Hyvä Lukijani,

täällä sitä ollaan kaiken maailman melskeen ja kaikenmaailman melskeen keskellä. Syksyä pukkaa. Mutta onpa se jotenkin vapauttavaakin, eikö? Kun vihmoo vettä ja tuuli vie hatun päästä, voi rauhassa loikoilla sohvalla takkatulen ääressä (kun sähköt on katkaistu). Voi muistella kesää ja vuosia, jolloin itänaapurissa asui demokratisoituva ja fiksuuntuva kansa, josta olisi tuossa tuokiossa tuleva länsimaa. Vaan eipä tullutkaan, surprise! No kuka sinisilmä nyt siihen uskoikaan, en minä ainakaan. On se sen verran omintakeinen maa.

+++

Nyt on taas jonkin verran lomaa. Itse asiassa piti olla koko syyskuu, näin suunnittelin. Mutta hellyin, ah-niin typeryyttäni taas hellyin anoviin pyyntöihin ja krokotiilinkyynelihin. Miksi mä en osaa sanoa ei? Tarkoitus oli, että olisi koko syyskuukin vielä lomaa, ettei koko ajan ole niin kiire harrastaa kaikkea sitä, mitä koko ajan on suunnitellut harrastavansa, mutta mikä vuodesta toiseen on jäänyt toteuttamatta ajanpuutteen vuoksi. Ei kukaan ehdi vaikkapa kolmessa päivässä esim. metsävaelluksille ja sieltä kotiin kamppeita purkamaan ja uusia pakkaamaan ehtiäkseen töihin. Ensi kertaa ihan oikeasti aattelen, että olisinpa jo eläkkeellä! Jotta siis ehtisin tehdä kaikkea sitä, mitä haluaisin ennen kuin kuolo korjaa.

+++

Menen iloisempiin aiheisiin eli tapaukseen PiäMinister. Laitoin tahallani jotenkin savolaisittain, että männöö savolaesten piikkilöihin nämä seoraavat puhheet. (En oikeasti ole savolainen, mutta pidetään se tietonamme. 😉 Sanna hoi: savolaiset ne täällä vaan viäntää!)

Olen haastatellut tästä useita ihmisiä. Syntymävuosiensa ikähaarukka on 1993 – 1952. Olen saanut esille seuraavaa:

• nuorison mielestä asia ei nyt kovin kummonen ole, sillä ”kaikkien pitää saada bilettää”
• nuorison mielestä ei kuitenkaan ”periaatteessa” ole oikein hyväkään juttu maan maineelle
• nuorison mielestä tämmöisten videoiden ja kuvien leviäminen somessa on perusjuttua ja tapahtuu ”kaikille”
• nuoriso ei näe tässä mitään pääministeri-instituution romuttumista, ”mikä ihmeen ins..instit…siis joku instttituutio? Emmä semmosta… tiiä siis niinku”

Vanhempi väki, siis 40-70 v ajattelee keskimäärin näin (minun otoksessani):

• ei hyvä
• pääministerin arvovalta on yhteydessä väestön kokemaan virkamiehistön ja edustuksellisten toimijoiden turvallisuuteen eli voiko niihin luottaa, voiko niitä kunnioittaa
• kaikkea ei voi saada eli olla sekä pääministeri että tavan kansalainen bilettelemässä baarissa. Pitää bilettää sitten, kun ei ole pääministeri. Tai olla pääministeri sitten, kun ei enää ole hinkua bilettää. Jos rentoutuminen edellyttää perskännejä, on se jo itsessään huolestuttavaa yleisesti ottaen.
• sinisilmäisyyttä on olettaa, ettei tämmöinen materiaali lähtisi leviämään, kun henkilö on herkullinen kohde (myös maailmalla)
• ihme kaveripiiri pääministerillä
• osa pohtii myös, eikö hänen olisi hyvä viettää harvinaista vapaa-aikansa pienen lapsensa kanssa, mutta tunnistaa heti ammutuksi tulemisen vaaran, koska tässä maassa tämmöisen näkökannan puheeksi ottaminen nostaa tykkien piiput heti esiin, sillä äitiyden velvoitteita ei saa lykätä naisen tehtäväksi
• osa on kovasti Sannasta huolissaan, niin on laihtunutkin ja nyt vielä omatoimisesti hommasi itselleen tämmöisen taakan setvittäväksi kuin ei muutenkin jo olisi tarpeeksi kuormaa. Osa miettii, lisääkö tämä stressipiikki biletystarvetta entisestään

Omalta osaltani raportoin seuranneeni keskustelua tarkkaan joka tuutista, myös ulkomailta. Ulkomaalaisia tämä vähän huvittaa samoin kuin se tissi-Finland-otos. Toimittaja evp Riikka Uosukainen, joka muutoin ei ole suosikkini, sanoi telkkarissa jotenkin näin, että voi kysyä, olisiko Sannaa ympäröivät julkkikset ja somestailaajat kiinnostuneita jostakin tamperelaisesta Sannasta, jos Sanna olisi kuka tahansa Sanna Tampereelta. Hyvä kysymys.

Toivomme, että kaikki maamme Sannat jaksavat taistella tietään eteenpäin olivatpa keitä tahansa!

+++

Voi kamala, että ihminen voi sitten olla turboahdettu ADHD. Niin paljon hauskaa tekemistä olisi toimitettavana. Että mille alkaisi, kun päässä risteilee ja ajatuksia sataa, kuten hyvä anekdootti sanoo ajatelmakirjassani. Ma mietin ja aivoni aattelevi: lähtisinkö käymään harrastuskokouksessa (alan harrastajille vihje: vihreä sammakko), menisinkö lyömään palloja harjoitusalueelle vai kenties ajelisi pyörällä metsäteitä. Näyttää kyllä niin harmaalta ja saderintamameiningiltä ikkunasta katsoessa, että kaikki edellä mainitut voi olla huonoja ideoita. Talonmiehellä ja rakilla on helpompaa: toinen loikoo nojatuolissaan, toinen vetää laakana hirsiä pehkuissaan siinä vieressä. Eikä suinkaan kuin mikä tahansa rakki: sai innokkaan ihmisen kuskaamaan sitä näyttelyihin ja veteli rotunsa parhaan pokaalin. Hah! Minun mielestäni se on pelkästään äitin mussukka ja kotikoira, eikä mikään näyttelyeläin. Mutta sille suunnitellaan käyttöä isäkoirana, joten kulkekoon nyt missikisoissa.

Taidan mennä pelikentälle lyömään palloja.

Kaikkea hyvää! Klara

Hyvä Lukijani,

tein päivällä pienen videokokeilun. Ei oikein lupaavaa teknisesti, mutta katsotaan miten projekti etenee. Dementianehkäisyähän tämä.

Viikko on kohta vierähtänyt mökkierakkona. Tänä aikana olen nähnyt kolme ihmistä. Yksi oli maatalon pihalla n. 3 km päässä tästä, 2 ladon kattoa korjaamassa n. 6 km päässä etäisen peltotilkun reunalla. Ohi ajelin kohti sienimetsää. Olin katsellut kartoista paikan viime syksynä perheen Metsästäjältä saamani vinkin perusteella. Oli havainnut siellä kantarellejä. Kartasta havaitsin, ettei ihan helppo setti ole sinne rämpiä. Pidin kuitenkin varteenotettavana, kun lähimaastoissa on vakiopaikka, jonka olen juuri tyhjentänyt (pieniä, ahneuksissani poimin ja söin).

Ja mitä löytyi? Hitonmoinen ryteikkö, 1 haaparouskulapsi, kolme karvarouskua, kymmenkunta pientä kangasrouskua, yksi metso, pari teertä ja karhunkakkaa. Ajelin osan matkaa pyörällä, jolloin taivahalle sattui maakotkapariskunta kiljumaan yläpuolelle kauhuaan, että joku täällä ajelee ämpärin kanssa. Videolle sain, hyönteispommituksessa lähinnä heiluvaista soopaa. Kämpälle päästyä heitin sienet rottien pellolle, isoäitini sanontaa lainatakseni. Ei niitä viitsinyt ruveta ryöppäämään. (Outoa vonkunaa, onko jonkun metsäkoira eksyksissä lähimaastoissa?)

Täällä on parasta se, ettei täällä ole ketään. Yksi hassu torppa lähialueilla on, muttei juuri koskaan ketään siellä näy. Heinäkuussa oli hetkellisesti liikehdintää ja vaikutelmana huoltotoimet. Myyvätkö? Ja tilalle tulee vantaalaisperhe vesiskootterin kanssa (kauhun ilme). Ei vaiteskaan: tänne ei vesiskootteri-ihmiset eksy, eikä järvellä voi sellaista härveliä käyttääkän. On osittain luonnonsuojelualuetta lukuunottamatta meikäläisten rantaa. Soittaisin poliisit, palokunnan, metsähallituksen ja Kutseitin miehet ynnä Pelastakaa Aikuiset Vesiskoottereilta ry:n aktivistit. (Kyllä tuo metsäkoira on ja jotenkin nyt kieseissään. Lähtenyt liian kauas omia teitään?)

###

Viikon aikaiset sosiaaliset kontaktit kilpistyvät muutamaan ystävään ja perheen sisäisiin watsappeihin, joissa nyt enemmänkin kuhinaa suuren hongan kaaduttua konkeloon kohti pirttiämme. Naapurin lapset olivat juoksujalkaa tuoneet viestiä havainnosta ukkosmyrskyn jälkeen. (Iso peukku!) Varmaankin vanhemmat laittaneet asialle, fiksua!

Korsto nojaa pienempään lajitoveriinsa ja on tuleva ottamaan ja kaatumaan talomme päälle, jos tuuli ylitse käy. Talonmiehen yhteys kuntaan (kunnan tontilla) ei helpottanut kaatumisriskissä olevan kookkaan petäjän alla eläjää. ”Noooo, tullaan ”lähipäivinä””. Laskelmiemme perusteella huitaisisi alleen työhuoneeni ja puolet olohuoneesta äkikseltään arvioiden. Remonttikin juuri valmistui 😉 (Lienee huomenna viisain kotiutua tukihenkilöksi petäjälle ja Talonmiehelle.)

###

Kaksi muuta kontaktia on ollut. Toinen viestinä eilen, toinen puhelinsoittona tänään. Viestin lähettäjä: ”Älä soita, itkisin vain”. Perheenjäsenensä sairastunut vakavasti.

Soittaja puolestaan oli alter egoni, henkinen täyskaima. Se on tullut esille lukuisia kertoja muun muassa kokouksissa. Juuri, kun olen aikonut avata suuni on ajattelemani lause tullut ulos hänen suustaan. Tilanteet ovat olleet suorastaan pelottavan ällistyttäviä. En siis hämmästynyt, kun sanoi tänään: ”Olen huomannut olevani introvertti ja henkiset voimavarani kuluvat sosiaalisissa tilanteissa, jonka takia minun pitää saada olla rauhassa.” Hän on tunnettu sosiaalisuudestaan ryhmätilanteissa, kannanotoista ja osallistumisesta.

Miksen hämmästynyt? Siksi, että tämän viikon aikana olen yhtäkkiä tajunnut vuosia mietinnässä olleen syyn sille, että viihdyn niin hyvin yksin metsissä ja erakkona mökeillä. Mustikoita rinteestä poimiessa nousin kumarasta oikein pystyyn, että heureka! Minähän olen introvertti!

Hengenheimolaisuutemme on erikoista ja toisinaan mietin, olenko tulossa hulluksi, kun tuntuu, että lukee ajatuksiani. Olenkohan jo antanut hänelle nimen tällä foorumilla? Sanotaan vaikka, että mr. Alter Ego. Taustatietona, ettei meillä ole muuta yhteistä sen enempää sukupuolen kuin perhesuhteittenkaan puolesta, eikä suhde ole romanttinen millään muotoa. Talonmies tietää jatkuvan yhteydenpitomme ja senkin, että minulla on useita läheisiä miespuolisia ystävyyssuhteita, ollut koko liittomme ajan. Pääni on ehkä jollain tapaa virilisoitunut? Lääketieteessä se tarkoittaa maskulinisoitumista.

###

Mainitsin aiemmin perheemme raskaasta tapauksesta. Avaan sen verran, että yhdellä perheemme jäsenistä on päihdeongelma. Se on nyt paisunut sellaiseen mittakaavaan, ettei meistä enää kukaan pysty auttamaan. Tämä fakta on nyt hyväksytty ja porukalla todettu: Herran huomaan. Viitisentoista vuotta on itse kukin koittanut auttaa. Mutta niin on sairaus paha, ettei korjaudu kuin oman pään sisäisin päätöksin, joihin ei näytä pystyvän. Mikä omituisinta: näin olen lukuisia kertoja sanonut työssäni päihdeongelmaiselle ja omaiselle. Kuinka en sitä itselleni ole niin selkeänä faktana aiemmin hahmottanut? Vastaan: omaisena on omainen. Enempään ei tarvi pystyäkään.

Näihin puheisiin jätän Lukijani ja vilkaisen sivusilmällä vieressä olevaan puhelimeen, jossa tälle viikolle kolmas perheen ulkopuolinen kontakti vilkuttaa viestillään. Pohtijatyyppi eteläisemmästä Suomesta, persoonallinen, melko harvakseltaan kontaktoiva. Mitä asiaa hänellä voi lauantai-iltana olla? Minäpä kurkkaan…ja ryhdyn sitten saunan lämmitykseen. Kohta laskee aurinko ja on aika virittää öljylyhtyjä kuistille ja tuikkuja sisätilaan.

Kiitos seurasta! Klara

Kiittelen syvään kumartaen (kops) kaikista kommenteista videoideaani liittyen! Jatkan työstöä. Ideana siis dementian esto uutta oppimalla, jos juutuupiin joudun turvautumaan. Videoita teen iMovie-appsilla. Pelkään kuitenkin, ettei Omenafirma kauaa sitä ylläpidä. Katsotaan. Tarkoitus ei missään nimessä ole lakata kirjoittamasta. En yksinkertaisesti siihen kykenisi.

***

Istun mökin terassilla ja keksin tekosyitä, jottei tarvitsisi lähteä täältä. Kaikki on pakattu, munakas paistettu Trangialla ja syöty kuistilla, lähtökahvit juotu. Kuikat voivottelevat tilannetta, mutta niillä on kohta sama edessä. Ehkä voivottelevatkin sitä?

Herään täällä joka aamu auringon noustessa, mikä alkaa kostautua liian vähäisinä unina. Mutta semmoinen on varmaankin ollut niiden ihmisten vuorokausi, jotka näissä metsissä ovat kauan kauan sitten asuneet luolissa ja maakuopissa.

Eilisiltana hörsäisin Talonmiehen kylmäkellarivarastosta saunaoluen, vielä toisen ja sen päälle pari lisää, joten aamu oli vähän tötteröinen. Puuhastelin iltasella touhuillen ja rientäen pitkin torppaa ja kuistia, välillä rantaan, välillä puuliiteriin pilkkeitä tekemään ja kantamaan saunalle, siitä vedenhaun kautta takaisin pirttihin, josta… ja niin edelleen. Ilta päättyi suurisuuntaiseen, otsalampun valossa tehtyyn mustikanpoimintaan, olinhan päättänyt kerätä kotiin vietäväksi tuoreita mustikoita. Olen syönyt täältä puskat tyhjiksi lähimmän peninkulman alueelta, mutta vielä riitti poimittavaksikin. Toimenpide sinällään oli jossain määrin haastavaa rinteessä ja pimeässä hieman juovuksissa otsalampun valossa. Sain kuitenkin keskikokoisen pakkausrasiallisen verran tähdätyksi kuppiinkin. En muutoin poimi mustikoita nykyään, nuorempana kyllä poimin lapsille piirakkamarjoiksi. Nyt ostan mustikat ja puolukat pussi kerrallaan pakastealtaasta ja käytän poiminta-ajan muuhun urheilemiseen, jota aiemmin mainittu Lenkkikaveri ei oikein tahdo ymmärtää. Hän rientää puolisonsa kanssa marjastamassa pusikot kahisten aamusta iltaan. Ja sitten ihmettelee, kuinka ehdin kaikenlaista harrastaa työn ohessa 😉

***

Tänä aamuna ponnahdin kuistille hyvinkin ennen kuutta havahtuakseni ulvontaan. Harmillisesti olin sen verran unen pöppörössä, että kännykän hakeminen söi mahdollisuudet nauhoitukseen. Eipä hätää, jonkun tunnin perästä ulvonta kuului uudelleen, ihan porukalla siinä kuorossa laulettiin. Sain huonolaatuisen pätkän toimitettavaksi perheen Suurelle Metsästäjälle. Eilen löysin karhun talvipesävalmistelut. En keksi mikä kuu eläin olisi kyennyt lappamaan niin isoja kivenmurkaleita ja valtaisaa sorakasaa suon laidalla olevan harjun kyljestä ison mättään alta. Halkaisija oli metrin verran ja kylläpä se kontion tekosia taisi olla, kun suolla oli raskaita askelia (voi olla lakkasuon kulkijankin askelia, ei sen puoleen) ja tuolla suolla tiedetään karhujen kuleksivan. Kävin siellä eilen, kun olen nähnyt sen kartasta, suot ovat sydäntäni lähellä ja eilen oli upea keli. Pääsy sinne edellyttää vesiretkeä ja tarpomista vaikeassa maastossa, mutta kumpikaan näistä ei ole ylitsepääsemätön este, ainakaan vielä.

***

Tytär watsappaa: Vesa-Matti Loiri on kuollut.

Mikä menetys, mikä menetys! ”Ettekö nää, miten valkeus vaipuu, varjot pitenee, elämä lyhenee. Kuoleman jalka vain kulkea jaksaa.”

Sitäkö kuikat vaikertavat?

Huh, nyt on viisain lähteä liikkeelle, vaikka kirpaisee. Mutta ei hätää: ajelen semmoiset tuhannen kilometriä ja olen täällä taas ehkä jo tulevana maanantaina, ellen sitten jo sunnuntaina… Talonmies jäänee jauhamaan kivistä palloaan nurmikentällä olevaan rotankoloon – miten naurettava peli, kun kuikatkin täällä huutavat tuskaansa.

Ensi yönä on nukuttava pitemmät unet. Sen Lukijani helposti nyt rivien välistä huomaa ;D (Enpä tiedä, nyt on taas outoja koiraeläimen ääniä ilmassa. Ei tuo ole tavallisen kotikoiran äännähtelyä. Lauma hukassa? Tämä tupa on kahden susilauman reviirien saumakohdassa. Lähellä noin 2 kilometrin päässä on maatalo, jossa ainakin toissapäivänä lehmät laidunsivat. Liekö takkuhäntien kiikarissa naudanpaisti?)

Näihin puheisiin, näihin tunnelmiin Klara

HyväLukijani,

Istun nyt autiotuvan pirtinpöydän ääressä puolipimeässä. Tämä ikkuna sinulle päin kuitenkin loistaa tässä pöydällä (huiskuttaa! näenkö, että huiskutat takaisin, jess!). Ovi on ulos asti auki, ikkunat levällään. Tämä on hirsikämppä, joten lämpö herkästi uppoutuu hirsiseiniin, mikä on hyvä asia talvella, kesällä toistepäin. Tässä on länsimaisen kasvatuksen saanut natsi ja fasisti ahdistunut, kun ei tiedä, missä vermeessä nyt yönsä nukkuu. Pihalla on nimittäin riippumatto ja oli siellä äsken telttakin, mutta purin sen pois ja päätin nukkua sisällä, ellei ihan paistopuolelle fiilikset käänny yön mittaan. Siinä tapauksessa muutan riippumattoon.

Riippumatosta. Se on aivan taivaallisen terapeuttinen vehje. Suosittelen vakavasti! Siinä nukutaan vinottain, ei siis suorana, ja se lullaa kuin lapsuuden kaarevajalkainen puukehto. Voi nukkua miten vain, missä asennossa vain. Huono puoli tällä hetkellä on sama kuin teltassa: tuulen viimakas ääni. Korvatulpat toki on keksitty ja mukanakin. -No, aloitan sisätiloista 🙂 ja katson mihin se riittää (urheilijan sanoja lainatakseni).

###

Mulla oli kovatkin suunnitelmat mennä melomaan erääseen kansallispuistoon. Kun matkanteko aamusella kotoa vähän teknisistä syistä (kattotelineet) venähti, olin baanalla niin myöhään, että laskeskelin joutuvani sademyrskyssä pystyttämään telttaa, kun lopulta perille pääsen. En innostunut siitä, kun ratin takanakin alkoi niin väsyttää, joten kurvasinkin mökille. Täällä melon sydämen kyllydestä ja helppo nakki, kun pursi tojottaa tuossa rannassa valmiina seikkailuihin koska vaan. Ei tartte raijjata sitä minnekään.

Kävin seuraavana päivänä ajamassa vielä liki 200 km, jotta pääsin em. kansallispuiston fiiliksiä makustelemaan päättääkseni puranko kalustoni ja siirryn vesille. Mutta ensiajatus oli: mii nou laik! Pois täältä!

Kyllä se niin on, ettei kansallispuistot leveäksi tallottuine polkuineen ja koskisafareineen tms. oheistoimintoineen ole mua varten. Mun on päästävä olemaan yksin, ilman sivusilmässä suippopaprikoitaan peseviä kälättäviä naisia ja joka tienpistoon tuutattuja asuntoautoja. Olen ikävä, tyly ja hapannaamainen kotka. Ja ilonpilaaja. Mutta ei voi mitään, näillä mennään. Ja huom: toiset kokee sen turvalliseksi, kun on muitakin lähellä. Heillä on siihen oikeus samoin kuin hyvin reititettyihin ja selkeisiin polkuihin, joissa eksymisvaaraa ei ole ja aina kuitenkin aika pian joku kulkee ohi, jos makaa sydäninfarktissa pusikossa tai sääri murtuneena. On se etu!

No, palasin mökille yöksi ja keittelemään sotkujani (viittaan kuvaan yllä). Kotona olen näetsen kuivaillut ruokia ja huom☝🏻 nyt tulee suositus! Ostin semmoisen jonkun WHF tms. nimisen kuivurin (Verkkokauppa.com nettikauppa, n. 130€) ja on kyllä tuota pikaa hintansa haukkunut. Tulee omenarinkuloiden hinta ihan toiseksi itse kuivaamalla jne. Puhumattakaan esim. peruna-sipulisekoituksen kuivaamisesta – ennallistuu hienosti. No, nämä vinkkinä ja omana kokemuksena, että kannatti satsata. Tuolla voi tehdä omat myslipatukatkin tai minkälaisia välipalapatukoita sitten ikinä keksiikään tehdä retkilleen, välipalaksi töihin jne. Ei tartte olla retkiruoan harrastajakaan, kun kuivailee vaikka koko seuraavan talven kevätsipulit ja kantarellit. (Tämä oli maksamaton mainos, omasta päästä.)

Mutta nyt on aika siirtyä makuuksille. Heräsin klo 6 upeaan auringonnousuun ja nyt painuu luukut kiinni, läps ja läps.

Mutta vielä lopuksi yksi kysymys: olisiko täällä innostusta katsoa pikkuruisia eli semmoisia maksimissaan muutaman minuutin videoita, joita (jo nyt) tuunailen eri asioista läheisille? Pelkään kyllästyttäväni lähimmäiseni. 😹 Pelko voi olla turha: kiittelevät hyvinkin kohteliaasti. Mutta niinhän ihmiset joskus tekee, vaikkeivät sanojaan ihan tarkoittaisikaan 😉

Kuten Lukijani huomaa, olen taipuvainen kyynisyyteen… ainakin tällä hetkellä, kun on vähän perheessä murhetta. Voin kertoa siitä lähiaikoina. Lomalla koitan asian ainakin hetkeksi unohtaa ja siihen tällä hetkellä liittyy vähän liikaa murheen rutistusta sielussa. Pitää antaa asialle aikaa.

***

Olisin iloinen, jos tulisi kommentteja tuosta videoasiasta. Lähden sitten kokeilemaan, pyörivätkö juohevasti tällä alustalla (luulisi) vai pitääkö perustaa suljettu youtube-sivusto, jonne Lukijani kyllä halutessaan pääsee, mutta en halua ainakaan tässä alkuharjoitteluvaiheessa koko kansan katsottavaksi.

Jään odottamaan vastauksia tämän tekstin alapuolelle. Kiitän tässä vaiheessa tuulareadia, ollut usein mielessä ja nyt kun muistan, niin kovasti kiitoksia reaktioista jokaisen tekstin kohdalla! Tietää, että ainakin yksi lukija lukee ”kirjeitäni”. Se on iso asia, kiitos ja ylistys!

Nyt nukkumaan! Kiitos kun luit! Ja Hyvää yötä! Klara

Tähän videoasiaan kuulisin siis mieluusti näkemyksiä. Jos comments-osio ei toimi tai on muuta pulmaa siinä, niin minulle on email helgavkv@gmail. com. Sen pitäisi toimia. Voin huomenna tarkistaa vielä. Huom. Olen aiemmin avannut kommenttitoiminnon asetukset niin, ettei siihen edellytetä henkilötietoja näkyville.

Kuulumisiin! Klara

Hyvä Lukijani,

nyt on alkanut neljän viikon kesäloma. Sanoisinko, että olen kuin kynsille lyöty: vain yksi etäpäivä koko aikana. En muista vuosiin tilannetta, etten kuitenkin loman aikana joutuisi jollekin työrupeamalle sitä vähän keskeyttämään.

Oikein ihmettelen, kuinka mahtaa muorin käydä eläkepäiväin tipahtaessa esirippuna etehen. Olen jo kalenterista sellaista päivää sivusilmällä katsellut. Vielä joku vuosi sorvin äärellä – jos siis töitä vapaana taiteilijana riittää. Julkisen puolen virkaan en mene enää kuin pakkotilanteessa. En tanssi enää sen pillin mukaan.

Kuten ehkä olen kertonut, terveyskeskuslääkäripulasta huutaa media sumutorvena, mutta erikoislääkäripulasta ei juurikaan esim. Lääkäriliitto nosta otsikoita. Kokeneista erikoislääkäreistä on kuitenkin monella alalla etenkin pienemmissä sairaaloissa kova vajaus. Jäljelle jääviltä työkuorma vetää ilmat pihalle vielä monta vuotta kunnes uudet suuret sisäänottomäärät ovat erikoislääkärivaiheessa. Erikoislääkäriksi kouluttautuminen kestää 6 vuotta, kunhan ensin on 6 vuotta opiskellut yleislääkäreiksi. Toki on niitäkin erikoisaloja, jonne tulijoita riittää.

***

Lomasuunnitelmat liikkuvat retkipuolella. Ehkä Lukijani ei tätä hämmästele? 😀 Olen koittanut vähän panostaa kolopallopeliinkin, kun maksan pelioikeudesta lähikentälle. Eilen lätkin palloa pitkin pusikoita mukavassa miesporukassa ja käytiin pelin päälle klubiravintolassa vielä syömässä hyvää soppaa vertaillen kokemuksia peliuran varrelta. Antoisaa, kun joukossa oli toisella puolella Suomea pitkään pelannut mies. Todettiin yhdestä suusta pelin muuttuneen vuosien saatossa rennommaksi. Enää ei juurikaan törmää ikävällä asenteella pelikavereiden virheitä kyttääviin mielensäpahoittajiin tai sääntöpoliiseihin. Jokainen pelaa omaa peliään ja ottaa siitä itse vastuun. (Mutta kyllä mä vielä katseella ja korvilla tavoitan ne Audi- ja Lexuskuskit, jotka kentällä mölyää Euroopan omistajan elkein. Tosin tiedän heidät likipitäen jo aiemmilta vuosilta ja osaan siirtyä kauemmaksi. Nykynuoriso on itsetuntoisempaa: heillä ei näytä olevan samanlaista näyttämisen ja nähdyksi tulemisen tarvetta kuin wanhan liiton pomotason miehillä ja pikkurouvilla, sipsuttaja-piipertäjillä, kuten aiemmalla asuinpaikkakunnalla ollut vakiopelikaveri tapasi rouvia kuvata.)

***

Itsetunto?

Ylläolevasta tuli mieleen useampi viime aikojen keskustelu ystävien, sukulaisten, työtovereiden ja potilaidenkin kanssa. Onko Lukijani pohtinut itsetuntoaan, jotta missä kuosissa on?

Mulla on yksi kollegakaveri, joka hyvin usein hakee ihmisten käyttäytymiseen selityksen itsetunnosta: ”Huono itsetunto”. Hän on sekä fiksu että viisas ihminen ja useimmiten oikeassa.

Huono itsetunto saa ihmisen kerskailemaan, kokemaan uhkaa toisten menestyksestä (itse keksimästään) ja kadehtimaan. Se saa hänet välttelemään seuraa, jossa voi joutua alttiiksi vertailuasemalle ja kokemaan huonommuutta. Vertailija on tietysti hän itse, päänsä sisällä. Joku ääni kuiskii: entäs sinä, oletkos sinä yhtä hyvä / kaunis / lahjakas / varakas / hyväonninen / hyväosainen/ …you name it. Vertailun aiheet ovat loputtomat, jos sille tielle lähtee.

Tunnen joitakuita, joilla tämä puoli on erityisen piinaava – heille itselleen. Olenpa joskus joutunut sellaiseenkin tilanteeseen, jossa olin ikään kuin sämpylän välissä. Sämpylän puoliskoina olivat kaksi kaveriani. Toinen oli voittajatyyppi, onnistuja, lahjakas ja aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Toinen puolestaan ihminen, joka oli elämässään paljon ponnistellut, mutta aina ollut jotenkin väärään aikaan liikkeellä, kun onnen murusia jaettiin. Ei huono ihminen lainkaan, lahjakas ja kaikki menestymisen avaimet taskussa, mutta sovitteli avaimia aina vääriin lukkoihin. Siinä rinnalla sitten menestyksen harjalla kruisaileva loistokas tuttava oli hänelle kerta kaikkiaan liikaa. Meikäläisen rooli oli toimia terapeuttisena korvana, molemmille. Sai kielensä asettaa tarkasti, ettei joutunut mukaan soppaan.

Olen miettinyt, että on kaiken viisain pysytellä niiden ihmisten lähellä, joilla ei ole erityistä haavaa sielussaan mihinkään suuntaan. En tarkoita, että olisivat elämän kultatuolissa kulkijoita, kaikkea muuta, vaan ihmisiä, joilla ei ole antipatioita eikä vihamielisiä tunteita lähimmäisiään kohtaan. Niitäkin ihmisiä on. Siis ympäröikäämme itsemme heidän seurallaan ja olkaamme heistä elämälle kiitollisia!

Näihin puheisiin, näihin tunnelmiin toivotan vointeja ja loppukesästä iloitsemista Lukijalleni. Kuulumisiin! Klara

Hyvä Lukijani,

viime tekstin jälkeen tehtyjen laajojen kierrosten jälkeen olen taas mökin kuistilla. Vasemmassa silmäkulmassa välkkyy järveltä täysi plägä ja sinne mun tieni vie. Paatti ryömi mursuna mökin seinustalle viikoksi lepäilemään, mutta saa luvan herätä ja rahnustaa mahallaan rantaan jatkamaan työtehtävässään. Se kantaa minut vesien taakse entisiä reittejä, rantautuu sopivassa kohdassa ja odottelee, kun keittelen sapuskaa ja tsajua, ehkä kuleksinkin metsissä jonkun aikaa kuka tietää. Tämmöistä se on, kun elämä on lokoisaa tehtyjen oman elämän haltuunottoratkaisujen jälkeen. Jollen olisi niitä tehnyt, puurtaisin nyt sisätiloissa odotellen elokuun lomaa ja perheellisten, päiväkotilapsivanhempien, vanhempainlomalaisten, etuoikeutettujen pomojen jne. saapumista juhannuksena aloitetulta lomaltaan, jotta meikäkin pääsee lomalle.

Hah, oliko tuohon piilotettuna hieman marttyyrin ääntäkin? Mutta kuulun ihmisiin, jotka ärhäkästä luonteestaan huolimatta eivät sulata omista osakkeista verissä päin tappelemista, loma-ajoista riitelyä ja sen semmoista. Mielummin joustan ja saan itselleni mielenrauhan, enkä tuhlaa energiaa joutavaan jankkaamiseen. – Kuten Lukijani huomaa, olen sekä joviaali että mitä solidaarisin henkilö. Vain luontainen vaatimattomuuteni estää sitä suoraan sanomasta. 😉

***

Pläkä näyttää saavan ryppyjä otsaansa, mutta mitäpä tuo haittaa niin kauan kuin vettä riittää paatin alle. Vastarannalta näyttää lähtevän yksinäinen henkilö, hahmosta päätellen mies. Pieni perämoottori rutkuttaa soutuveneen hännässä. Koska tuossa on täysi erämaa-alue, niin tiedän, millä asialla paikallinen pappa liikkui. Rantatöyrään takana on suo ja alkaa olla paras hillasesonki. Paikallisten keskusteluryhmä käy kuumana, kun joku on poiminut hillat puoliraakoina ja kehuskelee ämpärikuvallaan. Sitä saa mitä tilaa ja tyhmyydestä sakotetaan.

Tunnen hienoista lakkaperäistä tyydytystä, kun katson puhelimeeni aamusella kilahtanutta viestiä: ”Hei, täällä Juha. Haluatko tänä vuonna lakkoja? Entinen määrä?” Ei tarvi lakoista, hilloista eikä suomuuraimista taistella, eikä ämpäreillä kehuskella, kun on Juha. Hän on henkilö, jonka perheellä raha on tiukassa ja marjoista saatava veroton tulo on tärkeä tulolähde. Olen useampana vuonna ostanut lakat heiltä, vaikka totta puhuen: ei niitä innokkaasti meistä syö kumpikaan, lienen maininnut. Tai tarkennan: Talonmies ei syö lainkaan, väittää niitä ”luumarjoiksi”. On kotoisin alueelta, jossa niitä on runsaasti, eikä näe niissä mitään erityistä arvoa. No, enpä näe itsekään: kotona niitä oli, vaikka jakkupukuäitini ei niitä muistaakseni juurikaan (koskaan?) kerännyt. Jakkupukuäitihän rahnustaa nyt housut lököttäen hoitokodissa työntelemässä rollaattoriaan pitkin käytäviä. Lakansyöntiajat on tiukasti takanapäin. (Nauttisikohan, jos veisin sokerilakkoja hänelle? Tai lakkakakkua? On kovin herkkujen perään ja tuo voisi ilahduttaa häntä.)

Lisään tuohon käytävällä rahnustamiseen, että olkaamme itse kukin iloisia munaskuita myöten, jos vielä yli ysikymppisinä rahnustetaan hoitokodissa! Minä ainakin olen ja piut paut nakkaan niille puheille, joissa rääsätään miten kamalaa on vanhaksi tuleminen ja miten ”Minä en ainakaan halua enää elää kenenkään hoivattavana!” Mitä julkeaa Suuren Elämänlahjan ylenkatsetta ja halveksuntaa, sanon minä ammatin puolestakin. Jumalavita, on ihmisiä, jotka antaisivat mitä tahansa, jotta näkisivät ysikymppisenä syntymäpäiväkakkunsa! Ja toiset sen kun elämä-shoppailee. Hävettävää, julkeaa ja ja ja… ihan kamalaa nykyelämän kerskakulutusmoraalia. Että mä otan vaan niitä sämpylöitä, joissa on durumvehnää ja luomusiemeniä ynnä vähän Himalajan suolaa. Ja mä sit en haluu kuolla ryppyisenä, mun botoxit ei siitä tykkää. Hyi!

Tuo oli päivän epistola. Nyt potkin paati seinän vierestä hereille, raastan sen rantaan, pakkaan siihen miljoona erilaista nyssäkkää, joista suurin osa turhaa kamaa (mutta paatti pysyy vakaampana kyllä) ja suuntaan ulapalle.

Kiitos Lukijalleni seurasta! Aurinko meni pilveen ja ulapalle tuli kurttua, mutta haitanneeko tuo. Kuten sanottua: elämän suhteen ei saa olla liian valikoiva, eikä kronkeli.

Kuulumisiin, Klara