Tulin vain kertomaan, että istun tässä jonkun valtion virkamiehen 70-luvulla tekemän ja sittemmin toisen porukan omistaman mökin kuistilla. Ja kas! Jos oikein tarkkaan katson kiinteistötietoja, niin havaitsen mökin vaihtaneen omistajaa yli kymmenen vuotta kestäneen Omistaja Kakkosen myytyä sen jollekin Klaralle. Mitäh! Sehän olen minä! Ja talonmies hyvänä yhtiökumppanina. (Piipahdan tässä välissä tarkistamaan mökin pukuhuoneen peilistä olenko oikeasti olemassa ja olenko oikeasti täällä. Näyttäisin olevan! Mikä yllätys, mikä onni!)

Kell`onni on, se onnen kätkeköön, eikö totta? Ja vanha kansa lisää: itku pitkästä ilosta. Johon liitetään lisäys: ylpeys käy lankeemuksen edellä, niinhän se on. Mutta antaa kaikkien mökkien kukkia, kukkia vaan.

Kuvailen teille tätä paikkaa. Ensinnäkin, täällä ei ole ketään. Toiseksi, lähialueella on jokunen kuolleelta vaikuttava seitsemänkymmentäluvun mökki. Omistaja Kakkonen kertoi, ettei niissä mökeissä juuri ole elämää. Yksi mökki on hieman kauempana. Sieltä näytetään käyvän verkoilla. Jos oikein havaitsin kajakkipelistä vakoillessani, on siinä todennäköisesti isovanhemmat ja heillä nyt jokunen nuoremman sukupolven edustaja visiitillä. Iso järvi on tässä edessä, vastapäätä valtion metsää ja luonnonsuojelualuetta, joten sinne ei tule vesiskoottereille laitureita. Eipä sinne ole tietäkään, ei lähellekään. Lähellä on sen sijaan valtakunnan raja.

Kaukana etuoikealla häämöttää luonnonsuojelualueella hiekkaranta, jonne pääsee vain veneellä. Omistaja Kakkonen kertoi sen takana olevan hyvä hillasuo ja suolla karhuja. Hän paikkakuntalaisena ei tosin ole niitä nähnyt sen enempää siellä kuin muuallakaan, jätöksiä kyllä. Susipariskunta täällä liikkuu ja Omistaja Kakkonen kertoi niillä olevan nyt pennut. Ulvovat kuulemma joskus joutessaan. Koiranomistajana sanon, että passaahan se. Kunhan pitävät tassunsa erossa meidän Hurtasta.

Paikka oli etsinnässä kauan. Onhan meillä se metsämökki, mutta sen lähelle on alkanut tulla rakennustoimintaa ja kun näin mökkitiellä sen ison, tuliterän mersun, jonka ratissa oli mies pelilasit päässä, niin sanoin Talonmiehelle, että nyt ei naurata. Piti ottaa rekisterinumero ylös ja tutkia, mitä porukkaa. Ovat saaneet rakennusluvan aika herkkään luontopaikkaan. Kun meloin siitä ohi havaitsin, että ovat saaneet särkeä (lue: todennäköisesti vain särkeneet) komean korpimaisen järven rantaviivaa pitkän matkaa. Selittyi sekin hiekkarekkojen ralli metsätiellä: mökkiporukalle on tehty siihen piitsi. Saaterin saaterin saateri sanoin ittekseni. Vieressä on komeaa luonnonrantaa, jossa vedenrajassa on upeita pyöreitä kiviä. Juuri noilla kulmilla tiedän saukon asustaneen ja kalastelleen vedestä raakkuja, joita se on natustanut rantaviivassa jättäen jälkeensä kasan tyhjiä kuoria. Nyt siinä joku hesanpelle käynnistelee moottorivenettään vieressä ja luxit loistaa maisemaikkunoista valaisten hankea, kun talvi tulee. Siinä on paljua ja hirsihelvettiä heti suuntaan ja toiseen, rappusia ja jouttotasanteita.

No yhtä kaikki. Nytpä on semmoinen autiotupa, että Omistaja Kakkosen kertoman mukaan paikkakuntalaisten mielestä tämä on ”liian kaukana”. 😀 Kaikki on suhteellista. Wanha kansa sanoo senkin tuohon tapaan.

@@@

Tänne piti tulla ukkonen ja Talonmies jo kaasuttikin horisonttiin piskin ja peräkärryn kanssa. Nytpä se vaikuttaa tulevan, joten pakkailen kamppeet ja jätän lukijani nyt ihailemaan maisemaa.

Kuulumisiin, Klara

Ps. Ukkonen ei osaa päättää tuleeko se vai eikö se tule. Joten pulahdin uimaan huokaillen onnellisena: oma ranta. Ja kun alasti tuossa tötterehdin rannassa niin tiesin: ei ristin sielua ole monen kilometrin pituisella vastarannalla. Piti palata veteen ainakin kolmesti, kun vesi on meikäläisen elementti ollut lapsesta asti. Tuli pulikoidessa mieleen, kun aikuiset karjui pää punaisena pyyheliinaa kanniskellen, että ”NYT JUSTIINSA pois sieltä niin kuin olis jo! Et mene enää yhtään kertaa sinne syvemmälle kun tuut nyt justiinsa pois sieltä veestä, KUULETKO! Isä hermostuu ja veljes vilustuu!” Mutta minä se vaan polskin menemään ja aattelin, että paru sinä vaan siellä, meitsi nauttii kesästä. Olin lapsena aika itsepäinen tyyppi. …lapsena? Öhh.

Sienistä sananen. Tulppaanimaasta kysyttiin, oliko edellisessä päivityksessä huhtasieniä. Noup, ovat korvasieniä ja poimittu siis toukokuussa osuttuani vahingossa metsäkoneen tallomalle reitille, jossa niitä oli pilvin pimein. Kun ei meillä sieniä ole koskaan syönyt kukaan muu kuin minä, niin keräsin vain sen minkä käytän. Jätin suosiolla loput luontoon, josko joku muu sattuisi paikalle.

Huhtasieniä en kerää, koska en tunnista lajia riittävän hyvin. Olen sienestänyt ainakin 45 vuotta, nuorena aloittelin. Kerään sen, minkä syön, mikä ei ole paljoa, sillä sienet ovat huonosti sulava ruoka-aine, eikä suolistoni siedä kovin suuria määriä kerralla. Monihan tulkitsee sienistä tulleet mahavaivat jonkinkaiseksi myrkytykseksi, mutta totuus lie se, että ne sulavat huonosti. Lisäksi niissä on trehaloosia eli sienisokeria, joka ärsyttää suolikanavaa laktoosin tavoin, ehkä pahemminkin, jos kuulemillani kokemuksilla nyt on mitään näyttöarvoa.https://fi.wikipedia.org/wiki/Trehaloosi-intoleranssi

@@@

Ensi viikolla on tulossa jokunen tappavatahtinen työpäivä monen sadan kilometrin päässä. Ei haittaa, kun työpiste on sellainen, että hommat hoituvat kuin rasvattu salama. Työaika on niin tehokasta, että ruokatauko supistuu useimmiten 7 minuuttiin ja kahvit juon aina tietokoneen äärellä potilasasioita samalla käsitellen. En pistä pahakseni, sillä mikään ei ole niin uuvuttavaa, kuin tökkivän sorvin äärellä odottelu ja toimimattomien prosessien tuskailu.

Sellaista oli edesmennyt työviikko suurelta monelta osin sairaalassa x. Toisen erikoisalan kollegan kanssa mietittiin, onko mitään järkeä, että potilaskuljetuksen alimiehityksen (tai ylikuormituksen) takia kaksi lääkäriä seisoo odottamassa, että potilas tuotaisi osastolta. En tiedä, onko potilaskuljetus alihankkijan toimintaa, ehkä ei. Mutta sellaistakin on koettu, että jokin lääkärintyön kannalta oleellinen avustava prosessi on annettu alihankkijalle, joka ei resursoi siihen tarpeeksi. Sen seurauksena lääkäri istuu ja odottaa tai soittelee ympäriinsä anomassa ripeää apua tai pyytää hoitajia soittelemaan ja odottaa huoneessa, että asiat etenisivät.

Prosessesissa olisi paljon auditoitavaa nimenomaan lääkärintyön näkövinkkelistä! Joskus tuntuu, ettei terveydenhuollossa lääkärin työpanos ole enää keskiössä, ei edes sen lähellä. Eikö se enää olekaan potilaan hoidon kannalta keskeinen ammattikunta? Olen nähnyt sellaisenkin työpaikan, jossa hoidon prosessivastaavien ja hoitoasiantuntijoiden henkilöstö oli turvotettu maksimimääriin. Tuloksena oli pdf:ää ja ”Virkisty rappukävelyssä”-tyyppisiä teemapäivä. Lääkärin ammatti ja työtehtävä oli siinä firmassa lähinnä sekundaarista – jotain säälittävää yksinäistä puuhastelua hoitotieteen sivujuonteena. Mitä meidän ammattikunnalle on tapahtunut? Jossakin sairaalassa lääkäri hoitaa kuntalaskutuksenkin vastaanoton ohessa. Ymmärtääköhän kukaan ulkopuolinen ydintehtäväämme? Saavatko ääntään kuuluville ne, jotka oikeasti ymmärtävät eli lääkärikoulutetut hallintoihmiset? Lääkäreitä koulutetaan liukuhihnalta mammuttimaisia määriä – tekemään kuntalaskutusta. – Huh, helpotti.

Hyppään asiasta toiseen eli tapaukseen, joka nostatti hiuksiani joku vuosi sitten. Kyseessä on nettikirjoittelija, joka julkaisi lähimmäisistään arkaluontoisia asioita julkisesti nähtäville. Asiat olivat selkeästi yksilönsuojan piirissä, ihmiset helposti personoitavissa ja julkaisemansa tiedot meikäläisen ammatin näkökulmasta selkeästi salassa pidettäviä. Terveydenhuollon ulkopuolisena ihmisenä ei sitä varmaankaan ymmärtänyt. Pohdin tuolloin varottaisinko minä, hänelle täysin tuntematon täti, mahdollisista riskeistä. Jätin sikseen. Nyt olen ymmärtänyt, että on joutunut asiasta vastuuseen. Kerrottava on sekin, että kyseinen henkilö jakeli linkkiä teksteihinsä julkisilla foorumeilla. Ehkä vain purki kirjoituksissa ahdistustaan ja meni ymmärtämättömyyttään liian pitkälle yksityiskohdissa? Näissä nettihommissa on riskinsä, jos ei ole kokemusta siitä, mitä voi toisten ihmisten asioista maallikkonakaan sanoa ja mitä ei ja miksei.

Vähän tuli nyt raskasta tekstiä, mutta ensi kerralla kepeämmin 😀 Mökki on ostettu ja siihen liittyvistä seikoista varmaan tulee sananen sanotuksi. Sijaitsee karhu- ja ahma-alueilla, on vaatimaton tönö ja siten aivan kuin oman persoonani jatke 😉 , eikö totta.

Nyt koira juoksulenkille ja kaivamaan palloja kupista Talonmiehen mieliksi. Kuvottaa nyt koko kolopallo, mutta jossain määrin on lähimmäistäänkin huomioitava. Tässä lukijani varmaan on merkittävästi meikäläistä taitavampi.

Kuulumisiin, Klara

Kylläpä oli taas niin kammottava sääjakso, että vanhasta tottumuksesta jumittui jo heti aamusta sisätiloihin tököttämään havahtuakseen nyt puolilta päivin siihen, että ulkosalla onkin kaunis kesäpäivä. Piti oitis rientää takakuistille, nostaa sadekauden vuoksi kumolleen kaadetut terassikalusteet takaisin pystyasentoon ja istahtaa auringonkiloon vaihtamaan ajatuksia 😀 ainoan lukijani kanssa. Mitäs kuuluu sinnepäin? Ai on vai? No sepäs sattui! (Ja lisäksi tietysti on kysyttävä, että kävitkö Kolilla ja montako kymmentä kiloa on hillaa eli lakkaa eli suomuurainta kerättynä. Talvella vaihdetaan sitten hiihtokilometrien laskentaan.)

@@@

Tuosta tuli mieleeni, että eräässä yhteydessä jouduin kuuntelemaan ansiokkaan uran tehnyttä nk. Wanhan Liiton miestä. Aattelin mielessäni, että Taivahan Isä, jos olisit olemassa, niin et viittis laittaa mulle sellaista ilmastointiteippipalaa suun eteen, etten mun tarttis työuran jälkeistä elämääni yrittää pönkittää vanhoilla, työelämän sankariteoillani japattamalla niitä ihmisille, jotka aattelee: ”Aiva-ssssama!” ja vielä EVVK perään. Jotakin on mennyt henkisessä kasvussa pieleen, jos eläkevaarina pitää korostaa omia vuosikymmenten aikaisia suorituksiaan ja koittaa sillä ostaa arvonantoa. Vai jäikö suoritteet kumminkin omalle psyykelle liian pieniksi?

@@@

Kylläpäs aurinko porottaakin nyt kovin lämpimästi. Että joutuuko tässä nyt sitten jo kohta moittimaan kelejä: onpas kuumaa, onpas hiki, ei nämä ole suomalaisen kelejä tämmöiset. Onhan auringonporotusta kestänyt jo hyvän aikaa toista tuntia. #maailman onnellisin kansa.

@@@

Olen ajanut hitokseen autolla ja lisää on luvassa. Tuleva viikko menee kylläkin töitä paiskiessa ihan lähituntumassa, mutta sitten kurvaan vähän kauemmas askaroimaan. Kyseessä on juuri itkun kanssa minulta rukoiltu työsuorite. Sellaista oli viime viikollakin kollegan soittaessa ja rukoillessa, että etkö sä millään vois ottaa ylimääräisenä vielä tätä mun potilasta, kun se ei pääse kellekään muulle, kun kukaan ei ole töissä yksityispuolella. Lisäsi vielä, että hän itse maksaisikin vaikka siitä, jos potilaansa pääsisi nyt heinäkuussa yksityispuolelle, kun julkinen puoli on ihan tukossa (koska yksityinen puoli purjehtii, pelaa golfia tai viettää kivaa aikaa Hangon perintöhuvilalla). Sanoin ”joo”. Ja ihan oli aiheellinen ruinaus, sillä henkilö oli kunnolla sairas.

Vetoomus lääkintöhallitukseen (leikisti olisi vielä tämmöisellä nimellä): yksityispuolen kollegoille tulisi asettaa jokin velvoite vastata välttämättömästä potilastyöstä myös kesäaikana. terveisin minä.

…lisään vielä edelliseen, että nyt kun moni mankuu, että pitää palata töihin, blääh blääh, niin mulla se hyvä osa, ettei mun tarvitse mankua. Pari viikkoa oli tuossa lomaa, niin ei ole ehtinyt vierottua.

@@@

Sanoinko äsken, että hellettä pukkaa? Tilanne muuttui niin, että palasi sääilmiö nimeltä ”Suomen kesä”. Tää on just tätä, palelee, missä on shaali?, kuka toisi villasukat (ne on jo jalassa, mutta yhtä kaikki), mä en kestä, voi ei, palelee kesät talvet, muutan Espanjaan, ja blaa blaa, vali vali. Että tässäkö tämä nyt oli sitten heinäkuun helle? Kauan sitä kestikin, toista tuntia.

@@@

Lupaukseni mukaisesti avaan Complementary Medicine (CAM)-kirjani sattumanvaraisesta kohdasta. Ja mitä peilistäni näkyykään: mustikka (vaccinium myrtillus). Mitä oletuksia on vaikutuksista luultu olevan: mikrosirkulaation eli pienenpienten verisuonten verenkierron parantaminen, tulehdusvälittäjäaineen (prostasykliini) vähentäminen, antioksidantti eli kudosten hapettumisen estäminen, tulehdusten vähentäminen, kudosturvotuksen vähentäminen. Tavallinen annos: 80-480 mg/ päivä (montakohan mustikkaa tämä olisi ;D kuivattuna vai raakana?). Sitä on myös sivelty iholle. – Ja sitten tieteellisesti todetut hyödyt: tehoa ei ole todettu missään yllä mainitussa tilassa. Hyötysuhdetta terveydentilaan ei ole osoitettu mihinkään suuntaan, muttei haittokaan lukuunottamatta mahdollisia suolikanavan kupruiluja, jos ässehtii niitä sankokaupalla. Pidetään turvallisena :D, mutta mustikan lehtiä ei kannata aterioida.

Lisään edelliseen: mustikat on hyviä elämänilostuttajia ja kerrassaan suositeltavia ihan vain mielen virkistyksenä. Ja mustikkapiirakkapala (pullataikinapohjalla) päivässä pitää masennuksen loitolla. Harva siihen vaan pääsee.

@@@

Mitäh! Olin kuulevinani kurjen huutelevan. Joko pakkaa? Joko lapset on laitettu ja on aika siirtyä jonnekin päin Afrikkaa, häh? Korona ei kurkea pidättele, eikä ole maskia naamalla kun suihkii siivet oikosenaan kohti päiväntasaajaa. Hemmetin otus. Tänne tänne jäädä saa syksyhyn ja ikävään.

Näihin mietteisiin jätän lukijan, joka ehkä istuu lasiverannalla täkkiin kääriytyneenä ja katsoo mietteliäästi rantasaunalle päin. Sukulaismies siellä järvellä kokee verkkoja ja anoppi läträä tiskivesien kanssa saunankuistin näkymää pilaamassa. Koira on riehtonut, sotkenut ittensä juoksulankaan ja räykyttää jalat niputettuna. Appiukon keskelle pihaa kaatamat klapit on edelleen pinoamatta, eikä poika ole vielä palannut kapakkareissultaan. Osuinko oikeaan? 😉

Meikäläinen pakkaa huomisen koululaukkunsa ja jää odottelemaan omaa poikaansa ja miniää tulevaksi.

Kuulumisiin, Klara

Ps. mökkikauppa taitaa olla tehtynä nyt. Pääsee kunnon erämaihin ja kunnolla karkuun sivilisaatiota.

Jos lukijani suinkin sallii, niin pitkittyneen aamukahvin ohessa rupattelisin sanasen.

Kotiuduin lähempänä keskiyötä sen verran reippaana, että tyhjensin autonkin. Se olikin kattoa myöten pakattu ja katolla loput (kajakki). Palan painikkeeksi oli vielä koira matkustamassa matkakopassaan (suurin mahdollinen koko). Juuri ja juuri puskemalla kopan saa takaluukusta sisään, kun kajakin ensin ottaa pois, jotta takaluukun kita aukeaa ammolleen. Koirarukka oli mökillä ihan kieseissään lähtövalmisteluista. Ensin katosi isäntä, sitten pakkaa emäntä.

@@@

Automatkalla kuuntelin Jope Ruonansuun R.I.P. jäähyväisohjelman. Valtava menetys maamme kreisin huumorin ystäville ja muillekin. Ohjelmassa soitettiin Jopen kappale, jossa hän matkii lukuisia suomalaisia musiikkialan taiteilijoita. Mykistävää! Oikeaa Loiria ei kyllä erota häntä imitoivasta Jopesta.

Jään kaipaamaan. Tohtori Kaikkonen on oma lukunsa lääketieteen historiassa 😀 ja Mauri Äkäslompolon jutut jaksaa naurattaa. Ihmiskarikatyyrit on osuvia Jopen parodioissa.

Ehkä lukija jakaa surun kanssani.

@@@

Autonradiosta tuli myös paikallisradion keskusteluohjelmaa. Siinä aprikoitiin murresanan merkitystä, mutta mitään selkoa siihen ei saatu. Koska pitkäaikainen ystäväni (eläkk., ei lääkäri) on tuon murrealueen kasvatteja, päätin lähettää asiasta viestin koiran jaloittelutauolta. Vastasi, muttei varsinaiseen asiaan, joten pyysin tarkennusta. Vastasi: ”Tyhjänpäiväinen asia minusta mietittäväksi.”

Mutta annas olla, kun tulee lääketieteen alalta joku minusta tyhjänpäiväinen asia mietittäväksi, niin jopa kilisee puhelin. Että vaikka jos kilpirauhasarvo on viitealueella, mutta viitealueen alimmassa kolmanneksessa, niin sopiiko mun oireisiin. Tai ”Miksi mulle on tilattu tämmönen tutkimus kun XCVSD.jjj (nimi muutettu) ? Että miksi multa pitää semmoinen ottaa?!” Vastaan, ettei sulta semmoista oteta, kun se on vaan laboratorion lyhenne laitteelle, joka valmistaa kokeen… siis semmoinen automaatti”kitti” vaan. ”Mikä kitti?! Miksi multa semmoinen kitti otetaan? Ja miksi sillä koneella? Mikä kone se oikeastaan on? Epäilläänkö mulla jotakin, jota mulle ei kerrota?”

Nuo on juuri niitä tyhjänpäiväisiä asioita mietittäväksi. Minun näkökulmastani. Jokaisella meistä toki omansa, mutta minkä verran toinen toisensa näkökulmia tulee kohteliaisuussyistä sietää? (Siedän nuo lääketieteen ”minusta tyhjänpäiväiset kysymykset” sekä häneltä että potilailta. Mutta vapaa-aikana en ehkä jaksaisi aina sietää.

Lisätieto ja puolustuksen puheenvuoro sekä ymmärryksen hetki: ystäväni on aina emännöinyt isolle suvulleen jonkinlaista täyden sörviisin majataloa. Etenkin kesäajat on hektisiä: kun yhdet vieraat lähtevät, toiset tulevat. Mukaan rulettiin on syntynyt uutta sukupolvea. Talo onkin täynnä pientä vipeltäjää, kaiken kyselijää, kukkien maistelijaa ja näiden uupuneita vanhempia, jotka huokaavat hetken majatalon täyshoidossa. Joillakin on koiriakin.

Kestitysten kuumin sesonki sattuu aina kiivaimman marjasesongin aikoihin ja marjanpoiminta on heidän omimpia aktiviteettejaan. Iloakin vieraista on, mutta huomaan kestityksen ja pikkulastenhoidon ottavan vuosi vuodelta yhä enemmän ystäväni voimille. Kun ystävän siippakin on niitä ihmisiä, jolla pitää non-stoppina olla jotakin askaretta meneillään, niin ulkotöiden osalta sekin toiminta tiivistyy kesäajalle.

Edellä esitetystä johtuen en oikeastaan tiedä, koska heillä on lomaa. Talvisaikaan hoitelevat flunssaisia lapsenlapsiaan, jotta vanhemmat pääsevät töihin. Kurvaavat siitä jälkeläisen omakotitaloprojektiin auttelemaan ja saunottavat kylpyhuoneremontin alla eleleviä. Joitakin toimia mainitakseni. Kaiken keskellä ihmettelevät työntekoani 😀 Mutta nytkin istuessani tässä rupattelemassa joutavanpäiväisiä lukijalleni, he ylläpitävät majataloa kesäpaikassaan. Siellä on kantovesi ja sähköt puuttuvat, mutta sukulaisia ja hyttysiä on sitäkin enemmän. Minä sentään lomailin juuri kaksi viikkoa ja istun jumalaisessa rauhassa omassa talossani yksin.

Päätelmä: oikeaa lomaa on vain työssäkäyvillä, right? Katseltuani kalenteria huomasin, että aiempi muistikuvani kahden viikon työputken jälkeisestä viikon lomasesta on väärä. Olen näemmä lupautunut etätyöpaikkaan kolmeksi päiväksi. Miksi? Auttaakseni nuorta kollegaa, joka veivaa yksin ihan liian suurta taikinaa (vakivirkaisia puuttuu) ja on nyt tukevasti raskaana. Itkun kanssa pyyteli apua. Sanoin ”joo” vähän itseltänikin salaa. Pitäisi vain osata sanoa jämäkästi ”ei”, pitää omat lomansa ja aatella, että kukin ristinsä kantakoon. Privaattilääkäreiden kesälomituksistahan nurisinkin jo aiemmin.

@@@

Kas, näyttää pukkaavan pilveä juuri kun aattelin mennä jurakaudelta peräisin olevan opiskelijatoverini joukkueeseen pelaamaan kesän ensimmäistä kolopallokierrosta. Tai oikeammin sen puolikasta, koska #varvasmurtuma (mahtaako kestää pelaamista). Jos kääntyy ukkoseksi, niin se siitä mailanheiluttelusta. Sitten voikin vetäytyä sohvalle lukemaan Jouni Laaksosen juuri postittamaa kirjaa ”Pohjois-Suomen vaellusreitit”. Suositukset niille, joille patikkapolulle pakeneminen on kuin vettä vaan, Aristoteleen kantapää-ohjelmaa lainatakseni.

Kiitos, jos pääsit tänne saakka. Tai ainakin edes alkua pitemmälle 😀

Klara

Kello raksuttaa mennyttä aikaa, koiranpoika on vetäytynyt kuljetushäkkiinsä yöpuulle ja kämppä on kuin neutronipommin jäljiltä. Tavarat on lennähtäneet kukin omalle oksalleen kuin levoton lintuparvi. Ollaan hurtan kanssa metsämökillä, mutta pikku hiljaa kasailemassa kamppeita. Ja niitähän sitä riittää, omia ja koiran. Josko huomenna saisi ne puskettua autoon ja kaasutettua kotia kohti. Ensi viikolla alkaa kahden viikon työhuki, josta osa tapahtuu etäpaikkakunnalla.

Talonmies lähti pekkaspäivilleen ja siinä sivussa taisi tehdä mökkikaupat. Raha ei kylläkään ole vielä liikkunut, eikä sitä vielä olekaan 😀 Mutta kauppaa voi toki aina tehdä, eikö totta. Pankissa niillä on rahaa ja setelipaino painaa lisää. Eikä kirstussa taskuja. Perillisille ei by-the-way kannata jättää mitään, vaan hassata kaikki menemään omaksi ilokseen. Tehkööt hyö samoin, omilla rahoillaan. (Hyväthän nuo on perilliset, kunnon sakkia.)

@@@

Tuosta mökkijutusta on pakko vähän avautua. Sen kanssa on taas ollut nk. elämän erikoisia käänteitä. Tiedäthän tilanteen, jota ikään kuin ohjailisi joku. Tai ehkä asiat vain menevät omia ratojaan, tähtien asennot luovat voimakenttiä ja Saturnuksen ollessa Venuksessa asia A johtaa asiaan B ja siitä C:hen. Kuka tietää. Tässä tapauksessa tarina meni seuraavaan tapaan.

Siirto numero 1. Entisen työkaverin jälkeläinen ZZ sanoi syksynä muutamana muuttavansa perheineen Taka-Takkulaan, Perukan Laitaman kylään. Minä siihen, että öhhh, no jopas! Tosiasiassa aattelin: sehän on ihan hemmetin moisessa paikassa Jumalan selän takana, mutta tyttö ei ymmärrä.

Siirto numero 2. Kuluu joitakin vuosia. Tutkin karttaa ja havaitsen mielenkiintoiset erämaat aivan Perukan Laitaman takamaastoissa, siis noin 50 km päässä. Välimatkathan on niillä selkosilla eri mittakaavassa kuin maalikylillä. Ollaan ZZn kanssa email-yhteyksissä ja kyselen alueesta. ZZ kertoo käyneensä siellä, muttei aivan takaseuduilla. Pyytää tulemaan sinne retkeilemään ja tutkimaan aluetta itse. Näin tehdään. Mökin osto ei tuossa vaiheessa ole mitenkään mielessä. Ihastun alueeseen.

Siirto numero 3. Jossain vaiheessa syntyy naiivi ”olisipa oma autiotupa”-ajatus. Talonmies vastustaa (mukavuudenhaluinen). Asia hautautuu, mutta jää kaihertamaan. Syntyy ajatus: jos olisi autiotupa esimerkiksi sellaisessa paikassa kuin Perukan Laitaman takamaastot! Vinkkaan ZZ:lle. Lupaa pitää korvat ja silmät auki.

Siirto numero 4. Kuluu aikaa. Talonmies alkaa lämmetä ajatukselle ja ryhtyy tutkailemaan mökkitarjontaa. Kommentoi tietokoneeltaan eri vaihtoehtoja: ”Hah, kuuntelepa tätä! Myydään mökki Leuhkalassa…entäs tämä: mökki Bold-and-Beautiful- skimbamestasta! Ja mikä hinta! Marmoritasotkin, njaah… Ja tässä on tämmöinen, mikäs tämä (tiirailee konetta, kuuntelen puolella korvalla)…tämä on jossain…hetkinen…tämä mökki on siel…äsh, tämä on ihan erämaissa, jossain Perukan Laitaman takamaasto- nimisellä seudulla, täälläkö sinä silloin käv…” Havahdun: Hetkinen! NIIN, MISSÄ!? Selviää, että sama paikka. Hämmästyn: onko siellä mitään myytävääkään.

Siirto numero 5. Palaan alueelle kajakin kanssa yöretkeilemään ja liipotan mökin rantaan. Katselen sitä vedestä: vanha, hyvin vaatimaton. Pieni hietakaistale on raivattu esiin suurten kivien alta. Kivet on sysätty työläästi syrjemmälle. Laituri on kenollaan. Vieressä on toinenkin mökki, mikä hämmästyttää. Seutu on osin luonnonsuojelualuettakin, eikä lähimaillakaan ole mitään. Vain humisevaa metsää ja paljon vettä joka suuntaan. Soitan Talonmiehelle vedestä ja kuvailen paikkaa. Hän jää aprikoimaan. Minkälainen työmaa odottaisi? Etkö käynyt edes maissa? Mikä naapurimökki!?

Siirto numero 6. jossa havaitaan kilpaileva tilaisuus: tuttava myy mökkiään. Laitan viestiä ja sovitaan näyttö seuraavalle viikolle. Matkaa on vähän liikaa alkuperäissuunnitelmaan, mutta tiettyjä houkuttelevuustekijöitä on. Lähdetään näyttöpäivän aamuna ennen kukonlaulua ajelemaan. Kun ollaan 100 km päässä, laitetaan sovitusti viesti: tulossa ollaan. Tulee paluuviesti: ”Ajakaa rauhassa. Tervetuloa!” Auto huristaa eteenpäin, väistellään poroja, ilma on kaunis. Sitten puhelimeni pirahtaa. Myyjätuttava soittaa: ”Kuule…mökki onkin nyt myyty. Aattelin soittaa, ettette aja enää kilometriäkään.” Hämmästyn enemmän ensireaktiotani kuin yllättävää käännettä: ”No sillehän ei sitten mitään voi. Joten lähdetään palailemaan kotiinpäin.” Ihmettelen, kun ei harmita yhtään, vaikka ehdittiin ajaa useampi sata kilometriä ja paluumatka edessä tyhjin toimin. Aprikoidaan: ei ollut meitä varten. Talonmies sanoo, että palataanpa miettimään Perukan Laitaman takamaastoa. Näin päätetään tehdä.

Siirto numero 7. Seuraavana aamuna Talonmies palaa tietokoneelleen huutelemaan. Luettelee uusia, myyntiin tulleita kohteita…ja sitten himmeällä äänellä: ”Kuule…Perukan Laitaman takamaasto ei enää näytä olevan myynnissä.” Seuraa hiljaisuus.

Siirto numero 8. Nuollaan haavojamme seuraavaan päivään. Ei puhuta enää mökeistä. Sivusilmällä vilkuilen nettiin ja havaitsen uuden kohteen, jota yksityinen myy. Laitan emailin. On helsinkiläinen ja sikäläiseen hintatasoon ajatuksissaan urautunut, vaikka mökkinsä on kaukana, kaukana niiden hintatasojen alueista ja vanha, joskin hyvin pidetty. Mutta hinta täysin epärealistinen. On kannassaan järkähtämätön. Joten se siitä.

Talonmieskin on miettinyt tykönään seuraavaa siirtoa: ”Kysyn kumminkin Perukan Laitaman takamaaston myyjältä, onko kohde myyty.” Totean, että tuskinpa muuten olisi ottanut myynnistä, mutta kysyähän aina voi. Olen pettynyt ja vähän surullinen, mutta varon visusti näyttämästä, koska Talonmiestä selvästi harmittaa. Mökki täytti kriteerit, joilla liikkeelle alunperin lähdettiin.

Siirto numero 9. Talonmies lähettää emailin, johon myyjä vastaa seuraavana päivänä: mökkiä ei ole myyty. Siihen ollaan tekemässä saunaremonttia ja ajattelivat ottaa siksi aikaa pois myynnistä.

Siirto numero 10. Talonmies on tänään käynyt siellä. On näkemäänsä tyytyväinen. Saunaremontti on menossa.

Katsotaanpa nyt, kuinka tämä omituinen tapausten vyyhti lopulta ratkeaa. Sen verran on kiinteistökauppaa tehty, kuten tarkkamuistinen lukija ehkä tietää, että on opittu näissä prosesseissa läksymme. Mikään ei ole varmaan ennen kuin on nimet paperissa ja avain taskussa. Ja silloinkin vasta 99,9 prosenttisen varmaa.

@@@

Nyt herätän koslassaan kuorsaavan koirapojan iltapissalle ja toivon ettei komeasarvinen hirvas ole enää pihan tuntumassa. Semmoinen sarvipää uhkaili mua toissapäivänä, kun kuljin sen mielestä liian läheltä hänen poteroaan.

Hyvää viikonloppua lukijalle, Klara

Ps. ZZ ei tiedä tästä vielä yhtikäs mitään.

Tässä sitä nyt ollaan jossakin mökissä odottelemassa, että edes joku neljästä säätietäjien nettisivusta antaisi armoa. Mutta ei. Vettä vihmoo, tuuli puuskuttaa ja ulkona on rapiat 10 astetta lämmintä. No, ei valiteta! Valoisaa on sentään, yötä päivää. Ei pääse iltasella torkahtamaan, niin tulee roikuttua netissä pikkutunneille. Oliko mulla muuta valitettavaa…njaah, katsotaanpa. (Hermostuttaa, kun on niin kermapyrstö, ettei viitsi paatteineen päivineen sokerimaista hipiäänsä lähteä tuohon soopakeliin rääkkäämään, vaikka keli jos mikä on vain pukeut… No olkoon.)

@@@

Että oliko muuta mielessä? Jos ei ole, niin katsotaanpa somesta. (Huom. olen siirtymässä tuhlaamaan aikaani Twitteriin, kun naamakirjassa näytetään keksivän oikein kilvan toinen toistaan typerämpiä postauksia. Sellaisia on tälläisen sivistyneen ihmisen, kuten allekirjoittanut, hyvin raskasta sietää. Nykyisin on niin vaikea saada tasokasta seuraa itselleen.)

Mun ikivanha ruåtsinsuomalainen kompis sitter på terassen o. har lunch. Om jag minns rätt så smakar det med litet öl för henne också. Jossain määrin ollut alko-ongelmaa ainakin jossakin vaiheessa. Hänen naisystäväänsä, avopuolison tapainen, ei vähään aikaan ole näkynyt kuvissa. Ero?

Joku kyselee ihan perustason tietskaneuvoja yhdellä harrastuspalstalla ja kysymyksestä huomaa, että ihan nollilla mennään. Ihan on aakkoset vielä oppimatta, joten ei kai nyt herraparatkoon kukaan jaksa ryhtyä esikoulutasolta neuvomaan! Hyvän tähden sentään, ottaa nyt vaan silmän kätehen ja ryhtyy lukemaan itte ja kokkeilemaan. Niin tässä on muutkin tehny, hei vapaamatkustaja! Soittaa vaikka naapurin kelloa, jos ei tiedä, mistä tietokone käynnistetään. (Hiton huono keli edelleen. Akkunasta näkyy ja hermoja kiristää. Kuudes toffeekaramelli menossa.)

Mun uskovainen, mukava kaveri myy tavaroita netissä. Sillä on kirotusvire myynti-ilmoituksessa. En taida huomauttaa.

Voi eiiii! Tätä te ette tule kestämään. En kestä itsekään. Taidanko sanoakaan. No kerron: olipa kerran mummoankka. Hän käveli lierihattu päässä kaupungin katuja ja hymyili kaikille vastaantulijoille: ”Bon juur!” Mummoankka tapasi hessuhopon veljenpojan, paljon itseään nuoremman, lihaksikkaan. Ja niin he menivät yksiin ja elelivät elämänsä somekuvissa pusitellen kunnes somekanava tukkeutui, koneet alkoivat savuamaan ja mutterit lensivät tietsikankuorista koilliseen, kaakkoon, lounaaseen ja luoteeseen. Sen pituinen se. – Loppuhuipennusta odotellessa. Siihen asti katsellaan imeliä lemmenpöhinöitä. Yök ja yök. Järrrjen veit ja minusta orrrjan teit. Mutta eipä jumituta tuohon… what´s next?…

Joku on herännyt erääseen tietoon, jota media on ollut pullollaan jo parisen kuukautta (ei koronasta kyse) ja josta telkkarissakin oikein likipitäen tapeltiin, alan lehdistä puhumattakaan. Henkilö tuli nyt somekanavalle valistamaan muitakin juuri saamastaan tiedosta. Koskaan ei ole liian myöhäistä kertoa suurelle yleisölle, että Suomi on julistautunut itsenäiseksi. (Pirullinen tirskaus.)

Ja-has. Vanha kaveri, joka on jumittunut nuorisobändiaikoihin, istuu jälleen jossakin kuppilassa kuuntelemassa huonoa suomalaista jenkkiplagiointimusaa. Mikä on lukijan teini-ikäjumittuma? Meikäläisellä se on… no olkoon.

No voi. Hauska, kiltti ja oikein fiksu ruotsalaistaustainen nykysuomalainen ei ole päässyt kesälomallaan Ruotsiin sukuloimaan pandemian takia. Tietty sairauskin hällä on ja pidättelee varmaan menemästä kauemmas kotoa. Ilahdun ja vaikutun siitä, kuinka urhoollisesti ja tyynesti tilanteen ottaa.

Joku on laittanut kuvan eräästä hyvin paljon kolutusta suomalaisesta retkeilypaikasta. Nämä on aina semmoisia seuloja, joita voisi käyttää missä tahansa valintakokeessa. Joka rientää paukuttelemaan henkseleitä: ”Käyty on”, tipahtaapois. Ihan sietämätön tapa ihmisillä tämä tämmöinen. Kun joku vaan ilahtuneena kertoo käyneensä vaikka Saimaalla tai jossakin ihanassa paikassa ja jakaa fiilikset ja kuvamateriaalia muillekin. Niin eikös tyhmempien heti pidä mennä ittiään esille tuomaan sen sijaan, että sanoisi: hieno paikka, mukava kuulla, että nautit siellä käynnistä ja kiitos kun jaoit nämä hienot kuvat! Mutta ei. Ei kun minä-minä-minä vaan.

Yllä esitetystä on sivistyneempi ja sitä myöten kierompi ja vilpillisempi versio. Se on nk. näennäisen hyväntahtoinen neuvominen, jonka ydintavoitteena on tietysti vain tuoda esille se, että on käynyt siellä itsekin. Se menee näin: ”Hieno paikka! Ensi kerralla kun käytte siellä, niin suosittelen kurkistamaan kasvaako heteen vieressä edelleen Kultakukkerohörsylöitä. Nehän ovat paikan tunnusmerkki.” Tai näin: ”Hieno paikka! Kävin siellä ensi kerran jo ennen sotia ja sen jälkeen vähintään kolmasti vuodessa tulee käytyä. Juoksitteko polkujuoksubaanan 100 km? Minä juoksen joka kerta.” Minä, minä ja minä.

Päätän pirullisen raporttini hyvään ja ilahduttavaan somepäivitykseen. Sen on tehnyt eräällä paikkakunnalla miehensä pettämisestä kärsimään joutunut tuttava, joka on nyt joku aika sitten löytänyt uuden miehen, jessshhh! Suon sen mielihyvin, sillä niin oli kova koitos tuo edellisen housuniekan kanssa käyty taisto, jossa hän kyllä yritti kaikkensa pelastaakseen liittonsa. Mutta minkäs teet, kun miehelle iskee villitys, joka ei laannu – eikä taida olla laantunut sittemminkään. Nyt ex-rva on uuden rakkaansa kanssa kesälomareissulla kotimaassa ja nauttii kesäillasta. Mitä ilmeisimmin siellä on paremmat kelit.

Voimia lukijalle sietää höpinöitäni. Edelleen sataa ja on kylmää. Tekisi mieli suomalaiskansallisesti sanoa, että ”Kelejä, ….kele!”

teidän Klara vd H

Kyllä se on sitten hermostuttavaa, kun tuo aurinko pirulainen räköttää niin, ettei tässä meinaa nähdä näppäimistöäkään. Nythän on ollut mitä sietämättömimmät helteet ja auringon räkötykset, eikä sateesta tietoakaan. Lomaa vielä ensi viikko ja joutuu polttamaan nahkansa pilvettömän taivaan alla 30 asteen helteessä. Tätä se ilmaston lämpeneminen juuri on pahimmillaan! – Ei vaiteskaan. Vitsi-vitsi. Saahan sitä vähän pilailla itsensä kustannuksella ja kiroilla sivummalla, että missä ne villavaatteet nyt olikaan.

Ilmanala kiinnostaa erityisen paljon, koska taas on retkiruoat kuivattu. No, uunissa vielä jauheliha kuivattelee itteään huomisaamuun ja nyssäkät huokailee ovenpielessä: koska me lähdetään!? Tässä jaksa koko päivää töröttää ovenpielessä ihmettelemässä.

Rakki käy kuumana, kun kaahaan ees kahtaalle nyssäköitä pakkailemassa: ”Taasko se lähtee! Lähdenkö minä, mitä minulle tapahtuu!” Nyt se huokasi onnellisena ja kävi terassimatolle kiepille nähtyään, että istahdin paikoilleni, eikä perässäni tarvi koko aikaa juosta katsomassa ja huolestumassa, josko pujahdan ovenraosta ja hän jäää-äääää! Rakki on nyt vuosikas ja alkaa olla komea uros. Poikahan tuli naapurimaasta, josta kasvattaja kävi kasvattiaan moikkaamassa kuukaudenpäivät taapäin. Totesi, että komea on ja potentiaalia vaikka mihin. En vain ole yhtään innostunut rembomaan sen kanssa näyttelykehissä – non of my business.

@@@

Katsotaanpa nyt sitä sääkarttaa. Vinkki vitonen: kannattaa katsoa aina sitä sivustoa, joka lupaa parhaimmat kelit tai tämänpäivän verbaliikalla: vähiten saderintamia. Kruisailen neljän säätieteilijän sivustoilla: Ilmatieteen laitos, Foreca, yr.no ja yleensä parhaat säät ennustava, mutta jotenkin aapiskirjamainen Supersää.

Menisikö paikkaan X? Mitkäs on kelit…yks sanoo ukkosia, toinen sanoo puolipilvistä ja sadekuuron mahdollisuuksia. Entäs paikassa Z? Vielä pahempaa: sadetta heti kolmella pisaralla ja hyvä, ettei pakkasta. Hyh hyh. Kelit näyttäisi paranevan siinä kohtaa, kun pitää palata koiranvahdiksi. Lupasin nähkääs Talonmiehelle pari Pekkas-päivää. Saa käydä kyläreissulla virkistäytymässä ja tervehtimässä vanhoja sukulaisiaan. Siinä on jo yllin kyllin kesälomaa, ei tässä juuri enempäänsä ole muutkaan lomailleet. 😉 (Annetaan kaikkien huumorinkukkien kukkia, kukkia vaan.)

Tuo Supersää oli nyt ihan alta riman, joten katsotaanpa tarkemmin Ilmatieteen laitokselta. Se on sentään tiedettä, eikä mitään aapiskukkojuttua. No, ukkosta ja virkisteeksi vähän sadetta ja sitten pelkkää sadetta, joka on aina ilahduttavaa ja virkistävää, kuka nyt pelkkää hellettä kestää. (höh) Tiede on näköjään syvältä nykyisellään. Onneksi Yr.no vetää hiukan lohdullisempaa linjaa. Lopputulos: yr.no voitti, sitä uskotaan. Hyvä Norja!

@@@

Onnistuin tässä sivussa töhlimään iPadiin jotenkin kaksi akkunaa vierekkäin, enkä saa palautetuksi pelkästään yhtä. Tämmöistä se on, kun on it-teknologian orjatar. Tätä naputtelen tietskalla, iPad irvistelee tuossa vieressä kaksine naamoineen.

@@@

Lupasin viimeksi niitä CAM-juttuja (Complementary and Alternative Medicine). Kirja kuuluu siis taskutietolähde-kirjoja tekevän Oxford Handbook of Medicine-sarjaan. Sen omaa alaani käsittelevä taskukirja on ollut kallisarvoinen lähdeteokseni monet, monet vuodet. Nyt on tullut sitten hyviä sähköisiä käsikirjoja, joten taskut ei enää veny.

Tässä CAMia käsittelevässä kirjassa on kaikkiin tauteihin omia kappaleitaan, mutta niitä on niin julmetusti, että pitäydyn nyt yrtteihin ja luontaisvalmisteisiin ja niistä tehtyyn tutkimukseen.

A niin kuin Aloe vera. Mitä sanoo kirja? Geelivalmiste tehdään aloe vera-kasvin lehtien limamaisesta keskiosasta. Ohuemmista (?) lehdistä tehdään lisäksi ”latexia”. En tiedä mitä tuo on Suomen luontaiskaupoissa. Aloe vera koostuu polysakkarideista, siis yhteen liittyneistä sokerimolekyyleistä ja sitten siinä on ainesosia, jotka menee yli meikäläisen horisontin, kun eivät tietääkseni kuulu farmacopeaan eli aloiini, antrakinoni, barbaloiini ja glykosideja. Viimemainitut kai on nekin sokeriyhdisteitä muistini mukaan.

Tuotetta levitetään iholle ja latexia syödään. Viimemainittu ulostuttaa, laskee verensokeria ja rasva- sekä proteiinitasoja. Mutta vaikutukset on vähäisiä varmaan, koskapa en tiedä kenenkään aloe veraan menehtyneen. Hyödyistä sanotaan: voi laskea veren sokeri- ja rasvatasoja. Voide saattaa auttaa sukuelinherpekseen. Ei tiedetä, auttaako tosiasiassa ummetukseen. Psoriasista tutkittu myös: tulokset ristiriitaisia. Entä paksusuolitulehdus: ei riittävästi tutkimustietoa, ei myöskään avusta ärtyvän suolen vaivoihin. Haavoihin: ristiriitaista tutkimustietoa. Todennäköisesti haitallista: suutulehdus ja sädetyksen aiheuttamat iho- ja limakalvotulehdukset, tutkittu vain syöpäpotilailla. Auringonpolttama: ei apua.

Käyttöön liittyy riskejä raskaana olevilla, joilla aloe vera voi käynnistää ennenaikaisen synnytyksen. Imettävä voi aikaansaada lapsen allergisen reaktion. Suolitukoksen aiemmin sairastaneet myös riskiryhmää, samoin akuuttia suolitulehdusta sairastavat. Suoneen ruiskutettuna aiheuttanut kuolemia. Diabeetikoilla saattaa romahduttaa sokeritason. Yhteisvaikutuksia voi tulla sydänlääkkeiden ja nesteenpoistolääkkeiden kanssa käytettynä.

Yhteenvetona sanotaan näin: jossain määrin lupaavia tuloksia sokeri- ja rasvatason laskijana ja sukuelinherpeksen hoidossa, mutta riski-hyöty-suhde epävarma. Nieltynä valmisteena riskit suurempia kuin iholle siveltävillä valmisteilla.

Meikäläiseltä huom: useimmat lääkeaineet imeytyvät myös ihon ja limakalvojen kautta, tiedoksi tämä. Ja tulehduskipulääke geelinä siveltynä kulkeutuu myös suolistoon. Tabletteinahan se tekee ruoansulatuskanavan haavaumia, pitkään tiedetty. Mutta onhan niistä tulehduskipulääkkeistä eli NSAIDeista (esim. ibuprofeeni, naprokseeni, ketoprofeeni) hyötyäkin. Meinaan, jos on tulehduskipu meneillään. Otin itse useamman päivän ibuprofeenia varvasmurtumaan (paranemassa, 2-3 viikkoa taapäin murtui näissä mun retkihommissa).

Terveyttä lukijalle – Gesundheit! Klara

…joka tänään sai jälleen järkyttävän suruviestin kaukaisemmalta henkilöltä. Puoliso oli menehtynyt oman käden kautta. Viime viikkoina on viikatemies niittänyt ikätovereita. Järkyttävää, kamalaa. Lähetän virtuaalisesti voimavaroja tuohon surevaan kotiin. Ja sanon jälleen: carpe diem.

Suomalainen kesänviettäjä istuu olohuoneen takan viereen tuodussa aurinkotuolissa kääriytyneenä shaaliin. Jalassa paksut villasukat ja päällä kunnon neuloshousut. Myssy enää puuttuu, niin kesäasu on täydellinen. (Takassa ei tulta toistaiseksi.) Ei hätää: Ruotsissa on asiat yhtä huonosti. Min kompis tekstaili aamupäivällä, että ovat ajamassa Tukholmasta ylöspäin kohti stuugaa ja lämpötila +14.5 C.

Nyt on pari viikkoa lomaksi kutsuttua vapaa-aikaa. Tosin eilen (lauantai) tuli tekstari privaattifirman listanhoitajalta, jotta tulisinko heinäkuussa edes päiväksi töihin. Olin viittä vaille lupaamassa yhden kymmenestä lomapäivästäni, kunnes järki voitti. Vakituisesti privaattilääkärin työtä tekevät jättävät kylmän viileästi heinäkuun hoitamatta. Sama etuoikeus kermapyllyisillä työterveyslääkäreillä. Olen aika ajoin revetä, kun nämä tyypit vetävät kunnon liksaa hoitamalla 20-60- vuotiaita, työkykyisiä ja sitä myöten joltisestikin terveitä ihmisiä hyvällä palkalla ilman päivystysvelvoitetta. Ja kun tulee joulu, juhannus tai heinäkuu, laittavat lapun luukulle, että ottakaa yhteys julkiseen terveydenhuoltoon, jos satutte sairastumaan. Sama viikonloppuisin, öisin ja pyhäpäivinä. Tässä ei ihan kollegiaalisuuden perusperiaate pääse toteutumaan.

@@@

Radio-ohjelmaa ”Kysy mitä vaan” kuuntelin viikolla. Kehopsykoterapeutti Mikko Lounela oli toimittaja Mira Selanderin jututettavana. Mikolla oli niin hyviä huomioita, että piti kuunnella juttu uudelleen. Pistin pari käsitettä muistiin ja makustelin niitä eilen pyörälenkillä.

Yksi oivallus tuli Mikon esittämästä käsitteestä ”symmetrinen suhde”. Terapeutin ja terapoitavan suhde ei koskaan ole symmetrinen kuten ei vaikkapa kampaajan ja asiakkaankaan. Terapoitavan asiat ovat keskiössä, eivät terapeutin. Viimemainittu ei kerro kuulumisistaan, ellei niillä ole jokin rooli terapiatilanteessa. Lisäksi Mikko puhui vuorovaikutuksessa mahdollisesti esiin tulevasta tylsistymisestä toisen puheisiin, jolloin kuulija alkaa puhua itsestään. – Näistä huomioista heräsi ajatuksia ja rinnastuksia arkielämään. Totta vie: on ihmissuhteita, joissa suhde on kaikkea muuta kuin symmetrinen. On myös ihmisiä, jotka hyvin nopeasti tylsistyvät toisten puheeseen… ja mitä he tekevät? Ryhtyvät puhumaan itsestään! Seuratkaapa vain.

Epäsymmetrisistä suhteista olen pyrkinyt eroon, viime vuosina hyvinkin pontevasti kuten lukija saattaa muistaa. On ollut yksinäisiä naisia (”vanhojapiikoja”, hyi minua), jotka ovat soitelleet, käyneet kylässä ja pyytäneet kylään rupatellakseen, kertoakseen kuulumisiaan, kysyäkseen mielipidettä jne. Sitten on ilmestynyt kuvaan mies, tuo kauan kaivattu ja odotettu jumalolento (vinoa hymyä) ja pam: linjat vaienneet. Sitten mies on löytänyt toisen tai muuten vaan häipynyt. Tuolloin on watsappini alkanut taas laulaa. Symmetristä? Ei. Korviketta, apua yksinäisyyteen? Kyllä. – Eroon näistä. Onkohan lukijalla vastaavia kokemuksia?

Olen siivonnut (huono verbi, mutten keksi parempaa) pois myös epäsymmetrisiä ihmisiä, joilla on nähdäkseni ollut jokin oma, joskus hyvinkin itsekeskeinen motiivi. Kuten vaikkapa tarve pitää suhde lääketieteen asiantuntijaan. Tai käyttää paineentasaus-varaventtiilinä. Kanavalle voi tilittää hankalan aviomiehen viimeisimmät kiusaukset, sukulaisten edesottamukset tms. ja saada paneutuvaa näkökulmaa. On ollut myös diivailevia epäsymmetrikkoja: ”Arvaa kenet mä tapasin! Sen miljonäärin, jonka kanssa me istutaan usein iltaa. Arvaa minkä se nyt oli ostanut!” Mitä minä näillä tiedoilla teen? Miksi niitä minulle pitää tilittää? Epäsymmetriaa – poistoon.

@@@

Asiasta toiseen: olen joskus ostanut kirjan, jonka nimi on Oxford Handbook of Complementary Medicine. Siinä läpikäydään ”vaihtoehtolääketieteen” menetelmiä ja hoitoja. Käytän siitä jatkossa nimeä CAM (complementary and alternative medicine) kuten kirjassa. Tosin lääketiede on vain lääketiedettä, eikä tiukasti ottaen mitään vaihtoehtolääketiedettä tai kiinalaista lääketiedettä ole kuten ei vaihtoehtoista matematiikkaa tai vaihtoehtoista kauppatiedettäkään (kai?). No eniveis, kun en saa kirjaa luetuksi yrityksistä huolimatta, niin esittelen sitä palan kerrallaan täällä. Tulee itsekin sitten luettua.

Kirjaan on kerätty kaikki tieto, mitä kustakin asiasta on olemassa. Aloitetaanpa. Ensin läpikäydään syitä, miksi ihmiset hakeutuvat CAMin ääreen. Syiksi mainitaan seuraavia: pettymys lääketieteeseen, tehoamattomat tai sivuvaikutuksia aiheuttavat hoidot, lääkärin kiire tai huono kommunikaatio, epätoivo, auktoriteettiviha / viha tieteellisyyttä kohtaan, lääkärille maksaminen.

Jotta lukija ei aivan tylsisty ja ryhdy juttelemaan itsekseen itsestään päätän raporttini tähän tällä kertaa. Ulkona näyttäytyy hetkellisesti outo valoilmiö, joka hyvin nopeasti vaihtuu tummuuteen ja sadettakin ropsauttelee. Mahtaako tästä enää kesää tulla?

Kuulumisiin Klara

No, enhän minä nyt meinaa pysyä pois metsistä ja retkireiteiltä millään.

Kävin heittämässä lenkin Itä-Suomeen suurelle järvelle ja vierusjärvelle. Kelit oli mitä mainioimmat, mitä nyt pienen -heh- ukkosen heitti niskaan, mutta näitähän riittää ;D Totta puhuen olen alkanut pelätä ukkosta sen jälkeen, kun jouduin erään kansallistakin huomiota saaneen metsänkaatajamyrskyn silmään paatteineni kymmenisen vuotta taapäin. Lapsuuden kesälomien mummolareissuilta muistan ukkosmyrskyt ja sen, kuinka mummo istui kiikkustoolissa kakluunin vieressä naama valkoisena. Minä kansakoululainen olin ihan, että woot, tämähän on vain jännää! Mummo oli eteläpohojanmaalaasena nähnyt kunnon kelejä ja alkanut ukkoset peljättämähän. No, nyt olen mummoiässä ja kokemusta karttunut itsellekin. Ehkä kokemuksesta on elämässä hyötyäkin: osaan tunnistaa nousevan ukkosmyrskyn ensimerkit, vesillä liikkujalle hyvä taito. Joku vuosi sitten oltiin kajakkiporukalla liikkeellä. Siinä vaiheessa, kun meikäläinen alkoi huolestua taivaanrannasta oli muut sitä mieltä, ettei syytä toimenpiteisiin. Uskoivat sitten kuitenkin. Rantautumisen jälkeen ei mennyt kuin tovi, kun järvenselän yli vyöryi voimakas ukkosrintama. Maattiin kanervikossa muurahaisten kanssa ja odotettiin, tuleeko petäjää päähän. Hellekelin retkillä on hintansa.

Ehkä lukijani miettii, miksi kaverit ei kulje mukanani? Talonmiehen alibit jo tuli aiemmin selvitetyksi, siispä vielä kavereiden.

Noh, tämän porukanhan jo kerran hylkäsin, kun jättivät retkeilyjoelle otettuani epähuomiossa (liiallinen työkuormitus esti asiaan paneutumisen) mukaani väärän kajakin. Lopputulos: rämmin kosket läpi kunnes kyllästyivät. 😀 Sitten tuli tuo hevonen, joka vei kaiken työelämältä liikenevän ajan. Hevoskauppojen jälkeen palailin kajakkiporukkaan muina naisina 😀 Raamattukin kehoittaa anteeksiantoon, eikö totta 😉

Tänä vuonna ei porukka löytänyt yhteistä loma-aikaa, kun erään tartuntataudin vuoksi lomien ajankohtaa on muokattu uudelleen. Mutta itse asiassa viihdyn parhaiten yksin. Voi pysähtyä katselemaan, mennä rantaan ja lähteä taas liikkeelle omassa tahdissa. Sama koskee iltatoimia. Huomasin oikein nauttivani laavulle rantautuessa, kun tiesi, ettei kukaan ole ehtinyt ripustaa melontakamppeita laavun nauloihin ennen minua, vaan naulat odottavat tyhjinä vermeitäni varten. Elämän pieniä juhlahetkiä! 😀

Sattui mulle pieni haverikin. Rannalla paljain jaloin rivakasti kävellessä tarttui pikkuvarvas puunjuurakkoon ja murtui. Varmistin vielä tyttäreltä onko nykytiede tuonut jonkun tekoälykkään uusiomallin hoitoon. Eipä ole, vaan entinen hoito pätee edelleen, kas vain (eikö ihmisen anatomia muokkaudukaan nykypäivän tarpeisiin?). Hoito on murtuma-alueen paikalleenvetosuoristus (?heh, liekö tämä suomenkielinen versio sanasta reponointi) ja varpaan teippaaminen viereiseen varpaaseen. Vanhan vitsin mukainen kulunut lisäys: teipataan potilaan omaan varpaaseen. Ja kovapohjainen kenkä käyttöön. Valinnan mahdollisuuksia mulla olikin: crocksit, kumisaappaat ja melontatossut. Yhtä kaikki, tuo ei menoa haitannut, eikä haittaa. Ensi viikolla olen töissä, oli varvasvika eli ei. Meikäläiset ei turhia sairauslomia pidä, ellei ole pää kainalossa. Syykin on selvä: eipä ole tuuraajaa loma-aikana(kaan).

@@@

Päivä on mennyt osin äkkiuutisen aiheuttamaa järkytystä miettiessä. Lähipiiristä, joskaan ei ihan in side ringistä, kuoli tapaturmaisesti henkilö ihan kesken kaiken. Jälleen joutui sen äärelle, kuinka ohikiitävää ihmisen elämä on ja henkikulta kuin ruoho: kun tuuli käy sen ylitse, ei sitä enää ole. Läksi tuulten mukaan, peruuttamattomasti poissa. Ihan kamalaa läheisille. Vainaja itsehän ei ole asiaa suremassa. Mitä tästä opimme (taas kerran): elä kuin viimeistä päivää, carpe diem, tee nyt se mistä unelmoit ja mitä aina olet aikonut tehdä, älä jätä huomiseen. Aamen plottis.

Kuulumisiin, Klara

Toivotan lukijalleni mitä parhainta juhannusta! Sen kunniaksi kaappaan hänet rinkkani sivutaskuun, josta voi kurkistella menoani, nauttia rauhassa eväitä kuksastaan ja tsuumailla ohikiitäviä maisemia. Tosiasiassa vauhti ei tule päätä huimaamaan ja tästä tulee koereissu: kestääkö hevostelussa saamani alaraajavamma rinkan painoa epätasaisella alustalla, nousuissa ja laskuissa. Yksi kokemus on lähikuukaudelta päivärinkan kanssa. Painoa oli noin 6 kg, kantaessa ei tuntunut missään, mutta seuraavana päivänä kyllä. Mutta älkäämme keskittykö valittamiseen, vaan lähtekäämme retkelle! Koitan päivittää tätä matkan varrella, jos sääsket suo ja kenttä pelittää. Kuljen suomaaston laidalla ja tarkoitus on viettää yksi yö metsässä riippumatossa, jonka testasin viime viikonloppuna yöretkellä kajakkihommissa. Tässäpä onkin pelastukseni tulevaisuutta aatellen: jollei rinkankanto enää ruholleni sovi, niin kuljen sitten retkikajakillani. Siihen mahtuu tavaraa lähes saunankiukaasta asti.

Mutta nyt: aamupala syöty, rensselit on ojossa ja allons’s y kuten ranskanpullat sanovat. Nappaa vielä kuistinnurkaata kävelysauvat, tarkistan että hyttyshattu on mukana ja painelen matkaan. Päivitän tätä mahdollisuuksien mukaan reisusta, kuviakin yritän loudata. Ellei onnistu maastossa (itäraja ihan vieressä, kenttää ei aina ole), niin kuvat sitten jälkikäteen. …ja matka jatkuu Joensuusta länteen, Kuopiosta pohjoiseen. Ei enää duunii, paina puita uuniin, syvemmälle skutsiin meen!

(Jos tämä blogi ei enää ikinä päivity niin valitse seuraavista vaihtoehdoista: a) karhu söi b)eksyin rajan väärälle puolelle ja olen Moskovassa c) muu vaihtoehto.)
@@@

Kiitos kommenteista! Monnilla hyvä huomio 😀 Tuossa riippumatossa on tosiaan kuin grilliritilällä 😀 Saa sanua, että ikkään ku valamiisa kuoresa, kun hyttysverkko on kiinni riippumatossa. Siitäkö otso vain kuorii rihmat ympäriltä ja rouskis.

Nähtyjä otsoja 0 kpl. Nähtyjä ihmisiä 0 kpl. Nähtyjä joutsenpariskunta 1 kpl, joista hyvin huolestuneita isäjoutsenia 1 kpl. Saavutettuja autiotupoa 1 kpl, sisällä ihmisiä 0 kpl. Lämmitettyjä saunoja 1 kpl ja uinteja erämaajärvessä (hiekkapohja!) 2 kpl. Saatuja sääskenpistoja 100 kpl, joihin mäkäräiset hyvä lisä kaupan päälle.

Istun nyt iltateellä kuivattelemassa tukkaa. Pyyhe jäi matkasta, joten piti käyttää paitaa, joka yritti parhaansa, mutta ei sekään nyt miksikään hotellin rantapyyhkeeksi voi muuttua.

Tämmöisessä paikassa olen. Jos tuo kuva on lappeellaan, kuten tässä näyttäisi, niin pahoittelen. En saa sitä tällä tabletilla suoraan. (Korjattu ongelma pöytäkoneella.)
Katselen ulos autiotuvan akkunasta ja hienosta näyttää aurinko tähän aikaan illasta tällä leveydellä. Ei mua täällä pelota yksin olla. Jos tänne joku tulisi, se olisi joku kunnon retkeilijä, sillä tänne ei ole tietä mistään suunnasta, vaan on käveltävä hyvän matkaa, että tänne pääsee. Metaän eläimistä en susia pelkää, sillä eihän ne ihmisen päälle käy, karkuun menevät. Emokarhun ja poikasten väliin en mielisi joutua ja tämä on kyllä karhuseutua jos mikä. Mutta on niitä karhuja ollut Mikkelissäkin ja Vääksyssä viime vuonna, jotta emme ajaudu paniikkiin karhujen suhteen näillä selkosilla. Nämä mesikämmenet on villieläimiä, jotka ei ihmisseuraan hakeudu. On mulla karhukello kävelysauvassa ja laulelen kulkeissain. Tyttö nuori matkallaan, heissun hei, trallal-lei!

Tääl yksinäni laulelen kun ilta tullut on. Laittelin varalta riippumaton tuohon pihalle. Jos nyt joku vielä yön päälle tulisi, niin menisin sinne nukkumaan, sillä olen ihan karsea kuorsaamaan. Talonmies ei näillä reissuilla viihdy ja siihen liittyen onkin nyt vähän ahdistava viestimun messengerissä. Kysyisinkin tähän neuvoa, että mitä vastataan, jotta ihmisen itsekunnioitus säilyy. Meinaan, joku (oletan, että nuorehko) mies kysyi jo toissapäivänä yhteen harrastukseeni liittyvää asiaa. Nyt hän lienee stalkkaillut mun naamakirjaa, koskapa kysyy, ottaisinko hänet mun tiippumattoon saman makuupussin sisään (:0). Herraparatkoon. Aiemman viestin perusteella naamakuvassa oli noin hieman poikiani vanhempi henkilö. Vähän ahdistavaa: eipä taida poika tietää, että en oo va-paaa vie-lä (laulun sanoja mukaillen). Eikä taida poika tietää, että meikäläinen on ihan saateri mummoiässä. Ja yks makuupussin viikkaaja mulla jo on kotosalla (ei tule makuupussiin, haluaa nukkua lakanoissa :D). En haluaisi tehdä naurunalaiseksi ketään, enkä vahingoittaa itsetuntoa. Joku kohtelias kieltäytyminen… mutta meikäläinen ei semmoisiin ole tottunut 😀

Taidanpa mennä nyt lauleskellen hyysikkään, napata muutaman yöttömän yön luvan, joutua hyttysten järkyttävään ristituleen (tosi verenhimoisia nyt) ja asettua makuupussiini.

Kuulumisiin, KlaraS the Grillikylki

ps. Mä tiedän. Mä kysyn mun viisaalta tyttäreltä. Se on ihan haka tämmösissä. Mutta kuulisin mieluusti mitä -käsittääkseni samoissa parasta-ennen päiväyksissä liikkuvat blogikaverini tekisivät minun tilanteessani. …katsotaanpa päivittyykö teksti täältä jostain…peukkua pidän.