Hyvä lukijani,

olen nähnyt kovasti vaivaa saadakseni kommenttinne näkyville. Mutta toistuvin tarkistuksin jouduin siinä pettymään: no comments. Rustasin asetuksia uudelleen, muutin kieliasetuksen ohjauspöydässä suomeksi, vierailin nettien neuvontasivuilla hakusanoilla ”wordpress comments not showing”. Jossain vaiheessa epähuomiossa ajauduin jonkinlaiseen luuppiin, jossa sivunäpäyksellä tulin ostaneeksi WordPressin business-version (220€), kun sain ilmoituksen, että maksu puuttuu. Käsitin, etten ole tätä premium-versiota maksanut ajoissa ja maksoin epähuomiossa 220€ PayPalin kautta. Tuossa vaiheessa alkoi arveluttaa: eikös mulla äsken juuri lukenut, että tämä on premium-vesio? Ei kun selaamaan WordPressin neuvoja maksun peruuttamisesta, joka onnistui.

Tuon jälkeen havaitsin, ettei versioni enää olekaan ”premium”, vaan ilmaisversio. Premiumin maksun pitäisi olla voimassa 3/2021 saakka (8€/kk).

No yhtä kaikki, palasin taas tutkailemaan, ovatko kommentit tulleet näkyviin, kun olen ne hyväksynyt noin 16 kertaa. Ei, ei näy. Kunnes huomaan, että… nehän olivat viimeistä edellisessä tekstissä ja siellä myös koko ajan varmaan näkyneetkin. Menin pitsiliinoissa sekaisin 😦 Laitoin toki reklamaatiota WordPressin suuntaan. Sehän se koko sotkun sai aikaan, kun ei ilmoittanut, että kommentit ovat edellisten pitsiliinojen alapuolella 😉

Lopputulos: en laita enää ainuttakaan pitsiliinan kuvaa.

@@@

Lukijani ehkä haluaa tietää, mitä muuta sotkua olen tällä viikolla hoidellut. Lyhyesti sanottuna seuraavia sopankeittoja on tullut vastaan: sairauskertomusjärjestelmän toimimattomuus johtuen tehdystä päivityksestä. Parikin potilasta tuli hoidelluksi niin, ettei tietokone auennut laisinkaan. Että mikäs se teitin nimi on ja milläkäs asialla sitä ollaan liikkeellä ja onkos teillä tietoa, minkälaiset teidän laboratoriotuloksenne olivat enkä muistatteko mitä lääkettä olette syönyt ja kuinka paljon. Olikos mitä sairauksia teillä muistissa aiemmasta ja onkos teitä tutkittu koskaan missään ja muistattekos koska ja missä ja mitä teistä tutkittiin? Ja potilas sanoo: ”Mulla on niitä valkosia pillereitä aamua iltaa ja sitte se yks keltanen puolilta päivin ja sitten se yks semmonen oisko se nyt sitten vähän niinku vihertävä semmonen kapseli ja jotakin muutakin oli vielä…mitäs se nyt olikaan…tais olla semmonen puolikas pitkulaista pilleriä. Että siinäpä ne mun pillerit.” Ja sitten hän katsoo toivorikkaana tohtoriaan, että selevän teki ja kyllä se kumminkin tietää mitä lääkkeitä ne on.

Sitten mulla on menossa yksi auton kattotelineprojekti, jossa on nyt ostettu neljännet telineet, jotta saisin ne rimmaamaan yhteen kajakinkuljetussysteemiin, johonka satsasin viime syksynä. Pitää saada purtilo auton katolle, kun voimat ei ole enää kuin härjällä kai vanahuuven takia. Arvaakos lukijani miten neljänsien kanssa kävi? No niinpä tietysti. Ne ei passaa nekään. En oikeastaan ollut yllättynyt. Lisäksi olen yrittänyt toimittaa yhtä läheistä pakkohoitoon, mutta se ei oikein näytä onnistuvan sekään. Ei suostu lähtemään. (En lihavoi tätä viimeistä tietoa, ettei ihan hyppää silmille, mutta voin kertoa, että melkoinen urakka tuossa on kaikkinensa ja vaarana, että kohta on itsekin saman hoitopaikan tarpeessa. Mutta sen voin sanoa, että mikään ei ole niin voimakkaasti yksilövapauden puolesta kuin mielenterveyslaki. Pitää tapahtua kamalia ennen kuin koneisto ohittaa sairaan ihmisen oman tahdon ja systeemi reagoi. Sitä odotellessa siis.)

@@@

Kevyempänä asiana sanottakoon, että jos Luoja suo ja säät sallii, niin huomenna aattelin lähteä vesille ja yöpyä matkan varrella yhdessä saaressa. Talonmies hakkaa palloa, mutta meikäläisen veri vetää veden ääreen. Jos reissu toteutuu, niin koitan ottaa joitakin kuvia tässä jaettavaksi.

Kiittäen ja kunnioittaen monenlaisten viritysten kuluttama KlaraS

Ps. eikä tässä vielä kaikki. Kun päivänä muutamana kuljin pitkäaikaisen työtoverini työhuoneen ohi, huomasin aatelleeni jo pitempään, että kuinkahan hänellä menee. Tiedän, että on ollut kovassa työpaineessa ja yhden syövänkin sairastanut. Huoleni pukeutui ex tempore-ideaksi: kopautin oveen. Kurottauduin kuuntelemaan, onko sisällä ketään, kun ovi tempaistiin auki. Hän seisoi siinä kulahtaneen näköisenä, kasvoille nousi raivon puna ja hän ärähti: ”Mulla on töitä!” ja paukautti oven kiinni niin, että nenäni oli jäädä väliin. Ällistyin, tunsin suunnatonta häpeää häiritsemisestäni ja lamaannuin siihen paikkaan. En muista, koska mulle olisi noin äkäisesti paukautettu ovi nenän edestä kiinni. Nooo, on toki jokaisen oma asia millä käytöksellä ystävyyssuhteensa katkoo. (En anna tälläistä käytöstä anteeksi, punkt o. slut. Joku respekti sentään tulisi olla lähimmäistään kohtaan. Tässä tapauksessa lähimmäinen olen minä.)

Hyppäsin taas näppäimistölle. Terassilasien toisella puolella riehuu sellainen myrsky, että oksat pois ja pala latvaa. Välillä näyttää kuin tyyntyisi, jolloin katse lähtee harhailemaan polkupyörän suuntaan, mutta palautuu nopeasti näppäimistölle, kun tuuli vääntää takapihan puita luokille. Talonmieskin palasi koiralenkiltä ja varoitti tuulesta: auto oli lähteä tuulen mukaan. Nyt kyllä puuta kaatuu ja sähkölinjaa katkeaa.

Ystäväni jossain päin Itä-Suomea laittoi mökiltä kivan kuvan myrskypäivän askareista. Oli leiponut Karjalanpiirakoita, jotka nököttelivät näteissä riveissä ja jonoissa tyytyväisinä pellin päällä. Hauskaa: ihmiset keksivät itselleen mukavaa puuhaa huonolla kelillä, eivätkä jää nurkkiin nurisemaan.

Meikäläisen myrskypäivän tilanne eskaloitui pienimuotoisesta ”onkohan keittiön kaappien päällysillä pölyä”-tsekkauksesta siihen, että piti hakea A-tikkaat ja nousta uuninpankoille ja muihin yläilmoihin puhdistus- ja korjaustöihin niin, että tikkaat oli kipata pelkästä kurottelusta. Siinä touhutessa on oma muistamisensa siinäkin, että A-tikkaissa on keittiönjakkaraa enemmän alastulovaiheen askelmia. ;D Ei ihme, että meikäläinen on niin moneen kertaan vammautunut eri ruhonosista.

@@@

Samaan aikaan, kun ystävä leipoo leppoisin mielin mökillä Karjalanpiirakoitaan istuu toinen autossa matkalla jossain päin Lappia. Auto huristaa vinhaa vauhtia, väistelee ehkä poroja ja singauttaa eetteriin ihmislajin kannalta perustavanlaatuisen watsapp-kysymyksen: ”Me mietitään täällä, että monennellako kerralla sinä pääsit lääkikseen? Oliko niin, että ensimmäisellä? Meidän naapurin tyttö pääsi ensimmäisellä kerralla pelkällä todistuksella, niin me mietitään, että monennellako sinä.”

Vastaan, että voi estä ja varjele, kaikkea te mietitte! 😀 Ja, että ensimmäisellä kerralla tosiaan pääsin. Aprikoin, kumpiko selvästikin intokseksi muodostuneessa asiassa oli oikeassa. Päädyn ystävääni. Hän ei tosin ole mikään muistihirviö. Mutta siippansa muistia ja mielikuvia puolestaan ohjaa hänen psyykensä itselleen asettamat paineet. Entisenä urheilijana on hyvin herkkä kilpailuasetelmille ja mieluusti muistaa ja tulkitsee asioita siitä vinkkelistä, että hänen on ne henkisesti helpompi sulattaa. Ahdistuu ihmisten suoritteista olipa kyse sitten puolukanpoiminnasta, aidanmaalauksesta tai hiihtokilometreistä. Piirre, joka on aiheuttanut hänelle runsaasti somaattisia eli elimellisiä oireita. (Olen aika vakuuttunut, ettei kilpaurheilu ja hampaat irvessä suorittaminen tee ihmisen psyykelle eikä fysiikalle hyvää.)

@@@

Mitä lääkiksen pääsykokeisiin tulee, niin en pidä hyvänä sitä, että valintakoe perustuisi ylioppilastodistukseen. Omituinen idea. Kun kaikki ihmiset eivät lukiovaiheessa vielä tiedä miksi isona aikovat identiteetin kehityksen ollessa suurella osalla vielä kesken. Jollakin voi ylioppilaskoe mennä syystä tai toisesta penkin alle, osa taas kypsyy lukuihmiseksi vasta lukion jälkeen. Käytännön kokemus on osoittanut, ettei kaikista koulumenestyjistä likikään tule hyviä lääkäreitä. Koulumenestys kai jossain määrin toki korreloi johonkin lahjakkuuden osaan, muttei ole mikään autuaaksitekevä missään mielessä. Lahjakkuudesta ja älykkyydestä oli muuten vastikään hyvä radio-ohjelma, Ruben Stillerin toimittama. Kuulin autonradiosta.

@@@

Jos lukijallani ei ole parempaa tekemistä, niin katsotaanpa, mitä lehdet kirjoittavat. Vieressäni on kaksi Svensk Damtidninkiä, Hyvä Terveys ja Latu&Polku.

Hyvä Terveys kirjoittaa motivaatiosta. Tavoitteiden tulee olla realistisia, sillä onnistumiset ylläpitävät motivaatiota. Huolet vievät energiaa ja syövät yleistä toimintatarmoa (tuttu juttu varmaan kaikille). Itse voi vaikuttaa elämäänsä ja motivaation kohteisiin. – Myös lapsensa, etenkin tyttärensä, kadehtimisesta on juttu. No jaa… mutta tuossa on kyllä yksi viisauskin: lapsillaan leuhkiminen. Some on näin keväisin täynnä sekä aidosti lapsensa onnistumisen puolesta iloitsevia vanhempia että törkeästi lapsillaan leuhkivia. ”Äitejä ja isiä, jotka leuhkivat tohtorilapsillaan löytyy joka puolelta.” Tämä on totta. Olen nähnyt kuvottavia esimerkkejä narsististen äitien päivityksistä. Lapsesta viis, kunhan siitä saa itselleen esitettävää.

Svensk Damtidning kertoo, että Sofia on tosi avulias. Ja, että Englannin enemmän tai vähemmän ryvettynyt Andrew ja exänsä ynnä samaan aikaan nykyinen asuinkumppaninsa (?!) Fergie eivät pysty maksamaan ostamansa alppimajan loppusummaa, apaut 6 miljoonaa euroa (60 milj. kruunua). Tönö on Sveitsin Verbierissä ja nyt sitten saateri soikoon myytävä ja sillä hyvä. Elämä onyhtä vastoinkäymistä. Vickan, siis kruununprinsessa, on ottanut bastardin, siis sekarotuisen koiran. Sitä jotkut svedut nyt morkkaavat. Sikamaista! Tanskan kuningatar Margrethe kertoo, millaista on olla leski ja kuinka rankkaa oli Henrikkinsä kanssa, kun isäntä sairasti dementiaa, eikä ollut enää oma hauska itsensä. Omaisen roolilta ei suojaa kuninkaallisuuskaan. – Espanjan vanhan naistennaurattajakruunupään epäillään siirtäneet sveitsiläispankkiin korruptiorahoja. Asiaa selvitetään.

…tässä osa uutisista ja loput ehkä jossain pullopostissa 😀

Kiviä taskuun, ettei tuuli vie!

teidän KlaraS

Hyvä lukijani,

toivottavasti olet elämäsi kunnossa. Reipas, aikaansaapa, touhukas ja produktiivinen. Toivottavasti k…na tai muukaan fiirus ei ole ruhoasi rusikoinut.

Koiranpiru lähettää tässä sivussa terveisiä. Kaikkinensa on siinä mielialassa, että olisi iltalenkin aika. Mutta saa odottaa: paraikaa on lähiympäristössä menossa koirien kokoontumisajot ja odotamme väljempiä vesiä. Talonmies (matkailee jossain päin Suomea) on opettanut rakin roikottelemaan metsämaastoissa vapaana kauriina. Mutta nyt on koirain kiinnipitoaika ja maastot täynnä ties mitä polkujuoksijaa ja maastopyöräryhmää, niin se peli ei meikäläisen seurassa vetele. Sitä faktaa ystävän tuntuu olevan vaikea nielaista. Nykyään kai koiriakin pitää viihdyttää? Voitaisiko kehittää omaa taplettia?

Lapsenlaps on helpompi tapaus. Kun tulee taloon, käy hakemassa vanhan taplettini, lataa sen ja istahtaa sohvalle tuntikausiksi. Laitetta ei saa tyypistä irti kuin vakavilla uhkauksilla. Ja niitähän nykylapsille ei mummot saa esittää. Tulee traumoja 😉 Totta puhuen, vanhempansa ovat jämäköitä kasvattajia. Isovanhempana saa moniaita kertoja iskeä lapsenlapselle silmää vanhempien selän takana diplomatian ja rikostoveruuden merkiksi. Sitä varten mummot itse asiassa on.

@@@

Mummoista puheenollen, siivoilen juuri wanhan rouvan jäämistöä. Tilanne alkaa olla finaalissa eli mummon kämppä menossa seuraavaksi kaatopaikkakuormaajan hoitoon. Löysin romuläjän keskeltä huolellisesti talletetut jäämistöt edelliseltä sukupolvelta. Siellä oli rouvasihminen, joka oli aivan mahdottoman kova virkkaamaan. Näyttää ladanneen käsiensä helmiä myös alenevaan sukupolveen, josta ne nyt ropisivat ravintoketjussa seuraavan sukupolven laariin. Mutta mitä me näillä tehdään, kun liinoja ei tämmöiset rokkisukupolvet ole tottuneet pöydilleen laittamaan? No, minä joka en kerää enää yhtään jäämistöä hoteisiini, en kuitenkaan raskinut näitä kaatopaikkatavaraksikaan luokitella. Lopputulos? Pesin ja silitin näitä viime yönä pikkutunneille. Sitä saa, mitä tilaa. Nyt on jäljellä enää ydinkysymys: mitä mä näillä teen! Jos lukijani jonkun neuvoni haluaa tallentaa, se on tämä: älä jätä mitään seuraavien sukupolvien riesoiksi. Älä pitsiliinaasikaan. Mutta onhan nämä komeita ja onhan näissä kyllä nähty vaivaa! Muistan virkkaajaa hyvällä. Tämä oli hänen tapansa vaipua retriittiin – ja lopputulos on nyt tässä, että meikäläisellä ei retriitistä tietoakaan näiden kanssa. Laitan lukijalle ihailtavaksi.

@@@

Pesin tässä sivussa Talonmiehen vessanmaton. Se on jo lähtökohtaisesti kuvottavan värinen, mutta itsensäpä ostama on ja sitämyöden asiahan ei minulle kuulu. Pesin silti. Mutta pihanurmen jätän suosiolla leikkaamatta. Annan heinikon tunkea laatoituksen väleistä, tups ja tups. Meikäläinen on sentään työelämässä ja talonmiehen hommat muiden hoidossa.

Kun laiska töitään laskee ja marisee, niin kerron tänäänkin istuneeni neljä (4) kokonaista tuntia etäkokouksessa. Useampi vuorokausi on mennyt kahdentoista tunnin työpäivillä, jos kohta osa omavalintaista toimintaa ihmiskunnan hyväksi (vino hymy hurskastelulle, lue: iltatyötä privaatissa). Monta on rautaa tulessa ja palloa ilmassa yhtä aikaa.

Vaan koskaan ei niin kiirus, etteikö jonkun hyvän työnkin ehtisi tekemään. Pesin eilen vielä illanpäälle nurkkiin kulkeutuneen astiaston, josta lienee jäljellä voin puolet. Sen aion viedä henkilölle, joka pelasti Ruskean ex-Ruunani. Ruuna sai hyvän jatkoelämän ja on mitä mainioimmassa voinnissa. Vielä kuitenkin löytyi sen jäämistöä: kuivattuja hevosennameja. Niillä ostin hurtalta lisäaikaa. Nyt kuitenkin taitaa olla sen vuoro. Joten…

Toivon oikein hyvää loppuviikkoa ja tulevaa viikonloppua! Olkoon kesä kanssamme ja ihmisillä hyvä mieli!

terveisin KlaraS

Ehkä lukijani on ihmetellyt, minne oikeastaan olen kadonnut. Ehkä hän on kysynyt itseltään: oliko meikäläistä ylipäätään olemassakaan? Jospa olenkin automaatti, kauko-ohjattu kirjoitusrobotti, tekoälyllä pelaava keskusyksikkö, joka suoltaa kaikenlaista soopaa eetteriin? Kuka tietää. (Käyn katsomassa peilistä: joo, kova kone, keinoemo, varapäre ja Pappilan hätävara – kaikki samassa kuvassa! Hep hep: Leelian lepotuoli puuttuu vielä.)

@@@

Hoi-jaa, onpa ollut karusellia kerrassaan. Tällä hetkellä olen työmatkalla eräässä kotimaan kohteessa, jossa suoritan pieniä askareitani niin, että nuppi on turvoksissa. Mutta luulen olevani hyödyksi ja se riittää. Pakko kuitenkin kysyä välillä itseltään, jotta onko hommannut itselleen liian monta rautaa samalle alasimelle. Aamustaa heräsin hotellissa klo 6 tarkastamaan opinnäytetyötä, johon minulle oli annettu tasan kaksi päivää aika-akkunaa, sillä asianosaisella oli kiire ja jouduin Hätävaraksi varsinaisen tarkastajan sairastuttua. Enkö osaa sanoa EI?

Siitä sitten työmaalle vetämään kaasu pohjassa hommia puikkariin. Hullun hommaa: enkö jäisi eläkkeelle kolopalloa lätkimään?! En. Rakastan ihmisiä, potilaitani. Tulevat tuntemattomuudesta suurella luottamuksella tyköni ja pystyn heitä ehkä auttamaankin. Mikä kiitollisuuden paikka, että saa tehdä tälläistä työkseen. (Enkä ole kyllä vielä eläkeiässäkään, sekin pikkuseikka tässä.)

Kaikenlaisista matkoista puheenollen, kerron tuosta karusellireissusta. Lienenkö jo kertonut? Päädyttiin kollegaporukassa pienessä hiprakassa tuohon maailmanpyörään, jossa hekoteltiin niin, että järki oli lähteä. Mukana oli italialainen kollega. Hän riemastui kaikista italiankielisistä huudahduksista, mitkä päähämme pälkähtivät, sopivatpa sitten tilanteeseen eli ei. Come stai ja arriveredci ja buena notte ja avanti! ja loput espanjaa ja obrigada päälle. Yhteenveto: mikään ei ole hauskempaa, kuin olla pienessä hiprakassa hyvällä iloisella porukalla maailmanpyörässä jossain päin Eurooppaa. Näitä hetkiä on vaan niin pirun harvoin ja jatkossa yhä vähemmän, kun pitää varoa saamasta yskää ja tuhoamasta ilmakehää ja lopun ajan väsyttää.

@@@

Omassa yksityiselämässä on nyt aika tiukka vaihe lähisukulaisen sairastaessa ja lähivanhuksen asioiden järjestelyvastuun kaaduttua lopullisesti meikäläisen niskaan. Ystäväni, joka kohta soittaa, jaksaa sanoa, että ihmiselle annetaan niin paljon kuormaa kuin hän jaksaa kantaa. Mutta ei se niin ole. Se on vain sanahelinää. Sillä joillekin annetaan kestokykyä enemmän ja toiset tanssii kevyin siivin läpi elämän. Älköön lukijani kumminkaan huolestuko: meikä kyllä porskuttaa! Kuuluisia viimeisiä sanoja? Totta puhuen olen siunattu rautaisilla lapsosilla ja viisaalla puolisolla. Moni joutuu selviytymään yksin tai kantamaan ristiään toinen toistaan horjahtelevampien perheenjäsenten keskellä.

Mutta on tässä aika paljon vartijana nyt tällä hetkellä (lukijani on ehkä kuullut sanonnan: laitettu Paljon Vartijaksi). Huomaan itsessäni tutun ajatuskulun, jolla voi pyristellä irti ympäröivistä ahdingoista: tekisikö taas jonkun uuden koreografian työkuvioissa, että edes jotkut nappulat vaihtaisivat asentoa? Kun työmaallakin on odotettavissa vastatuulta, sadetta ja korkeita aaltoja. Enkä nyt puhu koronasta, vaan pahenevasta henkilökuntapulasta. Enkä nyt tarkoita hoitohenkilökuntaakaan, jota kuitenkin valmistuu isoja määriä maamme oppilaitoksista. Tarkoitan alani edustajia, joita aikanaan on koulutettu (ja koulutetaan) liian vähän tälle erikoisosaamista edellyttävälle lääketieteen erikoisalalle. Sitä sitten saa, mitä yhteiskunta tilaa, kun kukaan ei ole ollut vahtimassa koulutusmääriä ja kaikki ovat halunneet ortospedeiksi tai silmälääkäreiksi. Kummallakaan porukalla ei meikäläisen alalla tee yhtään mitään.

Kas, päädyinkö narisemaan maailman murheet lukijani niskoille! Johan nyt on markkinat. Pyydän syvimmästi ymmärrystä ja toivotan tovereille mitä parhainta terveyttä ja mielentilaa! Kuulumisiin!

Teidän Klara

Palailin Talonmiehen hallinnoimaan kortteeriin, jossa oli saanut useamman päivän olla ite hallituksen puheenjohtajana arvoväen oleillessa metsämökissä, siis rakki ja minä. Talonmies oli ahkeroinutkin: pessyt astainpesukoneen ja pyykinpesukoneen konepesuaineella, haravoinut pihaa ja pussittanut haravointituotteet. Ainakin nämä ja kenties enemmänkin, mutta osa meni heti mielestä, kun oli niin julmettu nälkä ja piti apehtia työläisen uutteraa listaa kuunnellessa.

Haikea oli lähteä metsämökiltä takaisin maalikylille, mutta blikten framför allt sanoo Kaarle Kustaa ja sillä mennään. Ensi viikollahan on kyllä helatorstai, joten pienet mahikset on kaasuttaa takaisin. Talonmies joka tapauksessa vuorostaan menee. On eläkeläisenä vapaa kuin taivahan lintu, toisin kuin eräät, joiden on huomenna astuttava työasuun ja remmiin. Ihan hyvin voisin kyllä jo jäädä oloneuvokseksi. Eläkelaitos on toista mieltä.

@@@

Olen saanut ammattini vuoksi puolipakollisen tietoiskun koronasta. Päällekkäisen tilaisuuden vuoksi en kyennyt livenä seuraamaan, mutta onneksi sain tallenteen.

Lyhyesti sanottuna: rokote on kiivaan kehitystyön kohteena monella taholla. Toivotaan, että kun se valmistuu, sitä riittäisi myös suomalaisille ja/tai saisi edes jollakin rahalla ostettua. Valmista rokotetta ei vielä ole, aihioita kyllä.

Rokotteitahan on ylipäätään monenlaisia. En mene asiaan syvemmälle, mutta pikaluonnehdintana kerron, että ihmiseen voidaan rokottaa tainnutettua pöpöä, elävää pöpöä TAI pätkää pöpön genomista TAI vasta-aineita. Ainakin nämä. Rokotetta voidaan tehdä elävästä pöpöstä kiihdyttämällä sen lisääntymistä ja poimimalla talteen. Sen genomia voidaan pätkiä erilaisilla menetelmillä ja kiinnittää pätkä proteiiniin, joka vie pätkän ihmisen soluun ja käynnistää vasta-aineenmuodostuksen. Pöpögenomia voidaan tuottaa bioteknologisin menetelmin, sama vasta-aineiden kanssa. Niitä ei siis välttämättä tarvi ”suodattaa” ihmisistä, joille vasta-aineita on muodostunut, vaan niitä voidaan sutkuttaa tulemaan bioteknologian härveleissä. Konstit on monet, sanoi kissa…ei vaan mummo. Virologia on mielenkiintoista (ja vaikeaa, mutta yllättävän paljon on liikkeellä itseoppineita virologeja tänä päivänä).

Rokotteesta sanottakoon, että missäs piileskelevät rokotevastaiset? Niiden pitäisi nyt kuoriutua esiin ja sanoa jyrkästi: ”En ota rokotetta. Luovutan osuuteni jollekulle toiselle ja sairastan luonnollista tietä koronan, vaikka kuolisin. Otan rokotteen sijaan kulauksen hopeavettä ja seleeniä, auringonkukkahattua, B-vitamiinia joka purkista ja koivun mahlaa.” ;D (Se oli sarkasmia)

Koronajutun aikana on ehkä joku havainnut, että tieteellä on kuitenkin oma asemansa kaiken maailman höpisijöiden ja foliohattujen seassa. Herra Liukuletin puheita kun on kuunnellut, niin on voinut havaita, kuinka kärsivän näköisiä esikuntansa lääkärit on olleet sivussa seistessään. Voin kuvitella, mitä piinaa Liukuletin puheiden kuunteleminen on voinut heille olla. Ihan sama, kun joku ryttyräätäli kertoisi suurelle yleisölle miten olkapää istutetaan pukua ommellessa ja ohjeet olisi omasta päästä keksittyjä. Ja taitavat pukuompelijat seisoisivat vieressä kuuntelemassa.

…mutta sitä en vieläkään ymmärrä, mitä Sveanmaalla tapahtuu. Ja, että kansa ”äänestää” gallupilla valtakunnanepidemiologia kuin euroviisuiskelmän esittäjää, että saako hän laulaa joutsenlauluaan vai eikö. Miten kansa voi tietää, mikä on viisasta ja mikä ei, kun ei sitä tiedä kukaan muukaan missään? Jostakin syystä oikea toimintamalli tiedetään ehkä vain Ruotsissa? Muissa maissa asuu pelkkiä hölmöläisiä. – Tsemppaan ruotsalaisia siitä huolimatta. Pitkää ikää sveduillekin!

@@@

En taaskaan ymmärrä, keitä nuo kaksi viirusilmää on, jotka tuolla väijjyy (ks. kartta alapuolella). Hallo-da, mitkäs speksit sielläpäin? Hölökyn kölökyn, vai? Oottako ölövinä vai muuten vaan tähärellisellä asialla? Kostan-pintti koela-vintti kintti-koelella komän-täntti kokstin-tentti, kos-jontti koijotte-antti kokea-luntti kotä-täntti koogia-blontti! Kos-huntti! Koipukaa-häntti! (Luulevat, että olen joku liukulettimaan bittinikkari, mutta lyövät kyllä lepattavasiipiset nahkahiirensä väärään kiveen. Ja tästä vertauskuvasta eivät takuulla ymmärtäneet tuon taivaallista.) (Jos kohta ei moni muukaan, heh.)

Indonesiassa ollaan hereillä ja hengissä, hyvä! Selamat Gesundheit! Ja joku on patonkimaassakin. Ehkä rouva Makrooni pönkättyine hiuksineen? Et aussi en France c´est quelquen (siis: kelkään på finska) qui lukee cette blog. Vai onko niin, jotta Tulppanimaan kaikuluotaimet koukkaa ranskalaislautasten kautta kohti rakasta kotomaatamme. Maata, joka jälleen osoittaa voimansa vaikeassa paikassa, sanokaa mun sanoneen! Omaan kansaansa tuntee nyt entistä suurempaa luottamusta, yhteenkuuluvaisuutta ja yhteisöllisyyttä. Jopa niin, että kun mökkitiellä tuli aiemmasta tuntematon Alkuasukas vastaan (ilman teroitettua aidanseivästä), niin heittäydyin pitkiin puheisiin, jonka lopuksi sovittiin, että lähdetään joskus yhteiselle retkelle 😀 Oi kallis Suomenmaa!

Näihin kuviin ja tunnelmiin kryptisesti teidän, araalK

(…tuota viirusilmät pohtii pitkään)

Tässä jonkun matkan päässä on peltoa, jossa ei juurikaan tapahdu koskaan mitään. Sattumoisin saattaa kuulua traktorin murinaa, mutten tiedä mitä pellolla oikeastaan on virkaa. Poroja siinä kyllä liikkuu ja niitä tulee tietysti pihalle asti jolokottelemaan. Rakki on silloin jousissaan. Sen häntä virittyy kaarelle ja takajalat vispaa: ketä nuo on ja millä asialla!

Tänäänkin on ollut mieletön keli. Pientä kumpupilveä ja täys räkötys. Oli kaikenkarvaista etäkokousta, jonka takia piti tuon tuosta kökkiä mökissä, mutta aamukaffet sain sentäns juotua nuotiopaikalla ja vedeltyä puuron tunnelman vuoksi retkiastiasta.

Ihan hirveää piinaa on istua pimennetyssä kämpässä, jottei auringonvalo heijasta tietokoneen ruudusta. Eikä ole sessiotkaan olleet mieltä ylentäviä. Viimeisen kokouksen tunnelmaan toi omat paineensa Hurtan ripuli. Maha herätti sen jo 5.36 ja tästä muodostui yksi päivän ohjelmanumeroista. On loikittu ulkosalla tuon tuosta. Kesken etäkokouksenkin piti pyytää excuse, kun koiranpojalla tulee kakka housuun. Palatessani ulkoa oli kokous jo päättynyt. Puheenjohtaja ja sihteeri siellä vielä kökötti ruudussa ja sihteeri kuului juuri sanovan: ”Pitääköhän meidän odottaa tässä?” Olin parahultaisesti saanut mikrofonin auki ja huikkasin homman tulleen hoidetuksi ja kokous voidaan päättää minun ja rakin puolesta tähän 😀 Kaikenlaista tilannetta sitä elämä eteen heittää!

Läimäsin otsikkoon vanhat kaunat. Ne tuli mieleen tänään, kun yksi miespuolinen kollega ryöpytti meikäläistä etäkokouksessa. Tyyppi on tunnettu töykeydestään ja naisenpuolihan on aina hyvä kohde, kun sattuu kalju kiristämään. Toisille uroksille kukkoilemisessa on näetsen omat riskinsä. Siihen voi ryhtyä vain ääritilanteessa, jolloin kysymys on elämästä ja kuolemasta. Urokselle tälläinen tilanne on kunnian ja/tai omien kasvojen menettäminen. Siinä ei napilla pelata. Toivon ukolle tosi huonoja yöunia, kärttyistä iltaa hapannaamaisen vaimon kanssa ja huonosti talvehtineita Brysselin kaaleja. Jos sillä törkimyksellä nyt edes kaali kasvaa. Epäilen. Kaikki näivettyy ja märäntyy hänen läheisyydessään.

• Kiitos lukijalle terapiasta. Auttoi hetkellisesti. Joudun kyseisen kaalinpään kanssa vielä useitakin kertoja tekemisiin, mitä kohtaloa en toivo kenellekään. …tai no jaa 😉 Ehkä keksin yhden. Peili täytyy siinä tapauksessa ottaa avuksi.

@@@

Mulla on hyvä ystävä, jonka kanssa terapoidaan toisiamme.* Tavataan harvoin livenä, vaikka kotimme ovat aika liki. Soitellaan, mailaillaan ja viestitellään. Tavattiin viikko sitten ja funtsittiin sellaista asiaa kuin rasittavat ihmissuhteet. Lukijani lie jo kyllästynyt aiheeseen, mutta me ystävän kanssa ei. Molemmilla on ihmissuhteita, jotka rassaa ja rasittaa. Osa niistä on semmoisia, ettei niistä pääse eroon kuin kuolemalla. Lukija saattaa arvata keitä ne semmoiset on.

Raportoitiin toisillemme rasittavista ihmissuhteista. Raskas piirre lähimmäisessä on ahneus, toinen yhtä raskas on kateus. Ystäväni on hyvin vaatimaton ihminen, jolla on merkittävä varallisuus. Mulle on ihan se ja sama, sillä ollaan oltu ystäviä kauan, kauan. Lisäksi on niin, etten arvosta enkä arvota ihmisiä varallisuuden, ammatin, asunnon, koiran, kevätulsterin tai iskelmälaulajapuolison perusteella. Sen sijaan kyttään ihmisyyttä, aitoutta, rehellisyyttä, lähimmäisen hyväksymistä sellaisenaan ja rehtiä ystävyyttä. Ne on meikäläisen mittatikkuja.

Ystävä kertoi ahneudesta, jota toisinaan havaitsee ihmisissä, jotka pyrkivät lähelle. Muistan saman ilmiön kouluajoilta. Koulussani oli tyttö, joka oli kovin varakkaasta perheestä. Jo sen ikäisistä jotkut tunsivat vetoa tähän tyttöön ”jostakin syystä”. Hän oli sanalla sanoen kummallinen ja outo. Epäilen, että mikäli olisi ollut vähävaraisesta perheestä, olisi kaveripiiriin pyrkijöistä taatusti ollut pulaa. Olisi voinut olla koulukiusattukin. – Tytölle ei käynyt hyvin. 😦

*Näistä ihmisistä olen elämälle kiitollinen.

@@@

Mulla oli kuva vielä makkarapaketista, mutta säästän lukijaa 😀 Siinä kuvassa oli yksi suurimmista gurmee-ruoistani. Nimittäin Poprilli-makkara. Yhdessä makkarassa on …hetkinen… 212 kcal eli paketissa (4 makkaraa) on siis äkkiä laskien 4 x 212 kcal. Kevyttä koiranpaskotuksen ryydittämää etätyötä tekevä naisimmeinen saisi siis syödä kaksi pakettia päivässä ja lisäksi vettä, ei muuta. Näillä eväillä saattaisi jopa hieman laihtuakin, jos koiran ripuli ja yöhyppääminen jatkuisi.

Jätän lukijani pohtimaan tätä bikinikuntoon vievää käänteentekevää makkaradieettiä. Itse vääntäydyn vielä iltalenkille koiran kanssa (nukkuu levolliseksi jaksaakseen yöllä ravata ulkona). Sitten onkin aika käydä kyljelleen, jotta aamusta pääsee ajoissa maantielle kohti Talonmiehen ylläpitämää resorttia.

Gesundheit! Klara

Kuuluuko, kuuntelen?

Johdanto: selityksenä kuuluvuusalueen tarkistukselle, että tämä WordPress-alusta lienee tarkoitettu lähinnä it-teknologiayrityksen entisille koodareille, eikä metsämökeissä istujille. Siinä määrin hifistelyjä, säätöjä, asetuksia ja html-kieltä tässä tyrkytetään tavan tallerollekin. Nyt on jotain uutta rakennetta tmv. Näin ollen aprikoitsen, minkälaisena hernerokkana tämä tursuaa ulos rakkaan lukijani toosasta. Mutta mikäli kirjasimet eivät ole muuttuneet viirusilmäin maan häkkyröiksi, voi lukijani minusta nähden olla tyytyväinen.

@@@

Time is running, sanoo wanha olikse-nyt kelttiläinen kansa. Muutaman etäpäivän siivittämänä pakkasin pussini ja tällä kertaa myös rakkini ja ajelin yön silmässä metsämökkiin. Odottelen tässä par´aikaa, että alkuasukkaat piirittävät tönöni varustautuneina teroitetuilla seipäillä. Nykyäänhän on suurinta hottia vihata mökkiläisiä. Syy ei ole meikäläiselle täysin avautunut, jos tutkailee sitä, millä seivästykset perustellaan. Olen kuullut seuraavia:

• Tulette tukkimaan terveyskeskuksemme tänä vaikeana aikana. Vastaus: sitähän mökkiläiset tekevät ympäri vuoden ja käyttävät samalla kylän kauppaa ja apteekkia, tilaavat paikallisia puunkaatajia, lumenpudottajia, muurareita, kuistinrakentajia, roskakuskeja ja sen semmoista. Kyllä Alkuasukas aina raastetaan jonon ohi, jos torvi on tukossa tai taju kankaalla olipa jonossa kuinka monta mökkikuntalaista tahansa.
• Tuotte tautia. Vastaus: osin totta, jos mökkiläinen lähtee pikkukirkolle koronataudissaan yskimään ja kakomaan. Perustuu oletukseen, että mökkiläiset pääsääntöisesti siirtyvät mökeilleen sairastamaan. Ouk-kei, oireeton kantaja voi aina olla (Alkuasukaskin) tai tauti vasta puhkeamassa. Senpä vuoksi mökkiläiset visusti jättävät Alkuasukas-cityn palvelut käyttämättä ja ampuvat suoraan mökkeihinsä omine eväineen. Eivät siis terveenäkään käytä euroakaan kylän yrittäjien hyväksi. Hyvä vai huono?

…ja otetaanpa asia toistepäin. Mikäli Alkuasukas sairastuu koronaan ja saa vaikeat keuhko-oireet, niin minne oitis kuskataan? Lukijani on nokkela ja sen varaan laskinkin: kuskataan oitis pois kotipaikkakunnaltaan. Nimittäin lähimpään isoon sairaalaan yskimään ja rykimään, jumittamaan hengityskoneet kahdeksi viikoksi ja tartuttamaan ison sairaalan henkilökuntaa. Että ei kun teroitetut seipäät esiin sairaalan ovella ja hus siitä kotipaikkakunnallesi henkihieverissä torisemaan. Kyllä kyläläiset hoitaa.

Lopputulema: jos lyön kirveellä polveen ja joudun täällä hakeutumaan terveyspalveluiden ääreen, niin sou vat. Tirvasen nokkaan sitä Aila-Inkeriä ja Esko-Matiasta, joka tulee joukkosidontapaikan ovella mulle suutaan soittelemaan ja hääräilemään. Sen verta on öitä valvottu alkuasukaskylissäkin asuvien hengen edestä. M.O.T.

(Lisätieto: tuo oli osittain sarkasmiani. Ymmärrän Alkuasukkaan huolen täysin, sillä olen jopa oman kollegion sisäisissä keskusteluissa ja someryhmissä havainnut, ettei koulutuskaan auta kun paniikki ja pelkoahdistus ottaa ylivallan ihmisestä. Kylmän viileä harkintakyky saattaa kadota, riskisuhteet vääristyä. Kaikkinensa varsin hermostuneeksi tuntuu keskustelu käyneen etenkin hieman iäkkäämpien kollegoiden joukoissa. Nyt onkin niin, ettei koronasta ole viisasta vinkaista enää sanaakaan. Olen huomioinut samojen henkilöiden viikosta toiseen ylläpitävän toisten ahdistamista monella eri kanavalla, kun omaa sielua puristaa.)

@@@

Tänne lähtiessä olin jännän äärellä. Pääsin maantielle vasta kun Suomen puolustusvoimien järjestämä lento oli laskeutunut eräälle suomalaiselle lentokentälle. Jälkeläiseni nimittäin palasi epäjärjestyksen maasta, jossa oli eräässä tehtävässä muutaman muun kanssa. Tiesin päivän, jolloin yrittävät päästä matkaan. Tiedossa oli haasteita jo alkumetreillä, koska maa ei ole niitä parhaiten järjestäytyneitä paikkoja Telluksella.

Päivän mittaan siinä kirjallisia töitä tehdessä seilasi sivusilmäni Flight Radarissa seuraamassa maailman lentoliikennettä. Yllättävän paljon oli koneita ilmassa näin rajoitusaikana. Vaan niinpä vaan tarttui sieltä silmään yksi pieni kone ihan siitä syystä, että lentoreitti poikkesi muusta kulkuvirrasta. Se näytti itsepäisesti puskevan Suomea kohti, vaikka oli noussut ilmaan paikasta, josta ei suoria Suomen lentoja kyllä järjestetä. Se porhalsi nokka päättäväisesti Suomenmaata kohti yli merten ja mannerten, vuoristojen ja epävarmojen alueiden. Ja kyllä vaan: selvästikin se oli matkalla Suomeen! Katselin sen menoa ja ajattelin tippa linssissä, että tuolla se kyydissä istuu rakas pienokaiseni lopultakin kotimatkalla ja äireen luo! Silloin tajusin kirkkaasti, kuinka sisuksiani on kalvanut epävarmuus hänen tilanteestaan koko pitkän työkomennuksen ajan. Vastustin koko reissua pienessä mielessäni, mutta eihän sellaista aikuiselle lapselle sanota. Talonmiehen kanssa vaan jupistiin: nuoruus ja hulluus!

Mutta kun sitten tämä koronahomma iski päälle, niin pelkokerroin kyllä moninkertaistui. Tuli nukuttua jokunen yökin huonosti, kun oivalsin, minkälaiseen hoitoon tuolla ylipäätään on mahdollisuuksia, jos koronan pahin versio iskee tyyppiin. Näin jo hänen makaavan jossakin alkeellisessa kyläsairaalassa täysin länsimaisten hoitomahdollisuuksien ulottumattomissa. – No nyt se on tuokin piina ohi!

Lopputulema: aina ne piinat jotenkin ratkeaa ajan myötä. Niin käy tämän koronankin kanssa.

@@@

Taidanpa laittaa lumikengät jalkaan ja lähteä talsimaan vähän suon pintaa. Rakki makaa härskinä sillinä tuossa petillään vonguttuaan aikansa joutavia juttujaan. Himoitsee ulos, jotta pääsee syömään pupunkakkaa ja louskuttamaan joutsenille, jotka huudahtelee tuossa lähijärvellä, jossa on jo hieman sulaa vettä. Pilkkijöitäkin näin tänne ajellessani ja aattelin, että kaipa paikalliset tietävät, koska jäälle vielä voi mennä. Eilen oli komea auringonpaiste. Nyt näyttää vähän pilveä pukkaavan, mutta pääsääntöisesti on kyllä kirkas keli.

Tietokoneen äärelle täytyy sitten iltapäivästä palata, kun alkaa tappinen ja puuduttava etäkokous, joka yleensä venyy ja paukkuu pitkälle iltaan. Paljon asiaa, tärkeääkin toki. Olen ihminen, joka on monessa sopassa yhtä aikaa lusikoimassa ja sitten nuo potilastyöt ja kaikenlainen räpöstys kaupan päälle. Laarissa on myös vino pino korjattavia tenttejä. Mutta onhan tässä yöhön asti aikaa. Eilenkin meni liki yhteen.

Toivotan lukijalleni paljon terveyttä ja hyvää mieltä! Kiitos, jos pääsit tänne asti. Puheripuli, kun rakin puheet on niin pirun ykstoikkoista jatinaa.

terveisin Klara

Semmoista vain tulin sanomaan,…

…että on veikeää ja jotenkin lämmittävää, kun voin blogialustan maailmankartasta katsoa, ollaanko sitä Indonesiassa hengissä ja Alankomaissa hereillä 😀 Joku on hereillä Ranskassakin, kuka si lie?! Bon jour!

Älköön kukaan ahdistuko tästä, ketään en kyttäile. Tämä on vain hyvästä sydämestä laitettu viesti saatuani veroilmoituksen tehtyä. Silloinhan me aina ollaan hetken aikaa herkistyneellä mielellä ja tunnetaan jonkinlaista epätarkkaa kiitollisuutta. Helpotusta ehkä?

Yhtä kaikki, hauska on ajatella, että siellä se NN ja XX ja kukin meistä istuu loukossaan katsomassa akkunasta ja miettimässä, mitä tämä kevät oikein itse kullekin tarkoittaa. Yksi lukijani tuijottaa maaseudulla ajatuksissaan ulos klasista, toinen jossain entisillä rajoitusalueilla ja kuka missäkin. Muutama on on sitten expattina ripoteltu maailman toisille laitamille. Ja mikä meitä yhdistää? Sama heimo ja veri, suomalainen rotukarjakansalaisuus. Veroilmoituksen jälkeen sitä oikein ihmettelee, kuinka yhteiseen turvalliseen lintukotomaahan sitä on saanut lahjan syntyä! (Veroilmoituksen teko otti vähän voimille pitkän työpäivän jälkeen.)

Mutta wot.. mitä heikkaria nuo kiinalaiset palstaroikkujat on? Aika ajoin käyvät horinaani makustelemassa, mutta mitä hyö nyt tästä irti saa? Eikä tässä vielä kaikki: peräti yhdeksän visiittiä tuossa on näkysällä muurien maasta! Että konnetsiwa sinnekin, jos kohta lienee japania. Jääkö juttu tähän – ei! Tarkkasilmäinen lukijani havaitsee, ettei ole radiotaajuudet pimeinä Rumppilassakaan. Vastavakoilu pelaa – ja kaikki meikäläisen alustalla. Hus siitä, menepäs lepakoinesi ja sinäkin siellä paksukainen persuuksiin liimaantuneinen purukumeinesi, hus kuin olisi jo! Kotiinne siitä.

Viirusilmät käyvät täällä siristelemässä noin kerran kuussa ja sama peli liukuletin maasta. No, lukijan ei pidä olla huolissaan. Hakukoneita ne vain on ja pyyhkivät maailman it-merta harvalla haravalla. Täältä jää onkeen jokunen kakkuresähti, läjä joutsenia, omituisia maisemakuvia ja soppakulhot poikineen.

@@@

Nyt on päivä pulkassa ja uutta matoa koukkuun. Listaan vielä tähdelliset toimet tältä päivältä: Veroilmoitus tsek. Kymmenen tunnin työpäivä tsek. Kulhollinen maa-artisokkakeittoa tsek. Vasemmanpuoleista selkäkipua tsek. Pääkaupungin sairaalaan jatistuja Teams-etäkokouksia tsek. Juotuja kapselikahveja tsek. Vastaamattomia höpöhöpö-watsap-viestejä tsek … Enkä kyllä vastaakaan, sillä olen nyt erittäin tärkeänä ja kiireisenä tähdellisessä kirjallisessa yhteydenpidossa. Elikkäs elikkäs kaikkinensa varsin kiireinen ja ylösotettu. Sopinee lukijalleni?

Voimia meille kaikille. Kyllä se sieltä vielä tulee. Ai mikä? No rokote tai lääke.

terveisin Klara vd Hlga

Suo on sana, josta minun mielestä on tullut sana Suo-mi, sanokoon lingvistikko mitä haluaa.

Vain suomalainen ymmärtää, mikä on suomalainen suo. Siis miltä se tuoksuu, miltä siellä kuulostaa ja mikä kaikkinensa on suofiilis. Sanalla sanoen: suofiiliksen löytää vain Suomesta.

Olikhan niin, että ne aikanaan vei lapsiaankin suohon, jos sattui käymään niin, että olikin vahinkoraskaus kyseessä. Vahinkoraskauksia ne kyllä tais olla enemmän tai vähemmän kaikkinensa (ja tämä suuntaus lienee edennyt aivan meikäläisen hedelmöittymishetkille saakka), mutta toiset vahingot toisia pahempia. Lehtolapsia ja mitä niitä kaikkia olikaan. Jossain päin Suomea muistan nähneeni jollakin luontopolulla opastauluja, joista yksi koski juuri tätä suomalaiskansallista tapaa kelkkoa suonsilmäkkeeseen osa porukasta.

@@@

Siitä tuli mieleeni toinen virkistävä puheenaihe, nimittäin polttohautaus. Jostakin se näin aikoina tuommoinenkin ajatus kirpoaa mieleen…Hetkinen: aihe aktivoitui eräästä viranomaissivustosta, jossa ohjeistetaan tuhkan ripottelemisesta vesistöihin. Että saattojoukon on hyvä tietää vastaavansa itse turvallisuudestaan vesillä. Ja vain ihmistuhkaa saa käydä ripottelemassa. Ja huom! ilman arkkua kiitos. Ei siis mitään hehtolitrallista hevosentuhkaa, vaan vain homo sapiensin maalliset jäännökset, tuhkattuna siis. Lisäisin tuohon vielä, että tulee välttää tuulisia päiviä, ellei halua, jotta seremonia katoaa kuin tuhka tuuleen. -Sivumennen sanoen: seuraan sivusilmällä, kun orava kantaa fuzal-pallojen näköisiä nyyttejä akkunani ohi. Kierroksella nro 2 havaitsin: ruskean fuzal-pallon kyljessä siipottaa pieni häntä. Mamma on siis päättänyt muuttaa kesäasunnolle lapsineen (toistaiseksi 2 kpl kuljetettuna, liekö enempää.)

Palatakseni iloiseen tuhka-asiaan kerron watsapanneeni asiasta tyttärelle: tuhkat veteen, jos meikästä henki pakenee. Selevä, sanoi tytär ja laittoi käytännön ihmisenä lisäkysymyksen: ”Miten tehdään, jos on talvi? Kairataan reikä? Avantouimareiden harrastepaikalle?” Pohdin tuota hetken ja ohjeistin: talveksi johonkin kellariin odottelemaan jääkansien sulamista. Johon tytär watsappaa: ”No ei hlvetti kenenkään tuhkia aleta säilömään, sitten viedään…johonkin, mutta ei (***).” Lukijalle selvennyksenä, että *** on yksi aivan kammottava virta lähialueilla, josta laitoin heti kärkeen klausuulin, että ei sinne.

Kuten lukija ehkä huomaa, on tytär samalla alalla ja kovin läheinen. Saa sanoa, että henkilö, joka varauksetta ymmärtää mitä päässäni liikkuu ja varauksetta sanoo mielipiteensä asioista, olivatpa ne sitten pro tai con. Toki nuoruus joskus kuorruttaa näkemyksiään, mutta ne kuorrutuksethan me elämää jo enemmän nähneet osataan kuoria päältä ja löytää sieltä sisältä sen viisauden, jonka tuore aivo tuottaa uusina näkökulmina – hyödyllistä meille kalkkiaivoille!

@@@

Asiasta mediselityksiin, niin uusimmassa Duodecim-lehdessä oli dosentti Riitta Luodon kolumni siitä, kuinka ihmiskunta on joutunut pandemiatuulen riepoteltavaksi ja meriselityksiä kaivataan. Ja niitä myös annetaan, vähän joka tuutista. Ilma on sakeana kaikenlaisia selityksiä oli tarkempaa tietoa tai ei. Valeselityksetkin täyttävät tiedonpuutteen aukkoa. Selityksiä jakavat paitsi ammattinsa puolesta medisiinaa selittävät myös mm. filosofit ja kirjailijat. Lääkärit ovat ammattiselittäjiä: hehän selittävät yksittäiselle potilaalle juuri tämän tilanteeseen sopivan selityksen erilaisille oireille, joita -herraparatkoon- riittää joka lähtöön ja osa jää oven ulkopuolellekin. Että mistä johtuu se, kun… entä tämä, jos… kuinka selittyy se, että aina kun… Riitta kysyy kolumnissaan viisaasti: mitä eroa on selittämisellä, argumentoinnilla ja spekulaatiolla. Hän avaa käsitteitä: argumentointi on perustelujen esittämistä ja todisteiden hakemista. Lääketieteen alalla tähän toimeen on lääkärillä paremmat valmiudet (ja tiedot) kuin tavan kansalaisella. Mutta yksi on, johon lääkärinkoulutuksellakaan ei pysty edes lääketieteen alalla. Se on tulevaisuuden selittäminen.

Joten ei kai auta kuin odotella, että tulevaisuus tulee ja ajaa ohi. Niin sitten voikin ryhtyä sitä selittämään.

Voimia sadepäivään lukijalle toivoo Klara

Ps. Orava lie lastinsa nyt vienyt ja paikalle ilmestyi närhi ;D Myös pari sinitiaista…Niillä on jotakin mielessään (Viesti oravalle: …—… …—…)

”Istun ullakolla aivan yksinäin. Ja palaan muistoissani kauas taaksepäin…” Oliko joku tuommoinen laulu Fredillä aikanaan? Tässä tapauksessa könötän makuupussissa ulkoterassilla, jossa käy melkoinen huju. Veikkaan tuulennopeudeksi sellaiset 10 m/sek, puuskissa enemmän.

Kattelin illalla unta saadakseni (;D) juutuupista videoita, joissa laivat oli valtamerillä mielettömissä aallokoissa. Sitten oli semmoinenkin tapaus, jossa purjeveneilijät taistelivat henkensä edestä myrskyssä, kun aallokko painoi veneen massiivista kallioseinämää vasten. Toinen pätkä oli niin ikään purjehtijaporukastas, joka lensi veneineen kuin leppäkeihäs päin isoa, korkeilla pylväillä seisovaa laituria, räiskis. Ja porukat kiisi kannelta kuin roskat pitkin rantakivikkoa. Nukahdin sitten levolliseen uneen. 😉

Oli juutuupivideolla Costa Concordia-tyyppinenkin tilanne. Valtameriristeilijä kävi aallokossa melkein kyljellään. Siinä meni pöytäporsliinit takulla pirstaleiksi ja mummut liukui ruokasalin kaluston kanssa pitkin lattiaa samassa setissä. Tuosta juolahti mieleen vanha italialaispariskunta, jonka kanssa pelasin keppipeliä joku vuosi taapäin jossain päin Eurooppaa. Iloinen mummu ja vaari, joista kumpikin puhui vain italiaa, mutta olivat kovia juttelemaan. Sai arvailla mitä turisivat. Sen sain kuitenkin selville, että olivat piipahtaneet risteilylaivasta Helsingissä. Heitin arvauksena, jotta Costa Concordiallako liikenteessä. Sekös heitä nauratti. Tosiasiassa en osaa italiaa lainkaan muutamaa tavan fraasia lukuunottamatta (Comme stai? Bien, et tu?), mutta olen lukenut jonkun vuoden ranskaa kouluaikoina ja äkkiäkös siitä italian vääntää. Tästä tuli mieleen juttu tuossa Julia Thulenin radio-ohjelmassa. Siinä oli tarina, kuinka suomenkielestä väännetään eestiä. …Onkohan tuo italialaismummu ja pappa vielä elossa?

@@@

Klaran Lehtikatsaus.

Luettavana on seuraava tuote:

Hyvä Terveys.

Se tulee kaikille Duodecim-seuran jäsenille jäsenmaksun kylkiäisenä. Duodecim on Suomen vanhin lääkäriseura. https://www.duodecim.fi/?s= Tuosta linkistä pitäisi päästä Duodecimin Terveyskirjastoon, jossa on paljon kaikenlaista tietoa.

…mutta siis: mitä Hyvä Terveys haluaa meille tänään kertoa? Se kertoo, että:

– Nicke Lignell on lopettanut tupakanpolton, ketä kiinnostaa. Vaihdevuodet on, mitä on. Nauramisesta on mielenkiintoinen juttu, joka liippaa meikäläistä, jolle nk. pakkonauraminen ja mielistelynauraminen on myrkkyä. Etenkin miespuolisten olen huomannut sortuvan miellyttämisnauruun, kun toinen uros kertoo jonkun (typerän) vitsin. Ahdistusnauru on työstä tuttua: ”Hah hah pitääkö ihan lääkärille pyllistää, heh heh!” Pilkkanauru? Tulee mieleen kaukaisempi sukulaismies, Joka alan asiantuntija. Joka alan asiantuntija hohottaa toisen puheenvuoron päälle: ”Kuule, meinaatkos, että sillä seinämaalilla voi blaablaa.. Hohoo hoh hoo, siinä on kuule natriumakrdbodnshjdfhdhia ja…hoh hoh hoh.” Ärsyttävää. Mutta kunnon naurunremakka on sen sijaan aina paikallaan, mistä olen samaa mieltä HAH HA HAAH HAH HAA!

…mutta jatketaan. Ben Furman on mutkaton mies, eikä pidä ongelmien vatvomisesta. Ben on se ratkaisuterapiamies, 66-vuotta jo hänkin. Bloggaa, tubettaa ja harrastaa vapaalaskua, njaah. En suosittelisi enää liki 7kymppiselle, mutta osannee jo päättää asioistaan – vai pitäisikö sanoa, että toistaiseksi. Jatketaan taiteen tekemiseen: piristää mieltä ja edistää terveyttä. Totta! Sitähän tässäkin juuri teen – taidettahan nämä roskapuheet on jos mitä ja piristää meikäläistä, mutta uuvuttaa lukijansa. Ja tanssia pittää ja laulaa, niin tuossa seisoo. Ynnä kuunnella musiikkia, se vähentää kipuja. Niin totta! (Lisäisin, että kuunnella radiota myös.)

Outilla on verkkokalvorappeuma, hitonmoinen sairaus, kun näköaisti(kin) on niin mahdottoman tärkeä ihmiselle: tsemppiä Outi! Edetään seuraavalle sivulle viruksiin (huokaus) ja luetaan toimintaohjeet siitä, kas: niitähän me ei olla kuultukaan (anteeksi sarkasmi). Sitten seuraa hartiajumppa, hyvä! Pitää tehdä, kun tietokoneella on ihan hirveästi tullut oltua – joskaan EI haittaa muuten. Tämähän on hieno härveli kaikin puolin. Tänäänkin olen tehnyt sähköistä tenttiä, lukenut työkirjallisuutta, vastannut posteihin, järjestellyt valokuvia, keskustellut ja nyt vielä tämä huipputerapeuttinen blogisuollos. Eilen olin retkeilykoulutuksessa, etänä tottakai.

Anu Hälvä se jaksaa rypistää söpöt kasvonsa niin anoviksi ja avuttomiksi, että yhyren kerran. Kuin pikku spanieli. Anu kertoo kasvaneensa klassisen musiikin parissa, nukkuvansa hyvät yöunet ja istuvansa onnellisena rantasaunansa penkillä. Kivaa. Jätetään Anu pyyhkeeseen kietoutuneena saunansa kuistille könöttämään ja edetään ruokasivuille.

Siellä lautaselle läjähtää savutobu-carbonara, hyh tofu on kauheaa, mutta paraneeko sivua kääntämällä…hernerouhelasagne, tofu-jyväbowl eli siis vatillinen kaikenlaista roinaa. Eikö täällä ole kunnon ruokaa laisinkaan? Käännän sivua. Lämmin tempeh-salaatti, mikä ihmeen tempeh? Ohje tarkentaa, että Jalotofu-härkäpaputempeh, että ota siitä sitten selvää. Entäpä seuraava sivu, mitäs sieltä löytyy: suklainen maapähkinävoi-smoothie. Voismoothie ei kuulosta lupaavalta, mutta vaihtoehtoina on mustaherukka-herasmoothie ja vihreä tehotofusmoothie. Herasmoothie ja tehotofu? Kuka herrannimessä näitä reseptisivuja ylläpitää, eikö täällä ole kunnon ruokaa ihmisille, ei tässä mitään jäniksiä olla, eikä rottia. Käännän sivua, mutta sapuskat oli siinä. Seuraavalta sivulta nimittäin kurkistaa joku Karita Tykkä, joka mainostaa Niveaa. – Valitsen tofun tilalle Nivean.

Siirrytään yli viiskymppisten ruokavalioon: saako yli 5kymppinen syödä mitään, jos aikoo pitää vyötärön, kysytään. Minä vastaan: ei, ehdottomasti ei. Sillä elämä on 5kymppisellä joka tapauksessa yhtä kärsimystä. Sillä ovat vanhuksia ja vain kuormittavat yhteiskuntaa sairastelemalla ja ajelemalla Kela-taksilla. Ja sitten kaikkien hoitojen ja lääkekattojen jälkeen ottavat ja kuolevat kiitokseksi satsatuista verorahoista. (Tämä oli siis yli 5kymppisen sarkasmia.) – Tuntemieni alle 5kymppisten lapsenomaisesta kaikkivoipaisuudesta ja kuolemattomuuden tunteesta voisin puhua pitempäänkin, mutta säästän nyt lukijaa.

Jatketaanpa…mitäs sivulla 64? Karita Täkkärä vanhana? Kuvassa on kaunis, parhaat päivänsä nähnyt harmaahiuksinen nainen. Hiukset on paksut, pitkät ja tuuheat kuten kaikilla vanhuksilla. Ja jos naama alkaisi rapistua, voi kiinnittää kuuman katseensa seuraavaan sivuun. Siinä on monenlaista konsentraattia, purkkia ja purtiloa. Niistä voi pursottaa mönjää naamansa päälle ja painua unholaan. Kaksi seuraavaa sivua jatkaa samassa sävellajissa: purkkia ja purnukkaa. Edetään lääkäripalstalle, jossa lääkärit lyövät viisaat päänsä yhteen ja ilmoittavat: ”Lämpö vähentää lihasten kouristelua.” Hyvä me!

Onneksi lopulta päästään asiaan. Psykologin sivulla on aina viisautta, niin tässäkin. Lukija kysyy neuvoa puolisonsa hamstrauskäytöseen. Joillekin tavarat tuovat turvallisuutta, lohtua ja sisältöä yksinäisyyteen (tunnen tälläisen naisen). Tavarat voivat muodostua osaksi identiteettiäkin (tunnen tälläisenkin tyypin). Viimeisellä sivulla on ihailemani sananiekan, kirjailija Petri Tammisen kolumni. Meillä on samanlainen huumorintaju. Katsotaanpa, mistä Petri kirjoittaa. Petri kertoo harrastuksestaan, joka on tullut tänä keväänä erityisen tarpeelliseksi. Se on risujen polkeminen kodin takametsässä. Mainiota! 😀

Toivon lukijalleni hyviä risunpolkemisia ja vointeja edelleen,

Klara