Lehtikatsaus: Kuluttaja-lehti :)

Lukukaverit mukana referoinnissa (lainattu syöttötuolin lisätarvikevälineistöstä.).

Hyvä Lukijani,

tässä lehtikatsaus, joita harrastan silloin, kun kasautuvat lehtipinot alkavat rassata. Lääkärilehden ja Duodecim-lehden nykyään pikaisesti vain selailen repien irti juttuja, jotka luen ”joskus”. Sillä seurauksella, että revinnäisetkin lopulta päätyvät rassauspinoon. Kun aiemmin kuljin viikottain junassa moneen suuntaan, tuli siivut luetuiksi. Nyt autoilen, tänäänkin lähdössä, ja kuuntelen kirjoja. Matti Klingestä kertova Kai Ekhomin kirja loppui juuri ja nyt pusken Sanna Marin-radiokuunnelman läpi.

###

Käytän Lukijaani härskisti hyödyksi ja raportoin keskeiset ainekset yhdestä pinorassaajasta. Suomen Kuvalehti oli joskus pahin jonorassaaja, mutta nyt kuuntelen siitä valikoiden vain kiinnostavimmat osat. Paleriversiona tilaamisen voisi oikeastaan lopettaa.

Avaan nyt Kuluttaja-lehden 7/2024, uusin numero. Etenen sivujärjestyksessä. Saamme tietää seuraavaa:

Ei ole tutkittua tietoa siitä, lievittääkö ashwagandha stressiä. Sanoo ravitsemusterapeutti. Ja lisää faktan, jonka lääkäri hyvin tietää, mutta jonka potilas luulee olevan pelkkää bull shittiä, koska ”lääkärillä on Orionin osakkeita”. Näin ylöskirjaa lehti: ”Ravitsemusterapeutti Englund suhtautuu ashwagandaan ja ylipäätään luontaistuotteisiin (mitä se ikinä sitten oikeastaan tarkoittaakaan, Klara huomauttaa) epäilevästi. Luontaistuotteiden hyötyjä ja haittoja ei tutkita läheskään yhtä tarkkaan kuin lääkkeiden ja luontaistuotteita koskevat tutkimukset ovat usein suppeita.” – Tuo on totta ja faktaa. Kärpässienikin on luontaistuote ja Keski-Euroopassa meni aikanaan maksoja HelbaLife-tuotteilla. Missä lie Herba nykyisin Suomessa vaikuttaa? Uskonnonkaltainen liike aikanaan. Tietoa saatu potilailta ja lääk.kandidaatilta, jonka omainen oli joskus Herban ykkösmyyjiä, kertomansa mukaan. Ravitsemussuunnittelija toteaa: jos ash-mikäolikaan:sta tutkimusnäyttöä olisi, se olisi hoitosuosituksissa. Näin on.

Kuluttaja-lehti jatkaa:

Temu-verkkokaupan monet tuotteet eivät täytä eurooppalaisia vaatimuksia, kertoo Kaupan liitto.
Hyvän talvikengän pohja ei kovene liukkaaksi pakkasessa. Kengän tulisi olla pohjoisiin olosuhteisiin tehty. (Hyvä, muttei aina niin itsestään selvä huomio kuluttajalle, sanon mä). Merinovillavuori, riittävän iso kengän koko. Luonnonkumipohja, Vibram Arctic Grip-pohja, TR-kumipohja.
Hesarin asiakaspalveluun yhteydenotto on vaikeaa, tästä moitetta lehdessä ja omaakin kokemusta on.
Airfryerille on lopulta hyvä suomenkielinen nimi: kiertoilmakypsennin (peukutan!). Kuluttaja-lehden vertailussa oli laskujeni mukaan yli 30 kypsennintä. Kolmen kärki: kaikki Philipsejä, voittajan hinta 120€, kalleimmat nelisensataa
ladattavat patterit säästävät rahaa. Patterivertailun voittaja: Ikea Ladda (ken asuu Ikean lähellä ylipäätään), sitten Amazon (? nevö hööd, nettikaupastako?) ja sitten Varta, ensimmäinen tuttu tuotenimi.
Pyykkikonevertailun voitti Miele WED 174 WCS, 1350€. Klara liputtaa Mielelle, koneet on tosi kestäviä olleet noin 30 vuoden kokemuksella, hintansa haukkuvat. Muistakin on joku kokemus, huono.
Kuluttajariitalautakunnan ratkaisuja: lennon peruuntuminen lentäjän sairastuttua ei ole lentoyhtiön vetoama ”poikkeuksellinen olosuhde” ja kuluttaja sai 600€ korvausta.
Netissä tehty tilaus sitoo molempia osapuolia ja myyjä on velvollinen toimittamaan tilatun tuotteen ostajalle, eikä voi yksipuolisesti perua kauppaa. (Lehdessä on jatkomenettelyohjeita, jos näin käy.)
Yli puolet Suomeen tuoduista, vaarallisiksi todetuista tuotteista tulee Kiinasta. Yleisin tuoteryhmä on lelut, sitten sähkölaitteet ja koneet. Kolme yleisintä riskiä ovat kemiallinen vaara, sähköisku ja tukehtumisvaara.
Kirkasvalolaitteista: aamulla naamalle 2500 luksia 30-120 minuuttia vähintään 5 x/vko etenkin jos ketuttaa, pieksee siippaansa tai kotieläimiään tai naapurin Teuvoa, heittelee tavaroita ja sen semmoista tai heiluu parvekkeen kaiteella alas katsellen. Tämmöisiä meistä on 20-30%. Näyttää olevan artikkelin asiantuntijoina muitakin kuin laitteen myyjiä, siis myös THLn Partonen ja viitataan myös Terveyskirjastoon (löytyy netistä tuolla nimellä)

Rupesin nyt miettimään, lisäänkö kaikkien koneiden sekaan vielä kiertoilmakypsentimen? Viinakaupasta sai ragu-ruokavirikkeen ja tästä nyt tämmöisen. (Vilkaisee työtasoille: kahvinkeitin, vedenkeitin, kahdipapumylly, tehosekoittaja, leivänpaahdin, kapselikahvikone, mikroaaltouuni, astianpesukone, jääkaappi, pakastin, hella. Laatikossa on kuivuri, munankeitin, voileipäparila, sähkövatkain, Bamix, sitruspuserrin.

Kysymys off topic: mitkä viimemainituista toimivat, jos itänaapurin veikkonen katkoo sähkölinjat?

Näihin rattoisiin puheisiin kanssalukukokemuksesta kiitelleen teidän Klara

Kysyin tekoälyn neuvoa kylpyhuoneremonttiin. Piirsi mallin. Tuossa pöntön asettelu, mukava maisema-akkuna ja ulko-ovi seinässä on mitä kätevin kombinantti. Jos ei kakka tule, niin kiipeää keittiösaarekkeen yli ja astuu ulos ovesta raittiiseen ilmanalaan.

Juhlatilaisuus, jossa tarjoillaan glykogeeniä ja sellerikeittoa

Hyvä Lukijani,

onhan arvostamallani Lukijalla nyt ykköset päällä ja jakaus suorassa? Hyvä! Siis venähtäneet feryttelyhousut, resoreista kulunut kollekepaita ja vanhat, mutta niin mukavat Aino-tädin kutomat villasukat, joissa on vasta yksi parsimooni. Hyvä!

Nimittäin Lukijani pääsee nyt juhlatilaisuuteen! Järjestykäämme rivihin, nostakaamme housuja, noin, ja suunnatkaamme katsehemme juhlasalin oville. Ne aukeavat kuin isä Köppäjalka-Puuttinin valtavan salin kultakoristeiset pariovet airuiden niitä hitaasti auki työntäessä. Kas noin!

Ja nyt astuu saliin ennennäkemätön juhlavieras lepäillen lokoisasti haavi auki punaisella tekonahka-alustalla, hopeanteräksiselle telineelle korotettuna. Saanko esitellä: uusi tietokoneeni! Ihan mietin oikein, jotta minne ensimmäiseksi kirjoitan. Ratkaisu oli helppo: tänne tietysti uskollisten Lukijoitteni ikkunaan! Tekstin ensimmäinen kirjain (H) on ihka ensimmäinen kirjasin, joka tällä koneella tekstin aloittaa. Otsakkeen teen nimittäin aina viimeiseksi, sillä päästäni saattaa pongahtaa vietereitä, toisinaan ropisee ruuveja tai poreilla styrox-rouhetta. Sisällön ja sitä myöten otsikon tietää vasta jälkeenpäin. 🙂

Uusi tulokas on nopea kuin Hannes Kolehmainen ja asiallinen kuin valtakunnankansleri, kuka se ikinä sitten lieneekään (kysyn tekoälyltä, hetki…jaha: ”Suomessa ei ole virallista ”valtakunnan kansleria”. Termiä on kuitenkin aiemmin käytetty historiallisessa yhteydessä, kun Suomessa oli yliopistokanslerin virka. Nykyisin ei ”valtakunnan kansleri ” ole virkanimike. ”).

Asiasta toiseen. Huomasin painoni hieman hiipineen ylöskäsin, joten aloitin syömisteni tarkkailun. Ja voila! Tekoäly hommiin! Sen kun sanelee syötökset mikrofoniin, niin jo heittää tuo ihmekone tauluun lukemat ennen kuin viimeisen suupalan ehdit nielaista. Jos tekoälyagentit kiinalaiset on kiinnostuneet syömisistäni, niin siittäppä vain.

Aamusella meni ruispuuroa, maitoa, kahvia, omenaa ja jogurttia ja sitten alkoikin erilainen suhaaminen kodin kunnostuksessa (hah!) ja muissa pikkurouvan töissä. Talonmies ja Rakki pakkautuivat pirssiin ja suuntasivat itärajalle. Kello tikitti mennyttä aikaa näitä tietokoneita värkkäillessä siinä määrin, että suunniteltu lounas venyi samassa askellajissa himmenevän päivänvalon kanssa ja suunnitelma hautuumaalle pyöräilystä alkoi painaa päälle. Mutta pystyykö maha täynnä pyöräilemään tuota matkaa, jota kuitenkin kaikitenkin olisi kunnon huikonen? Vastaus oli: ei pysty Päätös: syön vain vähän. Ja näin tapahtui. Mutta…

Opiksi ja ojennukseksi itselleni kirjaan tähän, että niin ei pidä tehdä. Huono idea. – Hautuumaalle saakka rukki kulki kuin rasvattu, polkemisen sietämätön keveys! Repusta kanervat haudalle, hiljainen hetki ja paluumatkalle hop hop. (Talutin pyörää kalmistossa, missään nimessä siellä ei poljeta pyörällä. Joku roti.) Vaan enpä päässyt kuin puolisen kilometriä, kun voimat pakeni jäsenistä. Mutta sattuipa ammatti avuksi ja tiesin mistä oli kyse. Minäpä kerron.

Olen ollut muutaman päivän huolimaton ruokavähennysten suhteen. Marjoja on mennyt (ilman sokeria) ja kasviksia, hiilareita niukasti. Ei vain ole osunut peruna tai pasta lautaselle, eikä leipääkään oikein. Ei kyllä paljon rasvaakaan, eikä sokeria missään muodossa. Siis syöty on hyvin terveellisesti (sarkastinen hymy), suorastaan ravintoterapeuttien ihanneoppilaan malliin, kuin keiju. Terveellisestikö? Ei.

Olen onnistunut tehokkaasti tyhjentämään glykogeenivarastoni. Ai minkä? Glykogeenin. Luonto on fiksusti virittänyt elimistön niin, että hiilareista osa menee heti käyttöön ja ylijäävä osa varastoituu maksaan ja lihaksiin siltä varalta, että joku polkisi hautuumaalle. Polokiessa alkaa varavirta purkautua glykogeenin muodossa. (HUOM. tässä glykogeenivaraston jutussa on yksi tärkeä tämän päivän terveysuhka, jonka kerron alla erikseen.*) Mutta juttu on sama kuin kännykkälaturin kanssa: aikansa varavirta riittää kunnes loppuu. Noin rapiat puoliska tuntia glykogeenivarasto riittää yksilöstä, fyysisen kuorman määrästä ja lihasmassan määrästä riippuen.

Glykogeenilaturi riitti rivakalla polkemisella hautakivelle saakka. Mitenkäs sitten? Elimistöllä on onneksi vara-akut tähänkin tilanteeseen, mutta ovat vähän hitaampia ja pieni aika tarvitaan, jotta rasvasta työstyy pienissä solutehtaissa uutta energiaa. Sitä sanotaan glukoneogeneesiksi. Gluko viittaa hiilareihin ja neo uuteen. Geneesi viittaa siihen, että ramppa alakaa kalakattaa linjastolla ja työstää rasva- ja proteiinimolekyyleistä polttoainetta.

Meikäläisellä on aina lenkeillä mukana jotakin syötävää, ettei koneet hyydy kesken kierroksen. Pyörän rungossa on vesipullo ja satulalaukussa pikkulasten hedelmäpatukoita. Ne ostan muka mummon roolissa lähikaupasta ”Lapsenlapselle tässä vaan tätä kilokaupalla roudailen…”. Sitten nyysin niistä osan itselleni. Ja katso: lasten puurotötsä on mainio aamupala autonrattiin, jos lähtee kukon laulaessa, eikä tohdi köökissä rommuuttaa aamupalan takia ja herättää Talonmiestä ja vahtikoiraa. Tämmöinen vinkki vaan. Vastikään retkipaikalle ajellessa hörsin Onni-puuroa ja hyvää oli. Noo, poliisilla voi olla tähän sanomista, mutta uskon kuuluvani siihen kymmeneen prosenttiin, jotka on keskimääräistä parempia kuskeja oman arvionsa mukaan. Jossakin haastattelututkimuksessa heihin kuului suurin osa suomalaisista autoilijoista.

Summa summarum: pääsi kotiin ruokapatojen äärelle. Olin aiemmin paistanut broileria ja netistä bongannut varsisellerikeiton, kun kaappiin oli sellerinvartta jäänyt.

Omaviritteinen ohje sellerikeittoon (mukaeltu nettiohjeesta): 1 sipuli, 3 jauhoista perunaa, sellerinvartta mitä löytyy, ruokakermaa desi-pari, 1 kasvisfondi tai liemikuutio, suolaa, pippuria. Siitä sitten kuorimaan kuorittavat ja pilkkomaan sipuli. Kattilaan ruokaöljyä, sipulihakkelus siihen, kuutioitu pottu perään ja pilkotut sellerinvarret. Annoin muhia kannen alla n. 10 min miedolla tulella, perään kasvisfondi + kiehuva vesi vedenkeittimestä. Kun vermeet oli pehmenneet (15 min), Bamix esiin (hätäratkaisu, perunan liimariskin takia ei paras vehje) ja kaikki soosiksi, kerma ja mausteet perään, 5-10 min hiljaisella tulella vielä annoin tekeentyä. Hyvää tuli, nälkäiselle 🙂

*Glykogeenivarastoon ja maksaan liittyen tässä on looginen juttu. Nääs, jos sitä hiilaria tai tietyillä elimistön tehdasasetuksilla hiilariksi muutettavaa rasvaa ja proteiinia tulee ylimäärin, se varastoituu maksaan rasvana. On yhtä kuin rasvamaksa, tämän hetken suurin maksaa uhkaava riski, kun suusta menee sisään enemmän kuin elimistö ehtii polttaa. Ylimäärä pistetään pahan päivän varalle talteen maksaan ja rasvakudokseen. Mutta pahaa päivää ei vaan tule (näillä näkymin). Tämmöinen ilonpilaus tähän loppuun. Linkki luettavaksi, jos maistuu https://www.terveystalo.com/fi/tietopaketit/rasvamaksa

Kiitän suuresti Lukijaani seurasta ja kellahdan kyljelleni. Huomenna saan pikkuvieraan. Tulee ruuvailemaan radiosta napit irti, rientämään kaapinpurkuun ja siitä kukkaruukulle, josta kaukosäätimen kanssa uunia säätämään, josta kiiruhtaa jo pakastimen nappuloiden kautta pesuhuoneeseen pytynpesuun ja sitä rataa 😀 Välillä syödään Onni-puuroa ja merimiespataa. Loistavaa!

Hyvää alkavaa viikkoa! Kohta on kevät – uskokaa pois!

terveisin Klara

Terveisiä majapaikkaan, josta tämä kuva on!

Kuivattua ragua ja vara-aivojen kiusaamista

Hyvä Lukijani,

olen löytänyt itselleni ystävän. Olemassaolostaan olen tiennyt pitempään, mutta suhtautunut häneen välinpitämättömällä viileydellä ja ylenkatseisesti. Ja ajatellut: antaapa ajan kulua ja muiden selvittää, onko kuinkakin turmiollinen. Tiesin, että on asioistani todennäköisesti laajasti perillä, levittelee ja hyödyntää niitä. Mutta sehän on ystävälle tyypillinen piirre (sarkastinen hymy).

No, nyt hänet ikään kuin nurkan takaa minulle esiteltiin, eiks vaan. Kurkisti luokseni ruudulta, näyttöruudulta siis, eiks niin. Tiesin aiemmista yhteyksistä nimensä. On Arti-Ficiell von den auf und zu InTelligence, jonka sittemmin suomensi Älypääksi. Omaa sukuaan on Tekoäly.

Totuuden ja älyn kaivo. Tuonne mahtuu meikäläinen ehkä juur ja juur suorin vartaloin heittäytymään, jos alkaa syltätä.

Olen suhtautunut tekoälyyn varauksella ja AI-intoilijoihin sarkasmilla. AI on siis lyhenne artificiell intelligence:stä. Suomeksi olisi TÄ, johon äkkinäinen lisäisi perään kirjaimen H.

Kysyin tekoälyltä hyödyistään ja vaaroistaan. Poimin tähän osia vastauksesta:

isojen tietomäärien käsittely ja yhteenvedon tekeminen on plus-puoli (+)
rutiinitehtävät, mm. asiakaspalvelubotit +
kielen kääntäminen +

Kielen kääntämisessä on haka: osaa nyanssitkin muuttaa suomalaiseen makuun. Jos englanniksi vastaa kysymykseeni komennan mikrofonitoiminnolla: suomenna. Tekee sen muutamassa sekunnissa. Mikrofonin käyttö tietysti lisää henk.koht. riskiäni, kun äänestäni saadaan taltio, jonka pystyy kopioimaan vaikka puhelinääneksi. Radio-ohjelmassaan taannoin Ruben haastatteli it-asiantuntija Mikko Alasaarelaa tästä. Mikon vinkki: jos syntyy epäilys siitä, onko soittaja se, joksika esittäytyy, niin kysy koska tavattiin viimeksi ja mitä juteltiin? Sitä AI ei tiedä, ellette keskustelua nauhoittaneet. En kuitenkaan usko, että ketään äänihuijaria kiinnostaa tavan kansalainen. Putinin äänellä soittelu voi kyllä olla kohtalokasta.

Tekoäly mainitsee haitoikseen ja rajoitteekseen virhelähteet eli jos sille syötetyt tiedot ovat vääristyneitä tai virheellisiä. Monimutkaisiin luovuutta vaativiin tehtäviin, asiayhteyksien ja tunneilmastojen ymmärtämiseen ja eettisiin kysymyksiin sen kyvyt eivät riitä. Asioiden yksinkertaistamiseen se sortuu helposti.

###

Näen niin, että nykymedia hoitaa asioiden vääristelyn ja vinojen näkökulmien esittämisen ihan kiitettävästi. Saa olla tarkkana mitä totena uskoo ja mitä ei ja lienee moni median hampaisiin joutunut saanut tuta, ettei vääristyneen tiedon oikaisu ole helppoa. Olen ymmärtänyt, että AI sen sijaan oppii ketterästi myös oikaisevan tiedon.

Kaikkinensa AI:n kanssa seurustelu on nähdäkseni kuin kenen tahansa ”varmana lähteenä esiintyvän” kanssa kommunikointi. Ei sen kummempi kuin naapurin Teuvo tai hopeavesi-aktivisti. Terve epäilys on aina hyvä olla, niin teuvojen kuin koneidenkin kanssa.

Tässä yhteydessä kerron siitä jo hyvinkin hyötyneeni mm. tietokoneostoksessani, kun samalla viivalla oli kolme konetta, mutta vertailu oli minulle ylivoimaista. AI osasi valottaa niiden ominaisuudet nimenomaan haluamastani tulokulmasta ja uusi kone on tulossa, innolla odotan! Samaa tietoa ei saa netin keskustelupalstoilta. Kysellessä kuraa tulee herkästi niskaan, vaikka pääasiassa toki kommentit ovatkin asiallisia. Helposti käy niin, että osa keskustelijoista (yleensä miehiä) ajautuu riitaan keskenään. Sukupuolirasismia välttääkseni totean, etten liiku asuste-, hajuvesi-, käsilaukku-, kosmetiikkatuote tahi Alessi-dekoreerauksen ryhmissä, joissa naisilla voi olla samaa vikaa. Kaikista sukupuolista löytynee kuitenkin aina hyväntahtoinen neuvonantaja: ”minä menisin kauppaan, myyjiltä kannattaa kysyä”. 😉

Vielä sananen tekoälystä seuraillessani erilaisia blogeja, mm. Rajapintaa, https://rajapinta.co, jossa on juttua tekoälystä. Lainaan alle pätkän, joka käsittelee koetta, jossa ryhmätilanteessa oli myös botti mukana. Kas: mikä innovaatio olisi opettaa botin avulla ihmisiä keskustelemaan! Kerron sen jälkeen, mihin kokemukseeni klipin idea linkkautuu. Mutta ensin tuo Rajapinnan klippi, kas tässä:

”Havaintojemme mukaan botin läsnäolo todellakin muuttaa viestintää ryhmässä. Jo pelkästään botin läsnäolo saa ihmisosallistujat tietoiseksi viestintäkäyttäytymisestään ryhmätilanteessa. He esimerkiksi havainnoivat keskustelun rytmin ja oman puhetapansa muuttuvan. Osallistujat saattoivat esimerkiksi jäädä odottamaan botin vastausta tai pohtia ääneen huoliaan siitä, osaavatko he ylipäätään muotoilla viestejä niin, että bottikin ymmärtää.”

###

Botti olisi ollut tarpeen, kun astuin autiotupaan. Elettiin iltapäivää ja tuvassa oli kaksi aikuista henkilöä. Käytiin seuraava keskustelu.

Minä: ”Päivää!”
Hlö A: ”…pvä…” (mutisee, touhuaa tavaroittensa parissa)
Hlö B (ei sano mitään, vilkaisee minua, kääntää katseensa kenkiinsä, joita on sitomassa)
Minä: ”Oliko rauhallinen yö teillä?”
Hlö A: ”Joo.”
Minä: ”Hyvä tietää! Ajattelin, että voisin tulla tänne joskus yöpymäänkin.”
Hlö B: (solmii kenkiä edelleen)
Hlö A: ”Jaa”
Minä: ”…niin, nyt en tule kun tässä on muunlainen lenkki mielessä.”
Hlö B. (nostaa katseen kengistään, kääntyy ja nousee ylös ropeloimaan tavaroitaan, ei sano mitään)
Hlö A äkillisesti aktivoituen: ”Mikä merkki sulla on tuossa?” (osoittaa reppuani)
Minä: ”Missä? Ootapa siis…”
Hlö A: ”No tuossa!” (tarttuu reppuni reunaan)
Minä: ”Ai tuo, joo. Semmoinen harrastusmerkki, en muistanut, että se on tuossa. Huono muisti, heh! (naurahdan)”
Hlö B nostaa katseen tavaroistaan: (nuivasti) ”Sitä on liikkeellä…”
Hlö A ropeltaa tavaroitaan huoneen nurkassa selkä minuun päin.
Minä: ”Jep jep, taidanpa tästä lähteä…” (olin aatellut katsoa vieraskirjasta kuinka kuormitettu kämppä on ollut viime aikoina, mutta luovun ajatuksesta)
Hlö A: ”Joo”

Poistun kämpästä. Polulla ajattelen, että siinä oli suomalainen kommunikaatio. Olo oli masentunut. Huomasin imeneeni sen tunneilmapiirin tuvan fiiliksestä. Päätin äkkiä laulaa jotakin ja nousta ylärekisteriin. 🙂 Botti olisi ollut hyvä lisä tuohon kohtaamiseen. Tekoäly vastaa aina kohteliaasti.

Lisäyksenä sanottakoon, että pystyisin muuttamaan autiotuvan keskustelun myös pk-seudun kälätyskielelle, mutta säälin Lukijaani. (Siinä käytäisi läpi kaikki retkeilyn tuotemerkit teknisine yksityiskohtineen ja käydyt retkikohteet aina Norjan korkeimpia ylänköjä myöten ja kilpailu pro-tason ylimmästä asiantuntijuudesta olisi verinen.)

###

Lukijani jo huokaa uupuneena, joten tarjoilen äkkiä voimaannuttavan lautasellisen Joel Harkimon Ragu alla bolognesea. Resepti on Alkon Etiketti-lehdessä. Ja voin kertoa, että pienin muutoksinkin oli todella maittavaa! Kas tässä resepti, jos maistuu. https://www.alko.fi/juoma-ruoka/reseptit/ragu-alla-bolognese

Tämmöistä se oli padan pohjalla:

Ottaa vaan ja käyttää pitkää kättä 🙂 Näillä puheilla toivotan Lukijalleni hyvää loppuviikkoa!

Klara S.

Siivous-Gestapoita, riekkoja ja nopeita autoja

Hyvä Lukijani,

Päivä X,

istun itärajalla sysimustan pimeyden oikealla puolella. Vasemmalla puolellani on ikkuna, josta näkyy pelkkää mustaa. Kuistilla otsalampun valokiilassa havaitsen viistosti pohjoisen suunnasta ohitseni viuhuvaa hötöä. Sitä sanotaan lumeksi, oikeampi termi olisi esilumi.

Takaani kuuluu tuhinaa. Hurtta siinä makaa niputettuaan itsensä tiukkaan solmuun. Kylmä? Ei, vaan se nauttii ikionnellisena päästyään pentuaikaiseen kankaiseen häkkiinsä yhdessä laumansa kanssa. Häkki on täällä mökillä ja se livahtaa sinne oitis, kun saavutaan. Talsii hetken paikallaan petaamassa ja käy onnesta huokaisten vauva-aikaisille pahnoilleen.

Ostettiin samanlainen kangaskoppi kotiin, muttei kelvannut. Ehkä haju oli väärä? Ostettiin toinen. Se kelpasi. On keittiön nurkassa, minne koira komennetaan pöydän äärestä kerjäämästä. Sukeltaa sinne seuraavin taikasanoin: ”Mee mökkiis!”

Terassilla on teräshäkki, jossa myös viihtyy. On kerjännyt sinne viime vuonna jopa -11 pakkasasteella, vaikkei mikään samojedi olekaan. Makasi siellä tovin tyytyväisenä. 😀

Nyt tässä mökissä toisessa häkissä makaa Talonmies. Ei hällä enää ole kovin paljon karvoja, joten tarvii varaturkin, siis tukevan untuvatäkin. Minä puolestani nukun lähes aina makuupussissa. Mulla on semmoinen siisti, komea, kallis Western Mountaineering-pussi, jota käytän vain siisteillä sisäpahnoilla. Majoituspaikoissa on toisinaan pirun viileä ilmanvaihdon vuoksi. Viikolla yhdessä hotellissa oli kylmä, lämmityksessä ehkä säästivät?

Pojan viinavarastolla käytiin Talonmiehen kanssa. Kas, tässä itärajalla on poikasella itärajan juomat 😀 Otettiin pojan snapsilaseihin kopsut.

###

Kerran yhdessä pikkuruisessa aluesairaalassa joku Siivous-Gestapo laitteli lappua seinään: ”Täällä nukutaan petivaatteissa! Petaa itse ja petivaatteet laitat aamulla likavaatepussiin!”

Siivous-Gestapolta puuttui keskeinen tieto, jota ei osannut kuvitella. Vaikka nukkumahuone oli yöksi varattu, en sinne ainakaan minä joka yö ehtinyt laisinkaan. Siivous-Gestapo tulkitsi niin, että oli rähmitty ilman petivaatteita.

Nyt uran loppumetreillä havahdun siihen, kuinka monen ammattiryhmän käskyttämäksi on joutunut näiden pitäessä tiukasti huolen toimenkuvansa rajoista. Lääkärikunta lipsuu tässä ja sen vuoksi joissakin sairaaloissa tehdään vastaanoton ohessa jopa kuntalaskutus. Kysyin viime viikolla pitääkö vieläkin tehdä, kun koko hyvinvointialue on nyt samoissa rahoissa. Kukaan ei tiennyt. Siis jatketaan laskuttamista. Olen satavarma, ettei Siivous-Gestapo laskuta lattianvahausta keneltäkään.

###

Kiitos Lealle kannanotostasi! Ihmiset on ammattini suurin voimavara! Noo, ihan nyt viimeisinä työvuosina teki joku urani ensimmäisen kirjallisen valituksen. Kyse oli hänen vaatimuksestaan saada minulta terveydelleen vaarallisen päätöksen, joka olisi ollut myös vastoin lääketieteellistä varmaa tietoa ja minun vastuullani. Hän oli ”lukenut lehdistä ja ottanut selvää”, mutta minä pelkkää ilkeyttäni torppasin vaatimuksensa. Mutta huom: nämä on niin harvinaisia, että näitä ei normitohtorille tule kuin max 5 per työura, jos käyttäytyy potilaita kohtaan siten kuin itselleen toivoisi tehtävän (tai kuten äiti on opettanut, luonnehti joku joskus).

###

Päivä x+3

Asiasta toiseen, kävin iltamassa metsäretkeillä, joka alkoi aika hassuissa merkeissä. Sain nimittäin erämaisella metsätievyöhykkeellä perääni henkilöauton. Olivat bonganneet autoni tien varresta toisesta paikasta käydessäni ensin tutkimassa karttaan merkittyä kohdetta. Se veti vesiperän, kun suo tuli esteeksi. Näin siellä todennäköisesti karhun repimän kannon, tuoreet jäljet.

Palasin autolle ja siirryin kilometrin verran metsätietä. Hakkuualueen toisella reunalla havaitsin auton. Ajelin tiedossani olevalle kääntöpaikalle, jonne pysähtyessä huomasin tuon auton lähestyvän ja pysähtyvän lähelleni. Autosta nousi mies, kuski jäi autoon. Ensiajatus oli rajavartijoista, mutta auto oli yksityisauto. Nousin autostani reppua kaivamaan, jolloin mies lähestyi ja huikkasi, että päätettiin tulla katsomaan, kuka tuolla nopealla autolla ajaa. (Nopealla autolla? Heh.)

Jäätiin siihen hetkeksi jutulle. Sain tietää metsän olevan täynnä metsästäjiä ja myös karhuja risteilee. And much more. 🙂 No, rauhoittelin ukkokultia, että nou hätä, olen kruisaillut täällä useasti ja pärjään sekä metsästäjien että karhujen kanssa. Selvittivät olevansa etelä-Suomesta. Murteessa oli mielestäni muutakin vivahdetta, mutta paikallisia eivät olleet, se selvää. Tiedän nämä ihmiset. Paikalliset eivät seuraile ketään. 🙂

Olin metsässä kuusi tuntia, enkä nähnyt ketään. Kuulin kyllä muutaman kiväärilaukauksen kaukana minusta. Hirviukkoja oikeassa toimessaan.

Jaa tosiaan. Poisajaessa oli edessä tiesulku.:

Kuva otettu videosta, laatu sen mukainen. Pahoittelen.

Hän seisoi hievahtamatta ja jääräpäisesti kaukovalojen paisteessa siitä huolimatta, että auton keula hiipi sentti sentiltä lähemmäksi. Ensimmäiseen tööttäykseen kumarsi syvään, vasta toisesta pyrähti lentoon. Kai tuo ukkoriekko oli?

###

Jahas, nyt päivänä x+4 on lähdettävä kotikonnuille, Talonmies eläinkuntineen poistui jo eilen. Odottelen kaminan hiipumista vielä. Nopean Autoni (hah) katolla on edelleen kuuraa, mutta jospa auringon puolelta etuakkuna olisi sulanut.

Ikkunasta näkyy järven hidas aalto. Se hidastuu ja hidastuu, kunnes yhtenä yönä vetää kannen päälleen. Uimaan rohkenin vielä pari päivää sitten aamutuimaan. Vesi oli +6. Sai olla laitimmainen pulahdus tälle vuodelle.

Oikein hyvää ja reipasta lokakuun jatkoa upeissa kirpeissä syysilmoissa!

Teidän Klara

Latailua ja jurputusta

Hyvä Lukijani,

terveisiä multitasking-ympäristöstä, jossa yhtä aikaa pyörii toinen kone vieressä päivittämässä yhtä it-teknologian huipputuotetta koneeseeni eee-ritt-tääin hitaasti. Ja oma kallonkuoren sisäinen prosessorini väittää, että tietokoneen ruutua ei saa päästää torkahdustilaan. Näin muodoin tökin sitä tuon tuosta hereille: Heräätkös siitä pakana!

Oven suussa on laukkuja moneen lähtöön eli sekä työmatkalle että yhdelle hevostallille (en aio nousta selkään) ja lopulta pitäisi päätyä itärajan torppaan. Saa nähdä osuuko ajolinjat siten, että vältyn seisomasta jossakin risteyksessä kolmion takana väistämässä poikittaissuuntaan huristavaa itseäni.

(Lenkkikaveri watsappasi aamusta: lenkille? Piirustin vastausviestiin tänään alkavan rallini. Ei ole reagoinut viestiini mitenkään. Pyörtyi ehkä.)

###

Talonmies touhusi tuossa aikansa omaa reissuaan pakkailemaasa Rakin höyrytessä milloin meikäläisen, milloin Talonmiehen jaloissa kyselemässä, jotta pääseehän hänkin mukaan. Ja jos herrasväki vielä tohtisi ilmoittaa kumpaan kyytiin.

Talonmiehen matkaan meni, sillä meikäläisen työpaikalla syntyisi sekaannusta, jos karvatassu pyörisi mukana karusellissä. Päätyy isäntineen pienen ajokierroksen jälkeen viikon lopulla itärajalle sekin. Sinnehän me ehkä isommallakin joukolla voidaan vielä kaikki jout… äh olkoon.

###

Kohta ajankohtainen tämäkin amerikanhupatus.

Tämä on kuva kirjoituspöydältäni.

Kaivelin kuvan arkistosta, kun lienen käyttänyt blogin kuvavaraston loppuun. Uutta pitäisi latailla. Nytpä olisi upea keli käydä räpsimässä, mutta kyttäilen it-latailua (80.2 % menossa). Sitten vasta hyppään pirssiini ajamaan rapiat sata kilometriä, sähhäytän välimatkan krouviin pienen kylän luontopolulle ohimennessä raitistelemaan. Siitä jatkan matkaa vielä muutaman tunnin varsinaiseen kohteeseen.

Kuten Lukijani havaitsee, olen vielä työelämän pyörteessä jossain määrin kiinni. En tarvitse rahaa, se ei ole syy. Syy on osittain joku vierottumisongelma (pienessä määrin, kun saisin aikani kulumaan muutenkin). Pääasiallinen syy on se, että systeemi tarvii meikäläisen osaamistasoa, ei pysty kandilla paikkaamaan. Eikä muita ole vapailla markkinoilla. Osa on eläköitynyt, osa kuollut ja jotkut menneet tutkimushommiin. Joku pitää privaattia vain, joku hoitaa lastaan tai vanhempiaan ja tekee päivystyksiä.

Ensi vuodeksi rukoilevat jatkoa, sairaalan johtokin lie vihertänyt budjetille. Lukijani on toki jo moneen kertaan saanut tietää seikan, jonka vielä kertaan: media antaa virheellisen kuvan tilanteesta ja yleisö uskoo mediaa.

Ei kokeneita erikoislääkäreitä etenkään tietyille aloille ole roppakaupalla missään, ei edes keikkalääkärifirmojen listoilla. Tiettyjen erikoisalojen tulevasta vajauksesta tiedettiin jo noin kymmenen vuotta sitten. Erikoislääkäriksi valmistuminen edellyttää 6 vuotta lääkistä ja 6 vuotta työtä erikoistuvana lääkärinä huonolla palkalla. Raha tulee ylitöistä eli päivystämisestä normaalin viikkotuntimäärän päälle. Ja lapset parkuu kotosalla sen aikaa äitiä tai isää vailla.

Kirurgiksi haluavia riittää, mutta muut erikoisalat kun lasketaan yhteen, niin potilasmäärä on siinä läjässä merkittävästi suurempi. Mediasta saa käsityksen, ettei sairaaloissa tehdä muuta kuin leikataan. Eipä kiljuta vaikkapa neurologipulasta tai psykiatripulasta, joka on riivannut yliopistosairaaloitakin niin kauan kuin jaksan muistaa. (En ole kumpikaan, sivusta seurannut kumminkin.) Olen ai-van kyllästynyt median antamaan vääristyneeseen kuvaan. Eivät viitsi ottaa selville kokonaiskuvaa. Monilla ei-kirurgisilla erikoisaloilla on monessa sairaalassa jonot jumissa.

Onhan niitä keikkafirmoja ja ryöstöpalkkoja, mutta sen osuus koko terveydenhuollon budjetista on pieni. Vastikään Lääkärilehti siitä kirjoitti ihan prosentteja myöten ja on se jossain alaviitteessä ollut muuallakin. Muttei mediaa kiinnosta otsikoihin nostaa, turmelisi vain klikkiotsikot. Kansa nääs vauhkoontuu siitä, että ei ole lääkäriä ja joku saa paljon palkkaa. Soviet Finland, kaikille saman verran olipa koulutus kuinka pitkä tahansa. Mitäs käyvät 12 vuotta koulua ja tekevät hulluna töitä yölläkin erikoislääkärin paperit saadakseen.

Nuori terveyskeskuslääkäri sanoi mulle, ettei kannata lähteä sairaalalääkäriksi erikoistumaan, kun erikoistumisvaiheessa saisi puolet siitä palkasta mitä saa jo nyt erikoistumattomana terveyskeskuksessa kun vain jonkin verran päivätyön lisäksi päivystää, eikä yön yli välttämättä tarvi tehdä sitäkään.

Jaa-hah, nyt Lukijani jo huokaa: eikö se 100% jo ala pikkuhiljaa tulla täyteen sitä it-huttua. Hän on oikeassa! Juuri kilahti satanen lasiin ja meikäläinen voi nostaa kytkintä.

Toivottavasti päkätykseni ei pahoita kenenkään mieltä, eivätkä ihanan keltaiset ja punakat syyslehdet kirjasinteni myötä tällä sekunnilla tipahda kuollean ruskeina maahan. Haluan vain väläyttää muutakin näkökulmaa, kun sellainenkin on. Tässäkin asiassa.

Olkoon rauha kanssamme (oho, lapsus. Piti lukea, että ”kanssaNNE” :D).

Teidän Klara

Polkua ja ohjeita hämähäkin tappamisesta

Kirkasvetinen harjulampi, upea paikka Suomussalmella.

Hyvä Uskollinen Lukijani,

jokunen päivä tässä hurahti muissa merkeissä. Vähän oli tietokonehommaa ja muutama työpäiväkin matkustuksineen. Mutta nyt istun kirjoituspöytäni ääressä katsellen ikkunasta kuinka aamun valo hitaasti puskee esiin taivaanrannasta. Harmaalta näyttää, sadepäivä tiettävästi tulossa.

Talo on hiljainen. Nousin puoli kuusi ja hiivin makuuhuoneesta, josta peiton uumenista kuului kuiskaus: ”Huomenta.” Joku vuosi taapäin Talonmies kysyi: ”Miksi me aina kuiskaillaan?” Ei keksitty, mutta ollaan jatkettu käytäntöä vanhasta tottumuksesta ikään kuin talossa olisi joku puheeseen heräävä. Muttei täällä ole kuin Hurtta. Nousemisen ääniä kuullessaan se osaa kyllä ryhtyä juuri ja juuri havaitsemiskynnyksen ylittävällä, ärsyttävällä kimeällä ininällä ilmoittamaan, että herätty on ja mikä tässä jumittaa. Nyt sillä on joku naisjuttu meneillään ja kova hinku kyntämään kuonolla maankamaraa. Ehdittiin jo miettiä ruunaamista, mutta toistaiseksi on armo käynyt oikeudesta. Edellisen uroksen naisviehätykseen kastroiminen ei oikeastaan auttanut, tuli vain virtsankarkailua kaupan päälle.

Näistä sinänsä erinomaisen mielenkiintoisista ja ratkiriemukkaista koiran virtsaelintoiminnoista siirrän neuroniverkkoni kulkemaan muistoihin talletettua metsäpolkuverkkoa pitkin. Astrosyytit tukevat tilannetta sähköimpulssin kiitäessä yhä harvenevaa aksoniverkostoa pitkin.

###

Nääs kävi sillä viissiin, että männäviikolla tempaisin itseni ylös hyvästikin ennen kukonlaulua, nappasin aamupalan koriin, hyppäsin autoon ja ajoin satoja kilometrejä Suomussalmelle lapsenlapsen nokkamukista välillä kahvia hörsien. Tässä vinkki autoilukahvilatoiminnan ystäville: lasten nokkamuki autoon, niin ei pala huulet kuten termosmukeissa. Ostan lastentarvikeosastolta sellaisen itsellenikin 🙂 Noin ylipäätään muutenkin on hyvä ryhtyä hyvissä ajoin harjoittelemaan nokkamukista juomista. Anoppikin istua törötti liki satavuotiaana nollat taulussa vanhaintalon päiväsalissa muki edessään muutamaa vuotta nuorekkaampi sisarus vieressään, muki edessä hälläkin. Niin se menee, jos elinpäiviä riittävästi suodaan.

No, palaan metsätunnelmiin. Kiskaisin repun selkääni ja painelin polkua ihastuksissani. Noilla raukoilla rajoillahan ei Raatetta lukuunottamatta juuri ketään näy etenkään, jos livahtaa sankan metsän hellän halauksen sisälle. Upea päivä veti eteenpäin kunnes oli pysähdyttävä nuotiopaikalle evästelemään. Ja katso: siihen pyörähti kaksi reipasta paikallista linnustajaa pyssyt olallaan. Ryhtyivät oitis tulentekoon ja makkaranpaistoon. Vaihdettiin ajatuksia hyvä tovi. Ai, että tykkään perukkakylien ihmisistä, joiden pään sisäinen sähkövirta ei syki liikennevalojen pulssittamassa rytmissä. Kaikenlainen levollinen tuumailu ja pyöreän ajatuksen kierittely on näiden ihmisten vahvuus. Siitä voi yrittää ottaa oppia, mutta huonosti onnistuu asfalttikatujen lapselta.

Taas löytyi yksi upea rotko lisää kokemuskavalkaadiin. Valotus ei ole ihan priimaa, mutta asia kuvasta selkiää.

Jotostelin polulla kymmenisen tuntia, kävin jopa uimassakin tuossa kirkkaassa lammessa ja lompsin autolle vasta, kun aurinko huiskutti hyvästejä metsän takaa. Vähän harmitti, etten ottanut yöpymiskamppeita, hyvä laavukin olisin ollut. Mutta oli muutakin pitkän matkan ajoa vielä sille viikolle, niin järki voitti jo kotona reppua pakatessa.

Näinkö eläimiä? En ainuttakaan. Linnustajat raportoivat metsäkanalintuja olevan tänä vuonna vähän ja samaa sanoo perheen metsästäjä. Suomussalmi on poroaluetta, mutta eipä näkynyt pantakaulojakaan. Metsäpeurat kulkevat Kuhmon puolella ja siellä niitä kyllä näkee. Metsäpeura on havaintojeni mukaan poroa liukasliikkeisempi, mikä autonratissa on tullut pistetyksi merkille.

###

Näitä heijastusvesiä ei kerta kaikkiaan voi jättää kuvaamatta.

Lopuksi kerron hieman lapsuudestamme Talonmiehen kanssa. Aikanansahan oli, kuten Lukija hyvin muistaa, monenlaisia tokaisuja ja hokemia, joita lapset sekä jakoivat keskenään että kuulivat vanhemmiltaan. Näille päähän pätkähtäville kommenteille Talonmiehen kanssa naureskellaan. Muistan satavarmasti minulle sanotun, että jos juo kaakaota kupista, jossa lusikka töröttää, tulee eräs hamekansa hakemaan osaksi heimoa. Edesmennyt Wanhaemäntä kiisti tämän jyrkästi, mutta noin viisivuotiaan muisti on järkähtämätön vielä kuuskymppisenäkin (vino hymy). Vai sanoiko sen naapurin Leena, joka oli hemmoteltu pirullinen kakara muutenkin. Oikea lellivauva. 😉 Minnekä mahtoi elämä hänet kuljettaa, mene ja tiedä. Varmaan kiilaa jossakin ruokakaupan jonossa ja pudottelee myrkytettyjä lihapullia puistoihin.

Talonmies oli törmännyt päänsisäiseen kieltokylttiin suunnitellessaan kämppään pesiytyneen hämähäkin tappamista. Ääni pään sisällä sanoi: ”Jos tapat hämähäkin, sun isä ja äiti kuolee!” Talonmies oli kavahtanut ja luopunut oitis suunnitelmasta… kunnes oli hoksannut: ”Nehän on jo kuolleet,” Ja niin hän rohkeni toteuttaa aikeensa.

Sen pituinen se 😀

Nyt alkaa kämpässä tapahtua. Talonmies hiippailee alatasanteella ja Rakki kävi räykyttämässä työhuoneen ovilasien takana. Se ei onneksi osaa avata ovia kuten useampi edeltäjistään.

Näihin virkistäviin ja elähdyttäviin puheisiin. Oikein hyvää syysviikkoa Lukijalleni vaikuttipa hän millä mahdaatilla ja missä päin tahansa,

Klara S.

Motoroituja yksiköitä, julmia tappajia ja onnea tuovia luita

Hii-ala-hoi! Kuvaan palataan kappaleen loppuosassa.

Hyvä Lukijani,

tehtäväksi saaneena olen perehtynyt kadonneen luun tapaukseen. Viittaan edellä kommenttiosiossa tuotuun problematiikkaan henkilöltä Tanten valtionvirkatoimistion varastettujen luiden alaosastolta.

Tutkinnan keskiössä on luutaan perivä tuntematon henkilö, josta olemme saaneet lukea raportin (case stury report). Luunomistajan henkilöyttä selvitellään nyt analyyttisin menetelmin läpikäymällä väitettyä tapausta tekoälyn avulla. Casen on raportoinut …hetkinen. Raportoijan nimi jää näköjään ehkä anonymiteettisyistä pimentoon. Kansilehdellä teos mainitsee vain kuvittaja Feodor Rojankovskin ja suomentaja Tarja Saarikosken. Kirjoittajan kontribuutio jää epäselväksi. Voinee niin katsoessaan selvitellä sitä oikeuden ikäänkuin omistajalta Artist and Writers Guiltiltä, eiks vaan. Alkuperäisteos: The Tall Book of Nursery Tales, painovuosi 1944, suomeksi kustantanut WSOY. Käytössäni oleva teos on painettu ikäänkuin Porvoossa 1961 ja se tunnetaan nimellä…

Kuvakoon teille tarjosi Cap Cut-editointiohjelma harjoitustehtävänä.

Tekoäly on nyt selvittänyt asiaa työmaapalaverissa ja vastaa:

”voidaan päätellä, että luu ei ollut tavallinen, vaan saattoi kuulua jollekin yliluonnolliselle olennolle. Tarkkaa vastausta kysymykseesi voi olla vaikea antaa, sillä tarina on mahdollisesti vertauskuvallinen jättäen tilaa mielikuvitukselle. Yleensä tällaisissa tarinoissa luu kuuluu joko kuolleelle henkilölle tai jonkinlaiselle henkiolennolle, joka haluaa saada takaisin menettämänsä esineen.”

Palatakseni edellisessä päivityksessä raportoimaani oikeaan luuhun olen satavarma, että hautuumaalla näkemäni luu on meille jätetty hyväntahtoisena viestinä ja Onnen Luuna merkiksi elämän jatkumisesta ja elämän humoristisista piirteistä. Siitä lienee hammaskeiju, nukkumatti tahi saunatonttu luopunut ja jättänyt omaisteni luokse.

Case is closed. 😀

###

**Rauhoittava vanamokuva.** Pahoittelen teknisesti vaatimatonta kuvankäsittelyn laatua.

Kuinka yläkuvan traktorimies lehmineen liittyy tilanteeseen? Minäpä kerron.

Vanhemman Arkunkantajan, siis lapsenlapsen, synnyttyä ostin halpakauppaketjun ale-korista pattereilla käyvän traktori-peräkärry-kombinaation. Peräkärryssä istuu lehmän lisäksi possu, kana ja lammas. Viides kyytipaikka ammottaa nyt tyhjillään kuljetettavan saatua kymmenisen vuotta sitten tapaturmaisesti surmansa.

Kyytiläiset päästävät ruhoa painettaessa lajityypillisen äänen. Ukkoa painettaessa se ei ,kumma kyllä, murahda tai haistattele, vaan rallattaa ”Hiiaa- hiiaa hoi. Tra lal lal lala…., hiiaa-hiiaa-hoi!” Kun traktorin piippua painaa, lähtee ajokki liikkeelle traktorin ääntä pitäen. Se kiitää lattian poikki, mutta mitä tekevät lapset? Vanhempi Arkunkantaja alkoi huutaa suoraa huutoa naama punaisena muistaakseni liki nelivuotiaaksi. Samaa peliä pitää Nuorempi Arkunkantaja: naama vääntyy pahannäköiselle mutkalle ja huuto alkaa. Yhtään paremmin eivät kokeesta ole selvinneet talon rakitkaan. Edellinen, jo edesmennyt peto, iski siltä seisomalta hain tavoin kimppuun ja surmasi hevosen kylmän viileästi suoraan lavetille – mitä julkeutta! Seuraajansa jatkaa samaa linjaa, mutta toistaiseksi ilman kalustotappioita. (Kokeilin sitä jälleen äsken).

Traktorikolonnan sijoituspaikka on peräkammarin kaapissa Hanhiemon Satuaarteen päällä. Ja kuten Lukijani havaitsee, on talossa sentään joku, joka sen päälle ymmärtää 😉 Ihan pakko oli nytkin laulattaa ukkoa, tarkistaa eläinten äänijänteet ja testata koiran reaktiokyky. Nelijalka voi harjoitella sietämään robotti-imuria, joka joudutaan pian palkkaamaan kaksjalkasiivoojan siirryttyä toisiin hommiin (voi surku, mutta ymmärrämme syyt).

###

Päivän aforismiksi valitsen tämän:

”Iänetön kuin paiseenpuhkaisija” sananlasku Joensuusta. Taidatkos tuon paremmin sanoa.

Vaan sen sanon vielä tästä kirjoituspöydän takaa ulos katsellessani, että säätiedotusten laatijoilla on kyllä hankalat paikat kaikkinensa, kun mikään ei pidä kutiaan. Tänään piti olla kunnon vesisateet, mutta vähiin jäivät. Nyt olisi luonnolla ollut hyvä mahdollisuus kastella nurmikot, tiet, maat ja mannut, kun mekin peruttiin peliaika ja satsattiin pizzerian tuotteisiin. Olipa kunnon rasva- ja suolapläjäys, hyvä hyvä! Välillä voi revittää. Vaikka vatsa pullistuu, silmät turpoavat päästä ja korvalehdet sojottaa suoraan sivulle. Eiks vaan.

Hyvä Lukijani, kiitän sekä kärsivällisyydestä että ymmärryksestä sekalaisten traktorijuttujeni äärellä. 😀 Ilo ilman älyttömyyksiä kulkee käsikynkkää ankean elämän kanssa (itse juuri keksitty aforismi).

Laitan lopuksi vuodenaikaan liittyvän kuvan. Se on otettu Pyhävaarasta Kuusamosta, siitä salapolusta, joka kulkee varsinaisen ”virallisen” polun ulkopuolella.

Teitä tervehtäen, teidän Klara

Tunturieväitä ja dopingia

Terveisiä maapallolta, joka on pyöreä. Ottaa silimän kätteen ja kattoo vaikka kuvasta 🙂 Tuossa kohtaa pallo juur on pyörähtämässä. Vasemmalle.

Hyvä Lukijani,

palasin juuri Lapista, jossa näytän nyt viihtyvän tuon tuostakin. Mukana oli etätyökone, mutta mitään paikallaolohommia ei eläkeläisellä ollut ja ylipäätään niitä on nyt enää vain ripaus. Eläköön vapaus ja Taakse Jäi-banderollit.

Lapissa oli niin kuin Lapissa on: kaksi naamaa.

On matkailijoille näyttäytyvä naamari ja sitten on todelliset kasvot. Todellisissa kasvoissa on eri suuntiin kiskovaa paikallispolitiikkaa, vakiintuneita asetelmia, tarkkaan mitottuja maan- ja nautintaoikeuden omistuksia, riitelyä, naurua, poroja, hulluttelua, alkoholismia, syrjäytyneisyyttä, mielenterveyspulmia, vähäisiä pääomia, muualta tulevien rahoittamia kaupallisia hankkeita, poronsarviavaimenperiä ja matkamuistoja (souvenirs), tanssia, jutajaisia, viinaa ja viihdykettä. Ainakin nämä. Seassa kiitää Westendin kansa kiiltävällä Bentleyllään, erikoisvarustellulla Mersullaan ja kerrostalon kokoisella Land Roverillaan. Asuntoautovanhukset töröttävät keskiviivalla ja täyteen pakatut polkupyörät nykivät ylämäkeen.

Tärkein unohtui: on turisteja, turisteja ja turisteja. Ulkomaalaisten määrä sen kun lisääntyy ja vaateet kasvavat. Ranskalaiselle ei käy se, mitä vaatien kirkuu kiinalainen. Saksalainen haluaa Norvajärvelle isoisoisän muistomerkille, makaa asuntoautossaan ja kaasuttaa sitten omine eväineen Nordkappiin. Jänkhänäijä koittaa keksiä eksotiikkaa, käryyttää puuta kodalla ja soittaa noitarumpua, katseet kiiltelevät. Tamperelaisen porsliininmaalauskerhon naisporukka kikattaa tarttuen hanakasti noitarumpumiehen tarjoamiin snapsilasillisiin. Etelänpellet (termi lainattu sodankyläläiseltä alkuasukkaalta) kaahaa vaellusrysiin roikkuvine pahkakuksineen. Ja siinä seassa – näettekö tarkalla silmällä – lompsii perspullea täti tunturiin iloisen tietämättömänä, että eväät jäivät mökin jääkaappiin. Se selviää reitin puolivälissä, neljän tunnin päässä jääkaapista. ”Vatsa hankaa selkärankaa. Suolet huutaa (muoks: se on ”huokaa) : tuokaa ruokaa!” No mikäs siinä. Olihan repussa termospullollinen kahvia, termos kiehuvaa vettä, repun sivutaskussa Blå Bandin kuppikeitto ja pieni pussillinen hedelmäkarkkeja. Kyllä niillä kahdeksan tuntia tunturikivikossa killuu. Sole poka mikhän.

###

Kas, ovi kolahti, mutta The Rakki ei reagoi. Outoa. Lienee Talonmies, joka tosin vastikään soitti hautuumaalta. Oli käynyt luita laskemassa ja viemässä tilaamansa havukranssit.

Soitti, kun ei löytänyt erästä toista hautaa, josta olin vinkannut. Harhaili luuri korvalla kauko-ohjauksella Tuonelan Viljapellolla, kun säädin tästä takapihan terassilta kulkureittiä kohteeseen. Vähän niin kuin tietskapeli: Find Your Way To Grave, blim blom. ”Ei näy…ei tässä ole semm…ei ole, en huomaa, ei varmasti, mitäh? Kuusipuu, ehei, ei näy. Minäkö? En varmasti, tämän on juuri se hiekkakäytävä, jonk… siis missä? Vasemmalla? Ei siellä mitään näy, kävelen nyt eteenpäin, eikö? No käännynkö? Mit…” Lopputulokseen päästään, jos joystikin puikoissa kauko-ohjaajan sietokyky riittää.

Lopputulokseen päästiin, koska olen kaikkien hyvien ominaisuuksieni lisäksi erinomaisen kärsivällinen henkilö. ;D Kuten Vanhat Vaimot yleensä, näin väittäisin.

###

Hauska! Tuossa kupissa oli vettä. En kuitenkaan juonut siitä.

Lopuksi Lehtikatsaus. Edessäni on pino lukematta jääneitä lehtiä. Aloitan aakkosjärjestyksessä eli uusimmasta Duodecim-lehdestä. Se tulee lääkäreille ja on laadukas. Onpa taas paljon asiaa. Poimin sieltä muutaman jutun referoitavaksi.

Yksi juttu käsittelee yleislääkärin ja erikoislääkärin yhteistyötä. Juttu lainaa erinomaista viisautta William Oslerilta (1849-1919): ”On paljon tärkeämpää ymmärtää minkälaisella potilaalla on sairaus kuin minkälainen sairaus potilaalla on.” Niin tavattoman totta! Nykyisin ei toki enää riitä se, mikä Oslerin aikaan riitti. Siis, että lääkäri on auktoriteetti (”Kun minä sanon!”) tai ”niin mukava” (”Ilman muuta se käy!”). Pitää myös tietää paljon enemmän kuin Oslerin aikaan. Sekä potilaan taustoista että sairauksista.

Lehti raportoi myös tutkimuksesta, jossa taannoin kovastikin markkinoidusta pihkavoiteesta voi tulla kosketusallergiaa, kun pihkavoide sisältää yleisesti tunnettua kosketusallergian aiheuttajaa eli luonnonhartsia.

Sitten on katsausartikkeli naisten dopingin käytöstä. Fyysisen suorituskyvyn parantamisen ohella mainitaan ”ulkonäködoping”, ”aivodoping” ja ”kuntodoping”. Kilpailumenestyksen lisäksi tavoitellaan urheilullista, nuorta ulkonäköä: kaikki vippaskonstit peliin. Dopingiin miehet ovat jutun mukaan naisia alttiimpia. Olen joskus päivystysaikana tälläisiä ulkonäködouppaajia hoidellutkin, kun omatoimivehkeily on johtanut terveyspulmiin.

Lehti mainitsee yleisimmät aineet. Kilpirauhashormoneilla douppaaja kiihdyttää aineenvaihduntaansa, vaikka oma hormonintuotanto on normaali. Ylimääräinen annos etenkin pitkään käytettynä rassaa pumppua, joka siinä rallissa voi repsahtaa ja kehittyy sydämen vajaatoiminta. Jotkut media-aktiiviset julkkiskollegat ovat näitä sortuneet kirjoittelemaan yksityisvastaanotoiltaan. Siis olleet joidenkin potilaiden mielestä ”ainoita, jotka oikeasti ymmärtää”. Jotkut on sitten menettäneet osan lääkärinoikeuksistaan näiden kirjoitteluiden takia, kun vaikkapa potilaan ilmoittamaan väsymykseen on kraapaistu resepti kilpirauhashormonia. Minultakin on niitä pyydetty ja potilas tykännyt kyttyrää ja liipaissut palautelaatikkoon moitteen, kun en ”ymmärtänyt potilaan toivetta” ja kirjoittanut. Mutta olen valani vannonut ja noudatan lääketieteen, siis tieteen, näkökulmaa. Sitten on kaikenlaisia muita tietäjiä, jotka tekevät omat ratkaisunsa. Pääasiassa muita kuin lääkäreitä, mutta aina joku kollegakin saattaa keikahtaa harmaalle alueelle.

Eivätpä terveet tarvi purkista kortisoniakaan itseään ”virkistämään”. Tämmöisiä virkistyneitäkin olen joskus hoidellut. Myös nesteenpoistolääkkeet eli diureetit mainitaan. Kus kulkee ja tyyppi kuivuu korpuksi, mutta eipä ihon alla enää ärsyttävästi kudokset pullottele – höh! Sitten on efedriini, jota jossain yskänlääkkeessäkin joskus oli ja amfetamiini, jota saa kadulta ja johan alkaa juoksujalka kipittää. Joku kehofriikki tökkii insuliiniakin (nähty tälläinenkin), joku taas erytropoietiinia, jolla punasoluja alkaa tursuta elimistön punasolukoneesta ylimäärin, että hokkus pokkus vaan ja pon vojaas. Anaboliset steroidit eivät siis ole ainut soosi, jota ulkonäön tai tulosten toivossa lataillaan. Aiheesta puhutaan urheilupiireissä tosi vähän, liian vähän. Kun tuloksia on saatava hintaan mihin hyvänsä (terveyden hinalla). Liekö kansainvälisestikin pelin henki. Pelkään pahoin, että on, kun kattelen naisurheilijoiden leveitä otsia, kaljuja ohimoita, leveitä harteita ja leukaperiä.

Heh ja noh! Tästähän paisui pätkä lääkärikirjan alkulehtiä. Muut lehdet taitaa jäädä nyt paitsioon. Näitä ovat sivistystä lisäävä Femina, uusille vaellusreiteille innostava Latu ja Polku, Suomen Kuivalehti näköjään kolmessa numerossa ja Lääkärilehti. Mutta luulen, että Arvokkaalle Lukijalleni nyt riittää tätä urheilulajia, jota lääketieteeksikin kutsutaan 😀

Tässä vielä tekstistä uupuneelle voimaannuttava lohtukuva. Kyllä on ilmoja pidellyt!

Terassille paistaa aurinko, joka lämmittää mukavasti naamaa, vaikka aurinkoa mun tulisi välttää. Talonmies kävi siitä jo ovenraosta huomauttamassa. Suuntasin samalla sivusilmän kohti sammaloituvaa nurmikko. Ja aattelin, jotta alanpa vuorostani kiusaamaan naapuria, jonka rätkyttävää, kakovaa ruohonleikkuria kuuntelin juuri hyvän tovin. Mutta siitäkin selvisin – jo mainitun erinomaisen kärsivällisyyteni ansiosta.

Näihin loistaviin puheisiin,

teidän Klara

…joka kaivaa seuraavaksi Hanhiemon Satuaarteen hyllystä. Ja alkaa pähkäillä kadonneen luun arvoitusta vastatakseni Tantenin esittämään ekstramedisiiniseen luustokysymykseen edellisen tekstin kommenttiosiossa 😀 Mieluisaa ja mielenkiintoista puuhaa: kenen luu, minne piilotettu?!

Os femoris et vita brevis

Erään hautuumaan kukkasia. Tästä työpöydästä katsoen kaukana kaukana.

Hyvä mieluisa Lukijani,

ars longa – vita brevis, täällä sitä taas ollaan kirjasinketjun päässä roikkumassa ja rimpuilemassa.

Tulin iltamassa työreissulta. Herraparatkoon, eikö kumipyörä ole jo pyörinyt maamme maanteillä!? Mutta tädit jaksaa heilua. – Kaksi oli henkilökunnalla hymysuista kysymystä esittää, kun marssin pelipaikoille (kaksi pointtia):

”Aateltiin, että saapa nähdä tuleeko, vai jäikö tunturikierroksille lopullisesti!” (naurua, paljon naurua)
”Miltä tuntui palata hommiin monen kuukauden jälkeen…tulethan vielä jatkossakin!” (kiemurtelua, kiemurtelua… no öhhh, tuntuihan se tuota tuot…tulenko? noh…)

Piipahtelen töitä tekemässä paikoissa, joista aina lähden hyvillä mielin työpäivän jälkeen. Vaihdoin näihin tunnelmiin ankean ja ahdistavan vakivirkani ankeassa pakkotyötehtaassa mallia Suolakaivos, erikoisosaamisalue: Tökeröt Esimiestaidot. Näissä omavalintaisissa vaihdokeissa sekä henkilökunta että potilaat ovat upeaa sakkia, hyvän mielen porukkaa. Olo on kuin olisin kuin kotonani, omieni keskellä.

Kohtaamisia hautuumaalla – sekä kukkien että ihmisten kanssa.

Työmatkalla sain ratin takana äkillisen päähänpiston pysähtyä suomenruotsalaisen pikkukylän kohdalla. ”Missä kirkko, siellä geokätkö, käynpä tsekkaamassa.” Samalla pääsi jaloittelemaan.

Kurvasin pikkukylän raitille, jonka varrelta kirkko oli helppo löytää. Noustessani autosta tutkailemaan puhelimen geokarttaa pyöräili mies hitain polkimin vierestäni, katsoi tarkkaan ja tervehti: ”Hej!” Vastasin tervehdykseen hymysuin, niin erikoinen oli tunnelma typötyhjällä kirkkopihalla.

Lompostelin ensin vanhoja komeita hautoja ja hautapaasia tutkimaan. Mies oli sillä välin jättänyt pyöränsä ja saapui hidastellen hautuumaan aidan taa. Arvelin, ettei vierailijoita alvariinsa hautuumaalla kulje, joten tunnelmaa keventääkseni sanoin ensin suomeksi ja sitten ruotsiksi, että täällä teillä on kuin olisi utomlands. ”Pratar du svenska!” mies ilahtui ja niin me ryhdyttiin rupattelemaan. Mies kulki mukanani kätköllekin, kyseli harrastuksesta… ja siinä samalla vähän millä asioilla olen matkassa. Olisi kyllä pitänyt kysellä enemmän kylän historiasta ja meiningistä, mutta baana painoi päälle, kun matkaa oli sille illalle vielä rutkasti edessäpäin.

Ajellessani kirkolta kohti päätietä tuli vastaan iloinen koiranomistaja, joka nosti kättä tervehdykseen. Hyvä mieli tuli vastata tervehdykseen! Melkein kuin olisin ollut vakioasukas (…yhden kauniin, vanhan talon edessä oli kyltti: till salu…).

Vielä piti pysähtyä linja-autopysäkille tutkailemaan maantiekarttaa. Niin kukapa pyöräili hitaasti ohitse ellei samainen pyörämies. Nyökkäsi ja hävisi mutkan taa … tullakseen sitten vastaan, kun ajelin päätielle. Oli käynyt kääntymässä loitommalla. (Tästä jäi tosiasiassa vähän epäselvä fiilis. Ehkä outo kulkija oli kuitenkin silmälläpidettävä, jäin miettimään. No, kunhan nyt aattelin ittekseni. Ehkä oli vain iltalenkillä.)

###

Hautuumaalla vietin viikolla aikaa muutoinkin, kuten aiemmasta tekstistäni käy ilmi.

Suntio odotti parkkipaikalla juhlavassa mustassa kostyymissa ja valkoisessa paidassa mustin kravatein. Nousin pirssistäni hieman epävirallisemmin pukeutuneena, asiallisesti kylläkin. Suntio ojensi kätensä tervehdykseen ja osanottoon. Allekirjoitin edesmenneiden osalta tuhkan luovutusplanketin ja läksimme sitten uurnien kanssa kävelemään kirkkomaan hiekkakäytävää. Hautakivi oli jo paikallaan. Edessä oli kaksi kuoppaa vihreiden muovikansien alla. Suntio auttoi, kun laskin uurnat kuoppien pohjalle. Sitten vain lapioimaan hautoja umpeen. Siinä lapioidessa sattui hiekkakasasta sivusilmään jotain, josta iltapäivälehti tekisi klikkiotsikon: ”Omainen lapioi hautaa, kun silmään sattui jotakin karmeaa”. Otsikko olisi sekä liioitteleva että yliampuva, sillä pidin näköhavaintoa luonnollisena. Hiekkakasahavaintoni oli tarkka, olenhan anatomian kurssia puoli vuotta aikanaan luu luulta tahkonnut ja tenttinytkin. Maailman lintuja en tunne, en nurmikenttäin kasvistoa, en viinilajikkeita, enkä fine dining-maustepurkkiloita, mutta ihmisen rakenteet kyllä. Siinä oli jonkun edesmenneen reisiluun pää.

Ja jos Lukijani nyt aprikoi, menikö mielikuvituksen puolelle, niin vannon: ei mennyt. Suntio katsoi luuta kauhuissaan siirtäen sitä sitten lapiollaan niin, että kykeni piilottamaan sen hiekkaan. ”Kyllä haudankaivajien pitäisi paremmin katsoa…” Myönsin, mutta kerroin, etten ole millänikään.*

Kun lapiotyö oli valmis, kysyi suntio haluaisinko, että rukoillaan tai lauletaan jotakin. ”Ei. Jään tänne nyt yksikseni vielä hetkeksi,” sanoin. Suntio eli kirkkoväärti kiitti saatuaan olla avuksi ja minä siitä, että oli auttanut. Hänen loitotessaan tuumailin, ottaisinko luun kanssa vielä kuvan sisarukselle, joka oli force major-esteen vuoksi estynyt tulemasta paikalle. Luovuin kuitenkin jo hautarauhankin nimissä ajatuksesta, laittelin tulet lyhtyihin ja nostelin ne hautakiven viereen, molemmille edesmenneille omansa. Vietin vielä hetken syntyjen syvien aatoksissa ja vähän parkuessakin. Surutyön sanotaan kestävän noin kaksi vuotta. Voi olla, mutta suremiseen olen väsynyt. Työstä on käynyt, enkä ainakaan kahta vuotta kyllä aio sitä settiä jaksaa. Elämä jatkuu. Oma ja onneksi muutaman muunkin, ainakin toistaiseksi. Mitään ikuisuustakuutahan ei ole, kuten sanottua. Joten elellään rauhassa päivä kerrallaan elämän, nyt jo hyvin kypsyneestä, viinistä nauttien.

*Luujuttu itketti vähän. Miksi? Siksi, etten koskaan voi kertoa sitä edesmenneille, enkä nauraa sitä heidän kanssaan. Nauraisivat sille kurkku suorana, V keksisi siitä jonkun erinomaisen sutkautuksenkin. Luusta olet sinä tullut ja luuksi pitää sinun jäämän? Sitä luuta kuuleminen, jonka vieressä hautakuoppa? Luu siellä, toinen täällä? Parempi luu pivossa kuin kymmenen otsalla? Kerää luusi, sanoi haudankaivaja omaiselle.

###

Näihin luiseviin puheisiin päätän kirjasinjononi täältä tänään ja siirryn The Rakin kanssa lenkkipolulle.

Iloa ja eloa joka pirttihin, kohta on taas kesä 😀

Klara

Matkalaukun henki puhuu kauttani

Hyvä Arvostettu Lukijani,

olen armollisella päällä sunnuntain kunniaksi ja käytän ylistäviä sanoja kehittyäkseni ihmisenä kohti korkeinta päämäärää. Sitä kohti on saamamme elämän lahjan vuoksi kilvoiteltava. Älkäämme unohtako, että jokaisella meistä on sekä elämän lahja että oma tärkeä paikkamme maailmankaikkeudessa, eiks vaan.

###

Valitsen päivän aforismin nuhjuisesta muistipaperistani tähän tapaan: ”Ensivaikutelmat ovat tärkeitä, joten hanki aina hyvät matkalaukut.” Hugh Casson et Joyce Cranfell

Kuinka tuo nyt liittyy mihinkään? Ei mitenkään. Mutta olen armollinen itsellenikin: mietelmä kuulostaa hauskalta ja käytännölliseltä. Teinhän sitäpaitten uutterasti laukkuhavaintoja maanisesti taannoin junamatkaillessani. Havaitsiko Lukijani asemalla seistessään loosivaunun akkunassa tiukan silmämunaparin, joka kuului söheröiselle, näennäisesti Suomen Kuvalehden taakse piiloutuneelle harpulle? Se olin minä.

Yhteen tarkkailuni alle joutuneeseen laukunomistajaan ehdin jo siinä määrin kiintyä, että räpsäisin salaa kuvan junan seistessä hetken asemalla. Laukut olivat niin vetävän ja tavallisuudesta poikkeavan väriset, että hengästytti. (yksityissuojan vuoksi väri salattu) Eikä tässä vielä kaikki: naisenpuoli oli huolehtinut kengät ja pikku jakkusen sointumaan samaan poikkeavaan väriin. Jeskamandeera, mitä rohkeutta ja radikaalia poikkeamista harmaasta massasta!

###

Siirtyäkseni tähdellisimpiin asioihin mainitsen päässeeni vesille lopulta parinakin päivänä (viittaus edelliseen tekstiin). Kuvan rantaan päädyin puuskatuulella tuulimittarini antaessa kovimmille puuskille arvoksi 15 m/s, mikä ylittää riskirajani, joka on 10 m/s tietämillä. Mutta ei auttanut inistä, kun poiskin oli päästävä.

Liikun kajakilla pääasiassa ittekseni ja pääasiassa vesillä, joilla ei juuri muita näe. Ittekseen olisi selviydyttävä haveristakin. No, nykyään aktiivinen rajavartiosto on lähellä ja naaraa pursillaan kaatuilleet muorit pivohon, jos niikseen tulee. Pidin kuitenkin melani vedessä ja pidättäydyin höseltämästä ulapalla kameroiden ja oheisvehkeiden kanssa. Siitä pidättäytyminen on minulle vaikeaa.

###

Mitä tulee höseltämiseen, niin semmoistahan esivanhuksen elämä on, yhtä hösellystä. Tästä esimerkkinä joku tunti taapäin käyty keskustelu.

Minä: ”Herran tähden, jäi aamupala-astiat, maito, jugurttipurkki ja puoliksi juotu kahvi pöytään!” Talonmies: ”Joo, huomasin… mutten sanonut mitään.”

Mitä tapahtui? No, astraalimaailmasta tulleen käskyn ajamana masinoiduin kokeilemaan imurointia. Se luonnistui vanhaan malliin ja toiminta eskaloitui luutupuolellekin. Näin saimme kämppää puhdistetuksi tuossa tuokiossa, eiks vaan! Aamupala oli siinä rytäkässä jäänyt vaiheeseen.

Selitykseksi todettakoon, että elämme kriisiaikoja pitkäaikaisen siivoojamme siirryttyä muihin tehtäviin. Tätä on pelätty vuosia ja joskus päätettiin, että vaikka menisi siemenperunat, niin siivooja tarvitaan. Nyt on kyselyjä laitettu siivousfirmoihin, mutta yksikään ei ole vastannut. Alan kallistua siihen, etten halua enää arpoa tuntemattomien siivoojien pätevyyksistä huushollissamme. Siitä on joskus tullut murhetta. Tartutaan itse riepuun: työnäytehän on tänään annettu.

###

Lopuksi kerron, että nousuviikolla alkavat keväällä sovitut työt, onneksi vain muutamana päivänä.

Tulikin luvatuksi. Olen valmis irrottautumaan ammatistani ja heittäytymään täysviikkoiseksi puolivilliksi eläkeläiseksi. Vaikka moni ikätoveri kollegiossani painiskelee ammatista irrottautumisen ahdingossa, niin en minä, eikä ikätoveriystäväni. Ei päivääkään ole kaivannut takaisin töihin. Toinen ystävä puolestaan parkui: ”Tulen vaipumaan masennukseen, takuulla!” On uhrannut työuralle koko elämänsä. Sitä virhettä olen varonut. (miettii, aprikoi)… Ja luulenpa, ettei lähipiiri ole ainut, joka on sen huomannut. Lukijani taitaa kuulua samaan joukkoon? Vierivästä kivestä on sanonta. Siitä olen pitänyt kiinni.

###

Mutta joskus vierivänkin liike päättyy. Pitäkäämme se mielessä kaikissa toimissamme.

Tilalle jää tuhkaa. Se purkitetaan. Suntio tuo purkin hautuumaan parkkipaikalle ja kulkee omaisen kanssa hautapaikalle, jonne on valmiiksi tehty kuoppa, kaksikin. Omainen laskee purkit kuoppaan ja hauta luodaan umpeen. Tämä on nousuviikolla edessäni.

Menen vain suntio seuranani. Hän kantaa toista uurnaa. En halua mukaani ketään, vaikka Talonmies tarjoutuikin. Muut eivät pääsisikään. Ovat töissään tai matkoilla, perheensä kanssa lomailemassa jne. Parempi onkin luoda haudat umpeen itse, tulee varminta jälkeä. Saa parkuakin rauhassa. Suntio kyllä ymmärtää. Tiedän myös varmaksi sen, että vainajat itse olisivat tätä tulokulmaa proseduurilta toivoneet. Eivät olisi toivoneet suuria sessioita. V:n haudasta on jo kyselty. Ystävät voivat sitten häntä muistaa haluamillaan sessioilla.

Älköön Lukijani synkistäkö mieltään hautapuheista. Niin kirpeää kuin onkin, on kuolema vain yksi puoli elämää. Vastasyntyneen parkaisusta purkitettuksi tuhkaksi, niin se menee. Niin se on aina mennyt ja niin se on menevä. Silmästä silmään on täötä vain katsominen aivan kuten elämää itseäänkin. Muu ei auta. Elämä on tässä ja nyt ja kuoleman mahdollisuus on aina läsnä. Olen sen niin vakuuttavasti lukuisia kertoja työssäni nähnyt.

###

Näin siis nousi matkalaukusta Näppäimistön Henki puhumaan syvämietteitä sormieni kautta. Militias est vita hominis! Elämä on taistelua! Nappasin tämän nyt kirjasta*, joka periytyi vanharouvan jäämistöstä ja on hyllyssäni. On signeerannut sen vuonna 1949 kauniilla käsialalla, tyttönimellään. Oli tuolloin oli juuri saavuttanut aikuisikänsä. No mutta! Sieltähän tämä sanapursuilu on peräisin: geenit, geenit! Sanailija oli äitikin, sanailijaksi on tyttärenkin tultava.

Näihin puheisiin hyvää pyhäpäivää toivottaa,

Teidän Klara,

henkilö, joka epäonnistui unohtamaan tulevan viikon hautatehtävä. Mikä naurettava yritys, kuten itsensä sumuttamiset aina ovat.
… ja joka muokkasi hieman tekstiä ja otsaketta post festum, koska Talonmies ja koira tulivat söhläämään viimeisten kappaleiden aikana ja häiritsivät blogikirjailijaa työssään (taiteilijan keskittyminen aina kärsii maallikoiden läsnäollessa)

*Siivekkäitä sanoja ja sivistyssanoja. Koonnut ja selittänyt W.O.Streng-Renkonen. Otava 1938.