Sadepäivää filosofiseurassa

Chilin ostomania tuottaa puuhaa…paloittelua ja pakasteeseen

Hyvä Lukijani,

taas on työn pyörteissä vierähtänyt pieni tovi, mutta Lukijani lienee keksinyt muuta puuhastelua tällä välin.

Talvi se taas odottelee tuloaan, lupailee – ja heittää sitten sankollisen vettä niskaan, että häh häh, luulittekos, että noin vain tupsahdan pysyvästi paikalle! Kuulemani mukaan latuakin jo laaditaan eri puolille maata hakekasojen alta kaivetun lumen turvin. Jospa se tästä hiihtokeliksi vielä vääntäytyy.

***

Talonmies on reissuiltaan kotiutunut ja painellut Rakin kanssa aiempina vuosina jo Lukijalle tutuksi tulleelle Metsämökille. Siellähän en ole henkilökohtaisesti aikoihin käynyt, koska alueella tuli vähän pulmia maanomistus- tms. asioista ja paikka muuttui jotenkin vastenmieliseksi mennä. Vielä on omistuksessa, saattaapa jäädäkin, jos tuossa tilanne selkenee, kuten vähän vaikuttaa, kun rauhassa odottelee prosessien etenemistä. Nyt oli vähän huoltohommaa ja tuntuu isäntä rakkeineen viihtyneen paikan päällä muutoinkin, hyvä niin.

Minä tulin illalla työreissulta. Lähetän tässä vielä kiitokset tuntemattomalle, kultaiselle pariskunnalle, joka suostui vaihtamaan paikkoja joukkoliikennevälineessä! Ajattelin ittekseni, että kyllä me suomalaiset vaan pidetään huolta toisistamme ja ollaan yhtä pataa, vaikka tuppisuuna toisiamme aika ajoin mulkoilemmekin. Tiedämme: tuohon tyyppiin voi luottaa, tuo on samaa kansaa ja sen kanssa kyllä pärjää, vaikka oisi vähän vaikeampikin tyyppi. Tämän on työkokemus minulle niin kirjaimellisesti osoittanut! Raivoavan kielitaidottoman arabin kanssa on paljon vaikeampaa.

***

Kirjallisuudesta. Esipuhe: jo 80-luvulta aattelin Esa Saarisesta, siitä filosofista siis, jotta mikä pelle tämä on. Sitten kun laulaa luikaisi laulun ”Poikarakkaus”, niin aattelin, että joku vitipää tämän täytyy olla. Sitten tuli Pipsaa ja rakkaushöpinää höpinän perään, keikarointia mediassa, naistenlehtien juttuja, tiikerikuosia ja pelleasuja, diivailua milloin mikäkin julkkin ”hyvänä ystävänäni” ja sen semmoista soosia. Tyyppi jäi unholaan.

Nyt silmään sattui häiskän tuore kirja ”E.Saarisen ajatuksia ajattelusta, elämästä, rakkaudesta, ajattelun ajattelusta.” Päätin kuunnella kirjan. Se olikin haasteellisempi tehtävä, vaikka monenlaista höpöttäjää on tullut kuunneltua vuosien varrella ihan palkan edestä. Pätkittäin pysyi hyvinkin kärryillä pudotakseen kohta sekavaan romuläjään, josta ei ottanut tolkkua sitten millään. Päätin kuunnella kirjan uudelleen – jotakuinkin samalla lopputuloksella. Kun nyt on vapaapäivä, kaivelin esiin youtubesta haastattelun, jossa Jari Sarasvuo (toinen hyväkäs) jututtaa Esaa. Haastattelu päättyy siihen, että molemmat itkevät. Oikeesti. Suositan kuuntelemaan. Tässä linkki: https://youtu.be/xbUDZBazVas

Mitä Saarisen kirjasta jäi mieleen?

Ensisijaisesti pirstoutuneisuus, jota oli pyritty sitomaan pätkillä omaa henkilöhistoriaa (ihan ok), keskittymällä omiin saavutuksiin oppineisuuden maailmassa ja seurapiireissä: minä + se-ja-se-julkkis, minä + se-ja-se-merkkihenkilö.
Pirstoutuneisuuden sitomista punaisella silkkinauhalla, Pipsalla – punatukkavoima
aaltoilevan puheen polveilevilla sanakeikaroinneilla ja epämääräisillä uudissanoilla. Osa niistä oli kyllä aika omituisia. Lukija / kuulija jäi miettimään, miksei yksinkertaisesti voisi sanoa ”tuijottaminen tunnuslukuihin” sen sijaan, että käyttää itse keksimäänsä termiä tunnuslukutuijottavuus. Nämä uudissanat alkoivat kaikua jonkinlaisena maneerina, häiritsevinä. Totuustunnusteleminen, hetkikotkotus, namukiusaus, korskeuskiilloittelu…
Pafos-seminaarit ja Nokian nokkamiesten kaveruus, insinöörien terapointi pehmofilosofisin keinoin

Mitä hyvää? Stimuloiva eepos sekavaa settiä 😀 Ei kuitenkaan mennyt hukkaan! Sillä lopputuloksena oli se, että ajauduin kuuntelemaan hänen juutuupi-luentonsa ensimmäisen osan, lääkärille aivan liian pitkäpiimäistä tajunnanvirtaa ryyditettynä toki ajoittaisilla viisauksillakin. Vielä parempi veto oli ajautua tuon jälkeen Jari Sarasvuon haastattelun äärelle, sitä siis suosittelen! Siinä Saarinen Sarasvuon ohjaimissa sai sanotuksi mielestäni tärkeitä ja keskeisiä asioita ja pelastettua pelletakkisen hahmonsa maineen silmissäni: mieshän osaa kiteyttääkin sanomaansa! Ilahduin myös siitä, toki jo kirjassa esiin tulevasta seikasta, että häntä on elämä kypsyttänyt ja kouluttanut, jossa toimessa vaimon osuus ei ole jäänyt vähäiseksi, minkä kirjassa tuo selkeästi esiin.

***

Kas, nytpä hyppään lenkkivaatteisiini ja painelen sauvakävelemään, kun ilma näyttää kirkastuvan. Toivotan Lukijalleni oikein hyvää viikonloppua, iloa ja eloa marraskuun mustuuteen! Valo vielä tulee, kun lumi saadaan! Ja sitten pikkuhiljaa: kevät on taas täällä!

Voimaa voimaa, Klara

Aiemmin kuvassa olleet karpalot. Hillo on kamalaa, mutta vien sen Lenkkikaverille joululahjaksi ;D Tosin he syövät kuulemma sekä tyrnit että karpalot aina ilman sokeria. Ottakaapa opiksenne – minä en siihen pysty, huhhhh!

Laatuaikaa Lapissa

Hyvä Lukijani,

meikäläinen sai järjestettyä lomasen koiravahdin ominaisuudessa Talonmiehen edelleen reissatessa. Jokunen sana tästä aurinkoisesta, raikkaasta ulkoilupäivästä Suomen Lapista.

***

Kuten Lukijani lienee jo havainnut, ovat sieluani lähimpänä tuntemattomien takamaiden pusikot. Kierrän ihmisiä läjäävät hypepaikat kauempaa, jos kohta näihinkin on vähän sormi mutkan kautta sittemmin tarttunut. Ikääntymisen myötä käyttö todennäköisesti lisääntyy, kun sähkövaloa ja juoksevaa vettä ryhtyy enemmän kaipailemaan.

***

Mutta mikä on paras aika hypetysseuduilla? Se on hiihtosesongin vedellessä viimeisiään tai kaamoksen alkaessa. (vink) Silloin ovat rouvat wannabe-erämaaretkeilijät huljutelleet suippopaprikansa tunturipuroissa, nauttineet soijarouheensa ja laatujuomansa, pakanneet jetboilinsa ja palanneet isolle kirkolle. (Vanhapiikatuttuni känisi: ”Mutta silloin on kyllä huonot pyydystyskelitkin!” ;D )

***

Sanoin aamulla piskille, että eiköhän lähdetä retkelle. Oli heti nuoteissa mukana. Niinpä paineltiin kirkkaaseen syyspäivään. Kyllä oli ilma raikas ja keli upea!

Ensimmäiset kilometrit mentiin kahdelleen, kunnes peräpeesiin tuli piikkilenkkarit ropisten polkujuoksijanainen Mordor-tyyppisen valtavan koiran kanssa. Päästettiin suosiolla ohi ja jatkettiin pitkä tovi suon rantamilla saapuen sitten perspuolelta laavulle, jossa yleensä on porukkaa. Nyt siellä paisteli makkaroitaan elämäänsä kyllästyneen näköinen mielensäpahoittaja, jolle tuumin tarkoituksellisen pirteästi, jotta komea keli. ”No niin on”, sanoi ukko nyreästi. Kummallista: rouvallaankin niin kirkasta huulipumadaa!

Siirryttiin rakin kanssa samoin tein takaisin pitkoksille ilmaa pilaamasta. Voi juukeli, että aurinko jaksoi hymyillä, vaikka matalalla jo kaari kulkee! Siirryttiin suon puolelle etsimään koiralle juomavettä. Siinä sivussa pääsi vanhempi pariskuntakin ohitse hymyssä suin. Pysähtyivät toviksi iloisesti rupattelemaan. Tämmöiset kohtaamiset piristää! Radiossakin eilen sanottiin, että hymyilemällä ja ystävällisellä äänensävyllä voi voimaannuttaa ympäristöä.

***

Seuraavaksi kohdattiin nuoripari kunnon luonnonkulkijan retkikamppeissa: selvästi aitoja luontostaroja. Iloisina vaihtoivat pari sanaa ja ihailivat ympärillään riekkuvaa hurttaa.

Jatkettiin matkaa. Vastaan tuli pullea, raamikas keski-ikäinen isäntämies, takuulla moottorimiehiä. Mutta uskaltautuuko takatuhdolle seuralainen, arviolta pakistanilaistaustainen? Nainen sanoi ujosti: ”A gorgious dog!” Myönsin ja kiittelin.

Sitten väistettiin kahden naisen ja yhden miehen kulkuetta, ilmeisesti mykkiä. 😉 Vaatetuksesta päättelin, että olivat lähteneet itäeuroopasta pohjoiseen ja hommanneet paikallisesta vaatehtimosta toppatakit. Hymyilivät kyllä aurinkoisesti, mutta eivät tuntuneet ymmärtävän mitään kieltä. Jälkeensä jäi imelä parfyymituoksu. Ymmärrän: ympäristö oli heille takuulla kaikkea muuta kuin aiemmasta tuttu.

Jatkettiin matkaa. Vastaan tuli jo pitkälle eurooppalaistunut, tyylikkäästi retkivaatetettu suomalaisnainen keltaisessa kaulahuivissa seuranaan trendikäs herra, brittityyppinen. Nainen kysyi reittineuvoa, miehen hymyillessä ja nyökytellessä. Vertailin mielessäni laavulla nähtyä suomalaismörökölliä tähän salonkikelpoiseen brittioletettuun. Lukija arvannee kumpi sai pisteet.

***

Saavuttiin taas laavupaikalle, alueen massiivisimmalle. Nuotiotulilla hääräili mies ja nainen. Naiselta niukka tervehdys. Hirvimiestyyppinen äijä oli hänkin vissiin mykkä, muttei sokea, koskapa mulkoili tiukasti ja jatkoi tulen sohimista.

Matka jatkui metsän siimekseen ja kohdattiin ranskalaistyyppinen tripletti fiksuissa retkikamppeissa, kaksi naista ja mies. Mies sanoi ”koigrra!” ja hymyili, samoin hymyili toinen naisista, toisen naisen kiekaistessa hauskalla aksentilla ”moi!” Saattoivat olla saapasmaastakin.

Viimeinen vastaantulija oli nuori nainen metsästyskoiran pennun kanssa. Se harjoitteli pitkoksilla kävelemistä, joten roikaleen kanssa annettiin tilaa. Nainen jutteli iloisesti ja se kohtaaminen oli hyvä päätös lenkille.

Matkaa kuljettiin rapiat 10 kilometriä moninaisine poikkeamineen, aikaa kului kolmisen tuntia, taukoja pidettiin kelopuun rungolla istuskellen yksi. Hieno päivä, hienot maisemat. Ehkä Lukijani haluaa tähän liittyen kuulla yhden nk. mielilausahduksistani * 😉 Laitan sen alimmaksi.

Tarjoilen tämän polkuretken Lukijalleni, joka tosin mitä suurimmalla todennäköisyydellä vetelee jo kyllästyneisyyden ryydittämiä nokosia ensimmäisellä laavulla 😀

Viikonjatkoa, Klara, os. Saken, c/o Lappi, Finland.

*Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa. (vmp ->ei avaudu? -> kvg https://urbaanisanakirja.com/word/vmp/) 😀

Päivän kilo peittyi juuri lenkin loppuessa sopivasti hienon sumuverhon taa. Tuo suolla kiiltelevä ei ole vettä, vaan kävelyn kestävää jäätä.

Laatuaikaa koiran kanssa ja kommunikaatio-ongelmia

Hyvä Lukijani,

tässähän vierähti liki kaksi viikkoa kuin siivillä. Olen kirjoittanut muutamia muita raportteja ja kuunnellut äänikirjoja junilla, metsissä, kaupunkien kaduilla, pyörän päällä ja autossa. Kaupassa, ravintolassa, parkkihalleissa ja marketeissa.

°°

Talonmies nousi siiville ja häipyi ansaitulle pelimatkalleen sinne, missä aurinko paistaa ja lämmin merituuli hivelee nahkaa. Näyttää sieltä aamupalalta morsettavan, että matka meni hyvin, huone on pieni, mutta kompensaationa on seitsemäntoista hengaria 😀

Koiran kanssa vietetään laatuaikaa. Tarkoittaa, että noustiin kuuden jälkeen, hypättiin housuihin ja polkujuoksukenkiin (palaan näihin) ja sännättiin pimeään aamuun tuikkuset rintapielessä. Harrastin joskus juoksua, ehkä Lukija muistaa, ja nyt elopainon vähennyttyä jalka nousee paremmin, joten hölkyttelen aika ajoin koiran iloksi. Rodulleen on juokseminen kuin meditaatiota. Rotu on meille pitkäaikaistuttu ja tässäkin koirassa meditaatiotila naksahtaa päälle, kun pääsee matkavauhtiin matalalla, vetävällä askeleella. Juoksutan sitä pyörällä – ai että se nauttii! On säästetty jalkajarrullinen vanha naistenpyörä, sillä käsijarrullisen maastopyörän kanssa olisi riskipeliä: eläin on aina vähän arvaamaton.

Koiralta oppii päivärytmiä ja järkevää voimien jakamista. Se osaa asettua lepäämään aina tilaisuuden tullen. Aamulenkin ja ruoan jälkeen jälkeen makoilee, virkistyy iltapäivästä ja alkaa kommunikoida, pääsee ulos. Syö ja asettuu taas levolle. Sama vielä ennen iltauutisia: ruokaa ja pieni iltalenkki. Kun sanon tietyllä äänensävyllä: ”Nyt on kaikki pikkukoirat jo nukkumassa”, se katsoo ruskeilla, viisailla silmillään, huokaa ja lompsii isännän työhuoneeseen petilleen. Aamulla nousee kuullessaan talonväen liikkuvan. Tänä aamuna makoili niin kauan, että puin ja nousi vasta sitten, kun kolistelin talutinta. Eteisessä venytteli silmät vielä sikkarass 😀 Ei ole tottunut nousemaan niin aikaisin.

°°°

Tässä sivussa seuraan lintulautaa, jonka Talonmies laittoi toivomuksestani työhuoneen akkunan eteen. Meillä on siivooja, joka auttaa lintuhommissakin. On varsinainen lintutietäjä, oikeastaan kai vähän niissä hommissa ammatikseenkin joskus toiminut. Saattaa jättää lapun pöydälle lintulaudan havainnoista. Erinomainen palvelu! On siivonnut meille kohta parikymmentä vuotta lukuunottamatta muualla asumaamme jaksoa.

Kun vastikään minulle tuli hieman kinkkinen terveystilanne (ohimennyt onneksi), valvoi Talonmies öitä ja tunnusti jälkikäteen miettineensä, onko varaa siivoojaan, jos minusta aika jättää. (Heh) Itse en ollut asiasta kovin huolissani.

Lintulaudan tapahtumia: närhi kävi kuikkimassa, olisiko jakoa hänellekin, luovutti todennäköisesti siksi, ettei mahdu lavetille. Nytpä siihen kipusi orava, hyvässä kuosissa on ja pullea, korvatupsukat ja talvikarvassa. Aikansa sinnitteli käsivoimilla kupin reunassa roikkuen 😀

°°°°

Niistä polkujuoksukengistä tuli mieleen kommunikaatio-ongelma, joka riivaa lenkkikaverin kanssa. Tuntuu vain vuosi vuodelta pahenevan. Nyt ollaan jo siinä pisteessä, että joutuu tarkkaan miettimään aihepiirejä, ettei rele laukea. Aina se ei kuitenkaan onnistu. Esimerkkejä:

Esimerkki 1. Lähtee mukaan vakiopolulleni, käymätön paikka hänelle. Kerron polusta niitä näitä. Että jos joku näkyy, on useimmiten ohikiitävä polkujuoksija. Se kirvoittaa häneltä pikaisen kommentin: ”Mullakin on polkujuoksukengät, juoksen niillä paljon.”

Esimerkki 2. Kuuntelin höpöhöpökirjailijaksi luokittelemani henkilön kirjan, ensimmäinen (ja viimeinen). Kun lenkkikaveri on innokas lukija, hitaasti kirjoja makusteleva, niin päätin kysyä mielipidettään: oletko lukenut kirjojaan? Muut tuttavani olivat jo kantansa sanoneet: eivät olleet ja se siitä. Lenkkikaveri sen sijaan lektioi jostakin kirjailijaa käsitelleestä lehtijutusta. Muistelin lukeneeni sen, joten toistin: oletko lukenut kirjojaan? Toivoin second opinioneija kirjan lukeneilta ja lenkkikaverin mielipidettä arvostan aina. Se on yleensä huolellisesti punnittu, on semmoinen paneutujatyyppi etenkin nyt pitempään jo eläkkeellä oltuaan, kun aikaa on. Mutta sain kysyä kolmannen kerran ennen kuin sai sanotuksi, ettei ole lukenut.

Esimerkki 3. Kertoo olleensa Lapissa ja Ylläksellä kulkenut UKK-reittiä. Aprikoin, ettei se UKK-reitti voi olla, sehän kulkee itärajan tuntumassa alhaalta ylös itäkairaan ja on aika huonokuntoinen, ei risteä länsi-Lappiin. UK-puistokin on ja paremmassa kuosissa, mutta sijaistee siinä Saariselän tienoilla. Hän tietää minun kuljeskelevan polkuja ja seuraavan hyvinkin tarkkaan niihin liittyvää. Mutta ihan kerta kaikkiaan piti tiukasti kiinni, että näin se on. Halusi, että katsotaan kännykästäkin asiaa ja siellä tuo asia kyllä oli niin kuin se oikeasti onkin. Sanoi haluavansa tarkistaa tämän vielä kotona tarkemmin. (huokaisin hiljaa ajatuksissani, että annetaanpa olla hyvän tähden)

Jätän Lukijani miettimään, onko hänellä vastaavia kommunikaatio-ongelmia ja kuinka ne tulisi ratkaista, ettei ahdistaisi ihmistä jonkinlaisen kilparallin tielle. Pysyäkö poliittisissa tai muissa ei-kilpavietin laukaisevissa aiheissa? Miksi kilpavietti ottaa ihmisen otteeseensa?

Loppukaneetti: ohessa kuva erään tuttavan nauttimasta ateriasta jossakin länsirannikon kaupungin ravintolassa. 😀 Huumori-ihmisiä, herkkusuu ja sillä ajatuksella laittoi mulle fuudien. Mun dieetinjälkeinen ruoansulatuskanavani huutaisi tästä hoosiannaa 😀 Vaikka herkulliseltahan tuo kala kyllä näyttää! Slirps.

Näihin puheisiin! Ryhdyn pyörittelemään lihapullia, itselleni. Voimia ja terveenä pysymisiä!

Klara

(Lukija varmaan huomasi, ettei sanaakaan sotatilasta. Vaikka kaikki tiedustelulähteet sanovat viikonloppuna todennäköisesti tulevan jotakin merkittävämpää. Mene ja tiedä. Mutta semmoisen kysymyksen voi itselleen asettaa, että mikä jumittaa Turkia ja Unkaria? Itsekseni laskeskelen mitä yhteistä heillä on diktatuurien lisäksi… ja kalkuloin: hännystelevät itänaapuria kumpikin. Näillä asioilla lienee ainakin kevyt yhteys. Niin veikkaan.)

Karpalomaisia terveisiä

Hyvä Lukijani,

pimeyttä pukkaa päälle, sillä työhuoneen ikkunasta näyttää olevan sadepilvi työntymässä sisään. Lehtien haravointi siirtynee taas pätkän eteenpäin. (…joskin: ks eteenpäin lisätietoa asiasta)

Murhetta pukkaa maailmalla, siltoja räjäytellään syntymäpäiväin kunniaksi ja lahjat lentävät vihaisella kaarella vastavuoroisesti takaisin. Hitonmoista! (Talonmies tuli pyörähuoltamolta ja antanee kohta raportin. Kyseessä pyöristäni yksi, toinen meni vastavuoroisesti huoltomiehen iloksi.)

Maailman tilanne askarruttaa monella sektorilla. Seuraan Twitteriä. Se kuohuu monenlaisista näkökannoista ja sekaan väykyttävät Puuttinin trollit omaa häirikkösoopaansa. Tuon koko sakin saisi lyödä läjään, kiinnittää isoilla nippusiteillä yhdeksi köntiksi ja ampua maatakiertävälle radalle. Puuttinin komentoketjuineen tietysti etulinjassa jonnekin Uranukseksen suuntaan. Uranus lienee kaukaisin tämän aurinkokunnan planeetoista, muistelen. Tämä olisi ratkaisuni, kun muutakaan ei näytetä keksivän kuin ihmisten tappamista sotarintamilla ja kotiköökeissä.

***

Tänään on etätyöpäivä ja ne hommat tuli jo tehdyksi. Niiden välissä säntäsin paljaisiin jalkoihin tuupatuissa crockseissa pihamaalle katsomaan, miten Talonmies selviää pyöränkuljetustelineestä ja siitä suhasin lehtiharavan varteen ja sain yhden kasankin tehdyksi, sisävaatteissa. Ihme, ettei kädessä ollut iPadia, josta tuota sotatilaa nyt seuraan silmät tapillaan. Olen epäillyt erästä ystävääni maniasta, mutta nyt käsi kyllä mielessä, että saattaa olla manian kourissa rimpuilijoita lähempänäkin. Hiton vähän on ihmisen päivässä aikaa, kun hommaa on kaikenlaista. ”Hommassa löytyy”.

****

Nyt kuulostaa, että köökissä on jonkinlainen ruokatarjoilu alkamassa, joten siirryn lihapatojen lähistölle notkumaan.

Toivotan hyvää alkanutta viikkoa Lukijalleni!

Klara

Mummon kotiliedeltä

Löysin isoäidin, tuon taitavan kakkumestarin, reseptikirjakokoelmaa. Muutoissa on hautautunut öö-mappikokoelmiin. Mutta nyt saavat uuden elämän 😄

Olkaapa hyvä! Mutta vain kaksi per nenä, että riittää 😄 Sitko on niin hyvä, että kahdessakin on tekemistä.

Katsotaanpa, latautuuko video. (Latautui pienten manöövereiden jälkeen. Naureskelen tälle videolle joka päivä ittekseni, kun katson sen silloin, kun huvittaa hekotella 😀 Teen tänään tod.näk. vielä varsinaisen kirjoitustekstin, kirjoituspäivä. Kiitos paljon Lukijalle!)

Terv.Klara

Petokalaa tikulla silmään

Päätettiin Talonmiehen kanssa, ettei vielä haravoida tätä hienoa värimaisemaa.

Hyvä Lukijani,

junan kita syö taas kiskoja ja minä istun sen mahalaukussa omassa pienessä eriössäni. Harrastan nimittäin omaa hyttiä, kahden hengen avaraa lukaalia, jossa ei tarvitse kuunnella kuin omia ajatuksiaan.

Aika ajoin jollakin asemalla satunnainen suomalainen lähestyy äkäinen ilme kasvoillaan. Jää lasioven taakse tuijottamaan kuin petokala akvaariossa olevaa saalistaan, repaisee liukuoven auki ja äsähtää: ”Mihin sulla on lippu?” (Johon toimii useampi vastaus penkin numerosta vaunun numeron kautta omaan ja lopulta junan määräasemaan, mitä nyt kukin kysyjä sitten kulloinkin tarkoittaa.)

Tällä kertaa Rva Petokala on pukeutunut stailiin syyspoplariin. Sen hän on köyttänyt tiukalla takinvyöllä hoikan uumansa ympärille. Kaulaan on kiedottu muuhun out fittiin nähden hieman halvan näköinen huivinretale. Kapeat housunlahkeet ulottuvat säären puoliväliin paljastaen mitä sorjimmat nilkat, jotka päättyvät korkeisiin korontolppiin. Mrs. Petokala tunkee keikkalaulajatar-tyyppiset, hieman kuluneet, mutta nuoruusiällä oletettavasti hyvinkin kauniit kasvonsa oviaukosta ja kysyy :”Anteksi (sillä tavalla näennäiskohteliaalla, mutta kärttyisällä äänensävyllä) Mikä lippu Teillä on?” (Pisteet teitittelystä, jolle äänensävy ja ilme antavat happaman lisämausteen.)

Hihittelen näissä tilanteissa yleensä sisäänpäin, sillä luen petokalan sisäisiä ajatuksia kuin avointa kirjaa: ”Ämmä stana istuu paikallani! Röyhkeästi oikein tavaransakin levitellyt pitkin pieluksia ikään kuin pesän olisi tehnyt. Vaan nyt tuli oikea omistaja paikalle. Saahan sitä yrittää!”

Sitten siirrytään vänkäämään. Ihmisenhän on tämmöisissä tilanteissa niin vaikea tehdä käsijarrukäännöstä ennakko-oletuksensa suhteen. Minulle tilanne on henkisesti merkittävän helppo: tiedän olevani oikeassa hytissä. Lisäksi olen ehtinyt harjoitella tätä useamman kerran. Saa sanoa: vakituisena raiteenkuluttajana on jo ammattilaisen ote. Olenhan pyörinyt maamme rataverkostossa vuoskaudet kuin kuulapallo flipperissä.

Joten niinpä kävi nytkin, että oman virheen mahdollisuus pikkuhiljaa hiipi petokalan aivostoon ja epävarmuus alkoi kuultaa naamataulusta. Sittenpä sessio päättyi aivan tavanomaiseen tapaan, Madame Petokalan kiusaantuneeseen muminaan ja liukenemiseen paikalta takavasemmalle ilman anteeksipyynnön tynkääkään. Hyttinsä havaitsi olevan toisessa vaunussa.

Sitä vain ihmettelin, miksi kopisteli vaunun yläkertaan sen sijaan, että olisi suuntinut omaan katiskaansa.

Tutkimattomat ovat petokalan liikkeet.

***

Asiasta toiseen: elämme merkittävän omituisia aikoja. Luulimme ehkä, että pandemia olisi merkillisin aikajakso maallisella vaelluksellamme, mutta emme arvanneet mitä tuleman pitää. Uhhh, mikä sinisilmäisyys, mikä rahanahne ajatus vanjan hyödyntämisestä, mikä typerä luottamus energialähteisiin. Kuinkas mä muistan, että jossain vaiheessa jokin media piirsi tätä kuvaa kasvojemme eteen? Juttu Suomen Kuvalehdessä ehkä? Jokin tv:n keskusteluohjelma? Ja silloin tuntui, että hus, muualle siitä ennustuksinesi senkin pahanilmanlintu.

Ja tässä sitä ollaan.

Nyt ei muuta kuin 72 h ruoka-ja vesivarastot jemmaan, tuoreet patterit radioon ja lamppuun, makuupussi esille ja sitten vain jatkamaan entistä elämää. Katsotaan, mitä tuleman pitää. Ei kai tässä muutakaan voi.

Läpikävin kylmän viileästi ajatusta siitä, että koko maasta katkeaisivat nyt sähköt, eikä puhelinverkko toimisi. Olen satojen kilometrien päässä kaukana kotoa nyt. Juna lakaisi kulkemasta.

Mitä tekisin? Lähtisinkö lompsimaan kotiin?

Tiedän: liftaisin sinne, missä Ruskearuuna on karsinassaan (pimeydessä). Sanoisin sille hau-di ja menisin viereen köllöttämään. Tai talliin joka tapauksessa. Tästä on sinne viitisenkymmentä kilometriä, siellä on vällyjä ja loimia ja tallissahan on aina melko lämmintä. Ettei kai tässä olis hätiä eikä mitiä.

Sitä odotellessa käyn nyt ensalkuun tuohon vakituisen majapaikkani petiin. Kahtellaan loput ratkaisut sitten aamulla, kun taksi tulee hakemaan talon edestä ja sorvilla on melkomoinen urakka hoidettavana ennen kuin iltajuna vie takaisin kotiin. Jos ryssä suo.

Iloa ja kepeää kepeää oloa meille kaikille!

Suomenliput korkealla eikä roskiksissa, kuten eilisen kuvan perusteella naapurimaassa oli menetelty sen jälkeen kun niitä oli palkan edestä käskystä käyty isolla areenalla heiluttelemassa.

Terv. Klara

Tuo tumma ei ole karhun, eikä ketun vaan kivi.

Porkkanakakkua, hirvenlihapullia ja iloa kannustuksista

Neiti Halla käynyt suutelemassa juolukkaa.

Hyvä Lukijani,

tänään on aika pysähtyä hetkeksi koneen ääreen ja kurkistaa luukusta, mitä Lukijalleni mahtaa kuulua. Antakaas, kun arvaan:

laittelee parveke- tai terassikalusteita pikkuhiljaa kasaan, kenties vie niitä varastoon?
vaihtaa piharuukkuihin kesäkukkien tilalle kanervat
vetää veneen ylös ja laittelee talviteloille
on käynyt puolukassa
sytyttelee iltamassa kynttilän terassille, parvekkeelle tai lipaston päälle
tutkailee lehtiä ja tv-uutisia hieman huolestuneena, mutta jotenkin huojentuneenakin

Samoja hommia täälläpäinkin (- täälläkinpäin?).

Maailman melske pauhaa mediasta ja somepalstoilta. Twitteri kiehuu ja kuohuu, mutta koukuttaa. Pukkaa ajankohtaisista tapahtumista ilmoituksen milteipä ennen kuin ehtivät tapahtua. Osa porukasta räyhää ja ilkeilee ahdistuneisuuttaan, osa yrittää meloa tuossa aallokossa edes jonkinlaisen korrektiuden säilyttäen aallonpurskeen pukatessa syliin ja raivoilun sivutuulen tarttuessa purtiloon. (Selitys: opettelen Twitterin käyttöä, jotta pääsen seuraamaan keskustelua laajemmin kuin omassa kuplassani.)

***

Vaan on asioissa hyviäkin puolia, somessakin. Kuulun erääseen lukuisista somen kirjallisuusryhmistä. Suljettu porukka, heittämällä arvioiden joitakin tuhansia jäseniä. Siellä oppii monenlaista ja saa suosituksia hyvistä kirjoista kuunneltavaksi työmatkoilla ja lenkeillä. Kirjoitin sinne erään kirjallisuusaiheisen kirjoituksen. Joku kirjoitti kommenttikenttään: ”Luen kirjoittamasi kirjan heti, kun kirjoitat.” Kuusi muuta peukutti kommenttia. Katselin ruutua posket punoittaen: huoh ja huoh miten kilttiä!

Täällä kirjasta on ollutkin jo puhetta, vuosia. Aikaresurssi jarruttaa, mutta kannustuksen perusteella suunnitelma nytkähti noin 5 cm eteenpäin pyörälenkillä. Olen (ehkä) keksinyt kirjalle työnimen ja formaatin, muodon. Viimemainittu nimittäin on pulmista keskeisin. Esseekokoelmako? En ole dekkari-ihmisiä, enkä niitä, jotka kirjoittaisivat:

”Niinä päivinä satoi lunta. Pirtin äärellä Marya ja Andrei Praasniekka keräilivät vaateparsiaan ja vähäisiä tavaroitaan lähteäkseen Karjalasta. -Lopullisesti, sanoi Andrei painokkaasti vilkaisen samalla piskuisesta, kärpästen täplittämästä ruutuikkunasta pihamaalle Olga Mihailovitsan ruskealaikullista lehmää kuljeskelemassa heinänkortta etsiskellen.” Tarkoittaa siis proosaa, jos oikein ymmärrän proosa-sanan merkityksen.

Noup. Meikäläinen on räyhähenki, suunpieksäjä, sanan teroittaja ja lurkki. Vääristelijä, liioittelija, vänkääjä, ilkimys. Kriittinen kuin itse Lusifeerus. Nämä luonnehdinnat nyt alkajaisiksi, loput kansilehdessä. 😀

Mutta minuun ei natsaa romanttis-historiallinen kirjallisuus, ei sukutarinat, eikä esim. sen kuopiolaisista työläisistä kirjoittavan naiskirjailijan, historioits… hetkinen, Kähkönen? Todistaakseni itselleni, ettei tuntemukseni perustu pelkkään ennakkoluuloon, luin muutaman hänen kirjoistaan. Arvostan kaikin puolin, mutta tyyli ei natsaa sieluun.

Sen sijaan August Strindberg, Dostojevski ja Kafka sopivat meikäläisen makuun. Jotta enköhän lyöttäydy herrain seuraan saadakseni nimeni historiankirjoihin minäkin. Nyt ei ihan pienillä panoksilla liikkeellä ollakaan. 😀

Totta puhuen: nuo kirjailijat ovat sydämeni vieressä. Olkoonkin, että jonkun mielestä nk. kyldyyrikirjallisuutta. En piittaa siitä, sillä tyylinsä huvittaa, viehättää ja ihastuttaa minua.

****

Asiasta toiseen:

Nousi komeasti, meikäläisen kakuksi siis.

Porkkanakakku (hyvä!)

3 dl sokeria, 5 dl vehnäjauhoja, 1 tl soodaa, 1 tl suolaa, 2 tl kardemummaa, 1 tl kanelia, 2 dl rusinoita (jätin pois), 3 dl hienoksi raastettua porkkanaa (laitoin vähän enemmän), 2 dl sulaa margariinia tai voita (laitoin rypsiöljyä), 1,5 dl jogurttia, 2 munaa (laitoin 3).

Ohje: kuivat aineet yhteen + rusinat if you like, sitten raaste, rasva, munat, jogurtti. 175 astetta ja noin runsas tunti. Säilyy hyvin jääkaapissa.

****

Hirvenlihapullat

Talonmiehen kaveri kuuluu hirviporukkaan. Sieltä tulee toisinaan jokunen kimpale meidänkin pöytään, kiitos ja ylistys. Nyt löytyi pakastimen uumenista noin 300 g jauhettua hirvenlihaa, unohtunut tai säästelty. 😉 Joten ei kun sulatukseen.

Pari ohutta viipaletta ranskanleipää riivittynä, siihen kananmuna, suola, pippuria ja Talonmiehen huijaamiseksi huhmarella murskattua, kuivatettua suppilovahveroa. Hän ei syö sieniä, tai niin hän ainakin luulee. ”Tässä on tosiaan voimakas riistan maku”, sanoi pahaa aavistamaton Talonmies. Häh häh, se mikään riistanmaku ollut vaan suppilovahveroista sen verran mettän makua 😀 Noita kuivattuja suppilovahveroita on kertynyt kaappiin viime vuosilta. Tai hei! Nehän on ”suppiksia” kuten leuhka hesansukulainen sanoo. On niin kiireinen elämä sielläpäin, että sanatkin pitää pätkiä, että ne ehtii sanoa.

Sarvipään lihapullista ei harmillisesti tullut otetuksi kuvaa, mutta hyviä olivat. Suolaa ehkä tuiskahti vähän reilulla kädellä.

Pääsisipä mökille tutkailemaan suppilovahveropaikkaansa, kantarellejakin toisinaan löytynyt. Mutta eipä auta, sillä rautahepo kuopii kavioillaan asemalaiturilla lähitunteina ja syyskuun päättyessä siirryn taas VR:n ja Destian tuotteiden käyttäjäksi mitä suurimmassa määrin. Tulossa on työteliäs talvi, toiseksi viimeinenkö ennen eläkkeelle siirtymistä? Alan olla kypsä heittämään hommat nuoremmille.

Hyviä vointeja ja ulkoilukelejä toivottaa Klara

Ps. Jumala rankaisi minua kesäisistä hatuttomista aurinkopäivistä paatissa ja pelikentällä. Lukijani varmaankin on viisaampi. Päästäni näetsen poistettiin sinne nopeasti tullut ryhelmä, josta sain kudosopillisen (nk. PAD) vastauksen eilen. Poistetussa ryyhkässä oli syöpäsoluja, nk. carcinoma in situ. Se tarkoittaa, että paikallinen syöpä, joka lausunnon mukaan on tullut kapealla marginaalilla kokonaan poistetuksi. Saas nähdä, joudunko uudelleen skalpellin äärelle ja ihoa poistetaan varmuuden vuoksi lisää: scarface! Odotan erikoislääkärin kommenttia mahdollisesta jatkosta.

…Ja oikein hekumoiden odotan saadakseni kertoa tämän Lenkkikaverille. Hän katsoo minua, lyyhähtää kasaan, nyyhkäisee, kiemurtelee ja voihkii, nostaa kädet kasvoilleen ja parahtaa: ”Voi kauhea! Ihan kamalaa! Ihan hirveä uutinen mulle, kestämätön! Sä kuolet!” (Ja nyt juuri allekirjoittanut miettii…päätyen lopptulokseen: enkä kerro hänelle mitään). En kestä sitä teatraalista reaktiota, sillä hän rakastaa huonoja uutisia. Sen tarpeen tyydyttämiseksi käyvät kaukaisemmatkin sukulaiset, entisen naapurin kummin kaiman serkut ja muut tarkoitukseen sopivat.

Ja mitä minä juuri sanoin: ilkimys ja rienaaja! Pahempi kuin itse piru! Minä siis.

Syystunnelmissa

Hyvä Lukijani,

syksy saa ja illat pimenevät. Kun yhtenä iltana pyöräilin pilkkopimeässä vain pyöränlamppu valonani, niin aattelin: syksykin se vaan on aika huippujuttu ja jotenkin tunnelmallista aikaa. Akkunoiden valot leikkaavat palan pimeyden kakusta, kostean syysilman seassa tuoksuvat saunanikkunoista hiustenpesuaineiden tuoksut ja valkosipulisten paistosten houkuttelevat kiehkurat uivat sieraimiin. Fiilis on kuin Välimeren maassa. Core: ei vaivuta synkkyyteen! Kyllä tämä tästä! Hissutellaan vain päivä kerrallaan kohti vuodenvaihdetta ja sieltä se taas tulee: kevät!

Tässä on länsimaisella ihmisellä taas ahdistus päällänsä, kun ei tiedä lähtisikö itään vai länteen. Kenties sittenkin määrätietoisesti kohti pohjoista? Vai… pysyisikö täällä?

Juttu on niin, että tarkoitus oli olla syyskuu lomalla. Ehkä mainitsinkin? Eipä ihan onnistunut ja syyskuustakin tuli rei´ille ammuttu pätkälomakuukausi. – Nyt on sen verran välystä, että olisi mahdollisuus lähteä joko Hankoon tai Nuorgamiin, viimemainittu suunta toki mieluisampi. Mutta siima ei riitä kovin kauaksi ilman kiirettä. Lisäksi olisi mentävä hikiseen tunturihotelliin. Lomamökithän vuokrataan pääsääntöisesti viikoksi kerrallaan, jos niitä ylipäätään on nyt vapaanakaan. Joku rys-korjaan-naapurimaan kansalaisilta yli jäänyt, kruusattu parin tonnin kämppä voisi olla, 12 hengelle ;D. (Talonmies ja Rakki ei innostu näistä reissuista, vaikka Karamellin Murskauspeliä voisi pelata missä vaan.)

Yhtä kaikki, seuraan säätiedotuksia ja katson kärpäsenä katosta itseäni lusimassa sohvalla lomasen loppuun. Menen sitten koreasti takaisin töihin netistä selattujen vuokrakämppien kuvat takaraivossa. Onhan sekin jotain – melkein kuin olisi käynyt.

****

Mökki? Miksen mene autiomökille?

Analysoin aihetta tänään Talonmiehelle. Ynähteli sanomalehden takaa tälle kuluneelle aiheelle, sillä nämä yksinpuhelut on läpikäyty lukuisia kertoja.

Kun menen mökille, olen ihan, että hoh hoijaa: kanna puut, kanna vedet, lämmitä kämppää, laita saunanpiisiin tulet, kanna liskuihin rynnänneet myyränraadot huusin taa ja ja… Ja sitten tuo ihana atmosfääri imaisee sisäänsä. Katson lumoutuneena järvelle, huokailen sen kauneutta. Iltamyöhään makaan pilkkopimeyässä laiturilla selälläni ihailemassa tähdistöä ja huokailemassa: ensi syksynä kyllä tulen tänne kuukaudeksi! (Mutten sitten tulekaan, kun syyskuu taas rei´ittyy ja sama meno jatkuu. Olisinpa jo eläkkeellä ja aikaa olisi rajattomasti!)

Tulee lähtöpäivä. Silmät rävähtävät makuupussin uumenista aamusella auki: voi hiton hiton hitto! Keitän puuron, juon kahvit ja alan säntäillä pitkin kartanoa. Juoksutan kompostia, ryntään liiteriin paiskomaan puita koppaan, juoksen kopan kanssa saunalle, tyhjennän tuhkat, juoksen tuhkaämpärin kanssa ympyrää, kerään tavaraa kasaan jne jne. Lopuksi kaikki on paketissa, auto pakattuna ja aika sulkea ovet. Katson ympärilleni, sielua raapii: tämä jää taas tänne! Laahustan hitaasti kuin hautajaissaattueessa laiturille. Katson järveä. Sydäntä puristaa: tämäkin jää tänne!

…että kyllä tässä nyt ollaan maailmaa järisyttävän ratkaisun äärellä. Olisihan mulla monenlaisia liikuntamahdollisuuksia ja ulkoilureittejä kotinurkillakin. Ja lipsahtiko Talonmieheltä tänään kaappia kaivellessaan ja koiralle puhuessaan, että ”Kun mummo on lähtenyt, niin sitten me aukaistaan tämä.” Mitä! Tässäkö on jo päätöksiä tehty pääni menoksi?

En lähde kyllä minnekään, uhastakaan 😉

***

Asiasta ananakseen eli kirjallisuudesta sananen. Kuuntelin radio-ohjelman (Ruben Stillerin?), jossa Kari Hotakaista haastateltiin uusimmasta kirjastaan, siis kirjasta ”Opetuslapsi”. Sen verran mielenkiintoisia olivat Hotakaisen ajatukset, että kirja oli pakko ostaa. En ole tuotoksistaan jaksanut aiemmin kiinnostua ja täytyypä sanoa, ettei tämäkään vakuuttanut. Joitakin helmiä se kyllä sisältää, joten kahlailen helmiä metsästellen sivut loppuun.

Näihin puheisiin jätän Lukijani ja toivotan oikein kirkkaita syyspäiviä!

Klara

Paistettu hanhi ja muita arkiruokia

Siivoilen kaappeja ja löydän vuosikymmeniä sitten talteen laittamiani ruokaohjeita. Ne on julkaistu erään lehden oheismateriaalina. Näköjään olen repäissyt ne kokonaisina liitteinä ja kerryttänyt niistä isohkon, mutta niin unohdetun pinkan.

Selailen materiaalia: reseptiaarteita? Jokunen merkkilipuke näyttäisi sivujen välistä tököttävän. Katsotaanpa…

Jahas. Materiaali vie meidät vieraisille suomalaisten, lähinnä yläluokkaan kuuluvien henkilöiden koteihin. Tutkailen tekstejä. Rivien välistä tuulahtaa menneen aikakauden ummehtunut eetos, menestystä ihaileva ilmapiiri. Elettiin aikaa, jolloin kookkaat olkatoppaukset, kultaisilla vaakunamerkeillä kirjotut neuleet, silkkihuivit ja englantilaista aatelistoa plagioiva out fit oli signaali statuksesta. Piilotettu, kuten yläluokkaiseen hienostuneisuuteen kuuluu, mutta selkeä silti.

Ja kylläpä statusta kokkaajiltamme löytyykin: palkintoja, nimekkyyttä, suurpääomaa, yritysmaailman katolla patsastelua, yhteiskunnallista vip-leveliä ja perityn omaisuuden tuomaa koketeerausta. Kas tuossapa on tiedemaailmassakin ansioitunut tyyppi hymyilee maireasti kameraan. Kertoo kotinsa keittiössä loihditun huippuatrioita, menestyneitä makukomboja ja arvovieraille on riistasta taiottu laadukkaita illallisia. Juttuun voisi tänä päivänä lisätä vaikkapa jälkikirjoituksena senkin, jotta bai-tö-vei, joko tuolloin oli kähveltänyt tutkimusrahoitusta vähän kuin puolivahingossa omiinkin kattiloihinsa?

Yhdessä köökissä huushollaa vanhempiensa kanssa pienokainen, jonka kerrotaan olevan lähes keittiömestari itsekin. Sepä toki selvää, kolisteleehan jokainen viisivuotias mamin ja papin keittiösaarekkeissa kuparikattiloita suvereenisti ja vieläpä ympäri maata. Vanhemmat kertovat omista paistoksistaan ja keitoksistaan, lapsi hymyilee. Mielessä käy, mitä lapselle nyt kuuluu. Liekö jo perheellinenkin ja kuparikattiloita lyövät nyt yhteen lapsenlapset silkohapset. Vai muuttiko vanhempiensa opiskelumaahan, jonka parhaasta kulmakafeesta edelleen saa erinomaista brie-juustolla kuorrutettua chocolade fondye con creme brutallique (ei löydy ruokakuvastoista, itse keksin, mutta voi kokeilla keittiössään ;D).

Dieetti on näköjään koostunut piparjuuresta, jäniksestä, kanasta, parmesaanista, endiiveistä, sinisimpukoista, portobellosta, Roquefortista, katajanmarjahirvestä, ostereista, kateenkorvasta, ravunpyrstöistä, broilerinmaksasta, anjoviksista ja villiriisistä. Ravitsevaa perusruokaa 😉 Sashimi on näköjään tuolloin luikerrellut kehiin (se on kamalaa) ja ollut paitsi uutta hottia myös merkki suosittelijansa matkailuista. Maailmaa on nähty – yläluokkaisuusvihje symboli sekin.

Sisältövaroitus ja oikeusturvatakuu: tämän tekstiä ei sisällä yksityiskohtia, joita voisi liittää mihinkään tiettyyn kohteeseen tai yhdistää luonnollisiin henkilöihin. Teksti on käytetty Bamix-tehosekoittimessa, jossa yksityiskohdat on sekoitettu. Niillä ei viitata paikkakuntaan, kartanoon, sukutilaan, ammattiasemaan tai muuhun tunnettuun positioon. Henkilökuvauksista on vatkattu mikstuura, sulatettu fondyy, keitetty kattila kuplien hilloke, söhelletty insalata mixta, puserrettu patee ja leivottu pikkuruiset quicheet.

Hei hall-loo! Nythän mua aivan alkoi jo harmittaa, että olen heittämässä näinkin arvokkaan henkilögallerian tuosta noin vain lehtikeräykseen. (Hiipii hakemaan dokumentit talteen Talonmiehen lehtikeräyslaatikosta. Seuraavassa elämässä kirjoitettavaksi tulevan pirullisen kirjan materiaaliako tässä? :D)

+++

Mistä tietää tulevansa vanhaksi?

Siitä, että:

satunnaisesti kadulla tapaamansa naisen kohdalla miettii, joko miehensä on kuollut. Ja koska tämä tieto puuttuu, ei tohdi asettaa mitään monikkomuotoista kysymystä, kuten: ”Oletteko tänä kesänä olleet paljon mökillä?” Toisaalta voisi kuulostaa tökeröltä kysyä samaa yksikössäkään. Jos mies elää, tulkinta on, että luulen heidän eronneen – ja tiedän kenties jotakin sellaista, jota vaimo ei tiedä! Jos taasen mies on kuollut, joutuu sureva leski (jolta ei näytä) parahtamaan: ”Mekö! Torstihan on kuollut! Vai luuletko, että olen jo ehtinyt nappaamaan uuden?!”

siitä, kun ikätoveri lainaa kirjoituksessaan Violeta Parran Gracias a la vida-kappaleen suomennettuja sanoja, nousee kyynel silmäkulmaan. Siitä syystä, että muistaa, kuinka paljon onnea mutta myös suuria kyyneliä on liittynyt nuoruudesta tähän päivään. (Niin kai elämän kuuluukin mennä?)

Ja miettii, onko kärsimyksen summa vakio? Kun toisten elämä alkaa huolehtivassa, siistissä, kunnollisessa ja tunnollisessa perusperheessä kaikin puolin moninaisia iloja sisältäen. Sitten alkaa varhaisaikuisuus, tulee rakkaussuhteita, suuria pettymyksiä, elämän aallokkoa, lapsia, avioeroja, huolia, uutta onnea, rakkautta, iloa, ja taas isoja murheita, surua… Ja sitä rataa elämä heittelehtii eteenpäin, välillä pläkätyyntä, sitten hyvää myötäistä, sitten sivuaallokkoa, joka vaihtuu vastaiseen. Kunnes taas aamusta aurinko kimmaltaa pläkätyynessä pinnassa.

Semmoista se on, elämä. Tasapainoilua vaihtelevissa säissä.

++++

Mutta bäk tu bisnes: lapsenlaps makaa sohvalla sanojensa mukaan ”e-urheilemassa”. Tahtoo sanoa: tuijottaa YouTubea. Koiran aamulenkki heitettiin juoksemalla kaikilla 2+2+4 jalalla. Lapsenlapsella oli juostessa Pokemon-peli nokan alla kännykässä, mutta urheilumiehenä selvisi kompuroimatta :D. Eilinen päivä meni pelikentällä mummokuskina. Saatiin leuhkasti palata kotimatkalle pronssipokaali kainalossa.

Talonmiehellä on lakisääteinen vapaa, pekkaspäivät tai vastaavat. Ne hän viettää vanhojen koulukavereiden kanssa saappaanheiton ja pussihyppelyn merkeissä 😀 Siinäpä pojat kaljuveikkoset ovat kilpasilla ikäryhmälleen sopivissa lajeissa. Vaikuttavat eilen menneen iltauutisten jälkeen maate. (Tämä kuuluisi myös yläpuolelle kohtaan ”Mistä tietää…jne”.)

+++++

Nyt kerätään lapsenlapsen ja koiran kanssa luumme ja suunnataan metsäpolulle raittiiseen syysilmaan talsimaan.

Oikein hyvää pyhäpäivää Lukijalle!

t. Klara

Lapsenlapsen viime reissun kaupasta toivoma annos (yaks).

Linnustoa ja savolaista puhetta

Telkkä rantavedessä. Tuo silmä on kyllä maaginen!

Hyvä Lukijani,

täällä sitä ollaan kaiken maailman melskeen ja kaikenmaailman melskeen keskellä. Syksyä pukkaa. Mutta onpa se jotenkin vapauttavaakin, eikö? Kun vihmoo vettä ja tuuli vie hatun päästä, voi rauhassa loikoilla sohvalla takkatulen ääressä (kun sähköt on katkaistu). Voi muistella kesää ja vuosia, jolloin itänaapurissa asui demokratisoituva ja fiksuuntuva kansa, josta olisi tuossa tuokiossa tuleva länsimaa. Vaan eipä tullutkaan, surprise! No kuka sinisilmä nyt siihen uskoikaan, en minä ainakaan. On se sen verran omintakeinen maa.

+++

Nyt on taas jonkin verran lomaa. Itse asiassa piti olla koko syyskuu, näin suunnittelin. Mutta hellyin, ah-niin typeryyttäni taas hellyin anoviin pyyntöihin ja krokotiilinkyynelihin. Miksi mä en osaa sanoa ei? Tarkoitus oli, että olisi koko syyskuukin vielä lomaa, ettei koko ajan ole niin kiire harrastaa kaikkea sitä, mitä koko ajan on suunnitellut harrastavansa, mutta mikä vuodesta toiseen on jäänyt toteuttamatta ajanpuutteen vuoksi. Ei kukaan ehdi vaikkapa kolmessa päivässä esim. metsävaelluksille ja sieltä kotiin kamppeita purkamaan ja uusia pakkaamaan ehtiäkseen töihin. Ensi kertaa ihan oikeasti aattelen, että olisinpa jo eläkkeellä! Jotta siis ehtisin tehdä kaikkea sitä, mitä haluaisin ennen kuin kuolo korjaa.

+++

Menen iloisempiin aiheisiin eli tapaukseen PiäMinister. Laitoin tahallani jotenkin savolaisittain, että männöö savolaesten piikkilöihin nämä seoraavat puhheet. (En oikeasti ole savolainen, mutta pidetään se tietonamme. 😉 Sanna hoi: savolaiset ne täällä vaan viäntää!)

Olen haastatellut tästä useita ihmisiä. Syntymävuosiensa ikähaarukka on 1993 – 1952. Olen saanut esille seuraavaa:

nuorison mielestä asia ei nyt kovin kummonen ole, sillä ”kaikkien pitää saada bilettää”
nuorison mielestä ei kuitenkaan ”periaatteessa” ole oikein hyväkään juttu maan maineelle
nuorison mielestä tämmöisten videoiden ja kuvien leviäminen somessa on perusjuttua ja tapahtuu ”kaikille”
nuoriso ei näe tässä mitään pääministeri-instituution romuttumista, ”mikä ihmeen ins..instit…siis joku instttituutio? Emmä semmosta… tiiä siis niinku”

Vanhempi väki, siis 40-70 v ajattelee keskimäärin näin (minun otoksessani):

ei hyvä
pääministerin arvovalta on yhteydessä väestön kokemaan virkamiehistön ja edustuksellisten toimijoiden turvallisuuteen eli voiko niihin luottaa, voiko niitä kunnioittaa
kaikkea ei voi saada eli olla sekä pääministeri että tavan kansalainen bilettelemässä baarissa. Pitää bilettää sitten, kun ei ole pääministeri. Tai olla pääministeri sitten, kun ei enää ole hinkua bilettää. Jos rentoutuminen edellyttää perskännejä, on se jo itsessään huolestuttavaa yleisesti ottaen.
sinisilmäisyyttä on olettaa, ettei tämmöinen materiaali lähtisi leviämään, kun henkilö on herkullinen kohde (myös maailmalla)
ihme kaveripiiri pääministerillä
osa pohtii myös, eikö hänen olisi hyvä viettää harvinaista vapaa-aikansa pienen lapsensa kanssa, mutta tunnistaa heti ammutuksi tulemisen vaaran, koska tässä maassa tämmöisen näkökannan puheeksi ottaminen nostaa tykkien piiput heti esiin, sillä äitiyden velvoitteita ei saa lykätä naisen tehtäväksi
osa on kovasti Sannasta huolissaan, niin on laihtunutkin ja nyt vielä omatoimisesti hommasi itselleen tämmöisen taakan setvittäväksi kuin ei muutenkin jo olisi tarpeeksi kuormaa. Osa miettii, lisääkö tämä stressipiikki biletystarvetta entisestään

Omalta osaltani raportoin seuranneeni keskustelua tarkkaan joka tuutista, myös ulkomailta. Ulkomaalaisia tämä vähän huvittaa samoin kuin se tissi-Finland-otos. Toimittaja evp Riikka Uosukainen, joka muutoin ei ole suosikkini, sanoi telkkarissa jotenkin näin, että voi kysyä, olisiko Sannaa ympäröivät julkkikset ja somestailaajat kiinnostuneita jostakin tamperelaisesta Sannasta, jos Sanna olisi kuka tahansa Sanna Tampereelta. Hyvä kysymys.

Toivomme, että kaikki maamme Sannat jaksavat taistella tietään eteenpäin olivatpa keitä tahansa!

+++

Voi kamala, että ihminen voi sitten olla turboahdettu ADHD. Niin paljon hauskaa tekemistä olisi toimitettavana. Että mille alkaisi, kun päässä risteilee ja ajatuksia sataa, kuten hyvä anekdootti sanoo ajatelmakirjassani. Ma mietin ja aivoni aattelevi: lähtisinkö käymään harrastuskokouksessa (alan harrastajille vihje: vihreä sammakko), menisinkö lyömään palloja harjoitusalueelle vai kenties ajelisi pyörällä metsäteitä. Näyttää kyllä niin harmaalta ja saderintamameiningiltä ikkunasta katsoessa, että kaikki edellä mainitut voi olla huonoja ideoita. Talonmiehellä ja rakilla on helpompaa: toinen loikoo nojatuolissaan, toinen vetää laakana hirsiä pehkuissaan siinä vieressä. Eikä suinkaan kuin mikä tahansa rakki: sai innokkaan ihmisen kuskaamaan sitä näyttelyihin ja veteli rotunsa parhaan pokaalin. Hah! Minun mielestäni se on pelkästään äitin mussukka ja kotikoira, eikä mikään näyttelyeläin. Mutta sille suunnitellaan käyttöä isäkoirana, joten kulkekoon nyt missikisoissa.

Taidan mennä pelikentälle lyömään palloja.

Kaikkea hyvää! Klara