Hyvä Lukijani,

jaan jälleen kanssasi saman hetken kuin näköjään tuossa edelläolevissa postauksissa.

Ajoin liki 500 kilometriä päästäkseni töistä takaisin tänne Autiotuvalle. Kaikki polkeminen palkitaan, kun tänne pääsee. Hyppäsin autosta likipitäen suoraan uimaan, vaikka ulkona on 9 astetta, mökissä 18, vesi arviolta noin 15- asteista tällä hetkellä, ehkä vähemmänkin.

Tänne ajellessa kohtasinyhden hirven, poroja yksittäin ja tokkana ja yhden jäniksenpoikasen. Yhteenkään en onneksi osunut, jos kohta hirven kanssa olisi voinut tulla haverikin, mutta ehdin havaita sen tiellä. Suihkasi siitä metsään, jossa se kääntyi ympäri ja pysähtyi katsomaan. Tuijotteli siinä monta minuuttia, kääntyi sitten kohti metsää ja hävisi tiehensä. Koosta päätellen viime vuoden tulokas, jonka mamma ajanut uuden vasan myötä matkoihinsa. Näiden tötteröitsijöiden kanssa saa ollan vähän varuillaan tähän aikaan vuodesta, kun illan kähmässä ajelee. Kokemusta on pienestä osumastakin parikymmentä vuotta taapäin. Onneks ei tullut kuin auton peltiin vähän osumaa.

Hauska utu nousee järven toiselta puolen. Tässä on isompikin selkä, joka näkyy tähän akkunaan, vaikkei tuossa kuvassa näy. Kuvan vastarannalle on noin kilometrin verran. (Jaha: hassun utuisuuden syy selvisi. Sehän tulee savupiipusta 🙂 ja painuu tuohon maiseman eteen. Laittelin kaminaan pienet tulet ja kömmin kohta yläsängylle makuupussiin.)

***

Laihdutuskuurini on ajautunut sellaiseen pisteeseen, että hiilihydraarin saanti on jäänyt ajoittain liian vähälle. Ihmettelin näetsen joku kuukausi sitten outoa oloa, joka oli sama kuin kerran kovan hiihtolenkin jälkeen vuosia sitten. Että mitä tämä on? Tuolloin en sitä keksinyt. Viime päivinä olen liikkunut paljon, melonutkin kymmeniä kilometrejä liki yhteen soittoon liian vähillä eväillä. Nyt sitten töihin toissa päivänä sen viitisensataa kilometriä ajettuani oli taas sama outo, tärisevä ja tutiseva olo. Piti oikein pulssia tunnustella, että eteisvärinänkö iski vai mikä on. Tuli kova hinku syödä sämpylää ja söinkin kolme (3) vehnäsämpylää perä perää, jonka päälle vielä neljä ruokalusikallista mysliä. Siitä tokenin ennalleni. Take home message: enkeut loppuu, jos ihan jättää viljan, riisin ja sokerin pois. Painosta ei ole tietoa, mutta piipahdan kotivaa’alla lähiaikoina, kun täältä mökiltä taas hiissaudutaan ihmisten ilmoille.

***

Perun puheeni: kyllä tuolla utua on. Näen tältä paikalta myös yhdelle suolle, jonka rannassa on vähän maaperää siinä määrin, että toissa viikolla havaitsin siinä tuoreet karhun jäljet. Tuo suo on paikallisen asukin mukaan karhujen toiminta-aluetta, jos kohta en ole heitä siellä nähnyt, vaikka usein olen siellä käynyt. Täytyy sanoa, että onneksi ei ole tullut vastaan. Mulle riittää ihan jäljetkin vain. 🙂

***

Taidan piipahtaa vielä rannassa tiirailemassa ja kuuntelemassa yön ääniä. Aurinkohan se ei laskekaan, joten näkyvyyttä riittää vaikka kuvaamiseen. Nautin tässä Lukijani seurassa herkullisen lautasellisen Blå Bandin kuppikuumaa Tandori kana-annoksellisen, johon kippasin pikkupurkin tonnikalaa vedessä. Siihen kolme näkkäriä ilman voita (!heh) ja kaksi Talonmiehen varastoista varastettua lasillista chileläistä valkoviiniä. Nyt kelpaa lompsia rantaan kiikaroimaan, näkyykö karhuja ja pesemään hampaita. Nousta sitten kerrossängyn yläosiin ja kääriytyä muhkeaan untuvapussiinsa toivomaan, että ryssät pysyvät tuossa rajan takana ainakin huomiseen.

Kuulumisiin, Klara

Hyvä Lukijani,

sitten viime kerran on auton kita niellyt runsaat 2000 kilometriä heitellen meikäläistä Suomen kartalla sinne tänne murrealueiden välillä. Nyt istun jälleen autiotuvan komean maiseman äärellä, Rakki nuolee lattialla tassujaan ja Talonmies kurvasi vuorokaudeksi kauppareissulle. Söin juuri titaanikattilasta vesiylimäärällä jatkettua jauhelihaperunasoselaatikkoa, josta Rakki imuroi osan omalta lautaseltaan. Titaanikattila polttaa ruoat pohjaan, ellei pidä varaansa, joten vesilisäys on välttämätön… tai ”välttis”, kuten etelän kiireinen nuoriso näyttää sanovan nykyisin. Välttämätön? Aiiivan liian pitkä sana sanottavaksi.

***

Hitonmoinen tuuli ja Venäjän puolelta pahannäköistä pilveäkin pukkaa, joka tokikaan ei ole meille suomalaisille yllätys. Jos se ei ole mustanpuhuva pilvi, niin se on kasakka, palvelunestohyökkäys, hirvikärpänen, hyökkäyssota, supikoira, ylenkatseinen ökyily tai öykkäröinti, joka sieltä tulee. Kerrankin tämän saa sanoa ääneen ja sanonkin. Jos olisin nyt 10 kilometrin päässä tästä, olisin jo miliisin kiikarissa ja tuotapikaa putkassa. Niin on, että on yhteiskuntia ja yhteiskuntia.

Ollaan kiitollisia tästä mitä meillä täällä on – ja niinhän me ollaankin! Kun murheet alkaa taas olla luokkaa ”pääministerin takapuoli”-gate” niin ei hätiä mitiä. Vielä kun saataisi herra Sulttaani uskomaan, ettei olla pahoja, eikä terroristin suosijoita, niin avot. (Toki arvaamme, ettei sulttaanin käppyräkärkinen kenkä ole meihin suunnattuna, kunhan horisee viekkaasti silmiään pyöritellen ja kippurakärkitohveliaan läpsyttäen.

***

Sulttaanista ja käppyräkengistä mieleen: katsotaanpa mitä ruotsalaiset tänään sanovat.

Kas, DN (Dagens Nyheter) tarjoilee heti kärkeen kuvan Piitenistä ja The Sultaanista. Kuva on maaliskuulta. Herra ja Narri hymyilee siinä leppoisasti. DN vakuttaa: jenkeillä voi olla käänteentekevä rooli. No siihenpä me finnjäävelit pärkkele uskotaan tälläkin puolen Itämerta. DN on saanut luurin päähän Usa-Turkki-asiantuntija Kemal Atatyrk… ei vaan Kemal K:n. Hän arvioi jenkkien olevan avainroolissa mitä tulee meikäläisten raapimiseen erään puolustusliiton ovella. No, oikeita avaimia oveen ei varsinaisesta ole Kemalillakaan.

Kyllä kai tässä ollaan melko hyvin turvassa kumminkin, vaikka Sulttaani pelaakin pelejään, Kasakka toisella puolella rajaa sohlaa omiaan ja tapattaa nuorisoaan maailman viljavarastossa. Odotellaan rauhassa, että Sulttaani saa kippurakengästään kiven pois ja tulee järkiinsä. Ei kai meissä mitään vikaa ole, rehellistä kunnollista kansaa! Ainakin kansansa veroista, koulutetumpaa ja tasa-arvoisempaa. …Ja fiksumpaa, katsokaapa vaikka tätäkin kirjoitusta! 😉

***

Täällä hyttyssavu haisee pirtissä ja tuuli ulvoo nurkissa, pilveä pukkaa. Katselen ulapalle. Tuulenpuuskat riepottavat vedenpintaa ja kajakki pitää rannassa silmäänsä kiinni aukon suojapeittonsa (vermeen nimi katosi päästä – sokkopeitto!) alla, että tuonne en mene. Minäpä voisin mennäkin, mutta jos kallistuisin kyljelleni ja kellahtaisin Ahdin valtakunnan ikuisjäseneksi, jäisi rakki rannalle vuorokaudeksi ruikuttamaan. Semmoista ei kestä susikaan eikä karhu, jonka tuoreet jäljet bongasin viime viikolla yhden lahdenpohjukan sannasta.

***

Kollega kirjoittaa nyt watsappiin sapekkaita huomioita päivystyksensä keskeltä eräästä sairaalasta. Kuulen rivien välistä minullekin niin tutun ketutuksen, kun työviikko jatkuu lauantaille ja yhdellä lepopäivällä olisi jaksettava seuraavaan työviikkoon odottaen perjantaita ja vapaata viikonloppua. Kuunnellessani mediasta (nykyään käännän jo kanavaa) Tehyn nokkanaisen suunsoittoa, ajattelen: hoitajatko vain kovilla? Semmoinen merkityksetön ammattikunta kuin lääkärit, nekö vetää lonkkaa ja isoa liksaa loikoillakseen sannikolla, kun muut uurastavat? On se niin väärin – ja niin väärä käsitys. (Lisäys: mulla on kymmenittäin hoitajakavereita eri työpisteissä. He eivät puhu lakosta mitään, eivät yhtään mitään. Esimiesvasyuiset saattavat huokailla jonoja, joita on ollut jo ennen lakkoiluja.

Lähetän siunaavat kädet ja jaxuhalin kollegalle tänään, että jaksaa huomiseen ja vielä viisi työpäivää päälle. Meikäläinen hyppäsi tuosta oravanpyörästä, riskilläkin. Päivä kerrallaan mennään vapailla markkinoilla. Mutta ihan hevillä en takaisin julkisen systeemin orjatyöhön enää lähde, sen verran ylenkatseinen oli esimiestahokin siinä hommassa, eikä ammattinaisen arvostus ollut sitä, mitä sen tulisi olla (en ole yksin tämän mielipiteen kanssa). Mutta tämän Lukijani on jo moneen kertaan kuullutkin.

Joten lähetän virkistävää kesätuulta, hyttyssavua ja kuorsaavan koiran tervehdyksiä Lukijalleni täältä jostain! Vietän jonkun päivän täällä kaasuttaakseni taas työhommiin joksikin päiväksi, tällä kertaa noin 450 kilometrin päähän. Junasta ei ole näillä huudeilla nimittäin mitään apua, kun lähimmät kiskot ovat 150 kilometrin päässä ja nekin vievät vain vääriin suuntiin.

Kuulumisiin! Ja juhannusta, jollei aiemmin olla kuulolla! 7 kukkaa ja niin edelleen 🙂 Klara, intiaaninimeltään Kaktusten Äiti

Hyvä Lukijani,

missä lienetkään, niin minä ainakin makaan härskinä sillinä autiotuvan kuistin penkillä laajan, mäkkiä ympäröivän mäntydivisioonan käpytulituksessa. Viime tuntien mittaan on kaakkoistuuli äitynyt kiukkuiseksi ja männyt protestoivat heilumalla holtittomasti ja tulittamalla meikäläistä. Semmoista se on, kun joutuu sijaiskärsijäksi kaikkeen. (Käpyjä tänne vaan, kyllä kestetään kunhan pysytte juurillanne, senkin tolppa-apinat. Hah, heti heitettiin käpykranaatti tännepäin tuostakin hyvästä. Näyttää olevan käpysodan erikoisoperaation sensuuri voimassa, ei saisi vastustaa sanallakaan. Lieneekö tartunta tullut tuosta rajan takaa kävynheit…saateri että ne jaksaa pommittaa, en sano enää tästä aiheesta mitään.)

Totta puhuen aattelin ripustaa noihin mäntyihin riippumaton ja mennä makaamaan, kun yöunta tuli 4,5 h joka on aivan liian vähän. Mutta saapuessani autiomökille oli niin komea lintuin kuoro ja niiiin komea keli, etten millään tohtinut mennä maate. Juukeli vie! Kuikka huuteli ja mankui, että se osaa olla komeaääninen! Vastarannan lahukassa pesii joutsenpari ja huiluttelivat siellä hekin, teeret pulputtivat, laulurastas parodioi. Eikä tässä vielä kaikki (nyt käpydivisioonan operaatioon on valjastunut jo naamarasvapurkkikin)… tai taisi olla, sillä loppu katosi päästä naamarasvan uhkailun vuoksi.

Iltahan mulla meni ajellessa. Aloitin kohteesta A klo 17.15 ja päädyin kohteeseen B eli mökille klo 23.45. Tuo sisälsi pari pysähdystä, mutta oli siinä kilometrejäkin hyvä määrä. Että siinä se ilmasto lämpenee, kun meikämanne nilkka suorana vetää armaan kotomaan kamaralla. Matka-aikaan vaikuttaa osin sekin, että ajelen aika paljon pikkuteillä katselemassa potentiaalisia melontapaikkojan ja ihailemassa maisemia. Eilen tuli piipahdettua yhdellä muistomerkilläkin. Sotahommia 😦 Voi, että on moni äiti synnyttänyt lapsensa menehtyväksi sodan suureen kitaan. Mitä tämä kaikki on, että ihmisiä pitää vuosisadasta toiseen lajitovereiden tappaa?

Äsh. Mun on viisain pysytellä tässä käpykaartissa (heti lensi ohjus tähän suuntaan!) ja taistella mäntydivisioonaa vastaan mielikuvia myöten. Muutoin tulee liian raskaaksi ajatus ja elämä. Kas, nyt saivat tuulen avittamana vahvistusta makuualustastani, jonka kanssa jouduin lähitaisteluun, kun ei meinaa pysyä painiotteessani. Oletkos siinä!

Näiden 4,5 h-unien masinoimien (kas, yrittivät lähestyä kaksoisvarmistavalla tuplaohjuksella!) mielikuvitteellisten horinoiden keskeltä lienee kaiken viisain siirtyä sisätiloihin, josko luvattu saderintama sittenkin lepattaisi tästä yli, vaikka toiveita oli, että liukuisi kauempaa. Pitää käydä vielä puskapissalla, ennen kuin rankkasade ehkä yllättää. Puskapissailun taustoituksena se, että kämpän huusimaisteri esitti neuvotteluja siitä, että prosessin lopputuotteen työstöosuus olisi asiakasrajapinnassa helpompaa, jos linjastolla mullantuotto perustuisi pelkästään kuorikkeeseen ryyditettynä jollain tuhdimmalla, mutta toki multautuvalla ainesosalla, jos sitä nyt on ihan pakko sotkea pelkkään kuorikkeeseen 😀 (Ilmoitin ryhtyväni kaivamaan omia kuoppia pitkin pihaa.:D Ja kerroin osaavani kyllä huusin tyhjentää, ei temppu eikä mikään.

No nyt menee liian pitkälle, käpykranaatti viisti kallon vasemmalta. Tukkakin kohta lähtee päästä ja katto pään päältä, joten son moro ja seuraavaan kertaan!Klara

Hyvä Lukijani,

taas on joku päivä mennyt, etten ole ehtinyt kurkistaa tästä ikkunasta kirjoituspöytäsi, keittiönpöytäsi tai kahvipöytäsi ääreen. Vai onko pitti-ikkunanasi kenties tabletti? Ehkä makaat sohvalla, yöpetillä, istut wc-pytyllä, junassa, asemalla, kahvilassa, mökkilaiturilla tai pihakiikussa kanssani seurustelemassa? Yhtä kaikki, jokainen blogissa viettämäni hetki on minulle arvokas, olitpa missä vain. Toivon, etten hukkaa sinunkaan aikaasi jaarituksillani.

***

Istun nyt kotitalon terassilla, Rakki rauhoittui lopulta jalkoihini makaamaan ja kirjosieppo lurittelee lähituntumassa. Taivas on pilvessä ja vielä on kalsea henkäys eilisen muistona. Toivottavasti jo lämpenisi. Huomenna kaasutan työmatkalle siitä huolimatta, että auto ilmoitti tarvitsevansa lähiaikoina öljynvaihdon. Voi ei, sekin tähän saumaan, sillä…

***

… vasemmalta puoleltani näen keittiön kaaokseen: pahvilaatikoita, muovilaatikoita, makaronipusseja, säilykepurkkeja, munankeitin, maustekaapin sisältö… ainakin nämä näkyvillä. Mistä kyse? Muutammeko taas? Ei onneksi. Nyt on kyse remontista, joka alkaa näillä näppäimillä. Joudutaan (päästään?) remontin alta noin kuukaudeksi evakkoon. Kirjaan lopputuloksen tähän:

• yksi laukku vietävä työpaikkakunnille mukana eli vaihtovaatteet, pesuvehkeet, kunkin firman etätyökone + puhelin + laturit. Yksi yksiö yhdessä kaupungissa on vuokralla, joten pitää muistaa avaimet 🙂 + useamman työpaikan avaimet ja kulkulätkät ynnä ammattikortti. Se on onneksi aina lompakossa, jota en enää vaihtele kuten joskus sillä lopputuloksella, että kortti jäi väärään lompakkoon. Siitä kärsii sitten koko ruumis, varsinkaan kun salasanat eivät enää ole muistissa, eikä niitä ole uskaltanut lapulle laittaa.
• yksi laukku autiomökille, jotta on kesäisiä vaihtovaatteita (hah! tuleeko kesä?). Talven jäljiltä siellä ei ole ruokaa. En viimeksi jättänyt mitään säilöön sinne. Pesuvehkeet siellä on.
• yksi laukku retkeilykamppeille. Ne kulkevat mukanani (ruokatermos, vesileili eli -rakko, muki, lusikka, puukko)
• yksi laukku gps:lle ja kameravehkeille. Teen huvikseni usein pieniä videoita retkeilystä. Kaverit niistä kiittelee ja kannustaa, ne siis, jotka ei kadehdi tämmöistä toimintaa ja toisten iloa siitä. Totta: olen kriittinen, mutta suorasanainen tässäkin. Näinhän se on, asiassa kuin asiassa, jos jotakuta alkaa toisen toimen hiertää. – Bai tö wei, retkivideoita on kasapäin juutuupissa, joten jos aikoisi isompia YT-julkisuuksia saada (hui olkoon!), niin joku oma idea ja markkinarako pitäisi olla. Onko Lukijalla ehdottaa? Ali Leiniön tyyppinen verkkainen jutustelu on mieluisaa, mutten halua lahjoittaa pärstääni mediapersoonagalleriaan ja maailman katseltavaksi.
• pyörät myös mukaan: ikivanha mummonpyörä ja oma maasturi. Talonmiehen autoon ei voi pyöränkuljetinta laittaa. Rakki ei suostu hyppäämään sen yli takakonttiin, eikä pois ja homma menee vaikeaksi. Lisäksi oltava lukkoja, kypärää, pumppua, pyöriälyhousua pehmusteella, juomapulloa…
• RUOKAA joka kohteeseen
• Lisäksi olen miettinyt: teenkö kuukauden aikana itselleni lopulta ne villasukat, joita tarvitsen? Teenkö pitempiä melontaretkiä, jonne oltava enemmän varusteita? Luenko kirjoja? Pitääkö ammattikirjallisuutta kuljettaa? Minkä tietokoneen + vermeet otan? Huh huijaa, kiitos kun sain luetella tähän.

Lisäksi on mietittävä, mitä jättää kotona semmoiseen paikkaan, jonne pääsee kuukauden aikana. Osa tavarastahan jää remontin takia loukkuun, joten … no jaa.

Lopputulos: elämässä täytyy tyytyä epävarmuustekijöihin. (Niihinhän toki on etenkin viime kuukausina totuttu.)

***

Siitä tulikin mieleeni, että oikeastaan on aika huojentunutkin mieli siitä, että nyt voi sanoa, mitä ajattelee itänaapurista. Tällä hetkellä ajatteluni on kaksinaista. Toisaalta on semmoinen ”siitäs saitte”-meininki, sillä nythän naapuri ajautuu vuosikausiksi, ettei kymmeniksikin, semmoiseen kurakkoon, että eipä naurattaisi heidän housuissaan. Toisaalta tunnen sympatiaa ja harmitusta tavallisen kansan puolesta. Ovatko syyttömiä? Kyllä ja ei. Päästivät maansa vallan ajautumaan tälläisiin käsiin, ei siis pelkästään Putlerin vaan koko valtaapitävän koneiston käsiin. Mitä siitä opimme: poliittinen laiskuus voi kalahtaa omaan nilkaan. Toki ymmärrän, että yhden pienen kansalaisen ja kahdenkaan on vaikea asettua tutkainta vastaan. Olen kuullut itsensä venäläisen kertovan – oikeastaan kahdenkin, ensimmäinen kertoja jo 90-luvulla – mihin vaikeuksiin joutuu, jos rupeaa liikaa kyselemään.

Lopputulos: jos maassa ei ole demokratiaa, ei sitä yhdessä eikä kahdessakaan sukupolvessa nykäistä esiin.

Tähän aihepiiriin liittyen sanon, että olkaamme rauhallisin mielin. Meillä on hyvä kotimaa ja erittäin hyvin hereillä oleva poliittinen koneisto ja valtion johto.

***

Kas, Talonmies tuli kaksi pizzalaatikkoa mukanaan. Joten: ei kun syööööömään (sanoi entinen työtoverini)!

Lukijani, ole iloisella mielellä ainakin tänään – murehtia ehtii huomennakin.

Kuulumisiin, Klara

Hyvä Lukijani,

ei tullut karhua vastaan, mutta aika mökillä juoksee. Päivät kuljeskelen metsissä. Mökille palatessa kiiruhdan sankoineni rannan ja saunan väliä, sitten sama kaivolle ja takaisin, jonka jälkeen tulet saunan piisiin ja kaminaan, kiiruhtaminen puuvarastolle. Äkkiä saunaan, sitten padat porisemaan, sitten tiskaaminen, joka on sekin moninainen operaatio näissä oloissa. Toisaalta olen satsannut kertakäyttövermeisiin ja mullahan on tietysti tarkkaan pohdittu, niukka ja kevyt retkeilykeittiövälineistökin. Siis titaanikattila, lusikka ja kuppi, minikokoinen kaasukeitin.

***

Tänään palaan kotitorppaan Talonmiehen ja Rakin luo. Talonmies kaupunkilaispoikana ei ole mökki-ihmisiä, joten ero ihmisten välillä suotanee: one size does not fit all. Ihan noviisi ei mettäilyissä hänkään ole, mutta mettäilyajoistaan on jo aikaa. Rakin kanssa on niin, että vaikka se pysyy kohtuullisen hyvin pihapiirissä, en ole satavarma sen suhteen, jos tulee jotakin mielenkiintoisempaa. Lisäksi alueella on susia ja koiria mennyt omistajan nokan altakin hukan suuhun. Aina on sydän vähän syrjällään sen kanssa, eikä koiria irti saa pitääkään, jolleivät ole ”välittömästi kytkettävissä”. Siihen ei Rakki-veijarin kanssa voi luottaa.

Minun puolestani susi saa rauhassa asua susien alueella, kunhan ei silmille hypi, eikä tunge pihapiireihin. Jossain päin Suomea ovat tulleet röyhkeiksikin ja onpa tuttuja, joilla on tullut susivahinkoja lähellä taajamia – kaksikin. Mutten ole susivihaaja, eikä kysymykseen ylipäätään pidä mennä tunne edellä, vaan järki. Sama koskee esim. karhunkatselupaikkoja ja haaskalta kuvaamista, jollainen paikka mökkiseudullakin on. Pitäisi antaa villieläinten elää ravinnonhankinnassaankin villieläimen elämää kuten sille kuuluu. Se on villin luontoeläimen elämänmenon kunnioittamista, johon ei mielestäni kuulu sille vieraat menetelmät kuten ruoalla houkuttelu ja johtaa sille epätyypilliseen kuvioon monella tapaa. Aikuiset uroskarhut eivät luonnossa kokoonnu samalle haaskalle, eikä naaraskarhu pentujen kanssa aterioi ukkoköörissä. Ja tuommoiset vanhat ihmisukot, jotka höpäjää karhujen kanssa kuonot vastakkain on minusta kyllä ihan heissulivei, kaikkien kannalta. Ei karhut(kaan) ole häkkieläimiksi syntyneet, eikä ihmisen kanssa pelailuun.

***

Tämä oli epävirallispoliittinen näkemykseni sarjassa ”Eläinväärinkäsityksiä ja hömppäilyjä”. Väärinkäsittäjä en luonnollisestikaan ole itse kannanotossani kuten ei kukaan kannanottaja koe olevansa 🙂

***

Mennäkseni luontoelämyksiini, niin vietin kaksi intensiivistä päivää metsässä, siis aamusta iltaan. Keräsin pussillisen korvasieniä siinä sivussa (keitetty eli ryöpätty virallisen ohjeen mukaisesti) jälkeläiselle, joka ei työnsä vuoksi metsiin nyt ehdi. Käy kyllä täällä mökillä ja on nähdäkseni ainut, joka on siihen motivoitunut talvisaikaankin. Näytti tehneen emolleen hienot saunapuut ja kaminanlämmityspuut pienine tikkupuineen. On sienensä ansainnut. Perheestämme ainut, joka on innostunut metsissä liikkumiseen ja metsästää.

Mitä näin, mitä kuulin? Näin majavan, jonka näin viime vuonnakin samalla alueella. Liekö sama talttahammas? Olen meloessa raivaillut patokeppejä tuosta kohtaa kulkutieltäni joka vuosi. Tämä aluehan on mun vuosien takainen melontaretkeilyalue jo ennen mökinosotoa. Nyt oli saanut vähän isompaakin tulvaa aikaiseksi 🙂 joskin tulvaa on nyt ilman majaviakin. Kuulin järripeipon, peipon, kirjosiepon, korpin, lokkeja, tiiroja… ainakin nämä. Joku kulki samoja reittejä, koskapa mennessä polulla havaitsemani iso korvasieni, jonka aioin palatessa poimia kyytiin, oli poljettu littanaksi. Varmaa on, ettei siellä minun lisäkseni kulkenut kukaan ihminen. Jos olisi kulkenut polulla, olisi joko ohittanut minut tai tullut vastaan. Harva tuossa maastossa roikottelee polun ulkopuolella, sen tiedän.

***

Istun kuistilla ja käypä Hyvä Lukijani tähän niin kylmä viima itärajan takaa (ei haise savu eikä ruuti), että taidan ryhtyä kokoamaan kamppeitani ja ajella lähimmälle tankille, joka on n. 50 km päässä. Siitä sitten puottelen kotiin.

Kuulumisiin! Klara

Hyvä Lukijani,

tulin autiotuvallemme, siis mökille, jonka ostimme muutama vuosi sitten pilkkahintaan. Eipä ostaessa arvattu, että maailman kiinnostus on viime viikkoina suuntautunut tälle alueelle. Tämä on niin takkusten takana ainakin tästä kohtaa, ettei mökki ollut käynyt kaupaksi, kun lähikyläm ihmisetkin olivat tätä paikkaa vieroksuneet sanomalla sen olevan ”liian kaukana”. Kaikki on suhteellista.

###

Vieressä kamina humisee omia huminoitaan ja pelti naksuu. Tuo häkävaroitin viereisellä hyllyllä mua pelottaa enemmän kuin häkä. Yhtenä yönä se alkoi rääkyä niin, että unenpöppörössä säntäilin pirtissä sinne tänne tajuamatta missä ollaan, mikä maa. Mutta olen nähnyt vaaleanpunaisen naisen, joka oli kuollut häkämyrkytykseen. Ei kun kaksikin. Toinen oli saanut tarpeekseen elämästä ja lopetellut polkunsa tässä elämässä häkähommien avulla. Surullista.

###

Minätyttö se en turhia murehdi, mitä nyt vähän sukulaisten sairastamisia, maailmanpoliittista tilannetta, Turkin känäilyä, ensi viikon töitä, illalla transsissa mässytettyjä juustonaksuja, hiirigiljotiinista tursottavaa myyränraatoa, huomisaamun heräämistä (voi kunpa se olisi varhain), yöksi ennustettua pakkasta (jäätyykö naamanpesuvesi), heräänkö yölllä paleluun ja pitää jaksaa nousta laittamaan kaminaan puuta, pääsenkö aamusella ajoissa liikkeelle vai jäänkö nysväämään voileipiä ja pyörimään edes takaisin etsiskelemässä tavaroita. Ja riittääkö autossa löpö, kun lähimmälle tankille on puolensataa kilometriä ja ja ja…. Lisäksi murehdin sitä, että läheisellä alueella olevassa tönössä näytti olevan elämää. Se on joku perintötönö, jossa nyt on joku työmies. Että mitä tuokin tarkoittaa, meneekö rauha? Pitääkö taas ryhtyä hakemaan etäisempää torppaa? Tätä etäisempää kohtaa ei kyllä kartalta löydy.

Lisäksi nyt on akuutti murhe, kun olen takertunut kolmen vuodenajan makuupussiini, enkä löydö vetoketjun päätä ja olen tukehtumaisillani kaminan porottaessa vieressäni. Joskin tiedän herääväni noin 3 tunnin päästä hampaiden kalinaan.

###

Siinäpä oli kuumimmat kirjaukset akuuteista huolista. Ja jos oikein mietin, niin ehkä kumminkin on kiva, kun lähistöllä on ainakin yksi muu ihminen. Oikeastaan oikein odotan, että hän vetäisee moottorisahan käyntiin siinä puolkuuden aikaan. Silloin nimittäin toivoisin jaksavani ousta ja painella polulle. Huomenna on näetsen retkeilypäivä. Jota olen odottanut kuukausi kaupalla.

Kirjaan siitä jonkun raportin huomenna, jos rääpyä riittää. Ja jollei karhu ole popsinut suuhunsa. Klara

Hyvä Lukijani,

nauttikaamme keväästä, joka on täällä tänään ja nyt!

Nuorempana, innokkaana sienenpoimijana vannoin joka solullani syksyn nimiin. Vanhemmiten on puntari kallistunut kevään puolelle ja syksy alkanut tuntua yhä raskaammalta kestää.

Viime syksynä tuli ensikertaa mieleen se kammottava vaihtoehto, että kyyristelisimme Talonmiehen kanssa syksyn Välimerenmaan apartamentoksessa yhdessä naapuruston suonikohjuvaivaisten eläkemuorien ja vaarien kanssa. Piipahdettaisi Svenska Kanelbullar-kahvilaan päiväkaffelle ja illaksi SuomiPoika-pubiin vetämään Karjala-olutta. Sitten iskisi aivoinfarkti, espanjanpoika roudaisi lanssilla paikalliseen lasarettiin, jossa kysyttäisi ensimmäiseksi vakuutuksista. Sen jälkeen pyöritettäisi kaikissa tutkimuslaitteissa, pumpattaisi suoniin kalliit lääkeaineet, laitettaisi osastolle vip-huoneeseen (sis. iltakonjakit, pöytäliinat ja oma palvelija) ja samalla reissulla leikattaisi liikavarpaat, jonka jälkeen menisi lasku vakuutusyhtiöön. Ja huom: ohjelmaan kuuluisi kolmetoista kontrollikäyntiä post festum ynnä kortisoni-injetiot kaikkiin niveliin ja kipulääkepiikki molempiin pakaroihin. Ehkä potilaalla havaitaan myös migreeniä? Että kyl-lä siellä sentään terveydenhuolto toimisi toisin kuin kotimaassa…;) (pirullinen hymy)… vai olisiko sittenkin takana jotakin muuta. Vaikkapa -surprisa!- raha!

Puhun kokemuksesta: espanjalainen lääkäriasema nyrpisteli ehdotukselleni kollegan määräämän kipupiikin pistämisestä siipalleni. Nope: pitää tulla vastaanotolle pistättämään. En heti keksinyt miksi a) kipulääke pitäisi antaa injektiona b) miksei voisi itse pistää. Kunnes alkoi raksuttaa… No, lienen tämän tarinan kertonutkin. Lopputulos: emme palanneet sinne. Pistin pari injektiota, jonka jälkeen noidannuolen hoitoa jatkettiin kotimaan malliin eli tablettimuotoisella kipulääkkeellä ja liikkumalla. Miksi espanjalaiskollega suosi pistoshoitoa? No, injektiosta voi tehdä toimenpidelaskutuksen, tabletista ei. Oikaisutoimista huolimatta oli vakuutusyhtiöön mennyt mellevä lasku, noin 10 x sen, mitä suomalaislääkäri olisi yksityisvastaanotolta laskuttanut.

Lopputulos: pysytään syksyt kotimaassa 😀

°°°

Kotimaassa pysyminen on nykyään helppoa kuin heinänteko, sillä näyttää, että sellainen meillä on jatkossakin.

Kun valtion palveluksessa oleva jälkeläinen vastasi helmikuussa Nato-tiedusteluuni kannattavansa liittymistä, nousivat hiukseni pystyyn ja silmät levisivät lautasiksi: KÄÄK, ei herraparatkoon uskalleta! Nuoriso-osaston edustaja pysyi kannassaan, vaikka muistelin Karjalan kannakselle jäänyttä isoisää, jäätymistään vanjan tappamana istuma-asentoon, jossa tuotiin kotipaikkakunnalle sankarihautaan oiottavaksi (hyi mua). Muistelin toisen isoisän kranaatinarpia. Ja kuinka pieninä koululaisina kuultiin YYA:sta ja juhlittiin pakkasilmassa vakavina ja pelokkaina Suomen 60-vuotispäivää varpaat kipristellen.

Näillä kauhuskenaarioilla ei ollut mitään tehoa. Jälkeläinen loi flegmaattisen, vähän väsähtäneen katseen, että vae niin. Jotta Natoon vaan! Nieleskelin kauhuissani ja ryhdyin työstämään asiaa.

Työstinkin uutteerasti, saa sanoa että nelisen viikkoa. Työryhmä pääni sisällä selvitti kyberuhkat, kävi läpi suomalaisen sähkötuotannonrannot, öljyva ja hultovarmuusasioita. Perehtyi Turkin sisäpolitiikkaan, piipahtipa Unkarinkin puolella tarkistamassa selustaa. Nämä kaikki radio- ja it-teknologisin menetelmin. Aikaresurssi, ilmastoasiat ja työtehtävät eivät olisi sallineet matkustamista erdogääniä tai paprikamaan pönäkkää äijää tapaamaan. Oli tyydyttävä sähköisiin järjestelmiin ja ula-taajuuksille.

Tässä vaiheessa kerron Lukijalleni, ettei selvitystyöhön kotioloissa saatu juurikaan taustatulitukea. Sen sijaan väsyneitä katseita tuli paljon ja hajamieliseen mutinaan sai tottua. Olinko näkevinäni jälkeläisten pärstöillä huvittunutta virnuiluakin? (Hemmetti, kohta alkaa etäkokous, juuri kun pääsen prosessikaavion keskivaiheille. Aukaisen kokouslinkin toiseen koneeseen.)

Yhtä kaikki, neuvottelut saatiin päätökseen lukuisten autopalaverien jälkeen. Niissä puolustusvoimain upseeristo radio-toimittajan avustuksella läpikävi sotakalustoa ja taktisia menettelyjä. Kaiken selvitystyö seurauksena sitten päädyin yhdentahtiseen ja ripeään päätökseen itseni kanssa: Natoon vaan, tuli mitä tuli.

Nyt jäädään odottelemaan, tuleeko niskaan vesihöyryä, tulisia hiiliä vai sataako pieniä akkoja.

+++

Tässä välissä on kamppailtu toisen tietokoneen kanssa ja vastattu kaksi kertaa Talonmiehen puheluun ynnä soitettu kertaalleen takaisinpäin. Oli tuheroinut kauppalapun jonnekin kaupan käytäville ja kruisaili sokkopaarmana myymälässä muistelemassa, mitä lapussa mahdollisesti luki. Saldon suhteen ei hullumpaakaan: ainakin puolet oli jo kärryssä. 🙂

Hyppään etäkokoukseen.

Kuulumisiin ja voimia ynnä vointeja Lukijalleni! Klara

Hyvä Lukijani,

jos sattuisi, että olet jossain vaiheessa pusertanut sisälmyksistäsi (anteeksi brutaali ilmaisu) uuden / uusia kansalaisia ja saanut sotavammoja alustaasi tahi keulaasi, niin toivotan mitä lämpimintä äitienpäivää tällä juutuupista löytyneellä kauniilla, vanhalla laululla. Tämän version valitsin, koska se on aidoin ihmisäänin tuotettu. https://www.youtube.com/watch?v=MfR7zwCUISo

Laulu on sellainen, etten voi sitä itse kokonaan kuunnella 🙂 Mutta ehkä Lukijani kuuntelee puolestani? Syy: yksi lauluista, jotka pistävät meikäläisen ulvomaan. Lapsena tätä lauloi Äiree ja sittemmin pieni tyttäreni – nyt jo äiti itsekin. Tytär seisoi orvokkiruukku kädessään punaisessa collegemekossa ja lauloi sydäntä särkevästi katse keskittymisestä lasittuneena: ”Olvokkini tummasilmä kultasylän pieni”. Voi, pakahdun! (…vilkaisee vaivihkaa watsappia, onko sinne tullut äitienpäiväonnitteluja…) (Oli: lapsenlapselta GIF-kukkakuva)

###

Lähden tästä kohta maastopyörällä pitkin tienoota kruisaamaan kohti palvelutaloa. Talonmies tulee autolla tuoden mukanaan leivonnaisia ja termarikahvit. Mummo varmaankin hiissaa par´aikaa pitkin käytäviä, josta haravoidaan huoneeseensa kahvittelemaan. Tarina etenee sitten niin, että pahoittelee muistiaan, mutta ihmettelee kuinka meidät kuitenkin muistaa. Sen jälkeen palataan vakioaiheisiin. Mikä koiran nimi on? Onko X lapsemme vai jonkun muun ? Ja sitä rataa.

Semmoista se on, kun ikää karttuu. Pitää ymmärtää ja hyväksyä, onhan muori kuitenkin jo lähemmäs satavuotias. Iloitsen joka kerrasta, kun sanoja vielä löytyy. Joillekin sukulaisille tämä on tuottanut ihmetystä. Olen yrittänyt avata asiaa näin sanoen: tietyt asiat nyt vain liitelevät omalla painollaan, eivätkä ole turboyhteiskunnan hallittavissa, eivät edes jumalasta seuraavan eli lääketieteen. Vanheneminen on yksi niistä asioista, jotka ovat kaikkea tahtoa mahtavampia.

Kun tietyt realiteetit hyväksyy, on todennäköisesti itselläkin helpompaa. Tarkoitan vanhuutta, parantumatonta sairautta, maanjäristystä, vänkääviä luonteita, naapurin kellastunutta kuusiaitaa. Tai elämän tuomia kolhuja, epäonnistumisia, vastoinkäymisia, hylättyjä pääsykoeyrityksiä, menetettyä johtajanpaikkaa, menetettyjä ystävyyssuhteita, menetettyjä ihmisiä. Tähän sopinee myös menetetty maan turvallisuustilanne. Ottaa nyt vaan lusikan kauniiseen käteen ja asiat niin kuin ne ovat. Että tämä on nyt näin ja tälle en mitään voi, joten sopeutan itseni ja elämäni kulkemaan rinnan tämän ikävyyden kanssa niin hyvin kuin kykenen.

Sillä kukaan ei hyödy jatkuvasta marinasta, surkuttelusta, voivottelusta tai haikailemisesta, että olisipa sitä ja olisipa tätä tai olisipa ollut niin tai miksi ei ollut näin. Jumittamisella ei mene kuin kallis elämä pilalle.

###

Hyppään välikevennykseen eli alun retkiruokakuvaan. Ensinnäkin tuo cozy pot eli aromipesä.

Mun aiemmin mainittu lapseni nauroi kohti kurkkuaan esitellessäni sitä. ”Mikä ihme tuo on! Oot itte tehny?!” (räkättää) Hän ei (vielä?) perusta retkeilystä, vaan huitelee pitkin maailmaa kurkkien eri maihin. Minä sen sijaan en sitä enää jaksa. Enkä haluakaan: kaikki oleellinen on nähty. Loput voi katsoa juutuubista. Antaa jonkun muun reuhtoa menemään, istua persukset puuduksissa ilmojen halki tukemassa ilmaston lämpenemistä ja saada kaupan päälle kinttuunsa laskimotulpan.

Laskeutukaamme maan kamaralle ja aromipesään. Se on tehty foliopeitteestä ja jeesusteipistä ruokatermoksen malliseksi. Sapuskan saa pysymään lämpimänä pitkään. Kuvan soppa olikin sitten oma lukunsa. Resepti:

Sietämättömän näköinen soppa

• 2 pussia Blå Bandin ”10 kasvista”-lämminkuppia
• 1 kpl Pirkan ”Inkivääri-jokumuu-tonnikala”-purkki

Em. tarvikkeet sotketaan keskenään. Ja kun kannen avaa käytyään ensin nuotiopaikan huusissa, niin joutuu siinä määrin voimakkaiden assosiaatioiden eli mielleyhtymien valtaan, jotta soppa menee alas vain silmät kiinni, vaikkei itse olisikaan ripulilla. Bon appetit! 😀

Lisävinkki: tuohon kannattaisi ottaa toinen Lämmin kuppi-pussi vaikka tomaatti-vuohenjuustosettiä tai värjätä keitto tomaattipyreellä niin, että ripulimainen out-fit muuntuisi. Korostan: keitto oli hyvää ja inkivääri-mikäliekään-tonnikala on ihan herkkua kyllä.

###

Nyt eletään voitonpäivän aattoa…tarkoituksella pienellä, koska en perusta naapurin horinasta ja horrorista p*skaakaan ja haistatan sille. Mutta katsotaanpa mitä skeidaa huomenna Puttesetä keksii sepittää. Ehkä jo mainitsinkin, että alkujärkytyksen ja pelon jälkeen olen sopeuttanut itseni tilanteeseen (viittaan yllä esitettyyn tulokulmaan).

Olen suunnannut energian perehtymällä aiheeseen ja ottamaan coolisti. Perehtyäkseni kuuntelen kaikki aiheeseen liittyvät radio-ohjelmat, joista laitoinkin jo aiemmin listaa. Lisäksi tietysti Martti J. Karin luennot on tullut kuunnelluksi. Löytyvät YouTubesta. Tässä yksi ja lisää löytyy, jos maistuu Lukijalle. https://www.youtube.com/watch?v=uEmPgyA0QWU

Äitienpäivän kunniaksi tuon vielä esiin ystävältäni juuri saadun kirjavinkin. Se on Hanna Päivärinta: Pidä minua vielä. Ystävä pyytää näistä arvioitani, suurella kunnioituksella otan tehtävän vastaan. Vaihdetaan sitten näkemyksiä.

Oikein hyvää sunnuntaita äideille ja isille! Klara

Hyvä Lukijani,

täällä uskollinen kirjeystäväsi. Istun takapihalla Ikean teräksisen terassipöydän äärellä kantasuomalaisessa terassiasussa. Jalassa untuvahousut, villahousut ja damaskit tungettuna Kuoma-saappaisiin. Päällä pitkähihainen retkeilypaita, sen päällä paksu hupullinen ja pitkähelmainen villapaita, sitten villainen kypärämyssy, jonka päälle on vedetty em. villapaidan huppu. Joutsenen untuvainen taukotakki (pitkä) kuorruttaa yläosaa ja käsissä on villaiset kynsikkäät kruunaamassa kepeän asukokonaisuuden.

Rakin telkesin lasiterassin ovien toiselle puolelle, sillä avoterassita luiruilee pikkuhiljaa teilleen, kun silmä välttää. Makaa nyt auringonpläsissä sisäterassin lattialla maristuaan aikansa lasioven toisella puolella epäreilua kohtaloaan. Eipä näytä hullummalta olotilansa nyt sielläkään: koisii kintut oikosenaan täydessä narkoosissa. Se on hauska kaveri, osaa puhua ja sen semmoista.

###

Valmistin edellisessä viestissä mainitsemani kakkiatooran (broileri cacciatore tms.) ja siitä tuli herkullista. Liitän kuvan, josta Lukijani näkee, ettei lopputulos visuaalisesti kovastikaan poikkea Femina-lehden kuvasta. Tämä menee ehdottomasti jatkoon.

Ruoan yhteydessä sallittanee sana painonhallintasektorilta. Painonlasku on pysähtynyt saavutettuihin lukemiin. Otan aikalisän ja katson mihin suuntaan menee, jos en laske kaloreita enää gramman tarkkuudella. Tarkoitus ei ole laihtua enempää, noin -13 kg riittää. Jos jonkun kilon pari vielä kapenee, niin ok, muttei enää ole tavoitteena. Olen jo normaalipainon alueella. Tässä kohtaa se kellosepänhomma sitten alkaa, ettei vaaka kellahda kumpaankaan suuntaan. – Mikäli Lukijani on ”laihutuskuurilla”, niin tsemppaan! Omalla kohdallani ruokapäiväkirjan pito on ollut ainut tepsivä konsti, mikäli oikeasti olen halunnut laihtua. Sittenhän on ollut paljon sitä tuloksetonta turhaa puhetta. Että nyt mä kyllä ja huomisesta sitten ja tälle on nyt tehtävä jotain ja nyt tartun itseäni niskasta ja ja ja… Erään sukulaisen puheista saisi ylöskirjattua koko joukon tekopäättäväisen pontevia, toteutumatta jääviä julistuksia. Huom. itseinhoon en kannusta ketään, antaa kaikkien ylikilojen kukkia kukkia vaan. Ja lisään: jokainen tyylillään. Tässähän nämä mun inholuokka nro 1:n sanaparret onkin, kuten Lukija tietääkin.

###

Vietän muutaman itse suunnittelemani vapaapäivän ja hieman harmittelen iltapäivälle tekemääni sopimusta vanhan toverin tapaamisesta. Miksi? Siksi, että tänään olisi mainio metsäilypäivä. Mutta jos aamusella olisin heittänyt repun auton takakonttiin ja kaasuttanut metsämaastoon, olisin iltapäivässä nollat taulussa valmiina kellahtamaan sohvalle. Joten odottelen Lukijani loistavassa seurassa, että kello tulee reikeliin ja siirryn tapaamispisteeseen. Tämä toveri on pitkään yksin asunut ihminen, jolla on aina ollut tarkat, omalähtöiset aikataulunsa. Suon sen. Seuraamus: mikäli mielii hänet tavata on oman aikataulun joustettava. Ja kun oma aikataulu sisältää runsaasti poissaoloa kotikulmilta, niin kotiaika on kortilla, kun muitakin jakajia on.

Tästä tuli mieleeni tapahtuma kuluneelta viikolta. – Työpäivä. Oma, töissä äänettömällä oleva puhelimeni alkoi työpöydällä välkkyä. Ruudussa luki soittajan nimi: vanha luokkatoveri. On jo eläkkeellä, hyvin kiireinen (ollut kyllä aina) ja aikataulutettu, eikä koskaan soita minulle päiväsaikaan. Vaikka pöytä oli täynnä keskeneräistä työtä ja vastaanotolta juuri poistuneen potilaan tekstin sanelu kesken, päätin vastata. Aprikoiden asian olevan poikkeuksellisen tärkeä.

Hän oli kohtelias kuten aina. Kysyi miten menee ja mikä on tilanne. Kerroin, että töissä tässä… josta tiesi mennä suoraan asiaan. Asia: on harrastuksensa vuoksi tulossa 3 kk kuluttua kotipaikkakunnalleni ja ”Olen sopinut puhelinyhteyden harrastuskaverini kanssa tapahtuvaksi kello 13.15, jonka vuoksi soitan nyt sinulle (klo 13).” Kertoi olevansa tilaamassa matkalippuja ja lisäsi kommentin, joka sai keskellä kiireistä työpäivää hieman lämpenemään. Sanoi näin:

”Ajattelin, että tullessani sinne voisin tavata sinut, jos minulle jää luppoaikaa.”

Pidin taidepaussin miettiäkseni vastaustani. Vastasin, että niin… riippuen siitä onko minulla silloin luppoaikaa.

Miksi niin sanoin? Siksi, että olen tullut allergiseksi sille, että ympärilläni on ihmisiä, jotka katsovat asioita omasta näkökulmastaan kykenemättä huomioimaan aikataulutuksissaan ja menoissaan sitä, että maailma ei pyöri heidän aikataulullaan. Että meillä kullakin on omat menomme, kiireemme ja velvoitteemme, jotka ohjelmoivat itse kunkin almanakkaa. Tässä tapauksessa agenda oli kerralla selvä. Niinä päivinä kun on täällä, olen minä muualla. Ehkä voisimme joskus tavata vaikka matkustuspaikkakunnillani. Jos siis mulla sattuisi olemaan luppoaikaa. 😉

###

Harakka raakkuu tuossa, että mene nyt sisään ja laittele lounasta ennen lenkille lähtöä. Kuovi kuikaisee kauempana olevansa samaa mieltä. Lie viisain kuunnella siivekkäiden neuvoja ja toivottaa Lukijalle mitä riemuisinta vappua ja vaaleanpunaista shampanjaa tai vaihtoehtoisesti kevään ensimmäisistä raparpereista raparperijuomaa!

Kuulumisiin, Klara

Hyvä Lukija,

ehkä hämmästyt näin nopeaa uutta päivitystä, mutta lomanen menossa ja kirjoitteluaikaa. Tämän päivän käyttän fyysiseen lepoon, kun on tullut heiluttua joka päivä jossain. Pakkoliikuntaako? Ei, vaan nautin ulkoilusta ja pitkistä lenkeistä eri muodoissaan. Samalla kuuntelen radiosta mieliohjelmat, joita oikein säästelen lenkkejä varten. Tässä nämä:

• kaikki, missä on Ruben Stiller :). Suurinta herkkua on Rubenin oma radio-ohjelma, nimeltään yksinkertaisesti Ruben Stiller. Arvosana 10-
• Uutispodcast: erittäin hyvä, n. 20 min. kestää, tasokkaita asiantuntijoita Nato- ja Ukraina-asiassa. Arvosana: 9+
• Pyöreä Pöytä: vuosikausien vakioseurattava. Taso on mielestäni vähän lurpahtanut. Kaipailen elämänviisasta Sirkka Hämäläistä, joka vastikään jättäytyi ohjelmasta. Puuttuu naispuolelta kokemuksen ja realismin ääni. Valitettavasti uusin tulokas, kypsempien kymmenysten edustaja pastori Hilkka Olkinuora ei yllä siihen. Järjen, realismin ja logiikan ääntä on kyllä ohjelman miehillä – pärjäiskös sillä. Arvosana tällä hetkellä 7.
• Politiikkaradio: hyvä, joskin osa sisällöstä menee ulos kiinnostusalueista, jolloin skippailen jaksot. Arvosana: 8 1/2.
• Tiedeykkönen: osa aiheista kiinnostaa. Jaksot hyvin toimitettuja. Arvosana: 8 1/2.
• Muistojen Bulevardi-musiikkiohjelma. Erinomainen hyvä musiikkiohjelmien edustaja. Arvosana: 9.

Jos on innostusta asiaohjelmiin, niin tässä suositukset. Ymmärrän hyvin ihmisiä, jotka haluavat keveämpiä aiheita, enkä aseta näitä mitenkään vastakkain tai paremmuusjärjestykseen.

Äänikirjoja kuuntelen lenkeillä ja reissatessa myös. Nappiosumaa ei ole viime aikoina ollut ja jäi mm. ”Öyhökratia – ketä kuunnellaan, kun kaikki puhuvat”. Tylsä. Merete Mazzarellan Violetti hetkikin oli pettymys: risaisesti etenevä. Enkä jaksa Mereten pitkiä lainauksia toisten kirjoista. Mutta paikotellen toki pilkisti vielä tasokasta Mazzarellaakin tässä.

###

Mitä ajattelen Natosta ja tilanteesta? Seuraan aihetta edelleen tarkkaan, joskin 24.2. iskenyt hitonmoinen ryssäpelko on väistynyt. Tilalle on tullut ”tuli mitä tuli”-fiilinki. Alkushokin ja järkytyksen jälkeen siirryin Nato-kannattajaksi. Nopea Nato-kasvuni on siinä vaiheessa, että olen nyt kypsä kuulemaan myös Nato-vastaisia näkemyksiä. Tänään Ruben Stillerin ohjelmassa kansanedustaja Anna Kontula (vas) perusteli Nato-vastustustaan asiallisesti. Annan näkemyksiä olen aina pitänyt vähän kukkapurkissa kasvaneen idealistin näkemyksinä, mutta nyt oli kypsempää ajatusta näissä. Näkemyksensä Venäjästä oli mielestäni realistinen ja vastaa omaani. Hän sanoin jotenkin siihen tapaan, että ellei ole Venäjän toimintamalleja älynnyt edes aiempien vuoskymmenten tapahtumista, niin on kai asunut lähinnä perunakellarissa. Se oli hyvin sanottu (voissa paistaminen tulee mieleen tässä).

Mutta en Annan tavoin pelkäisi Nato-kansalaisena terrori-iskun kohteeksi joutuminen. Sen sijaan ilman Natoa kyllä pelottaa Venäjän iskun kohteeksi joutuminen. Eikä mua kyllä häiritsisi se, että jossain ei-Nato-maassa laukkuni pengottaisi tavallista tarkemmin mennessäni maan parlamenttiin, kun parlamenttivierailut ei taida olla tavan kansan nähtävyyslistojen kärjessä, eikä niihin niin vain pääsisikään. (Suomen eduskunnassa kävin 70-luvulla. Se riittää.)

###

Olin tänään antirasistinen ja vein pirssini arabitaustaiseen firmaan siivottavaksi, kun peukutan vahvasti heidän työllistymiselleen. Käsittäkseni firma on heidän omansa ja hyvää työtä tekivät. Kielitaitokin riitti oleelliseen.

Mutta tuli yllätyksenä, että auto oli vankasti parfymoitu. 🙂 Piti tuulettaa ajellessa. Pihaan tullessa autonoven aukaisu sai pihalla päivystäneen Talonmiehen toteamaan tunnelma olevan kuin Marokon taksissa. No, jospa se siitä hälvenee. (Jos olisin fiksu, kävisin vinkkaamassa pojille, että kansalta kannattaa kysyä haluaako hajusteita. Mutta sen verran olen arabin ylpeydestä oppinut vuoskymmenten aikana, ettei ehkä hyvä heilu ämmän mennä neuvomaan. En ota riskiä.) Peukut pystyyn, että verotukset ja palkanmaksut selvittävät sääntöjen mukaan. Ammatinharjoittajana tiedän, ettei se ole niinkään yksinkertaista. Omassa ammatissa on vielä Aluevalvontavirastolle tehtävät raportit joka toimipisteestä, oli toimintaa tai ei. Byrokratian riemuvoittohan tämä maa on, monella sektorilla.

###

Lopuksi lupaamani resepti, jota aion kokeilla huomenna. Lähde: Femina-lehti nro 13/2021. Smaklig måltid!

Kyckling cacciatore (broileria siis)

2 suippopaprikaa, 2 sipulia, 2 valkosipulinkynttä, 100 g sieniä (siitake esim.), 4 broilerfileetä, 50 g mustia oliiveja, 2 purkkia muskattua tomaattia, suolaa, pippuria (laittaisin mustapippuria)

Ohje: Uuniin 175 ast. Paprikoiden paloittelu, sipuli + valkosipuli pieniksi, sienten paloittelu. Broilerit voideltuun uunivuokaan*, mausta. Heittele paprikat, sipulit ja sienet pataan. Uuniin 20 minuutiksi. Tuon jälkeen oliivit ja tomaattimurska pyttyyn myös ja takaisin uuniin 20 minuutiksi. Persiljaa voi silputa päälle. *ajattelin kyllä käyttää broilerin ensin lyhyesti pannulla. Kypsää sen tulee joka tapauksessa olla, kuten tiedämme (salmonellariski, jos on raakaa).

Alla Feminasta otettu kuva yo. ruokalajista.

Voimia, jaksamista ja rohkeutta luottaa tulevaan ja iloita keväästä!

Kuulumisiin, Klara