Korttipakan selailua

Joulukynttilä vuosien takaa – nyt annan sen palaa

Hyvä Lukijani,

nyt on aika tehdä jotakin esasaarismaisen ylärekisterihommaa, kun korttipakan patakakkonen rassaa hermoja. Ryhdyn siis kirjoittamaan. Se juhlistaa aina ilmapiiriä.

Ensiksikin kerron missä olen, ehkä. Olinpaikkani nimittäin riippuu siitä, kuka kysyy. Vähän kuin Linnunradan käsikirja liftareille: kraaterin vieressä vasemmalla tai sittenkin jo matkalla toiselle planeetalle. Että mitäkö tämä kryptinen puhe oikein on? Ei sen kummempaa kuin että on ihmisiä, jotka roikkuvat hihoissani ja ainut konsti päästä rauhaan on asustaa avaruusaluksessa matkalla jonnekin tai jostakin. Ehkä Lukijallanikin on ollut tilanteita, joissa olinpaikkansa täytyy viilata uuteen uskoon välttääkseen rasittumisen?

(En uskalla avata asiaa enempää, koska yhtäkkiä iski armoton paranoidia sen suhteen, että tarkoittamani henkilö sittenkin lukisi tätä. Mikä ei kylläkään ole mitenkään todennäköistä. Mutta nykyisellään ei enää mistään voi olla varma. Pidetään tämä nyt kuitenkin vain meidän kesken tiedossa. ;D )

***

Tässä on semmoiset suunnitelmat, että pikapuoleen on edessä matkalaukun pakkaaminen. Se on inholuokka A1-toimintoja meikäläisen mittapuussa. Heitän muutaman työpäivän ensin. Sitten siirrytään Talonmiehen kanssa etelänmeren saarelle jouluksi. Sitä ei muistaakseni ole jouluna koskaan tehty. Nyt tehdään. Rakki saa jollottaa leivättömän pöydän ääressä tutussa hoitolassa, muu seurakunta tulla toimeen omillaan. Meillä on muutama huolehdittava ollut, mutta nyt on päätetty laittaa piste. Osalla on vuosirenkaitakin sen verran, että heille ammattihenkilöt jo käyvät sukulaisista. Sitten on yksi, joka oli viime jouluna niin pöhnäinen, että tuskinpa huomaa joulun hurahtaneen ohi, kun on jo uuden vuoden tinoissa.

Älköön Lukijani kuitenkaan huolestuko, sillä…

Maallista taivallusta elämän rankkojen kuormausten alla tehdessä lepää kaiken yllä kuitenkin aina Hyvän Henki. Siihen pitää vain uskoa. Enkä nyt tarkoita mitään hengellistä seurakuntasysteemiä. Vaan optimismia siihen, että näillä korteilla nyt pelataan, mitä käteen on annettu ja sillä hyvä. Otetaan pelistä irti se, mitä otettavissa on. Ei ruikuteta mustapekkaa, vaan keskitytään niihin muihin kortteihin: on myös ruutuysi, pataseiska, herttakuningas ja ristisotilas. Tärkeä huomata tämä! Ja joskushan mustapekka voi peräti vaihtua jokeriksi, kuka tietää. Tai sitten kaatuu pois. Silti jäljellä on nuo neljä muuta ja peli jatkuu.

***

Siinä oli nyt Lukijalle semmoinen raamatullinen pläjäys, että oksat pois ja pala latvaa. Ja siitä tuli mieleeni, että sen kunniaksi kurkkaan takkaan: palavatko puut. (häipyy hetkeksi) … (palaa). Kyllä palaa. Siis puut.

***

Joululahjoja ei taideta kovinkaan paljoa laitella. Jalomielisyyttäni tilasin tänäkin vuonna käsirasvat naisporukalle. Ilahtunevat jälleen suuresti ja tytär lohkaisee jotakin ratkiriemukasta. Hän on semmoinen sanaseppä ja huumori-ihminen.

Lenkkikaveri – siis se, joka syö itsepoimittuja tyrnejä ilman sokeria – vonkui karpalosoiden puutetta, kun ei osaa herraparatkoon tutkia karttaa edes oikeinpäin. Niin minäpä se kipaisin suolle ja ruovin sieltä ne karpalot, joita täälläkin olen esitellyt. Pistin niihin kuorma-autollisen sokeria, keittelin ja umpioin lasipurkkeihin. Semmoisen yhden purkin, äitelää ja hiivatin sokeripitoista hilloa, aion viedä joululahjaksi. Heittäköön sillä sitten vaikka kuikkaa. Mutta hullukaan ei ilman sokeria karpaloita(kaan) kitusiinsa lapa, rajansa kaikella! Jospa joku pahaa-aavistamaton jouluvieraansa erehtyy maistelemaan.

Talonmiehelle ostin laatikollisen kolopalloja. Kalliita ja ykköslaatua, ProV1 jos Lukija harrastaa pallojen keräilyä lasivitriiniinsä, niin tässä se merkki, joka kentän reunalta kannattaa taskuunsa laittaa. Sillä kun pelaa, niin pelitovereilla puntit tutisee. Meikä vetelee baanat läpi joillakin naisten super soft-aloittelijapalloilla, koska me kovat starat voidaan. Meillä on nähkääs varaa, ei tartte vehkeillä koreilla. (Huumoria, tiedoksi.) Mutta pinkillä pallolla en suostu pelaamaan koskaan, en koskaan. Totta puhuen, peli on mulle sivuseikka, mutta käy hyvästä ulkoilulajista ja semmoista on nytkin tiedossa reissunpäällä. Raastan omat mailatkin mukaan. Mutta auringolta suojaudun visusti. Siitä sain vastikään opetuksen.

***

No nytpä Lukijan seurassa kipusin takaisin ylärekisteriin ja ehdin unohtaa patakakkosen, jota on joutunut sietämään niin kauan kuin muistan. Mutta olen aatellut, että tästäkin kortista voi jotakin oppia. Monestihan sanotaan, että ne huonoimmat ja hankalimmat kortit hiovat pelaajaa eniten. Oppii sietämään paineita, eikä pakka leviä kovassakaan puristuksessa. Niin kuin ei nytkään.

Hyvää joulunodotusta, kuten tapana on sanoa, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan. Joten paikkailen tällä: hyvin paistuneita pipareita, solmussa pysyviä torttuja ja makoisia hedelmäkakkuja!

Kuulumisiin! Klara

Värit vähän sinnepäin, mutta hyväksytään.

Teräshevon vatsassa

Sunnuntaina tehty kirjaus:

Ja juna kulkee, kulkee kulkee lauloi Kari Tapio. IlTreno va.

Istun kotimaan raiteilla kuten joka viikko. Käväisen etelän suunnassa ja palaan pohjoiseen päin huomenna. Pysähdyn itsenäisyyspäivän viettoon jatkaakseni siitä taas yhteen suuntaan. Kannan veeärrälle vuoden aikana tuhansia euroja. Niitä voi sitten kuittailla verottajalle ja saada osan takaisin. Tiedossa on joululahjarahaa verottajalta. Suomi on oikeamielinen maa.

Jään seuraavalla pysäkillä kyydistä. Asemalla tapaan miehen, jolle ojennan dokumentteja. Silloin minulle tulee ennalta sovittu puhelinsoitto. Mies menee autoonsa ja ajaa pois, minä kävelen hotellille. Semmoista on elämä illegaalina. Vaiko vastavakoojana, kolmoisagenttina, ehkä Supon viestinkuljettajana. Vaiko sittenkin laittomista kaupoista tai laittoman kirjallisen materiaalin välittämisestä: musta raamattu?

Lukija kiinnostuu ja säikähtää: herranpieksut, onko tässä sotkeutunut johonkin tietämättään! Viattomana Klarana esiintyvä henkilö onkin vieraan valtion vastavakoilun palveluksessa. (Luin juuri tästä aiheesta kirjan.)

Ouk-kei, nyt riittää agenttitarinaa ja aika päästää Lukija piinasta. Kyseessä ovat perikunnan kaupantekoon liittyvät viattomat asiapaperit, jotka mies suostui huolehtimaan eteenpäin. Meikäläisellä on näillä huudeilla muuta hommaa, eikä virastojen aukioloaikana sorviltaan mihinkään ehdi.

###

Juna, maan mainio keksintö. Voi matkan ratoksi vaikka kuunnella musaa Spotifystä. Nyt tulee upean laulajan Sami Saaren Onnen kyyneleet ja mieleen palautuu automatka Oulankajoen varteen ja autonradio. Kepeä iloinen kesäfiilis: paatti veteen ja liipottamaan kohti Jäkälämutkaa upeissa maisemissa. Näen silmissäni joenuoman, virtaavan veden ja porot hiekalla makaamassa. Uuuhhhh.

Jäkälämutkassa pitää tyrkätä vene pusikkoon ja hommata kyyti Kiutakönkään alapuolelle parkkipaikalle autoa hakemaan. Sitten Liikasenvaarantietä takaisin Jäkälämutkaan, hops pursi auton katolle ja kohti uusia vesiä.

Voi juukeli! Kunhan saan puoskarinurani päätökseen, niin tiedän mitä teen. Vaan tuleeko tätä hienoa, mutta raskasta ammattia ikävä? Vastaan itselleni: edeltäni on eläköitynyt liuta kollegoita, joilla näyttää menevän hyvin siitä huolimatta. Pitävät pienimuotoista vastaanottoa jossain Pörriäisessä tai vastaavassa.

Tjjah….Enpä tiedä 😉 Ehkä valitsen sittenkin vain paatin.

Pitääköhän tässä nyt kasata kamppeensa, solmia kengät ja sonnustautua puristautumaan rautahevon sisuksista ulkoilmaan. Hei hetkeksi.

###

Seuraava päivä.

Asiakirjat siirtyneet pukumiehelle. En jäänyt kuulumisia kyselemään, vaan painelin hotellille nukkumaan. …herätäkseni neljän tunnin kuluttua seinän takaa (vai käytävältä?) kuuluvaan rominaan. Sitä kesti niin pitkään, että ehdin nostaa kierroksia ja suunnitella tuohtunutta erikoisoperaatiota. Näissä mielentiloissa jäi merkittävällä rahallisella panoksella ostamani yöuni vähiin.

Luonnollisesti laitoin aamulla atakista reklamaation ruutupaperille. Miksi ruutupaperille? No siksi, ettei sitä voinut ovikorttia palauttaessa antaa sanallisessa muodossa. Tämä taas siksi, ettei millään tiskin äärellä tehdyllä hälytystoimella noussut tiskin takaa ketään näkyville. Kun tilaamani taksi kurvasi ovien eteen, jätin paperille viestin, että laskuttavat jos huvittaa. Ja että ihme mäiskeestäkö ja lyhyistä unistako tässä maksetaan! Oli eritoten ja e-rik-seen laittanut viestin, että tarvitsen rauhallisen huoneen. Mäiskijä oli joko siivouskomeron haltija tai romuvaraston hoitaja, ei toinen asiakas, siitä olen varma. Olen yöpynyt tuolla useita kertoja ja nyt on asiakassuhde koetuksella.

Yhtä kaikki, rankka työpäivä takana ja ehdin sitten vielä kävellä raittiissa ilmassa asemalle. Vihreäkylkinen peltihevonenkin saapui ajallaan. Tässä sitä viiletetään rakkaan isänmaan kamaraa suklaakakku konditorian paperipussissa. Ja huomenna, kun kello lyö 18 laulan Oi maamme Suomi synnyinmaa ja kuvittelen hetken aikaa miltä tuntuisi, jos ryssälästä olisi tänne tullut joku meitä vapauttamaan (hah: tiedoksi tätä lukeville Pietarin trolleille, että ihan paskapuhetta ja olette ihan paskoja idiootteja). Ja sitten silpaisen siivun suklaakaakkua sekä Talonmiehelle että itselleni ja kiljaisen kolme kertaa hurraa ja siihen perään, että eläköön Suomenmaa!

Sinivalkoisin terveisin Klara

Jk. Kotona Talonmies kertoi ajaneensa pölyhuiskan kanssa takaa sisälle ikkunanraosta tullutta talitinttiä. Lintu oli lentorallista välillä uupunut ja istahtanut orkidealle nokka raollaan huohottamaan. Voi pientä! Sitten Talonmies oli avannut terassinovet selälleen ja saanut tipusen sitä kautta saatelluksi vapauteen. (Huvitti: orkideassa istuva talitintti :D)

Arjen filosofiaa á la Klara

Hyvä Lukijani,

täällä sitä ollaan, eikä muuta voida. (Mukaelma Martti Lutherin tokaisusta naulattuaan Wittenbergin kirkon oviin teesinsä 1500-luvulla. Ja ihan varmasti sanoi, kysytäänpä vaikka lähellä olleilta.)

Olen tarkalleen sanottuna siis sohvalla rakki jaloissani makaamassa kaikkensa antaneena. Tehtiin kolmen (3) tunnin lenkki sen ja Lenkkikaverin kanssa vuoskymmenten takaisilla lenkkipoluillamme. Polut risteilevät isossa metsässä. Tuo metsä on lenkeillämme kuullut valtavan määrän huolia ja murheita 90-luvulta 2000-luvun puolelle. Sitten Talonmiehen kanssa muutettiin kauas ja tuli liki kymmenen vuoden lenkkitauko niihin metsiin. Palattiin poluille joku vuosi taapäin.

Ja nyt Lenkkikaveri sanoo kuin muistihäiriöinen:

”Jos käännytään tuolle polulle, niin päästään yhden ison kiven luokse ja siitä käännytään sitten oikealle.” Johon minä sanon: ”Yhden ison kiven luokseko!? Herrantähden, kyllähän nämä polut muistan, näitähän me on romposteltu ja juostukin tuhannet kerrat!” Katsoo hitaasti kuin nyt vasta muistaisi ja sanoo: ”No niinhän me kyllä ollaan!”

Lenkkikaveri on eläkkeellä. Sanoi tänään viimeksi ihan itse, että eläkkeellä elämänpiiri kapenee. Yhä pienemmät asiat saavat suuren mittakaavan. Olen huomannut sen kotonakin. Työelämän pyörityksessä ei ehdi mikroskooppitasolla asioita pähkäillä. Otan muutaman esimerkin.

###

Sähkö. Siinäpä yksi. Ei toki pikkuasia nyt. Mutta kun Talonmies aikansa jauhoi vettä turbiineissaan, niin jonkun kilohattivattitunnin verran kustannuslaskelmia kuunneltuani lausuin näin sanoen:

”Nyt alkaa amppeerit olla siinä määrin käytössä tässä päänupissa, että päätän sähköstä puhumisen tässä kiinteistössä tähän. Että ei stana enää sanaakaan kilovattitunneista. Punkt o. slut.”

Ja niin päättyi sähkökeskustelu tällä erää täältä tähän.

###

Kuolinilmoitukset. Siinä yksi, joka jaksaa eläkeläisen neuroniverkossa hautakynttilää polttaa.

Lenkkikaveri lämpenee aina havaittuaan vaikka tutun tutun tutun ilmavoimiin siirtymisilmoituksen. Esimerkiksi vaikka vuoskymmenet taapäin naapurin lähitontilla asuneen murkkuikäisen N.N.:n isovanhempi. Että luenko sanomalehteä. Että huomasinko kuolinilmoituksen? Että siinähän oli N.N:n äidin nimi siinä alla. Ja me katsottiin meillä, että siinähän on tosiaan myös N.N. Näyttää olevan naimaton edelleen, kun siinä ei ollut kuin hän. Ne muut oli eri rivillä, sisar perheineen ja sitten se yksi oli varmaan kai eno ehkä ja….

HÄH! Miten tuohon suhtaudutaan ylärekisterissä, kysyn vaan! Että hanki elämä!

###

Bonks ystävät! Jotten vajoaisi urkupisteeseen on viisain tarttua Femina-lehden uusimpaan numeroon. Lukija varmaan muistaa intoni Svensk Damtidningeniin. Sen vaihdoin harvemmin ilmestyvään Feminaan. Taitaa tulla kerran kuussa (eläkeläinen tietäisi tarkkaan ;D). Uusin on numero 14, josta kansikuva. Pahoittelen kokoa: en osaa pienentää kuvia tällä blogialustalla, pitäisi opetella. Koska on nro 14, niin päättelen: ilmestynee taajemmin kuin kerran kuussa. 😀 Katsotaanpa, mitä pitää sisällään. Tutkailin sitä jo eilen iltalukemisena.

Huh, meinasin vahingossa kokeilla kuvahommia ja joutua blogimuotoilun hirttosilmukkaan… siis Sveduihin:

komea kläninki, hinta euroissa jotakin 170 €. Tuommoisen kurauttaisi kasaan itsekin. Hihan istutuskaan ei olisi vaikea: vetelisi noita hörsöjä sille alueelle peitteeksi

Bianca Kronlöf, kuka ikinä onkaan, puhuu luonteensa ristiriitaisuudesta: on yhtä aikaa ujo (blyg) ja toisaalta kaipaa valonheitinten valokeilaan (strålkastarljuset). Tuli kuulemma lapsena ”pionröd” piooninpunaiseksi, kun joku vanhempi henkilö puhui hänelle.

…Mutta herraparatkoon mitä siitä aprikoi! Onko hänkin E.Saarisen Pafos-seminaarin käynyt?! Hän nimittäin lausuu yhdenkeskeisimmistä Esan ydinprinsiipeistä: ”Voiko se olla kaipausta siihen, että olisin enemmän kuin millaiseksi itseni tunnen ja se ajaisi ylittämään mukavuusalueen rajat?” Ei hullumpaa, ei hullumpaa.

Sitten pikku-uutinen: Göteborgissa on maaliskuulle Albert Edelfeltin (1854-1905) näyttely. Tekstissä svedu heittäytyy toverilliseksi. Käyttää oikein naapuruutta korostavaa muotoa ”en av grannlandet Finlands mest älskade”. Grannlandet Finlands, hah! Että kaikki tietää mikä maa heillä naapurissa on.
Kyllä sitä nyt ollaan niin naapuria, niin naapuria, että tjänare! Nato-grannarna ;). Muistan hyvin ajat Ruotsissa pätkätyöläisenä. Kuinka makeasti svedu nauroi kännissä T-centralissa heiluville finnjäveleille, pärkkele pärkkele. Vaan kun joku vuosi sitten kävi ilmi, etteivät samalla pelitauko-oluella olleet ruotsalaiset tienneet Suomesta juuri mitään ja ryhdyttiin informoimaan suomalaisuudesta, Tom of Finlandkin esiteltiin ja näytettiin Tomin tekemiä kuvia, niin heitä ei nahkahousumotoristit naurattaneet yhtään. Kerrottiin, että Suomessa yksi lakanatehdaskin innostui painattamaan pussilakanoihin Tomin tekemiä kuvia ja postimerkkikin oli. Hymyt hyytyi.

BONKS! Putosin alarekisteriin! Äkkiä paluu kohottaviin tunnelmiin. Femina on mitä oivallisin kurkistusluukku ruotsalaisuuteen. Parempi kuitenkin, etten etene pitemmälle 😀 Pääsin sivulle 23, heh.

Tai oikeastaan on pakko referoida em. lehdestä vielä kriittinen tieto joulunviettoonne liittyen: Aladin-suklaarasiassa on tehty muutoksia. Limekonvehti saa väistyä ja antaa tilaa kolakreemiselle, kanelintuoksuiselle appelsiinitryffelille. Smaklig godis ja länsimaisen ihmisen tragediaa tämäkin. Mutta osataan nyt varautua. Ei mene joulu pilalle vuodattaessa kyyneliä Aladin-rasiaan.

###

Lopetan ylämummoon, Talonmiehen savuloheen. Resepti helppo: otetaan lohifilee, otetaan sähkösavustin, otetaan leppälastuja, ripotellaan kalalle merisuolaa, osa huiskitaan pois. Kala savustimeen, 40 min. ja herkkua on! Takaan! … Ja palaan aatoksissani juhannukseen, istumaan Autiotuvan kuistille edessä valkoviinipullo, lautasella jokunen uusi peruna (ruotsalaisia), savulohta, tilliä, ruisleipää ja vastapäätä Talonmies. Kyllä se vielä kesän tekee ensi vuonnakin!

Kiitos, jos pääsit tänne saakka 😀 ! Hyvää ensimmäistä adventtia toivoo Klara

Ylärekisteriharjoituksia

Järjen valo, jota kannattaa katsoa ennen teksin lukemista. terv. Klara 😀

Hyvä Lukijani,

Kuten aiemmin on käynyt ilmi, kohdistuu esitutkintani tällä hetkellä filosofi Saariseen. Diagnostiikan hoitakoon joku muu. Siis minun ja Saarisen (jatkossa ES).

* = ESn käsite tai suosikkisana

Namumaailman* selvittämiseksi on kirjallisuutta tilattu pitkin kinkeripiirejä – eläköön kirjastojen yhteislainaustoiminta! Tehty ryhdikäs päätös esitutkintamateriaalin perkaamisesta, aloituskohteena ES:n ”Filosofia ja systeemiajattelu”- luentosarja. Osa luennoista pyörii lenkkipoluilla epähuomiossa jo toiseenkin kertaan. Tutkinnan keskiöön on nyt kiilautumassa suomalaisten ja ulkomaalaisten filosofien teos ”ES, elämän filosofi” (F.Martela et al. Nord Print 2013). Siinä filosofit arvioivat ES:n tuotantoa ja ajattelua.

”””

Huoltaakseni ylärekisteriäni* otin vapaapäiväksi suuntimen poluille. Fantastinen* sää, maasto sokerihuurussa. Retkellä oli fokus: ESn masinoiman ajattelun ajattelun ja ylärekisterin* sibeliaanisten* nousujen harjoittelu.

”””

Polkuja edetessä harjoitteluun tarjoutui haastava mahdollisuus koiranulkoiluttajan muodossa. Havaitsin nimittäin etäämmällä naisen…bonks!* leidin* muassaan ryhtäilevä laum…bonks! kaunis ryhmä irrallaan olevia rakk…bonks! rotukoiria. Koirien irtipito on tuollakin kielletty. Siitä huolimatta naikko…bonks! leidi oli ihan törkeäs…bonks!oli viettämässä aivan fantastisia luontohetkiä eläinystävineen nauttien kauniiden eläinten vapaudesta, upeita hetkiä!

Minut havaitessaan leidi haali pisk… bonks!upeita koiriaan kasaan. Leidiä lähestyessäni katselin viereiselle aukealle ovatko joutsenet vielä siellä. Kuulaan kelin terävöittämä aurinko kirkasti näkymää (blinks > assosiatiivinen ajattelumoodi päälle). Katse palasi leidiin ja hahmonsa assosioitui (ylärekisteriajattelu*) valoon ja fantastiseen valkeaan joutseneen.

Leidi oli saanut rotukoiransa kiinni. Fokusoin katseeni häneen lähestyessäni fiiliksissäni häntä empatian puolitiehen* ylärekisterissä valon asenteella. Otin vastuun ilmapiiristä*. Kaunis rajapintaobjekti* nuuski kättäni. Totesin: ”Upeita koiria!” Nainen katsoi: ”Mitäh!?” Hänellä oli nappikuulokkeet rajapintaobjektinaan. Huusin vastaantuloilahtuvaisuudella ylärekisterissä: ”UPEAT KOIRAT!” Nainen myönsi, kääntyi kannoillaan ja loittoni.

Katsoin perään: sehän olikin Susanna (nimi muutettu), siis puolisoni entinen fantastisen upea tyttöystäväleidi, josta varmaan olisi tullut todella upea partneri avioliitossa mieheni kanssa. (ylärekisteriajattelu) Ajattelun ajattelu: mitä hlvettiä, hirveä kotka, joka olisi pilannut mieheni tulev…VÄÄÄÄRIN!

Läksin raskain askelin lompsimaan eteenpäin. Kävelysauvat jyskyttivät jäätynyttä polkua. Ajattelin venähtäneitä hiihtohousujani ja naurettavaa hirvivaroitusmyssyäni, Susanna kauniissa ulkoiluvaatteissa (ylärekisteri), vaikka on yksi (sensuroitu) Bonks!… upea leidi.

Ja bonks ynnä korjaus itsealhaistukseen! Ajateltu uudelleen ajattelun ajattelun* kautta ja korjattu: upeat byysat mullakin mukana liikenteessä.

Ajattelin: ruipelo edelleen. Bonks! Säilyttänyt komean kroppansa, vaikka vetelee varmaan jo seitsemälläky…bonks!… (leidin iän kvalifikaatio = sukupuolirasistinen tulokulma naiseuden representaatioon).

Ajattelin: avioitui heipparallaa-tyypin kanssa. VÄÄRIN! Bonks bonks bonks: urkupiste! Pikainen sibeliaaninen nousu takaisin ylärekisteriin! Ajattelin ajatteluani uudelleen: charmantti puoliso leidillä, creme de la creme!

Näin moukaroitui jäinen polkuni eteenpäin ajattelun ajattelun ajattelemisen* harjoituksissa. Ylärekisterin trapetsilla keinahdellen, mahdollisuuksien mahdollistamisessa*, kaukana kavala bad romance-tulokulma. Moniulotteisessa, epistemologisessa oikeamielisyydessä namutarjontoja* väistellen.

Take home message:

:,: Ajattelun ajattelun ajattelu vahvistaa positiivista tulokulmaa kaikkiin ajatuksiin.:,: Toista tämä 10 kertaa tipahtaessasi urkupisteeseen.

Esitutkinta jatkuu.

t. Klara, edelleen järjissään ja työkykyisenä, hep hep: jos muuta ajattelin, niin bonks! -> ajattelepa uusiksi!

J.K. Toim.huom. Käytännössä ajattelun ajattelussa on mukana itsensä opettamista itsensä huijaamiseen. Siis vääntämällä ajatuksiaan muotoon, jolla tosiasiallisesti ei ajattele.

Sadepäivää filosofiseurassa

Chilin ostomania tuottaa puuhaa…paloittelua ja pakasteeseen

Hyvä Lukijani,

taas on työn pyörteissä vierähtänyt pieni tovi, mutta Lukijani lienee keksinyt muuta puuhastelua tällä välin.

Talvi se taas odottelee tuloaan, lupailee – ja heittää sitten sankollisen vettä niskaan, että häh häh, luulittekos, että noin vain tupsahdan pysyvästi paikalle! Kuulemani mukaan latuakin jo laaditaan eri puolille maata hakekasojen alta kaivetun lumen turvin. Jospa se tästä hiihtokeliksi vielä vääntäytyy.

***

Talonmies on reissuiltaan kotiutunut ja painellut Rakin kanssa aiempina vuosina jo Lukijalle tutuksi tulleelle Metsämökille. Siellähän en ole henkilökohtaisesti aikoihin käynyt, koska alueella tuli vähän pulmia maanomistus- tms. asioista ja paikka muuttui jotenkin vastenmieliseksi mennä. Vielä on omistuksessa, saattaapa jäädäkin, jos tuossa tilanne selkenee, kuten vähän vaikuttaa, kun rauhassa odottelee prosessien etenemistä. Nyt oli vähän huoltohommaa ja tuntuu isäntä rakkeineen viihtyneen paikan päällä muutoinkin, hyvä niin.

Minä tulin illalla työreissulta. Lähetän tässä vielä kiitokset tuntemattomalle, kultaiselle pariskunnalle, joka suostui vaihtamaan paikkoja joukkoliikennevälineessä! Ajattelin ittekseni, että kyllä me suomalaiset vaan pidetään huolta toisistamme ja ollaan yhtä pataa, vaikka tuppisuuna toisiamme aika ajoin mulkoilemmekin. Tiedämme: tuohon tyyppiin voi luottaa, tuo on samaa kansaa ja sen kanssa kyllä pärjää, vaikka oisi vähän vaikeampikin tyyppi. Tämän on työkokemus minulle niin kirjaimellisesti osoittanut! Raivoavan kielitaidottoman arabin kanssa on paljon vaikeampaa.

***

Kirjallisuudesta. Esipuhe: jo 80-luvulta aattelin Esa Saarisesta, siitä filosofista siis, jotta mikä pelle tämä on. Sitten kun laulaa luikaisi laulun ”Poikarakkaus”, niin aattelin, että joku vitipää tämän täytyy olla. Sitten tuli Pipsaa ja rakkaushöpinää höpinän perään, keikarointia mediassa, naistenlehtien juttuja, tiikerikuosia ja pelleasuja, diivailua milloin mikäkin julkkin ”hyvänä ystävänäni” ja sen semmoista soosia. Tyyppi jäi unholaan.

Nyt silmään sattui häiskän tuore kirja ”E.Saarisen ajatuksia ajattelusta, elämästä, rakkaudesta, ajattelun ajattelusta.” Päätin kuunnella kirjan. Se olikin haasteellisempi tehtävä, vaikka monenlaista höpöttäjää on tullut kuunneltua vuosien varrella ihan palkan edestä. Pätkittäin pysyi hyvinkin kärryillä pudotakseen kohta sekavaan romuläjään, josta ei ottanut tolkkua sitten millään. Päätin kuunnella kirjan uudelleen – jotakuinkin samalla lopputuloksella. Kun nyt on vapaapäivä, kaivelin esiin youtubesta haastattelun, jossa Jari Sarasvuo (toinen hyväkäs) jututtaa Esaa. Haastattelu päättyy siihen, että molemmat itkevät. Oikeesti. Suositan kuuntelemaan. Tässä linkki: https://youtu.be/xbUDZBazVas

Mitä Saarisen kirjasta jäi mieleen?

Ensisijaisesti pirstoutuneisuus, jota oli pyritty sitomaan pätkillä omaa henkilöhistoriaa (ihan ok), keskittymällä omiin saavutuksiin oppineisuuden maailmassa ja seurapiireissä: minä + se-ja-se-julkkis, minä + se-ja-se-merkkihenkilö.
Pirstoutuneisuuden sitomista punaisella silkkinauhalla, Pipsalla – punatukkavoima
aaltoilevan puheen polveilevilla sanakeikaroinneilla ja epämääräisillä uudissanoilla. Osa niistä oli kyllä aika omituisia. Lukija / kuulija jäi miettimään, miksei yksinkertaisesti voisi sanoa ”tuijottaminen tunnuslukuihin” sen sijaan, että käyttää itse keksimäänsä termiä tunnuslukutuijottavuus. Nämä uudissanat alkoivat kaikua jonkinlaisena maneerina, häiritsevinä. Totuustunnusteleminen, hetkikotkotus, namukiusaus, korskeuskiilloittelu…
Pafos-seminaarit ja Nokian nokkamiesten kaveruus, insinöörien terapointi pehmofilosofisin keinoin

Mitä hyvää? Stimuloiva eepos sekavaa settiä 😀 Ei kuitenkaan mennyt hukkaan! Sillä lopputuloksena oli se, että ajauduin kuuntelemaan hänen juutuupi-luentonsa ensimmäisen osan, lääkärille aivan liian pitkäpiimäistä tajunnanvirtaa ryyditettynä toki ajoittaisilla viisauksillakin. Vielä parempi veto oli ajautua tuon jälkeen Jari Sarasvuon haastattelun äärelle, sitä siis suosittelen! Siinä Saarinen Sarasvuon ohjaimissa sai sanotuksi mielestäni tärkeitä ja keskeisiä asioita ja pelastettua pelletakkisen hahmonsa maineen silmissäni: mieshän osaa kiteyttääkin sanomaansa! Ilahduin myös siitä, toki jo kirjassa esiin tulevasta seikasta, että häntä on elämä kypsyttänyt ja kouluttanut, jossa toimessa vaimon osuus ei ole jäänyt vähäiseksi, minkä kirjassa tuo selkeästi esiin.

***

Kas, nytpä hyppään lenkkivaatteisiini ja painelen sauvakävelemään, kun ilma näyttää kirkastuvan. Toivotan Lukijalleni oikein hyvää viikonloppua, iloa ja eloa marraskuun mustuuteen! Valo vielä tulee, kun lumi saadaan! Ja sitten pikkuhiljaa: kevät on taas täällä!

Voimaa voimaa, Klara

Aiemmin kuvassa olleet karpalot. Hillo on kamalaa, mutta vien sen Lenkkikaverille joululahjaksi ;D Tosin he syövät kuulemma sekä tyrnit että karpalot aina ilman sokeria. Ottakaapa opiksenne – minä en siihen pysty, huhhhh!

Laatuaikaa Lapissa

Hyvä Lukijani,

meikäläinen sai järjestettyä lomasen koiravahdin ominaisuudessa Talonmiehen edelleen reissatessa. Jokunen sana tästä aurinkoisesta, raikkaasta ulkoilupäivästä Suomen Lapista.

***

Kuten Lukijani lienee jo havainnut, ovat sieluani lähimpänä tuntemattomien takamaiden pusikot. Kierrän ihmisiä läjäävät hypepaikat kauempaa, jos kohta näihinkin on vähän sormi mutkan kautta sittemmin tarttunut. Ikääntymisen myötä käyttö todennäköisesti lisääntyy, kun sähkövaloa ja juoksevaa vettä ryhtyy enemmän kaipailemaan.

***

Mutta mikä on paras aika hypetysseuduilla? Se on hiihtosesongin vedellessä viimeisiään tai kaamoksen alkaessa. (vink) Silloin ovat rouvat wannabe-erämaaretkeilijät huljutelleet suippopaprikansa tunturipuroissa, nauttineet soijarouheensa ja laatujuomansa, pakanneet jetboilinsa ja palanneet isolle kirkolle. (Vanhapiikatuttuni känisi: ”Mutta silloin on kyllä huonot pyydystyskelitkin!” ;D )

***

Sanoin aamulla piskille, että eiköhän lähdetä retkelle. Oli heti nuoteissa mukana. Niinpä paineltiin kirkkaaseen syyspäivään. Kyllä oli ilma raikas ja keli upea!

Ensimmäiset kilometrit mentiin kahdelleen, kunnes peräpeesiin tuli piikkilenkkarit ropisten polkujuoksijanainen Mordor-tyyppisen valtavan koiran kanssa. Päästettiin suosiolla ohi ja jatkettiin pitkä tovi suon rantamilla saapuen sitten perspuolelta laavulle, jossa yleensä on porukkaa. Nyt siellä paisteli makkaroitaan elämäänsä kyllästyneen näköinen mielensäpahoittaja, jolle tuumin tarkoituksellisen pirteästi, jotta komea keli. ”No niin on”, sanoi ukko nyreästi. Kummallista: rouvallaankin niin kirkasta huulipumadaa!

Siirryttiin rakin kanssa samoin tein takaisin pitkoksille ilmaa pilaamasta. Voi juukeli, että aurinko jaksoi hymyillä, vaikka matalalla jo kaari kulkee! Siirryttiin suon puolelle etsimään koiralle juomavettä. Siinä sivussa pääsi vanhempi pariskuntakin ohitse hymyssä suin. Pysähtyivät toviksi iloisesti rupattelemaan. Tämmöiset kohtaamiset piristää! Radiossakin eilen sanottiin, että hymyilemällä ja ystävällisellä äänensävyllä voi voimaannuttaa ympäristöä.

***

Seuraavaksi kohdattiin nuoripari kunnon luonnonkulkijan retkikamppeissa: selvästi aitoja luontostaroja. Iloisina vaihtoivat pari sanaa ja ihailivat ympärillään riekkuvaa hurttaa.

Jatkettiin matkaa. Vastaan tuli pullea, raamikas keski-ikäinen isäntämies, takuulla moottorimiehiä. Mutta uskaltautuuko takatuhdolle seuralainen, arviolta pakistanilaistaustainen? Nainen sanoi ujosti: ”A gorgious dog!” Myönsin ja kiittelin.

Sitten väistettiin kahden naisen ja yhden miehen kulkuetta, ilmeisesti mykkiä. 😉 Vaatetuksesta päättelin, että olivat lähteneet itäeuroopasta pohjoiseen ja hommanneet paikallisesta vaatehtimosta toppatakit. Hymyilivät kyllä aurinkoisesti, mutta eivät tuntuneet ymmärtävän mitään kieltä. Jälkeensä jäi imelä parfyymituoksu. Ymmärrän: ympäristö oli heille takuulla kaikkea muuta kuin aiemmasta tuttu.

Jatkettiin matkaa. Vastaan tuli jo pitkälle eurooppalaistunut, tyylikkäästi retkivaatetettu suomalaisnainen keltaisessa kaulahuivissa seuranaan trendikäs herra, brittityyppinen. Nainen kysyi reittineuvoa, miehen hymyillessä ja nyökytellessä. Vertailin mielessäni laavulla nähtyä suomalaismörökölliä tähän salonkikelpoiseen brittioletettuun. Lukija arvannee kumpi sai pisteet.

***

Saavuttiin taas laavupaikalle, alueen massiivisimmalle. Nuotiotulilla hääräili mies ja nainen. Naiselta niukka tervehdys. Hirvimiestyyppinen äijä oli hänkin vissiin mykkä, muttei sokea, koskapa mulkoili tiukasti ja jatkoi tulen sohimista.

Matka jatkui metsän siimekseen ja kohdattiin ranskalaistyyppinen tripletti fiksuissa retkikamppeissa, kaksi naista ja mies. Mies sanoi ”koigrra!” ja hymyili, samoin hymyili toinen naisista, toisen naisen kiekaistessa hauskalla aksentilla ”moi!” Saattoivat olla saapasmaastakin.

Viimeinen vastaantulija oli nuori nainen metsästyskoiran pennun kanssa. Se harjoitteli pitkoksilla kävelemistä, joten roikaleen kanssa annettiin tilaa. Nainen jutteli iloisesti ja se kohtaaminen oli hyvä päätös lenkille.

Matkaa kuljettiin rapiat 10 kilometriä moninaisine poikkeamineen, aikaa kului kolmisen tuntia, taukoja pidettiin kelopuun rungolla istuskellen yksi. Hieno päivä, hienot maisemat. Ehkä Lukijani haluaa tähän liittyen kuulla yhden nk. mielilausahduksistani * 😉 Laitan sen alimmaksi.

Tarjoilen tämän polkuretken Lukijalleni, joka tosin mitä suurimmalla todennäköisyydellä vetelee jo kyllästyneisyyden ryydittämiä nokosia ensimmäisellä laavulla 😀

Viikonjatkoa, Klara, os. Saken, c/o Lappi, Finland.

*Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa. (vmp ->ei avaudu? -> kvg https://urbaanisanakirja.com/word/vmp/) 😀

Päivän kilo peittyi juuri lenkin loppuessa sopivasti hienon sumuverhon taa. Tuo suolla kiiltelevä ei ole vettä, vaan kävelyn kestävää jäätä.

Laatuaikaa koiran kanssa ja kommunikaatio-ongelmia

Hyvä Lukijani,

tässähän vierähti liki kaksi viikkoa kuin siivillä. Olen kirjoittanut muutamia muita raportteja ja kuunnellut äänikirjoja junilla, metsissä, kaupunkien kaduilla, pyörän päällä ja autossa. Kaupassa, ravintolassa, parkkihalleissa ja marketeissa.

°°

Talonmies nousi siiville ja häipyi ansaitulle pelimatkalleen sinne, missä aurinko paistaa ja lämmin merituuli hivelee nahkaa. Näyttää sieltä aamupalalta morsettavan, että matka meni hyvin, huone on pieni, mutta kompensaationa on seitsemäntoista hengaria 😀

Koiran kanssa vietetään laatuaikaa. Tarkoittaa, että noustiin kuuden jälkeen, hypättiin housuihin ja polkujuoksukenkiin (palaan näihin) ja sännättiin pimeään aamuun tuikkuset rintapielessä. Harrastin joskus juoksua, ehkä Lukija muistaa, ja nyt elopainon vähennyttyä jalka nousee paremmin, joten hölkyttelen aika ajoin koiran iloksi. Rodulleen on juokseminen kuin meditaatiota. Rotu on meille pitkäaikaistuttu ja tässäkin koirassa meditaatiotila naksahtaa päälle, kun pääsee matkavauhtiin matalalla, vetävällä askeleella. Juoksutan sitä pyörällä – ai että se nauttii! On säästetty jalkajarrullinen vanha naistenpyörä, sillä käsijarrullisen maastopyörän kanssa olisi riskipeliä: eläin on aina vähän arvaamaton.

Koiralta oppii päivärytmiä ja järkevää voimien jakamista. Se osaa asettua lepäämään aina tilaisuuden tullen. Aamulenkin ja ruoan jälkeen jälkeen makoilee, virkistyy iltapäivästä ja alkaa kommunikoida, pääsee ulos. Syö ja asettuu taas levolle. Sama vielä ennen iltauutisia: ruokaa ja pieni iltalenkki. Kun sanon tietyllä äänensävyllä: ”Nyt on kaikki pikkukoirat jo nukkumassa”, se katsoo ruskeilla, viisailla silmillään, huokaa ja lompsii isännän työhuoneeseen petilleen. Aamulla nousee kuullessaan talonväen liikkuvan. Tänä aamuna makoili niin kauan, että puin ja nousi vasta sitten, kun kolistelin talutinta. Eteisessä venytteli silmät vielä sikkarass 😀 Ei ole tottunut nousemaan niin aikaisin.

°°°

Tässä sivussa seuraan lintulautaa, jonka Talonmies laittoi toivomuksestani työhuoneen akkunan eteen. Meillä on siivooja, joka auttaa lintuhommissakin. On varsinainen lintutietäjä, oikeastaan kai vähän niissä hommissa ammatikseenkin joskus toiminut. Saattaa jättää lapun pöydälle lintulaudan havainnoista. Erinomainen palvelu! On siivonnut meille kohta parikymmentä vuotta lukuunottamatta muualla asumaamme jaksoa.

Kun vastikään minulle tuli hieman kinkkinen terveystilanne (ohimennyt onneksi), valvoi Talonmies öitä ja tunnusti jälkikäteen miettineensä, onko varaa siivoojaan, jos minusta aika jättää. (Heh) Itse en ollut asiasta kovin huolissani.

Lintulaudan tapahtumia: närhi kävi kuikkimassa, olisiko jakoa hänellekin, luovutti todennäköisesti siksi, ettei mahdu lavetille. Nytpä siihen kipusi orava, hyvässä kuosissa on ja pullea, korvatupsukat ja talvikarvassa. Aikansa sinnitteli käsivoimilla kupin reunassa roikkuen 😀

°°°°

Niistä polkujuoksukengistä tuli mieleen kommunikaatio-ongelma, joka riivaa lenkkikaverin kanssa. Tuntuu vain vuosi vuodelta pahenevan. Nyt ollaan jo siinä pisteessä, että joutuu tarkkaan miettimään aihepiirejä, ettei rele laukea. Aina se ei kuitenkaan onnistu. Esimerkkejä:

Esimerkki 1. Lähtee mukaan vakiopolulleni, käymätön paikka hänelle. Kerron polusta niitä näitä. Että jos joku näkyy, on useimmiten ohikiitävä polkujuoksija. Se kirvoittaa häneltä pikaisen kommentin: ”Mullakin on polkujuoksukengät, juoksen niillä paljon.”

Esimerkki 2. Kuuntelin höpöhöpökirjailijaksi luokittelemani henkilön kirjan, ensimmäinen (ja viimeinen). Kun lenkkikaveri on innokas lukija, hitaasti kirjoja makusteleva, niin päätin kysyä mielipidettään: oletko lukenut kirjojaan? Muut tuttavani olivat jo kantansa sanoneet: eivät olleet ja se siitä. Lenkkikaveri sen sijaan lektioi jostakin kirjailijaa käsitelleestä lehtijutusta. Muistelin lukeneeni sen, joten toistin: oletko lukenut kirjojaan? Toivoin second opinioneija kirjan lukeneilta ja lenkkikaverin mielipidettä arvostan aina. Se on yleensä huolellisesti punnittu, on semmoinen paneutujatyyppi etenkin nyt pitempään jo eläkkeellä oltuaan, kun aikaa on. Mutta sain kysyä kolmannen kerran ennen kuin sai sanotuksi, ettei ole lukenut.

Esimerkki 3. Kertoo olleensa Lapissa ja Ylläksellä kulkenut UKK-reittiä. Aprikoin, ettei se UKK-reitti voi olla, sehän kulkee itärajan tuntumassa alhaalta ylös itäkairaan ja on aika huonokuntoinen, ei risteä länsi-Lappiin. UK-puistokin on ja paremmassa kuosissa, mutta sijaistee siinä Saariselän tienoilla. Hän tietää minun kuljeskelevan polkuja ja seuraavan hyvinkin tarkkaan niihin liittyvää. Mutta ihan kerta kaikkiaan piti tiukasti kiinni, että näin se on. Halusi, että katsotaan kännykästäkin asiaa ja siellä tuo asia kyllä oli niin kuin se oikeasti onkin. Sanoi haluavansa tarkistaa tämän vielä kotona tarkemmin. (huokaisin hiljaa ajatuksissani, että annetaanpa olla hyvän tähden)

Jätän Lukijani miettimään, onko hänellä vastaavia kommunikaatio-ongelmia ja kuinka ne tulisi ratkaista, ettei ahdistaisi ihmistä jonkinlaisen kilparallin tielle. Pysyäkö poliittisissa tai muissa ei-kilpavietin laukaisevissa aiheissa? Miksi kilpavietti ottaa ihmisen otteeseensa?

Loppukaneetti: ohessa kuva erään tuttavan nauttimasta ateriasta jossakin länsirannikon kaupungin ravintolassa. 😀 Huumori-ihmisiä, herkkusuu ja sillä ajatuksella laittoi mulle fuudien. Mun dieetinjälkeinen ruoansulatuskanavani huutaisi tästä hoosiannaa 😀 Vaikka herkulliseltahan tuo kala kyllä näyttää! Slirps.

Näihin puheisiin! Ryhdyn pyörittelemään lihapullia, itselleni. Voimia ja terveenä pysymisiä!

Klara

(Lukija varmaan huomasi, ettei sanaakaan sotatilasta. Vaikka kaikki tiedustelulähteet sanovat viikonloppuna todennäköisesti tulevan jotakin merkittävämpää. Mene ja tiedä. Mutta semmoisen kysymyksen voi itselleen asettaa, että mikä jumittaa Turkia ja Unkaria? Itsekseni laskeskelen mitä yhteistä heillä on diktatuurien lisäksi… ja kalkuloin: hännystelevät itänaapuria kumpikin. Näillä asioilla lienee ainakin kevyt yhteys. Niin veikkaan.)

Karpalomaisia terveisiä

Hyvä Lukijani,

pimeyttä pukkaa päälle, sillä työhuoneen ikkunasta näyttää olevan sadepilvi työntymässä sisään. Lehtien haravointi siirtynee taas pätkän eteenpäin. (…joskin: ks eteenpäin lisätietoa asiasta)

Murhetta pukkaa maailmalla, siltoja räjäytellään syntymäpäiväin kunniaksi ja lahjat lentävät vihaisella kaarella vastavuoroisesti takaisin. Hitonmoista! (Talonmies tuli pyörähuoltamolta ja antanee kohta raportin. Kyseessä pyöristäni yksi, toinen meni vastavuoroisesti huoltomiehen iloksi.)

Maailman tilanne askarruttaa monella sektorilla. Seuraan Twitteriä. Se kuohuu monenlaisista näkökannoista ja sekaan väykyttävät Puuttinin trollit omaa häirikkösoopaansa. Tuon koko sakin saisi lyödä läjään, kiinnittää isoilla nippusiteillä yhdeksi köntiksi ja ampua maatakiertävälle radalle. Puuttinin komentoketjuineen tietysti etulinjassa jonnekin Uranukseksen suuntaan. Uranus lienee kaukaisin tämän aurinkokunnan planeetoista, muistelen. Tämä olisi ratkaisuni, kun muutakaan ei näytetä keksivän kuin ihmisten tappamista sotarintamilla ja kotiköökeissä.

***

Tänään on etätyöpäivä ja ne hommat tuli jo tehdyksi. Niiden välissä säntäsin paljaisiin jalkoihin tuupatuissa crockseissa pihamaalle katsomaan, miten Talonmies selviää pyöränkuljetustelineestä ja siitä suhasin lehtiharavan varteen ja sain yhden kasankin tehdyksi, sisävaatteissa. Ihme, ettei kädessä ollut iPadia, josta tuota sotatilaa nyt seuraan silmät tapillaan. Olen epäillyt erästä ystävääni maniasta, mutta nyt käsi kyllä mielessä, että saattaa olla manian kourissa rimpuilijoita lähempänäkin. Hiton vähän on ihmisen päivässä aikaa, kun hommaa on kaikenlaista. ”Hommassa löytyy”.

****

Nyt kuulostaa, että köökissä on jonkinlainen ruokatarjoilu alkamassa, joten siirryn lihapatojen lähistölle notkumaan.

Toivotan hyvää alkanutta viikkoa Lukijalleni!

Klara

Mummon kotiliedeltä

Löysin isoäidin, tuon taitavan kakkumestarin, reseptikirjakokoelmaa. Muutoissa on hautautunut öö-mappikokoelmiin. Mutta nyt saavat uuden elämän 😄

Olkaapa hyvä! Mutta vain kaksi per nenä, että riittää 😄 Sitko on niin hyvä, että kahdessakin on tekemistä.

Katsotaanpa, latautuuko video. (Latautui pienten manöövereiden jälkeen. Naureskelen tälle videolle joka päivä ittekseni, kun katson sen silloin, kun huvittaa hekotella 😀 Teen tänään tod.näk. vielä varsinaisen kirjoitustekstin, kirjoituspäivä. Kiitos paljon Lukijalle!)

Terv.Klara

Petokalaa tikulla silmään

Päätettiin Talonmiehen kanssa, ettei vielä haravoida tätä hienoa värimaisemaa.

Hyvä Lukijani,

junan kita syö taas kiskoja ja minä istun sen mahalaukussa omassa pienessä eriössäni. Harrastan nimittäin omaa hyttiä, kahden hengen avaraa lukaalia, jossa ei tarvitse kuunnella kuin omia ajatuksiaan.

Aika ajoin jollakin asemalla satunnainen suomalainen lähestyy äkäinen ilme kasvoillaan. Jää lasioven taakse tuijottamaan kuin petokala akvaariossa olevaa saalistaan, repaisee liukuoven auki ja äsähtää: ”Mihin sulla on lippu?” (Johon toimii useampi vastaus penkin numerosta vaunun numeron kautta omaan ja lopulta junan määräasemaan, mitä nyt kukin kysyjä sitten kulloinkin tarkoittaa.)

Tällä kertaa Rva Petokala on pukeutunut stailiin syyspoplariin. Sen hän on köyttänyt tiukalla takinvyöllä hoikan uumansa ympärille. Kaulaan on kiedottu muuhun out fittiin nähden hieman halvan näköinen huivinretale. Kapeat housunlahkeet ulottuvat säären puoliväliin paljastaen mitä sorjimmat nilkat, jotka päättyvät korkeisiin korontolppiin. Mrs. Petokala tunkee keikkalaulajatar-tyyppiset, hieman kuluneet, mutta nuoruusiällä oletettavasti hyvinkin kauniit kasvonsa oviaukosta ja kysyy :”Anteksi (sillä tavalla näennäiskohteliaalla, mutta kärttyisällä äänensävyllä) Mikä lippu Teillä on?” (Pisteet teitittelystä, jolle äänensävy ja ilme antavat happaman lisämausteen.)

Hihittelen näissä tilanteissa yleensä sisäänpäin, sillä luen petokalan sisäisiä ajatuksia kuin avointa kirjaa: ”Ämmä stana istuu paikallani! Röyhkeästi oikein tavaransakin levitellyt pitkin pieluksia ikään kuin pesän olisi tehnyt. Vaan nyt tuli oikea omistaja paikalle. Saahan sitä yrittää!”

Sitten siirrytään vänkäämään. Ihmisenhän on tämmöisissä tilanteissa niin vaikea tehdä käsijarrukäännöstä ennakko-oletuksensa suhteen. Minulle tilanne on henkisesti merkittävän helppo: tiedän olevani oikeassa hytissä. Lisäksi olen ehtinyt harjoitella tätä useamman kerran. Saa sanoa: vakituisena raiteenkuluttajana on jo ammattilaisen ote. Olenhan pyörinyt maamme rataverkostossa vuoskaudet kuin kuulapallo flipperissä.

Joten niinpä kävi nytkin, että oman virheen mahdollisuus pikkuhiljaa hiipi petokalan aivostoon ja epävarmuus alkoi kuultaa naamataulusta. Sittenpä sessio päättyi aivan tavanomaiseen tapaan, Madame Petokalan kiusaantuneeseen muminaan ja liukenemiseen paikalta takavasemmalle ilman anteeksipyynnön tynkääkään. Hyttinsä havaitsi olevan toisessa vaunussa.

Sitä vain ihmettelin, miksi kopisteli vaunun yläkertaan sen sijaan, että olisi suuntinut omaan katiskaansa.

Tutkimattomat ovat petokalan liikkeet.

***

Asiasta toiseen: elämme merkittävän omituisia aikoja. Luulimme ehkä, että pandemia olisi merkillisin aikajakso maallisella vaelluksellamme, mutta emme arvanneet mitä tuleman pitää. Uhhh, mikä sinisilmäisyys, mikä rahanahne ajatus vanjan hyödyntämisestä, mikä typerä luottamus energialähteisiin. Kuinkas mä muistan, että jossain vaiheessa jokin media piirsi tätä kuvaa kasvojemme eteen? Juttu Suomen Kuvalehdessä ehkä? Jokin tv:n keskusteluohjelma? Ja silloin tuntui, että hus, muualle siitä ennustuksinesi senkin pahanilmanlintu.

Ja tässä sitä ollaan.

Nyt ei muuta kuin 72 h ruoka-ja vesivarastot jemmaan, tuoreet patterit radioon ja lamppuun, makuupussi esille ja sitten vain jatkamaan entistä elämää. Katsotaan, mitä tuleman pitää. Ei kai tässä muutakaan voi.

Läpikävin kylmän viileästi ajatusta siitä, että koko maasta katkeaisivat nyt sähköt, eikä puhelinverkko toimisi. Olen satojen kilometrien päässä kaukana kotoa nyt. Juna lakaisi kulkemasta.

Mitä tekisin? Lähtisinkö lompsimaan kotiin?

Tiedän: liftaisin sinne, missä Ruskearuuna on karsinassaan (pimeydessä). Sanoisin sille hau-di ja menisin viereen köllöttämään. Tai talliin joka tapauksessa. Tästä on sinne viitisenkymmentä kilometriä, siellä on vällyjä ja loimia ja tallissahan on aina melko lämmintä. Ettei kai tässä olis hätiä eikä mitiä.

Sitä odotellessa käyn nyt ensalkuun tuohon vakituisen majapaikkani petiin. Kahtellaan loput ratkaisut sitten aamulla, kun taksi tulee hakemaan talon edestä ja sorvilla on melkomoinen urakka hoidettavana ennen kuin iltajuna vie takaisin kotiin. Jos ryssä suo.

Iloa ja kepeää kepeää oloa meille kaikille!

Suomenliput korkealla eikä roskiksissa, kuten eilisen kuvan perusteella naapurimaassa oli menetelty sen jälkeen kun niitä oli palkan edestä käskystä käyty isolla areenalla heiluttelemassa.

Terv. Klara