit on kuin hajuvesi lihapullataikinassa. Ihime hommaa. Voihan sitä ostaa kotiinsa ne pikarit ja kristalliset konjakkilasit ja siemailla siellä. Mutta lammasjuusto nyt kumminkin pitää olla 🙂
###
Täällä mökissä kännykällä otetun verkkoyhteyden kurimuksessa kävi niin, että osa tekstistä meni harakoille. Ne nauravat nyt savupiipun juuressa siipisulka suunsa edessä, että mitä huttua tämäkin nyt on! Suokaamme se heille ja painelkaamme itse yöpuulle, sillä huomenna on ohjelmassa aamutuimaan siivousta, sen jälkeen pirssi täyteen suksia, nyssäköitä, roinaa, kamppeita, monoja, kenkiä ja perätulpaksi Rakki takakonttiin. Tuossa se selän takana onnellista untaan vetelee etutassut nätisti viikattuina rinnan alle. Talonmies puolestaan on dekkarinsa lyönyt kiinni, sammuttanut valon ja kääriytynyt vällyihinsä. Nukkuu enemmän kuin minä ja lisäksi huomenna on alamäkkeen ajoa melkoinen huikonen. Minuahan hän ei päästä rattiin, pelkää kuulemma piruparka 😀 Oukki doukki, sopiihan se. Saan nauttia elämästä ratin takana ihan tarpeeksi muutenkin, vaikka juna onkin favoriittini.
Oikein paljon hyviä päiviä Lukijalleni! Olkoon maamme päättäjät viisaita ratkaisuissaan tulevaisuutemme suhteen. Olen luottavainen. Ainakin Matti Vanhanen ja presidenttimme handlaavat hommat, jos muut lakoaa. Olen varma.
yst terv Klara (Laitan tähän pari kuvaa, niiden piti tulla juttuun mukaan.)
Vasemmalla teollinen tuote, oikealla omatekoinen (Royal Gala-omena)
Hidasta aamua Lukijalle,
ja terveisiä vuokra-asunnolta jostain päin Pohjois-Suomea. Käyn täällä työmatkoilla, joten on pitänyt hommata vuokra-asunto. Siinä kävi tuuri. Tuttava tunsi porukan, jolla oli ylimääräinen vuokra-asunto vapautumassa. Paikka on ideaalinen, säkä tässäkin. Nyt istuskelen vuokranantajalta lainatun ruokapöydän äärellä odottelemassa Talonmiestä. Jatketaan tästä ylemmäs viikoksi ulkoilemaan. Tarkoittaa: Talonmies ja Rakki loikoilevat takkatulilla, kun meikäläinen vetelee metsissä ja tunturissa. Semmoinen työnjako. Olen tehnyt vuoden alusta kovasti töitä ja yhtä paljon on vastassa loman jälkeen. Hyvä huilata välillä.
###
Menossa on kuivattujen omenoiden vertailutesti. Tarkastelun kohteena kaupan ”Earth Control”-firman (tanskalainen?) mansikka-aromilla terästetyt omenalastut, joita verrataan omatekoisiin. Seuraavat tulokset:
hinta – laatusuhde: omatekoisten hyväksi 4-1
koostumus: tasapeli
väri: nuo punaiset on lähinnä naurettava yritys. Tyttörukat Ilmastoahdistuneet ostaa tätä markkinahenkilöiden ovelasti muka-luontoarvoperustaiseksi verhoilemaa tuotetta, jota teollisesti on sitten muokattu houkuttelevammaksi mansikka-aromilla. Tarkoittaa: käsittely on lisännyt tuotteen prosessointiastetta.
maku: ehdottomasti omatekoinen voittaa, maku luonnonmukaisempi ja raikkaampi
kalorit: punaisissa 352/100 g, Royal Galassa 277 kcal/100g. Punakoita on tuunattu hedelmämehulla, siitä kaloriero.
Raadin (1 jäsen) päätös: omatekoinen voitti. Jatkan itse kuivaamieni parissa.
”Earth Control” – voi hyvä Sylvi miten naurettava markkinointiyritys.
###
Luin aamulla ”kama muta”:sta. Sanskriittia ja tarkoittaa liikuttumista rakkaudentunteen vuoksi. Käsittääkseni lähimmäisen aikaansaamaa sydämen lämpöläikähdystä.
Jäin miettimään, koska olen viimeksi tuntenut kama mutan. Vastaus oli helppo: eilen. Kerron. -Huomasin päihdeongelmaisen jälkeläisemme yrittäneen soittaa. Laitoin alkusyksystä puhelimensa estoon pystyäkseni keskittymään työhöni ja elämääni sekavilta soitoiltaan, joissa yleensä on pyydetty rahaa. Yleensäkö? Ainahan niissä jonkun sekavan stoorin lopuksi on pyydetty rahaa! Toinen jälkeläinen sanoi loppukesästä: ei enää senttiäkään. Hänellä oli varma tieto päihderahoittamisesta. Oltiin kuulemma oltu hyviä vanhempia sekä hänelle että sisaruksilleen, mutta nyt on aika jokaisen huolehtia itsestään.
Puhelineston tarkoitus oli turvata etten ajaudu retkuun ”okei okei, siis vain neljäkymppiä?” Kyllähän sisimmässäni tiesin, että raha menee muuhunkin kuin ruokaan. Voin nyt puhua siitä julkisesti, kun on varma tieto päihdekäytöstä. Ei tarvitse enää ajatella kulkeeko tieto vaikkapa työnhakua estämään. Olen sanonut tilanteen työyhteisöissänikin, vastakin. Ai, että mä hoksaan ihmisten reaktioista millainen heidän sydämensä on. Kun ilkeänauruinen, negatiivisuutta pursuava kollega oikein silminnähden virkistyy ja terästäytyy pystykorvan lailla: haa, onpas hyvä uutinen, pilallinen lapsi! Ja sitten ne kymmenen muuta, joilla on sydän empatiaa täynnä. (Yleensä tuo myrkkysydän ei kiinnostu kenestäkään. Mielensä on täynnä moitetta, syytöksiä, negatiivisia ajatuksia, marinaa, kun kaikki on pilalla.)
En häpeä jälkeläistä. Aikuinen ihminen ja tiensä valinnut. Olen toki saanut sekoiluistaan raportteja jo useamman vuoden lapsuuden- ja kouluajan lähipiireiltään. Liikkeellä on ollut Hyviä Ihmisiä kiiruhtaen tuomaan viestiä… (ikään kuin olisin aikuisen ihmisen touhuiluista vastuussa).
Loppusyksystä sanoin, ettei rahaa enää tule ja laitoin puheluneston päälle. Oli siitä tietoinen. Joulukuussa purin vaivihkaa eston, että saa hätätilassa yhteyden, jos yrittää soittaa. Btw, puhelimeni on jo vuosia ollut 24/7 äänettömällä. Vuoskymmeniä päivystyspuhelinta kantaneena (ei enää) aloin säikkyä ja lopuksi vihata puhelimen soimista.
Eilen havaitsin hänen yrittäneen soittaa. Pystyn seuraamaan some-päivityksiään, joten tiedän suurin piirtein mikä sekavuuden tila kulloinkin vallitsee. Nyt näyttää olevan joku pankkikorttisekoilu meneillään. Luen rivien välistä, että joku rahoitussotku lie kyseessä.
No, soitin kysyäkseni, millä ajatuksella soitteli. Raportoi monenlaista sekavaa stooria. Joku oli lainannut pankkikorttiaan (?), poliisille aikoi soittaa, oliko soittanutkin vai kuvitellut soittaneensa. Ja sitten rahapyyntö, jonka heti seuraavassa lauseessa peruutti. Koska olikin niin, että ensi viikolla asiat selviävät ja ja ja ja…Olin kuuntelupuolella (selasin samalla laboratoriotuloksia), annoin pähkäillä asioitaan. Sitten sanoi: ”Niin… kun minä sitä, että oletko suuttunut, onko joku riita meillä ollut? Kun et ole soittanut puoleen vuoteen.” Sanoin, ettei riitaa ja edelleenkin on perheenjäsen, vaikka elää erilaisella elämänmallilla kuin me muut. Siihen totesi: ”Soita aina joskus. Mulla ei ole saldoa, en pysty soittamaan. Soita vaikka kerran kuussa.” Lupasin: kerran kuussa voin soittaa. Siinä kohtaan tuli kama muta.
Laitan Lukijalleni kotitehtäväksi miettiä, koska hänellä on ollut lämmin tunneläikähdys sydämessään lähimmäisen takia.
###
Elämä on vaiherikasta. On ups and downs, on iloa ja murhetta. ”Mutta ainapa se hyvä kuorman päällä keikkuu, keikkuupa vain”. Tuo oli lainaus Seitsemästä veljeksestä, ei ihan sanatarkka varmaan.
###
Kas, kellon perusteella alkaa olla aika lyödä nyytit kasaan ja ryhtyä tutkailemaan pihatielle, josko kohta sieltä Talonmiehen autonkeula pukkaa näkyviin.
pakaasit on taas ovensuussa, koira juoksennellut perässäni apulaispakkaajana, Talonmiehen kanssa syöty myöhäislounas ja juotu kääreetorttukahvit (Pirkka Kuningatar). Nyt ei muuta kuin junaan. Vielä on hetki vietettäväksi Lukijani seurassa. Sitten Talonmies käynnistää auton ja huristellaan asemalle. Talomies jää vilkuttamaan, kun veturin höyry piirtyy taivaanrantaan.
VR:stä ei ole kuin hyvää sanottavaa! Harvoin on juna kunnolla myöhässä kansan räksytyksestä huolimatta. Konnarit on ystävällisiä, kahvilan korvapuustit hyviä. Matkustelen pääsääntöisesti omassa hytissä voidakseni lukea rauhassa ja välttyä pakkokuulemasta puheluita ja selostuksia. Samalla säästyn flunssataudeilta. Sairastumisesta muodostuisi ansionmenetyksen lisäksi merkittävää harmia niille, joiden asioiden eteneminen riippuu meikäläisestä.
Työnantajat velvoittavat maskinkäyttöön, käsiä pestään ja desinfioidaan. Kun en ole innokas massatapahtumaihminen, niin covid-tartunnoilta olen säästynyt. Pari teatterireissua olen tehnyt ongelmitta. Moni vaikuttaa saaneen tartunnan nimenomaan massatapahtumissa. Sellaiseksi voinee katsoa lentomatka, josta sain flunssan (covid neg x 2). Taisinko sanoa tienneeni etukäteen sairastuvani reissussa. Sen verran umpiossa on eletty, ettei pienikään virusaltistus ole minua saavuttanut.
Koronaa en pelkää. Neljä ruiskullista viruspartikkelin murusia on saatu iän perusteella immuunipuolustusta buustaamaan. Mullahan ei vapaana taiteilijana ole työterveyshuoltoa rokotuksista huolehtimassa, mutta ikä riittää kansan riveissä rokotettavaksi. Talonmiehen kanssa on menty piikille kuin isänmaallisiin tapahtumiin konsanaan. 😀
Covidista sen verran, että hämmentävä älämölö siitä syntyi. Kansa ahdistui ja meni jotenkin pois tolaltaan. Moni löysi itsestään pienen asiantuntijan tosta-noin-vaan. Varmoja mielipiteitä ja näkökantoja paiskotaan maallikkopohjalta, täyttä soopaa. Virologia ja immunologia on haasteellista lääkärillekin. Ehkä sanonnat ”tieto lisää tuskaa” ja ”mitä enemmän tietää, sitä vähemmän huomaa tietävänsä” pitävät paikkansa.
###
Tässä on ollut muutama päivä vapaata ja päässyt raittiiseen ulkoilmaan tuntikausiksi. Toivottavasti sama onni on kohdannut Lukijaa! Hiton hienoa on hiihdellä, liukua liukulumikengillä (oudoksun tätä sanaa) ja rompostella lumikengillä nyt, kun taas on lunta. Tuleva viikko vielä töitä. Sitten suunnataan Talonmiehen kanssa Lappiin. Suksia olen pakkaillut valmiiksi ja miettinyt, tarviiko niitä kaikkia ylipäätään. Pieni ahdistus on siitä, etten viime vuonna laskenut mutkamäkeä lainkaan. Mikä ahdistaa? No se, ettei kohta enää uskallakaan! Mutta hissijonossa seisoskelu ja ankkurihississä roikkuminen on tylsänpuoleista hommaa. Ja sitten tulee se 92-kiloinen äitin pikku mussukka lumilaudalla ja räsäyttää niskaan. Ja son siinä, kuolinkellott kumajaa ja floristi vääntää seppelettä pajassaan. Sitäkö tässä ihminen kerjää, häh!
Tytär on alkanut naureskella vinoon: ”Tulet vanhaksi: nykyään pelkäät kaikkea!” Mutta minä syytän Venäjää! Venäjä, Venäjä ja Venäjä! 24.2.22 sain hermostollisen hypersätkyn, eikä sen jälkeen mikään ole enää ollut turvallista. Kun suihkukone suhajaa pään yläpuolella, niin se on varma ohjus tai ryssänpommi. Vihreä maastopuku miehellä, niin selevä ryssän piilovihreilijä. Muutan Sauli Niinistön yläkertaan turvaan. (Talonmies ja Rakki tulevat mukaan, sopiiko Jennille ja Aarolle?)
Vanhoista mieleen: eilen käytiin pitkästä aikaa katsomassa Wanhaa Emäntää. Täytti juuri vuosia ja satanen lähestyy. Mummo on jo ihan hakoteillä, mutta ilahtuu käynnistä. Vien aina karamelliä, koska on perso makealle. Kiittelee kovasti ja toivottaa hyvää päivänjatkoa ja kotimatkaa, koska ei muista, että tulin noin kaksi minuuttia aiemmin. Semmoista se on. Eilen ilahtui, kun esittelin itseni: ”Ai Helgako se siinä! Siis Helga Lenita Mirjami, sanotaan Tintiksi!” Kyllä kyllä, minähän se, myöntelin ja kysyin ollaanko sukua peräti. Mummo arveli, että serkuksia ollaan. Kysyin, jotta onkos rouvalla lapsia. Mummo myönsi, että kyllä on. ”Minun lapset on Helga Lenita Mirjami, sanotaan Tintiksi ja sitten on Torsti-Tellervo ja sitten on Tapio. ” Selevä homma. Tuo porukka tosiaan on, mutta hieman eri nimiyhdistelmillä. Kuulosti serkku osuvan samaan kaartiin. (Äiti-raasu, niin aktiivinen ihminen oli vanhoille päivilleen. Nyt lintunen vain, odottamassa lentoa kauas korkealle. Onko hakija unohtanut hänet?)
###
Kas, enpä ole tässä yksin kirjailemassa hieroglyyfejäni. Nenän edessä noin 2 metrin päässä ikkunan toisella puolella on lintulauta tolpan päässä. Sieltä tirpuset tiputtelevat siemeniä alapuolelle, josta rusakko tulee niitä siivoilemaan. On nyt kirjoittelun aikana piipahtanut kahdesti tuomassa metsäneläimen terveiset Lukijalleni. Paksu hän on kuin kaskelotti ja iso kuin mikä. Taitaa olla pieniin päin, veikkaan. Hauska!
Nyt tämä rusakko lähtee pomppimaan korvat oikosenaan kohti kiskoja.
Oikein hyvää alkavaa viikkoa, olkoon suojelusenkeli kanssanne missä ikinä sitten korvat lepattaen pompittekaan!
toivottavasti istut parhaimmassa nojatuolissasi isoäidin palaruuduista virkkaama peitto jaloillasi ja nautiskelet kaikessa rauhassa pyhäpäivästä.
Meikäläinen istuskelee myöhäisellä aamupalalla, jonka päätti viettää hyvässä seurassa eli Lukijan kanssa. Huutelee nyt vain sieltä nojatuolista tännepäin, kyllä kuuluu.
Yllä oleva kuva on otettu joku päivä sitten lumikenkäretkeltä. Metsään on pakko päästä, satoi tai paistoi. Vaikka kuvan ottopaikan laavulla harvoin ketään tapaa, on todennäköisyys vielä pienempi huonolla kelillä tai kaamoksen painaessa päälle. Silloin meikäläinen iskee kohteeseen. Työ on niin sosiaalista, että vapaa-aikana on epäsosiaalinen. Nautinnollista on istua kuuntelemassa tulen rätinää.
###
Tulen rätinästä tulikin mieleen metsämiesjälkeläisemme ja se, että kohta torppa täyttyy nuorehkoista housuniekoista. Onhan pyhäpäivä mitä oivallisin hetki testamentin tekoon. Sole ko laittaa. Jälkeläisen geeneissä on ekspressoitunut (https://tieteentermipankki.fi/wiki/Biologia:ekspressio) sama metsäläisgeeni, jota meikäkin kantaa. Tehdään nyt paperit autiotuvan siirtymisestä hänelle, sitten kun aika on kypsä.
###
Asiasta toiseen, luin juuri Jörkka Donnerin kirjan, ehkä jo mainitsin? Kirja on käsittääkseni viimeisensä (Suomi/Finland II,Viimeinen taisto). Käsittelee sairasteluaan, pohtii kuolemaa ja yksinäisyyttään. Muistelee ja hieman juoruileekin eri sektoreilla toimivista ja toimineista julkisuuden henkilöistä. Jörkan kirjat luulen lukeneeni kaikki ja täytyy sanoa, että kaikessa ylimielisyydessään nostan äijälle hattua! Kaikenlaista keskinkertaisuutta ja seinätapetteihin piiloutumista kaihtaa – hyvä! Maa tarvitsee rutikuivan, harmaasävytteisen suomalaisuuden keskelle persoonia väriläiskiksi. Tuon roolin JD täytti vähintään kahden edestä. Respektiä!
Kirjoja kuuntelen ylipäätään koko ajan lenkeillä, junissa, jotakin touhuillessa. Moni kirja jää kesken, kun vuosia sitten päätin, etten suorita niitä kuten jotkut tuntemani henkilöt. Kirjallisuusaiheiset someryhmät ja joidenkin somekavereiden päivitykset ovat niitä täynnä. Jotkut ottavat jopa kuvia kirjapinoistaan. Meikäläisen tulokulma on se, että ellei opus nappaa, niin lopetan siihen paikkaan. Lajitoveri sanoi elämän olevan liian lyhyt vietettäväksi nihkeälukuisten kirjojen äärellä. Hyvin sanottu.
Mitä on viime aikoina jäänyt haaviin? Venäläisiä klassikoita, jotka ovat täynnä korvia hiveleviä tarinointeja, kielikuvia ja huumoria. Gogol, Pushkin, Tolstoi. Kuulostaako diivailulta? Vastalause! Eipä ei olekaan. Minkäs teekee jos oikeasti nauttii näiden tyyppien teksteistä? Yhdenmukaisuuden nimissä ehkä joutuisi kieltämään kolmesti, jottei pidetä brassailijana? En suostu epärehellisyyteen tässäkään asiassa. Enkä kaihda sanoa pahimman kuohunnan nostattavaa kommenttia: Elena Ferrante ei nappaa meikäläisellä yhtään. (Kokeilin)
Ja arvaapa Lukija mitä. Kun sanon Ferrante-nou-noun tai nou-nou jollekin suurta hottia olevalle kirjalle, niin jo rientää joku hyväkäs todistelemaan, etten nyt vain ymmärrä. Ja että kannattaa vielä lukea Elena Ferrante Viidakossa ja Elena Ferrante Siperiassa, niin avautuu paremmin, koska ne on todella hyviä ja ja ja ja.
Mitäs se semmoinen on? Se on toisen mielipiteen väheksyntää, toisen puolesta tietämistä ja yläpuolelle asettumista: ”Minä sanon, mikä on hyvää kirjallisuutta, kun et näytä itse ymmärtävän!” (Huom. olkinukke kursivoitu, ks. yst. edellinen blogiteksti) Mikäli tuohon sanoo vasta-argumenttina, että noup, tykkään venäläisistä klassikoista ja Venäjän agenttien toimintaa kuvaavista kirjoista, niin siitä se vasta älämölö nousee. Ferrante-sivistyneistömme älähtää omaan nilkkaan osunutta kapulaa (”hitto: en ole lukenut yhtään venäläisklassikkoa”). Häpeä ja itse kehitetty alemmuudentuntosuus provosoi vastahyökkäyksen. ”No kuule, venäläisklassikot ei kiinnosta pätkän vertaa.” Tai vaihtoehtoisesti: ”No sinäpä se kyldyyri-ihminen olet (olevinasi)!” Pah, sanon. Pah!
Lisään edelliseen: kaikki kirja, joista tehdään myyviä elokuvasarjoja, ei ole juttuani.
Riehuttuani nyt hieman kirjallisuuden taistelurintamilla palaudun nykyhetkeen. Menossa on jossain kehuttu Kerstin Ekmanin Suden jälki. On Keltaisen kirjaston kirjaksi valittu, mutta näiden valikoimaan on viime vuosina tullut kyllä mielestäni halpisversioitakin (lue: myyviksi oletettuja). Tähän mennessä vaikutelma on mummon päiväpeiton ja teräsverkon yhdistelmästä. Luontoa ja sutta kuvataan mielenkiintoisesti, mutta rinnalla kulkee ”kaikille kaikkea”-tyylinen Multitabs-hengessä väkisin punottu kotikatutyyppinen löpinä. Metsästäjät on heti alkuun demonisoitu (muotitermi!). Koska kuuntelu on vielä kesken annan mahdollisuuden vielä, josko paranee.
Kesken on myös Franz Kafkan Amerikka, vaikuttaa hyvältä. Lukulistalla on Monte Kriston kreivi ja aloitettuna on Baskervillen koira. Viimemainittu on kesken. Sen olen kuulemma lukenut aiemmin, sanoo Talonmies. Ei haittaa, hirveä se on silti 😀 Ja sillä tasolla, ettei ahdista liikaa.
Antto Terraksen Viro täytyy kuunnella, hänellä on sana hallussaan. Viittaan Stockmann Yard-kirjaan (loistava!) ja joku muukin hyvä häneltä on.
Saikohan Lukijani nyt sunnuntaipläjäyksen rutikuivaa kirjallisuuskritiikkiä? Katsahdan nojatuolin suuntaan (kääntyy katsomaan olkansa yli). Jep, kuorsaa!
Taidanpa ryhtyä kahvin keittoon nuoria miehiä odotellessa. Siinä on seassa oikein juristikin, ettei ihan omasta päästä olla papereita laatimassa.
Kuulumisiin! Klara
Aamun piriste: puolukkajuoma. Maustamatonta jogurttia, jonkun verran sokeroimatonta kaupan teollisuussoppaa, makeutusainetta ja iiiiso iso läjä puolukkaa (huom: itse kerättyä, ei mistään P-paikan vierestä). Nämä tehosekoittimeen ja hux lux, valmita on.Lue lisää: Testamenttia, kirjallisuutta ja tulenrätinää
tänään on semmoinen sillisalaattipäivä, ettei paremmasta väliä. Ajatus on seilannut käydyssä puhelinkeskustelussa, emaililla vastaanotetussa keskusteluhaasteessa, postin tuomassa Filosofian oppikirjassa (Esa Saarisen pop-versio), retkeilypalstojen lavaamisessa ja muistiinpanoissa, tekemättömässä etäpäivätyössä, junalipun ostossa. Ylimpänä pulmista keskeisin:
Kuinka ulkoilla tänään!? Kun suksi ei luista ja varpaat jäätyy monoissa. Pakkanen puree poskista. Topattuna liikkuminen on kankeaa. Kitka tökkii luistinradalla. Sanalla sanoen: länsimaisen ihmisen ahdistusta parhaimmillaan. Siis pahimmillaan. Koiralenkillä sentään kävin Rakin kanssa aamusella. Se meni eteenpäin takkinsa helmat lepattaen 😀
###
Yllä mainitusta käydystä puhelinkeskustelusta jäi vähän halju olo kuten usein, kun ko. henkilön kanssa joudun juttusille.
Ryhdyin sitten siivoamaan tietokonetta ja sattui prof. Juhani Knuutin blogiteksti silmiin. Juhani, tuo rohkea mies, joka yrittää oikoa lääketieteestä esitettyjä virheellisiä väittämiä. On takuulla saanut kuraa niskaansa, mahdollisesti tappouhkauksiakin. Tässä syy, miksi moni lääkäri vaikenee mediassa. Ei jaksa ottaa haukkumisia niskaansa > ad hominem, ks alla.
Juhanin blogisivulla on tämä kuva. (Skippaa aihe, jos tuntuu raskaalta ja hyppää tekstin alaosaan.)
Tämä on hyvä pyramidi keskustelun tasoista. Pyramidi ylimmän kärjen tarkoitus jää ensin epäselväksi. Mietinnän jälkeen päättelen sen tarkoitettavan tiedolla kumoamista. Tietoa käytetään ystävällisesti perusteluineen ja taustalähteineen. Mitään ei oikeastaan pitäisikään väittää ilman katetta. ”Perunat eivät minun mielestäni kypsy tavallisessa takassa, eivät ainakaan kokonaisina. Olen kokeillut.” (Katetta on: ks. ylin kuva :D)
Keskustelu on hankalaa, jossa osapuoli nakkelee oivalluksiaan, asenteitaan ja luulojaan pitäen niitä totuuksina. Nuo ovat toki sinänsä arvokkaita, mutta eivät sovi faktoiksi.
Joku sana yllä esitetyistä tasoista vielä:
vastustaminen. Syy voi olla se, että henkilö havaitsee keskustelun aikana tietämättömyytensä. Se harmittaa ja ehkä hävettääkin häntä. Heilauttaa käsitystään oman tietämyksensä tasosta. Ratkaisuna ahdistukseen on perusteeton inttäminen. Tietämättömyyden tunnustaminen on aika monelle kipeä paikka. Pahimmillaan ahdistus ”osaamattomuudesta” (huom. henkilö itse syyttää itseään siitä sisäisesti) johtaa tällaiselle henkilölle tyypilliseen keskustelun lopettamistapaan: ”Se nyt vaan on näin”.
ad hominem tarkoittaa keskustelukaverin suoranaista haukkumista. Alhaista. Tuolloin on itsensä kanssa vielä rutkasti tekemistä kypsymättömyyden takia.
Epäilen, että olkinukeksi sanottu tilanne on versio ad hominem-tyylistä. Olkinukke napataan toisen tekstistä tai puheesta. Siis napataan siitä pätkä, josta väännetään oma tulkinta, joka ei enää vastaa alkuperäistä ajatusta. Se aseena käydään kaverin kimppuun. ”Sä siis sanot, että….”
Olkinukesta tulee vuosien takainen esimerkki mieleen. Tuolloin totesin hyvin uupuneelle kollegalleni, että myös henkilöllä X on ollut rankkaa ja siirtyy hetkeksi työpisteeseen Z2. Tarkoitus oli lohduttaa häntä, ettei ole ainut raskautettu. Mutta kollega raivostuukin: ”Jaahah! Leppoisa työpiste vai! Törkeä väite! Minäkö se vain muka lepäilen Z1:ssä!” Ällistyin: ”Enhän minä sell…” Puolustautumiseni lisää raivoaan. Hän lähtee huoneesta huutaen ja paiskoen oven perässään. Ällistyn. Noin tunnin kuluttua tulee anteeksipyyntöviesti. Asiaa ei koskaan sen jälkeen sivuta missään yhteydessä.
Tämä tämmöistä omatoimiajattelua vaan. En malttanut olla kirjaamatta. Siirtykäämme soppaan!
Talonmies keitti jokavuotisen rokkansa. Varsinaista herkkua (vatsa jo kurnii). Siihen kuuluu runsas määrä mustapippuria, runsaasti sipulihakkelusta ja sinappia, joka kuvassa voi erehdyttävästi muistuttaa Rakin sivupanosta.
Sinapeista seuraavaa: vasemmalla on Turun väkevää sinappia, oikealla on elintarvikemyymälästä (K-kauppa?) joskus ostettua Moutard l´Ancienne. Viime mainitun suomennos on lyhyellä ranskalla jotakuinkin, että ”muinaisaikojen sinappi”. Siinä on sinapinsiemenet kokonaisina, osa rouheena. Etikkaisuuttaan on jäänyt jääkaappiin, mutta voilá: tähän sopii kuin nenä päähän! Keitossa on myös vähän palvikinkkua, kun tänä vuonna ei kinkkua laitettu. Slirps, taidan siirtyä rokan lämmitykseen.
…ai nuo nytyset takassa ja saviruukku vai? Nytysissä on porkkananpaloja ja perunoita kokonaisina. Take home message: ei mennyt putkeen. Potut jäi johonkin puolitiehen, porkkanat… njääääh… Roskiin piti laittaa nekin. Saviruukussa on porkkanakeittoa, lykkäsin sen takkaan yöksi hautumaan hellalla keiton jälkeen. No jaa, eipä tullut kummemmaksi.
Painonhallinnasta vielä sananen: kilo tullut jouluna. Se lähtee. Eilinen kalorimäärä oli siinä 1600 kcal. En ota näistä paineita kumminkaan.
Vuoden löytö: Järklisärki! Erinomaista korpilahtelaista kotimaan herkkua, kaikilla mausteilla!
Hyvä Lukijani,
ensalkuun Oikein Hyvää Uutta Vuotta 2023! Toivon sen alkaneen hyvissä merkeissä, tinoista tullut rahaa ja rakkautta, ilotulitusraketit lentäneet sinne minne suunniteltukin ja perhesopu säilynyt kaikin puolin. Jos olet ollut yksin, toivon sen sujuneen hyvien tv-ohjelmien, radioviihteen ja rakkaan harrastuksen parissa.
Täällä meillä on pidetty keuhkotautiparantolan arkea, yskitty Talonmiehen kanssa duettona, tehty koronatestiä (2 x neg.), kiskottu jopa astmapiippua ja otettu 10 mg prednisolonia, jotta hemmetin yskän sai edes yöksi taukoamaan. Astmapiippu mulla on edellisestä hinkuyskä-tyyppisestä episodista, jolloin työhuonetoverini kyllästyi hakkaavaan yskääni, hävisi jonnekin (kuulemma keuhkolääkärikaverin luokse) ja palasi lääkenäytteen kanssa. Käski ottaa sitä oliksenyt kahdesti päivässä oliksenyt yskän keston verran. Otin sitä ehkä kahtenä päivänä, ehkä kerran päivässä. Niinhän ne lääkkeet otetaan, että vähän sinnepäin ja unohdetaan loput. Tästä on muuten tutkimustietoakin ja näkeehän sen potilaan lääkelistalta onko se hakenut lääkkeen ja koska ja montako kertaa. Siitä näppärästi voi päätellä minkä verran häiskä rohtoa ylipäätään nauttii. ”Otapa lääkettä, rohtoa nauti”, tapasi äitivanhus sanoa aikanaan.
###
Iloitsen harrastuksestani eli niiden pätkävideoiden teosta. Ja kun tulee otetuksi luontokuvia pitkin vuotta, niin täydellisen väärinkäsityksen kourissa luulin (muka hienoista) luontokuvista ilahduttavani lähimmäisiä, tovereita ja kavereita. Tein kokoelman mielestäni parhaista luontokuvistani, niihin jokusen kommentin ja loppuun uudenvuoden toivotuksen.
Olahtuneita kiitoksia tuli paljon, joku toki ihaili tyylinsä mukaisesti vähän liiankin maireasti, mutta ylipäätään vastaanotto oli positiivinen. Juuri äsken tuli sitten tälläinen kommentti: ”Olipas siinä kaikenkattava kokoelma”. 😦 Latistavaa ja meni tovi palautumisessa ylärekisteriin. Jatkan videonpätkien tekoa, mutta rajaan hänet jatkossa pois, itseni takia. Ei jaksa ryhtyä aikuista ihmistä opettamaan hyväntahtoiseksi. Ylärekisterimerkintä: mulla on paaaaljon paljon iloisia, hauskoja ja hyviä kavereita. Myös täällä blogissa, näin uskon. Kansalaiset: kannustakaamme toisiamme! Jakakaamme toisen ilon keskenämme!
###
Kas, savolaisherkkumme mustikkakukko eli rättänä nousi tänään uuniin kiekumaan pörähtäen sieltä pöydälle nautittavaksi. Reseptin nappasin ET-lehden nettisivulta på grund av, että siinä oli vähiten rasvaa, siis 1 dl rypsiöljyä kun muissa oli jopa 250 g voita. Mulla on nyt tämä hoikempi out fit, enkä halua enää sitä toistakymmentä kilon punnusta helmoihini roikkumaan, kun jalka nousee kepeästi. – Jos nuo kukot tuosta nyt hyppii Lukijan silmille, niin pardoon. En osaa tällä alustalla pienentää kuvia…öhhh, kokeilin jotakin kuvansiirtoversiota, loputulos ohessa. Mutta kukko-kiekuu, hyvää tuli!
Tämän resepti siis löytyy netistä, mutta lyhyesti näin: 5 dl mustikkaa, johon 1/2 dl sokeria. Taikina: 3,5 dl ruisjauhoa, 1 dl vehnäjauhoa, 1 tl leivinjauhetta, ripaus suolaa, 1/2 dl sokeria, 1 dl öljyä sekoitetaan, tulee märän hiekan näköistä murua. 200 ast / 20 min. Oma huomio: taikinaa tuli liikaa suhteessa mustikan määrään. Herkullista vaniljajäätelön kanssa,
###
Kiitän Lukijaa menneestä vuodesta! Ainakin 5 on aina linjoilla, usein jopa 10, kiitos siitä! Elän toivossa saada kirjoittaa tänä vuonna 2023 iloisia päivityksiä, joissa maininnat kasakoista vähenevät pyynä maailmanlop…öhh huono vertaus, otan paremman…. eli vähenevät kuin tina tuhkaluukusta huitsin nevadaan ja saadaan elää – jos basaarikauppias suo – osana läntistä…öhhh… sanotaanko, että tuulahdusta!
Alla pauhaavat valtameren aallot, jostakin kuuluu vieraskielistä puhetta. Joku on joskus sanonut, että kannattaa mennä sinne, minne saksalaisetkin ja voi olla varma, että systeemi pelaa. Näin on. Kaikella on kuitenkin hintansa. Pitää myös sietää saksalaisia ja nähdä heidän pakkaavan aamupalapöytää kassiinsa. Mutta kun eivät ole RYS, niin ollaan tyytyväisiä.
Itänaapurin porukoiden porsastelusta saa nyt puhua ääneen, kun ei tarvitse enää huomioida lappeenrantalaismarketin ryssäntuloja, eikä Turunmaa-juuston vientiä itärajan yli. Rahan takiahan me suumme tukittiin, eikös vain. Joskaan meikäläinen ei heistä ole hyötynyt, potilainakin pääasiassa ikäviä ja vaativia.
Milleniaalit (pari-kolmekymppiset) venäläiset osaavat käyttäytyä, mutta keski-ikäiset on törkeitä. Olen nähnyt sen koulutusmatkoilla, jonne viime vuosina on lääkefirmojen vieraina heitä tullut. Luettuani taannoin nykyvenäläisyyttä selittävän kirjan, ymmärrän paremmin: ovat mielestään suurvaltakansaa ja ymmärtävät sen antavan oikeuden tiettyyn käyttäytymiseen. Ovatko he sittenkin alemmuudentuntoisia ja kärsivät huonommuuden fiiliksistä suhteessa länsimaalaisiin?! Huonommuuden tunne voi saada ihmisen käyttäytyvän röyhkeästi. Alemmuudentuntoisuus on mielestäni kuultanut pikkumies Putlerin puheista.
Useita huonoja RYS-muistoja tulee mieleen. Olen opettanut pelireissulla turkkilaisessa all inclusive-hotellissa, ettei ruokaa oteta laarista käsillä, vaan ottopihdeillä, jotka on siinä ihan vieressä lautasella. Olen seisonut hissiä odottamassa, kun hissin saavuttua takaani on rynnännyt venäläisryhmä ja sulkenut hissinovet edestäni. Härskein voittaa. Kaupan liukuhihnalta on kaveri nostellut syrjään eteen kiilanneiden venäläisten tavarat ja ”opettanut” länsimaista vuorojärjestystä. Se ei kuulu kulttuuriinsa. -Se venäläisistä. Nimimerkillä Martti J. Karin vannoutunut ihailija.
Väijyn parvekkeella kietaisukankaan takana pitkähihaisessa puserossa. Otin opikseni, kun oli naamassa syöpäsolumuutos. Valoaltistusta ulkoilmailijalle on lapsesta saakka kertynyt. Pelikentällä suojaudun niskapurjelakilla toisin kuin monet naiset. Ovat tyylilyylejä, kamppeet viimosen päälle. Mutta sekaan mahtuu poikkeuskin 🙂 Totta puhuen, kamppeet on lajiin sopivat, mutta dissaan pröystäilyä. Oon semmoinen urheilupelaaja. On täällä monta muutakin tämmöistäkin.
Jouduin nyt skippaamaan pelejä flunssan vuoksi. Eilen olin kuumeessa. Hitonmoista. Mutta on asioita, jotka on hyväksyttävä. Mikäpä muukaan auttaisi ja loma käy levosta kumminkin. Covid-testi oli negatiivinen.
Päivänä muutamana jouduttiin Talonmiehen kanssa viettämään viitisen tuntia kentällä tuntemattoman pariskunnan kanssa. Saatiin nostaa tunnelmaa, kun rouva nyreili miehelleen, joka ei riittävästi ihaillut vaimon lyöntejä. Sama nyreys taisi ulottua meihinkin. Oli näetsen niin, ettei rouva hoksannut, että me pelattiin omaa peliämme. Hänen kentällään oli vain yksi pelaaja: hän itse. Kiusallista. Johtaa usein siihen, että tämmöinen tyyppi rientää koko ajan oman pallonsa perään, jolloin muut joutuvat lyödessään huomioimaan sijaintinsa, etteivät osu häneen.
Vieraskentillä voi peliryhmään (4 henkilöä/ryhmä) tulla keitä vain ja sitä ollaan sitten viitisen tuntia joko hyvässä tai huonossa seurassa. Kotikentillä voi seuran taktikoida, kun ajan voi itse varata ja välttyy tyrkkäämästä itsensä pissapäiden seuraan.
Näistä kaikista vuosien varrella kentällä tapaamistaan ihmisistä voi ottaa opikseen. Kirjaan tähän joitakin oppeja, jotka sopivat elämänohjeiksi. (Heh)
⁃ Jos näet pelissä vain oman pallosi, katso ympärillesi. Kavereiden pallot ovat samassa pelissä. Seuraa peliä.
⁃ Odota lyöntivuoroasi, se tulee kyllä.
⁃ Kannusta kaveria, niin hänkin kannustaa sinua.
⁃ Katso minne toiset pallonsa lyövät ja auta etsimisessä, niin hekin auttavat sinua, kun pallosi katoaa.
⁃ Ole kiitollinen pelikavereistasi. Ilman heitä ei peliä ole.
Olen varmaan aiemminkin sanonut, että kolopallopelissä näkee nopeasti, mikä joku tyyppi on naisiaan tai miehiään. Ihmiset käyttäytyvät kentän ulkopuolella samoin. Ja nyt on yksi harmillinen totuus lauottava: lapseton, keski-iän ylittänyt nainen on usein kamalin tapaus. Nipottava kontrollifriikki ja toisia kontrolloiva huomauttelija. Oma pallopussi on aakkosjärjestyksessä, elämä pikkutarkkaa ja mittanauhalla tarkkuutettu. Pahin miestyyppikö? No minäpä kerron. Se on vatsakas sonni, joka ajaa parkkipaikalle maasturiporssella, mylvii kentällä ja johon sopivat Leevi and the Leavingsin kappaleen sanat: ”Olen työpaikan sonni, porsas sekä apina, suu täynnä kuivaa heinää”.
Enkö ole rakastettava ihminen 😀
Mutta mutta: mitä opimme tästä? Varokaa golfia, jos haluatte pitää vikanne piilossa. Wanha Skottimyrdialainen sanonta 😉
###
Melkomoinen tuuli riepottaa valtamerta. Katseeni karkaa kauas ulapalle, alleni ilmestyy rakas kajakkini, mela kasvaa käteen ja melontaliivi loksahtaa ympärilleni. Pusken hartiat kivistäen vastatuuleen. Tuuli ottaa melan lapaan, vaikka koitan pysyä mahdollisimman matalana. Vaahtopää ylittää kannen ja pärskyy kasvoille. Päätän kääntyä kohti rantaa. Sivutuuli on kaataa kajakin (oikeasti se jo kaatui) , mutta saan erittäin taitavana melojana nokan tyylikkäästi suunnatuksi kohti rantaa. Tuuli ottaa purtiloon, se nousee surffiin (sen uusin kajakkini osaa aiempia merkittävästi paremmin ja oli kaataa minut kerran Muojärveen). Taitavana melankäyttäjänä ohjastan alukseni letkeästi liiraillen pikkuhiljaa hallitusti rantaan. Siellä istuva kansa käynnistää raikuvat aplodit, kuvia otetaan, salamat läiskyvät ja ihmiset ryntäävät pyytämään nimikirjoitustani. Paikallisradion reportteri parkkeeraa juuri autoaan rantabulevardille.
Olokaapatten hyvät! Ottakkee pitkällä käellä. Suut makiaksi. Jos maistuu.
Hyvä Lukijani,
talo vaikeni kerralla, kun ainut lapsosemme, se nelijalkainen, lähti juuri Talonmiehen kyydityksellä lusimaan vankilaansa, nimittäin koirahoitolaan. ”Kas ylhäällä orressa vielä on vain se häkki mi sulkee mun sirkuttajain!” Onkin kova poika sirkuttamaan. Ällistytti jo pentuna taloon tullessaan. Oli maitopurkin kokoinen ja sanoi: ”Mor-jens!” Saman rotuisia, hiljaisia hissukoita on talossa ollut vuoskymmenet. Oltiin Talonmiehen kanssa ihan, että HÄH?! Nyt sen sirkutukset on meille avautuneet. Älytään, mitä milloinkin tarkoittaa. Joku kertoi koiransa osaavan sanoa ”Hel-lou!” heidän tullessaan töistä. Tuo osaa saman 😀
###
Tässä on nyt pakaasit pussitettu, mailat ladottu nyytteihin ja sitä rataa. Katson ikkunasta: lumi roikottaa pihapuun oksia – kaunista! Aattelen tätä länsimaisen ihmisen ahdistusta! Ei halua kauniista lumisesta kotimaasta Juuttaan maan suuntaan. Vaikka sypressit kukkii ja palmuista banaanit roikkuu, kaktukset vihannoi ja sitruunapuun neulaset sojottavat tähtitaivaalle. Meri ropisee ja laiturit kuohuvat.
…Ja aurinko lettuja paistaa, laittaa suuhun ja…(huiskauttaa kädellään) …heittää ukolle KUUHUN! Viimeisin on lapsenlapsen suloinen, tarhassa oppima esitys noin 2-vuotiaana. Sekin mokoma on jo venynyt roikaleeksi ja viettää joulun toisessa mummulassa. Siis sellaisessa oikeassa, jossa mummu ja pappa touhuilee pienen kaupungin laitamilla puutalossa. Pihalla on lyhtyjä, sisällä tuoksuu mummun joululeipomukset ja papan kanssa lämmitetään illalla puusauna. Onni lapselle, että on kunnon isovanhemmat! Ei tämmöisten skippailijoiden varassa lapsuuttaan kannata viettää.
Kokoava selitys: Talonmiehen takiahan minä. Hän nauttii sypressien katveessa pelaamisesta. Tai kuten kerran hauska ruotsalainen tuumi kaverin lyötyä pallonsa kentän reunalle palmujen alle: ”Den är där under björkarna.” (tirskuttiin tuota under björkarnaa svedujen kanssa). Svedujen on leppoisaa peliseuraa, lienen sanonut. Ihan samat fiilarit ei norskeista ole, mutta heidän kanssaan on toki vähemmän tullut pelatuksi. Vaikka osaan ruotsia hyvin, en helekutti vie saa selvää puheestaan, ellei tulostu suusta nopeudella 0,25/1.0.
###
Huh, tässä se joulufiilis sen kun kohoaa. ”It´s begininng to look like Christmas” laulaa Michael Buble Spotifystä. It´s the most wonderful time of the year, väittää puolestaan Andy Williams. Ja konekin lähtee vielä tälle illalle, ensin lepatamme ilmastoystävällisesti johonkin loskan keskelle, lienee Helsinki. Huomenna matka jatkuu. Että ei täältä niin vain lähdetäkään, kuluja tulee tonni lisää siihen nähden, mitä maksoi ajella Espoosta kentälle ja huiskis eteenpäin. Nyt tulee meno-paluu ja hotelliyöt kaupan päälle. (Hiihtelisin mielummin komeilla hangilla, joita meillä riittää.)
Kokoava selitys: eheytän itseni ylärekisteriin esasaarismaisen maireasti naurahdellen. ”Aivan…siis niin.. upeaa…siis ndiin…fantastista siis tämä!” (Häpeällisen kiittämätön ihminen on meikäläinen. Piiskaa sietäisi.)
###
Mikä tämä on? Selitys alla.
Ylärekisterissä muistelen eilistä erittäin taitavaa ja erittäin toimeliasta pikavauhditettua lahjapakettien laittoa. Kävi nimittäin niin, että Lenkkikaveri oli ladannut kuistille tontunpussin. Siinä oli jotakin Balmuirin paketissa (avaamatta). Voi höpsöä, enhän mä ole mikään fakin Balmuiri-ämmä. No, tietää sen – mutta hän on.
Yhtä kaikki, olin jo aatellut ampua takaisin sillä karpalohillolla. Kun pakkausnauha oli rupusta, niin aattelin, että kyllä mä vielä osaan yhden pirtanauhapätkän loukuttaa. Niinpä aloin puuhaan. Heittämällähän se tulee kuten 50 vuotta sitten. Mutta mitvit? Ei tullutkaan. Se ohuen ohut virkkiikoukkukin oli kadoksissa. Ilman sitä ei noita villalankoja niin vain pirtaan pujotella. Sössin tuota aikani ja siirryin sitten pirtailusta villalankoja palmikoimaan 😀 Ihan liian lyhyt tuli, joten hittoon koko sotku. Sai tyytyä kapiseen pakkausnauhaan. Talonmies toimi hillonheittäjänä.
###
Velimies toi kuvan suklaarasian. Sitä ei nyt täällä kukaan muu ole syömässä kuin me kaksi. Talonmies ottaa yhden mukluttaakseen sitä suussaan tuntikausia: aloittelija! Kun jonkun on täällä oltava asiantuntija, niin päästin remmin löysälle ja söin puoli lootaa. Kun rasiassa on 510 kcal / 100 g ja sisältöä 550 g, niin siitä voi laskea, ettei tuo nyt niin kaloripitoinen ateria ole, vaikka vetelisi koko lootankin. Semmoinen raskasta metsätyötä tekevän miehen annos vaan. Kyllä mä sellaisesta käyn. Osa jää työstettäväksi paluun jälkeiseen aikaan – jos sellainen tulee (huokaa).
Ammattilaisvinkki: napsi ensin lootan ylätasolta parhaat osat, toimi samoin alatasolla. Sovittele sitten jälkeenjääneet B-luokan edustajat alakerran muotteihin siten, että kutakuinkin istuvat reikäänsä. Jätä muutama näön vuoksi myös ylätasolle, jotta syntyy vaikutelma täydestä alatasosta. Muotoile neliskanttisia konvehteja hedelmäveitsellä, niin uppoavat paremmin kuppiinsa. Kätevä tapa, oppinut lapsena jo tuonkin.
Lisätieto: ystäväni, tohtori X, kertoi syöneensä rasiallisen Giulianeja. Siis niitä simpukan mallisia valkosuklaa-maitosuklaa-hybridejä. Muitakin ammattilaisia siis.
###
Talonmiestä ei näy ei kuulu. Jäikö koirahäkkiin? Yksinkö tässä nyt joutuu sypressien alle heilumaan? (huokaa) Taidan pikku hiljaa nyppiä johdot seinästä, sulkea vesihanat, katkoa wifi-yhteyden ja roudata pakaasit autotallin eteen.
Lopuksi kerrottakoon lohdutukseksi itselle ja minua seuraavalle suurelle yleisölle (heh), että joulu ei ole meikäläiselle mikään suuri eventti. Se mitä kaipaan, on rauha, ulkoilma ja kirjat – sekä mahdollisuus raapustaa jonku sana tähän blogialustaan. Jos saisin valita mieluisimman joulumeiningin, lähtisin jäiseen mökkiin lämmittämään sitä kaminalla. Sitten tappelisin puoli vuorokautta savuttavan kiviuunin kanssa, pilkkoisin puita liiterissä, keittelisin tsajua tulilla ja lämmittäisin saunan, josta olisin ensin viskonut pihalle liskuihin litistyneet metsämyyrät. Joulun suurin kohokohta olisi mennä yöllä laiturille makaamaan naama kohti taivasta. Näky on lamaannuttavan upea: taivas täynnä tähtiä, toinen toistaan kirkkaampina loistamassa.
…no, minä lähden sinne sypressien katveeseen nyt tällä kertaa kumminkin. Ehkä sieltä joku sana irtoaa, jos netti pelittää. Jää nähtäväksi.
Oikein hyviä vointeja, kinkkuja ja laatikoita, konvehtirasioita ja torttusia!
Kiittelen runsain mitoin Tanten Blomster-Gredelinin joulumuistamisista! Terveiset menivät myös Talonmiehelle. Hän kysyi täysin irrelevantin kysymyksen: ”Kuka hän on?” Johon vastasin, että: ”Herraparatkoon, enhän minä nyt sitä voi tietää.” Talonmies, että selevä tämä. On tottunut meikäläisen touhuiluihin.
Siitä mieleen Noora (nimi muutettu) eli Uusi Kampaajani, hiusjumalan lahja ihmiskunnalle, milleniaali. Kivasti juttelee aina. Kun on yhteisiä tuttuja harrastuksia ja tuttuja entiseltä asuinpaikaltamme, niin juttua piisaa. Eilen totesi, että ”oot kyllä verkostoitunut moneen suuntaan!” Kommentti singahti, kun sivulauseessa tuli puhe soittopeleistäni. Verkostoituminen ei toki ihan natsannut soittopeleihin, lienee liittänyt ne aiemmin esiin tulleisiin seikkoihin. Vahvistin: olen kyllä. Ja kiittelin mielessäni niitä lukuisia verkostoissa olevia elonpolkuenkeleitä, jotka on niin monesti pelastaneet pulasta, mm. Ruskearuunan tapauksessa. Ihmisiä, jotka vain putkahtavat jostakin juuri silloin, kun osaamisalueensa tyyppistä apua tarvitsee. Toivottavasti saan omilla hyväntahdon töilläni maksetuksi kaikeen takaisin elämän avuntarpeiden laatikkoon!
###
Talonmies muisti viime viikolla joulukorttirumban. Huokaus! Mutta onneksi on joulukorttilaatikko, jossa on viimevuotiset joulukortit, jotta muistaa, kenelle kortteja lähettää. Muistikirja on tähän liian sotkuinen. Käytännössä korttien määrä on vähentynyt: jokunen sukulainen, muutama työkaveri ja pari elontien varrelta matkaseuralaisiksi tarttuneita.
Kun omat kortit on kirjoitettu, on aika heittää viimevuotiset roskiin. Yhtä korttia pysähdyn katsomaan. Siihen on kirjoitettu vuosikymmeninä häneltä saatujen korttien tapaan ”Iloista joulua!” Tutkailen tekstiä korttia kallistellen. Käsiala on eittämättä hänen, mutta jotakin on pielessä. (Talonmies muistaa kommentoineeni siitä jo viime vuonna.) Lähettäjä on kalligrafian ja kauniin käsialan mestari. Taiturillisia, tarkalla kynällä vedettyjä viivoja, viimeistä piirtoa myöten upea kynänjälki. Käsialaa, piirroksia ja korttien koristeluita on aina ihailtu. On pyydetty jopa tuottamaan lahjaksi vanhoja runoja hienolla käsialallaan. Piirrellyt vieraskirjoihin komeita kuvia, viereen kaunis, viivottimensuora tekstuuri.
Nyt ei ”Iloista joulua!” ole entisellään: kirjaimet kuin tönitty sotilasrivistö. J:n kaari värähtää väärään suuntaan, L uupuu keitetyksi spagetiksi, U nojaa kohti ällää. Huutomerkistä on jäänyt piste pois. Ajattelen: jospa tämän vuoden kortti on palannut ennalleen.
Se tuli eilen. Vastoin kymmenvuotisia traditioitaan kortti oli yksiosainen ja varustettu painetulla ”Hyvää joulua!”-tekstillä. Osoitetiedot oli tulostettu tarralla. Lyhyt nimensä oli kirjannut alle kuta kuinkin entisellään. Lähetän ajatuksen hänen suuntaansa. Hän on sitä ihmistyyppiä, joka ei siedä kysymystä: ”Kuinka voit?” Hän on selviytyjä, suoriutuja, urheilija. Sanalla sanoen voittajaluonne.
###
Tanten B-Gredelin, semmoista tässä, että pohjoisen tyttöjähän se miekin olen, mutta sittemmin molen laajentunu fennopoliitiksi ko molen asunu sielä sun täälä – tuhannen kilometrin haarukassa. Mie tulin ihan muutama päivä sitten Napapiirin toiselta puolelta junala, mutta nyt mie lähen Talonmiehen selskaapissa etelän vistoihin paikhoihin saahmaan koronan, ko mie en ole vielä tähän mennessä sitä saihrastanu. Jouluihminen mie en oikheen ole, pakosta joutunu sitä vestiä seuhraamaan, jotta molisin niinkö muukki. 😀
###
Riipaisen tähän jonkun rivin vielä ennen matkaa, jos sattuu käsi vipattamaan. Ellei satu, niin toivotan jo tässä vaiheessa OIKEIN HYVÄÄ JOULUA LUKIJALLE! Kiitos, kun olet jaksanut seurata tätä pölinää :D! Kuten aiemmin olen leuhkinut, niin olet valittua kansaa (hih). Multa on useamman kerran pyydetty blogin pitoa, mutten ole alkanut siihen julkisesti. Lukija tietää syynkin: haluan pysyä pienessä piirissä, jossa voi antaa kynän rauhassa laulaa. Ja kyllähän se laulaakin -la la laa, la lalaa!
terveisin teidän Klara *<:)
Talonmiehen lahja. Siinä ei ollutt sukat, vaan irtohihat, ettei käsivarret kärähdä pelikentällä.
Klara Saken kirjoittaa 