Hyvä Lukijani,

ehkä olet kärsivällisesti odotellut mitä tasokkaimpia ja maailmanhistorian kannalta merkittäviä päivityksiäni? Hyvä, sillä sain syyn istua tämän päivän aloillani. Tai ainakin jonkun aikaa. Ulkona on komea keli, joka jo houkutteli croksit jalassa pihaa lakaisemaan. Pelkäänpä pahoin, että näen itseni kiitämässä polkupyörällä rapaista peltotien reunaa ennen kuin iltauutisten lukija kuvaruudusta kurkistaa.

###

Kuten tarkkasilmäinen Lukijani havaitsee, jäi mökkireissu tekemättä kelirikon pelossa. Alkoi hirvittää missä asennossa auto on, kun sen luo muutaman päivän kuluttua palaa. Se olisi pitänyt jättää vaatimattoman hiekkatien raviin. Varsinaiselle mökkitielle ei ole menemistä ennen kuin maa vähän kuivahtaa. Kun aloin epäröidä, soittelin paikalliselle taholle. ”No tuota, kyyy-yyyy-llä se… jos vähän kuivahtaa…mutta saattaahan se kyyyy-llä… kyl-lä kyllä.” Ne ihmiset on omanlaisiaan hobitteja sielläpäin 🙂 ja sanon rakkaudella. Niin kilttejä ja hyvää tarkoittavia ihmisiä ei hevillä löydä.

###

Btw: pahoittelen blogiteksteissäni olevia, toistuvia kirjoitusvirheitä. Korjailen niitä aina jälkikäteen. Etenkin tällä hetkellä näpeissäni olevalla masiinalla virheitä tulee usein, kun näppäimistö ei istu nakkisormilleni.

###

Mökkireissua olen korvannut ajelemalla kotoa kauemmaksi retkeilemään. Eilen oli kohteena suuri suo, jonne lähdin -fanfaarit itselleni!- erittäin varhaisen kukon laulaessa. Tavoite oli päästä liikkeelle, kun kantavuutta suolla vielä on.

Läksin suon laidasta lompsimaan ennen seitsemää. Mieletön siivekkäiden orkesteri sai rompostelemaan euforian vallassa lintuja bongaillen. Ruokatauolle asetuin keskellä suota olevalle saarekkeelle ja loikoilin hetken riippumatossa tuumien, että olipa asiat nyt kohdallaan! Mikään maailman pahuus ei voisi suosaarekkeelta mua saavuttaa.

Puolilta päivin hoksin suon alkavan kiihtyvällä vauhdilla sulaa ja lainehtia helteen kärvistäessä maankamaraa ja vähän kyllä naamaakin. Kun autolle oli vielä kilometritolkulla matkaa läksin puoliväkisin upeasta paikasta palailemaan siksakkia tehden. Väliin tuntui, että tilanne on hallinnassa, mutta lumikenkien kanssa vesisohjoon upotessa huusi järki toiseen korvaan, että hullu, häivy! Mättäät toki ovat vielä pitkään jäässä, mutta hetteeseen voi maastoa tuntematon vahingossa humpsahtaakin. Ei tullut karttaakaan katseltua, mutta luulen osaavani jossain määrin suon rakennetta tulkitakin (nk. kuuluisia viimeisiä sanoja nämäkin).

Yhtä kaikki: hieno päivä. Ja vanha kansa tietää: ”Ennemmin kurki kuolee kuin suo sulaa.” 🙂

###

On näitä retkiä tässä tullut tehdyksi. Siunaan itseäni, että älysin hypätä oravanpyörästä helpommalle kuviolle. Jää aikaa ja voimavaroja muuhunkin kuin työntekoon.

###

###

Asiasta toiseen. Otin joskus talteen lehtileikkeen, jossa puhutaan hyväksytyksi tulemisen tarpeesta – ihmiselle tärkeä asia, joka saa useita ilmenemismuotoja. Millä kerjään hyväksyntää ja kunnioitusta? Onko joillakin siihen suurempi tarve kuin toisilla ja jos, niin miksi?

Olen seuraillut somen hiihtoryhmiä ulkoilupaikkavinkkien toivossa, mutta saanut todeta odotukset vääriksi. Ei niiltä sieltä löydä. Sen sijaan löytyy roppakaupalla arvostuksen kerjäämistä sisältöjen täyttyessä suoritusilmoituksista ja diivailuista hiihtokeskuksissa otetuilla lomakuvilla.

Tähän liittyen: tuttava kilautti wu-viestinä kolmannen vartalokuvansa lomareissultaan Lapin hiihtokeskuksesta. Kuvaviestiä avatessa seisoin keskellä umpimetsää liukulumikengitettynä. Katsoin ympärilleni: kilautanko vastapainoksi kolme peräkkäistä, eri asennoissa otettua kuvaa itsestäni umpimetsässä? Mietin, miksi näitä ”onnistumisten” kuvia aina lähettelee. Kuvia tulee paitsi itsestä myös veljen lasten onnistumisista, koulusaavutuksista ja soittamistaan pianokappaleista. Omia lapsia ei ole. (Tähän sanottakoon, että lukuisat isoäiti-ikäiset tuttavani eivät koskaan laittele kuvia lapsenlapsistaan, sisarusten lapsista puhumattakaan.)

Muistan toki käytöskoodin mukaisesti ihailla kuvia ja laittaa, että wauuu, hienoa, upeaa. Sillä jotakin arvostusta hän taholtani kaipaa ja riittäähän sitä annettavaksi. Surullinen puoli on se, etteivät responssini tyynnytä aukkoa, joka sieluunsa on jossain elämän vaiheessa porautunut. Kuka ei aikanaan antanut arvostusta? Kenen ihailua jäi vaille? Psykologi voisi osata selittää. (En tunne tarkemmin kasvutaustaansa. Jostain joskus luin, että isältä saatu arvostus kantaisi naisen itsetuntoa ja omanarvontuntoa. Mene ja tiedä sitten, kun mitään lähdettä tai vankkaa tutkimustietoa ei ole tämän taakse osoittaa.) Arvostuksen kerjäämisen tarvetta tarkastelen myös omassa sielussani. Siihen saan vinkkejä omaa käytöstä tutkailemalla. Leuhkaisinko jollekin ja jos, niin mitä olin hakemassa?

###

Tässä päivitystä aurinkoiselta terassilta. Rakki on hakeutunut kiepille terassin paisteisimpaan kohtaan käytyään ensin moneen kertaan vieressäni marisemassa. Tiesin asiansa: ”Haluan käydä makuulle lähiympäristöösi, mutta valittavana olevat paikat ovat liian viileitä.” Toin sille varapetinkin varastosta, muttei hänelle kelpaa, kun ratisee 😀 Annetaan pois, kun ottaja löytyy. Nyt karvanaama rauhoittui, sillä aurinko siirtyi niin, että paikka auringossa löytyi hänellekin. Paikkaa auringossahan me kaikki haemme!

Kuulumisiin!

Klara

-Note-to-self: seuraavaan postaukseen Kyckling cacciatoren resepti.

Hyvä Lukijani,

tervehdin Sinua kahvipaketilla! Olen pääsiäispäivän aamukahvilla raikkaassa upeassa aamuilmassa tehdyn pyörälenkin jälkeen – hieno aamu!

Kupissani on ruotsalaista kahvia, kulhossa jogurttia + puolukoita maustettuna Hermesetas-tipoilla. Tarjolla oli sulatejuustolla ja aladoobiviipaleilla päällystettyjä hapankorppuja, mutta aladoobi maistui oudolta, joten heittelin siivut koiran kuppiin. Lopputulos: sain viereeni herkeämättä tuijottavan silmäparin ja hiljaisen vikinän. Se johti erikoisoperaatioon: rakki kyyditettiin portin taakse isännän työhuoneeseen. Kun katsoin takavasemmalle näin silmäparin tuijottavan nyt portin takaa. Olin pakotettu siirtymään työhuoneeseen. Tänne se ei näe.

Mitä tästä opimme? Älä koskaan heittele ruokapöydästä koiralle mitään, sapuskat annetaan vain ruoka-aikana kuppiin. Oliko tiedossa? Oli. Oliko tiedossa, että poikkeukset johtavat sekasortoon? Oli. Konkluusio: oppiiko ihminen koskaan? Ei.

###

Mutta jotain voi oppia ja olla tyytyväinen ratkaisukykyynsä. Kyseessä on pitkään piinannut pulma. Olkoon seuraava kertomus kannustuksena Lukijalleni, mikäli painii ratkaisukykynsä kanssa. Lisäksi pyytää kirjoittaja saada huomauttaa, että tapaus voi olla kuvitteellinen ;). Emme myöskään voi tunnistaa henkilöitä. Kyseessä voi kerrassaan olla ihan vain strateginen totuus. Mutta aloittakaamme.

Olipa kerran Donna-ammatinharjoittaja, joka työskenteli muutaman muun kanssa pienessä puodissa. Asiakas K, kaikkien takkutukkien äiti, ajautui Donnan asiakkaaksi kauan sitten. Asuinpaikka ja kulkemiset vaihtelivat, mutta niin vain palaili K ohikulkumatkalla takkujaan oiotuttamaan tuttuun paikkaan. Helppo ratkaisu – jonkin aikaa.

Vuosien varrella istuntojen luonne sai uusia piirteitä. Donnan elämässä tapahtui asioita, joista mielellään kertoili, kiivailikin. Tapaamiset muuttuivat epämukaviksi ja K alkoi miettiä tyylikästä ulospääsyä ketään loukkaamatta. Vaihto toiseen työntekijään? Firman vaihto? Oli selvää, ettei näin voi jatkua. Näissä paikoissa maksetaan sekä työstä että rentoutumisesta stressittömässä ilmapiirissä. (Myönnetään: asiakas teki joskus omia töitään samalla, mutta itse päättää mitä tekee. Joku lukee Eevaa, joku lukee työpostiaan – kukin tyylillään, kunhan maksaa käynnistään.)

Oliko rentoja hetkiä oikeastaan ollutkaan? Ja mitä vuosien varrella oli asiakkaana kuultu? Oli kuultu lukuisia hyviä neuvoja, paremmin tietämisiä, parhaimpia faktoja, erinomaisia suunnannäyttöjä, viisaita vinkkejä – ja lempeitä lasinsirumaisia luonnehdintoja asiakkaan luonteesta ja persoonasta. Oli asiantuntevia käskyjäkin. Oli kuultu huvittuneita piruiluja, sähisevää vinoilua, vänkäämistä, tyhjäksi tekemistä, näennäisen hyväntahtoisia arviointeja ja ivailuja. Oli lukuisia ”yksi mun kaverini” tai ”läheinen sukulaiseni”- tyyppisiä henkilöitä, joilla oli paras tieto asiasta kuin asiasta ja nimenomaan juuri siitä, josta kulloinkin oli puhe. Sanalla sanoen asiakas oli ikään kuin oppituolissa, jossa asiakkaan väärät käsitykset ja virheelliset tiedot tulivat ”yhden kaverin” antamin epämääräisin tiedoin oikaistuksi. Kupletin juoni kulki aina samaa reittiä: tapaaminen päättyi mielistelyyn, teennäiseen ihailuun ja maireuteen, jotta saatiin varmistelluksi seuraavan käynnin turvatakuut. Harmaalle alueelle eteneminen olisi vienyt säännöllisen tulon.

Mitä asiakkaamme tykönään ajatteli? Ajatteli, että sivistys on sietokykyä. Että itsepähän harrastuksistaan kertoi (vaihtaakseen kiivaampia puheenaiheita helpompiin). Että itsepähän altisti itsensä. Että itsepähän palasi kohtuullisen suuren rahasumman kanssa teurastamolle, vaikka tiesi, että asia edellyttäisi päätöksiä. Mutta kuormittava työ ja runsas matkustelu siirsivät ratkaisua, vaikka lähimmäiset, ystävät ja kylänmiehet toistuvasti sanoivat: ”Toimi! Älä anna itseäsi kohdella noin. Maksat siitä!” Asiakas ajatteli, että pandemia-ajat koettelevat yrittäjiä, että pitää hyvätuloisempana olla solidaarinen, että on ymmärrettävä ahdinkoa, että kärttyilu johtuu siitä. Et cetera, et cetera. Näin silloinkin, kun yritettiin myydä toimenkuvaan liittymätöntä tavaraa ja ostoksesta kieltäytymiselle tuhahdeltiin: ”No, tämmöinen on kyllä kaikilla retkeilijöillä.” Mutta asiakas ei myyntiartikkelia ollut lainkaan aatellut ostaa, eikä sellaista tarvinnut.

Miten kävi? Kävi niin, että viimeisin istunto toteutui muiden firman työntekijöiden poissaollessa. Tuolloin joutui asiakkaamme hyökkäyksen kohteeksi. Se on tapahtunut aiemminkin ja asetelmaa asiakas tiennyt etukäteen aina odottaakin, sillä toiset työntekijät ovat läsnäolollaan hillinneet pahimpia ylilyöntejä. Nyt oli kuitenkin käytössä tavanomaista suuremmat ohjukset ja tilanne näytti etenevän, jolloin asiakkaamme pyysi siirtymistä toisiin teemoihin. Huono veto, joka vain lisäsi tykistökeskitystä. Viisain oli lopulta vaieta tyystin, onhan vaikenemisessa hyvä puoli: voi rauhassa miettiä jatkomenettelyä. Ratkaisun avaimet tarjoutuivatkin kuin taikaiskusta, sillä kalenteri jäi – joko oikeasti tai strategisen totuuden eli siis valheen vallitessa – kotiin. Uutta kontaktia ei ilman kalenteria voi sopia.

Jälkikäteen olo oli helpottunut, kun lopulta löytyi ratkaisu. Uusi aikakin on jo varattu. Toisesta firmasta. Jospa sieltä löytyisi parempia fiiliksiä.

Note-to-self: älä ikinä jää tuleen makaamaan! Ligga inte på elden! Do not lay on the fireplace. Ne pas… äsh, en enää muista enempää. Nicht vergessen lassen myssen in den Eld geschlossen tai sinnepäin.

###

Huomenna lähden autiokämpällemme aamutuimaan (toivottavasti! kunpa jaksaisi nousta ajoissa edes joskus!). Paikka sijaitsee kivenheiton päässä valtakunnan itärajasta, mutta Suomen kansa on urhea, rohkea ja toinen toistaan kannustava arvokas kansa. Kuten edellä esitetystä tarinastakin kuulee 😀

Autiokämpältä yritän ja haluan puunkannon ja vedenkuskauksen keskeltä jutustella Lukijalleni fiiliksiä. Siis mikäli sinne asti ehjin renkain ja kiinni juuttumatta pääsen. Vähän jännittää, miten perille selviän ja savuttaako uuni helkkaristi, palovarottimet ja häkähärvelit parkuu, kun koko kämppä on läpitunkemattoman savun vallassa. Kokemusta on. Mutta siellä on niin upeaa, sillä takuulla on järvi täynnä lintuja ja aamuyön teerikurlutukset kuumimmillaan. Ilmatieteen joonaksetkin on lupailleet komeita kelejä 😀 Niitä toivotan myös Lukijani suuntaan!

Kuulumisiin!

Klara, noin 13 kg kevyempänä versiona.

Hyvä Lukijani,

en malta olla heittämättä sanaisesta arkustani Lukijaa kohti kirjasimen jos toisenkin siitä huolimatta, että toinen kirjoitustyö on odottamassa. Saa odottaa, olenhan muutoin käyttänyt palmusunnuntain mitä tehokkaimmin. Kuten:

• lukemalla Mikrobitti-lehteä ja vaihtamalla Spotify Tidal-nimiseen sovellukseen (parempi äänentoisto, kk-hinta sama) luettuani siitä Mikrobitti-lehdestä

• latailemalla Tidaliin itselleni soittolistaa suosikkikappaleista (soulia lähinnä)

• keskustelemalla eteisessä puolitoista tuntia jälkeläisen kanssa maailman ja Suomen tilanteesta. Tuli mökiltä ja toi akun autotalliin latautumaan. Tyylilleen uskollisena ei ehtinyt tulla peremmälle, ei halunnut kahvia, eikä maukasta Talonmiehen siskonmakkarasoppaa, joka oli vielä lämpimänä liedellä. Ei, on kiire jo siippansa luo kunhan jonkun sanan vaihtaa ;). Hah! Me sitä hänen kanssaan ollaan semmoinen kaksikko, että yleensä noin tunnin kohdalla muu sukukunta on häipynyt paikalta, kun me ryhdytään miettimään. Hän on samanlainen havukka-ahoistelija kuin meikäläinenkin. Hänellä oli kuitenkin aina hyviä näkökulmia ja viisaita ajatuksia. Tässä tapauksessa ne koskivat itänaapurin touhuja. Kanssaan on niin terapeuttista vaihtaa ajatuksia. Aina ei suinkaan olla samaa mieltä – siinäpä se onkin! Aina on kehittävää kuulla erilaisia näkemyksiä.
• käymällä sauvakävelylenkillä ja havaitsemalla hiihtokauden päättyessä sauvakävelytekniikkani vääräksi. Kädet ovat liian takana. Ehkä olen ryhtynyt liioittelemaan, kun näen niin paljon ihmisiä, jotka kopsuttelevat kädet edessä pitkänä ja suorina liian pitkillä sauvoilla. Suksisauvat ei käy sauvakävelyyn, liian pitkät ja hartiat tuossa asennossa jännittyy.

+++

Asiasta toiseen eli Lääkärilehden artikkeliin psykologilta. Kertoo tuntemuksistaan nykytilanteessa, mutta vinkkaa koulutuksensa perusteella myös näkökulmia lukijalle. Nostan esiin muutaman kohdan.

Hän on kokenut pahoinvointia (oletan: henkistä), ahdistusta, pelkoa ja vihaa. Tunnistan omat tunteeni. Hän viittaa Suomen sotahistoriaan, siihen liittyviin käsittelemättömiin tunteisiin ja ylisukupolvisen trauman taakkaan. Totta vie: toinen isoisistäni kaatui Kannaksella ja sota-aihe on ollut äidille vaikea, ymmärrettävästi. Äidinäiti puolestaan otti asiat luonteensa mukaisesti kevyemmin. Oli ihminen, jolla oli aina nauru herkässä ja positiivisuus päällimmäisenä. ”Tullaan, tullaan, toimehen me tullaan. Vielä on viitonen kahviin ja pullaan!”

Psykologi korostaa omaan mielenterveyteen panostamisen tärkeyttä. Saan suurta lohtua sanoistaan: ”Pidän hyödyllisenä sitä, että kriisin energiaa suuntaa hyödyllisiin asioihin: jos tuntuu, että haluaa varautua maailman epävarmuuteen tai olla muille avuksi, on syytä tehdä niin.”

En tiedä olenko muille ollut avuksi mitenkään, mutta maailman epävarmuuteen varautuminen alkoi siitä hetkestä, kun itänaapuri aloitti hyökkäyssotansa. (En tietoisesti mainitse naapurin nimeä tässä. En pelkään mitään! Mutten halua saada hakusanoilla haravoivia trolleja perääni. Tämä blogialusta on amerikkalainen, joten sen suhteen olen varmoilla vesillä, enkä tiedä onko tuo trolliepäilyskään järkevä.)

Psykologi sanoo, että tunteitaan on syytä käsitellä. Jos kaveri puuttuu, voi niitä käsitellä kirjoittamalla. Hän vinkkaa J.W.Pennebackerin kehittämän Parantavan kirjoittamisen metodista (1977). Tässä kohtaa kiitän Lukijaani syvästi, sillä havaitsen tämän blogini toimivan minulle juuri tuossa tarkoituksessa. Kiitos, jos ja kun olet siellä ikkunan toisella puolella! (10 lukijaa tuntuisi olevan)

Edelleen kirjoittaja varoittelee selailemasta liikaa nettiä (osuma itselleni) ja jatkaa: omaa kestokykyä eli resilienssiä (muotisana) on syytä vaalia luonnossa liikkumalla, kulttuuria harrastamalla, liikunnalla kuin myös opettelemalla rauhoittamaan keskushermostoaan. Netistä kertoo löytyvän tieteeseen perustuvia ohjeita tuohon. Ei tosin anna linkkivinkkiä, enkä tiedä sellaista laittaa minäkään.

Lähde: ”Sotapojan tuntemukset”, Suomen Lääkärilehti 13-14/2022, Timo Teräsahjon kolumni

+++

Mitä tulee tähän blogiin, niin somekaverit pyytävät, että aloittaisin heille blogin (eivät tiedä tästä blogista). Lukevat fasepäivityksiäni ja siltä pohjalta toivovat lisää. En kuitenkaan halua jättää tätä blogipalstaa, enkä valio-Lukijajoukkoa, vaikka faseporukasta saisin todennäköisesti merkittävästi isomman joukon perääni. En kaipaa sitä. Lisäksi menettäisin mahdollisuuden kirjoittaa vapaasti. Joutuisin miettimään loukkaanko Pirkon hengellisyyttä, näkeekö Tellervo vaimonsa kanssa tässä jotain homo/lesbofobiaa, suuttuuko Pertti sähköautoille nauramisesta jne. Huom. sähköautojen suhteen muutan kantani heti, kun niiden toimintavarmuus riittää muuallekin kuin ruuhka-Suomen cityvihreille.

+++

Lopuksi sanon, että vaikka on hokemasta päästyä hoettu EU:n olevan yhtenäisempi kuin koskaan, niin kyllä sitä on suomalainen yhteiskuntakin. Tuntuu, että haluaa olla turvana kaikille suomalaisille, haluaa katsoa vastaantulijaa silmiin ja viestittää katseellaan: olen täällä sinua varten, sinun kanssasi samassa tilanteessa, sinun turvanasi, tiedän miten ajattelet ja että sinuun voi aina luottaa, jos itselle tulee hätä. Näinhän me on opittu ja näin me tiedetään: yhteiskuntamme erityinen vahvuus ja yhteiskunnan liima on keskinäinen luottamus! Kaveria ei jätetä!

Näihin puheisiin: Slava Finlandia!

Klara

Hyvä Lukijani,

niin paljon kuin on taivaalta tippuvia lumihiutaleita, niin paljon on Suomen kansalla sisua ja resilienssiä selvitä tästäkin keväästä, tulevasta kesästä, syksystä, talvesta… niin paljon kuin tarvitaan kestokykypäiviä, niin paljon sitä riittää: me ollaan kovia sissejä.

Aika karmeita asioita joudutaan nyt kohtaamaan, tiedontulva turvottaa päätä ja ajatus pysäyttää tuijottamaan vastapäistä seinää. Monenlaiset ajatukset ja kauhukuvat risteilevät sisäisenä pelkopuheena aivostossa.

Sitten on se toinen sisäinen puheääni. Se kehoittaa ottamaan viileästi, rauhallisesti ja analyyttisesti. Vakuuttelee, että kannattaa puntaroida tilannetta päivä kerrallaan ja että kerran vielä kaikki on taas balanssissa koto-Suomen ilmapiirissä. Naapurilleenhan ei voi mitään, mutta sen kanssa on elettävä – realistina. Realismia meiltä on vähän puuttunut itse kullakin, jos kohta omista kuvioista olen oppinut minkä maan kansalaisen varaan voi tietonsa laskea ja minkä maan kansalaisen puheisiin on viisain suhtautua varauksella.

###

Eilen hiihtelin niin paljon, että tänään on viisain pitää huilipäivä. Käyn korkeintaan jonkun lumikenkälenkin, jotta Rakki saa vähän puskea lumihangessa ylimääräistä energiaansa. Lumikerrosta on korkeintaan kaksikymmentä senttiä ja sen alla kantohanki. Se on hyvä alusta Rakille tarpoa.

Palatakseni naapuriasiaan, niin tässä yhteydessä voi sattumanvaraisessa sekajärjestyksessä palauttaa mieleen joitakin kokemuksia. Niitähän nimittäin riittää, kun monet kerrat on Talonmiehen kanssa asumusta vaihdettu ja paikkakuntaakin heti useita satoja kilometrejä suuntaan jos toiseenkin. (Kannattavia reissuja kaikki, Suomi on niin erilainen eri puolella maata mukaan lukien väestön luonnetyyppi.)

1. Saksalaistyyppinen naapuri.

• Näistä on useampi kokemus. Saksalaistyyppinen naapuri on laatinut jääkaapinoveen listan asioista, jotka täytyy välittömästi laittaa järjestykseen ja kuntoon omassa asunnossa / naapurin asunnossa / taloyhtiön asunnoissa / kellarivarastossa / ullakolla / katuosuudella / roskakatoksessa … Kohteita on lukuisia, eivätkä ne lopu. Onhan maailmassa niin paljon korjattavaa ja järjesteltävää. Järjestelykriteerit? Ne ovat hänen kriteerinsä. Muiden kriteerit ovat väärät.

2. Amerikkalaistyyppinen naapuri

• Hän loistaa Naantalin aurinkona, kun tulet nurkan takaa mennäksesi autollesi. Lyö kesiään yhteen ja kiljahtaa ihastuksissaan: ” Voi kun hauska nähdä sinua, upeassa kuosissa tänäänkin! Ja hieno päivä, eikö totta!” Hänellä on aina kaikki upeasti kohdallaan, onhan mielilausahduksensa tämä: ”Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa!” Hän on oivaltanut ja purjehtii paikalta itseensä ja elämäänsä niin läpeensä tyytyväisenä turkoosinsinisen puuvillaulsterin helmat heilahdellen.

3. Kortetsovialais-tsiberiastanialainen naapuri

• Roskapussit ovat toista viikkoa sitten unohtuneet ulko-oven viereen ja appelsiininkuoret viskattu kukkapenkkiin. Kymmenkunta tupakannatsaa on nitistettynä autokatoksessa romuisen Corollan vieressä. Auto ei ole liikkunut hetkeen. Lapsensa hän työntää lauantaiaamuna kuuden jälkeen ulko-ovesta muiden kiusaksi jatkaakseen uniaan tyyny korvalla. Siten saa vaimennettua ulkoa kantautuvat hiekkalaatikkotappelun äänet ja sängyn vieressä räksyttävän Lapinkoirankin ääni kuulostaa pehmeämmältä tyynyn alla maatessa.

4. Vantaalainen naapuri

• äiti on ostanut läjän Diorin huulipunia. Hän mallailee niitä eteisen kruusatun peilin ääressä. Piirongin päällä on kukkuroittain tavaraa: käsipeilejä, kultakoruja ja dubleeta, hajuvesipulloja, irronnut korkokanta, pyöröharjoja, ripsitaivuttimet, kynsilakkapulloja, antiloopinnahkahansikkaita, hiuskoristeita, irtohiuksia, vanhoja postikortteja, Muumi-muki, timanttikorvikset, korvatulpat, Villeroy&Bochin pieni posliinipurkki, Alessin kenkälusikka, alennuskuponkeja, kolme tsekkiläistä lasihelmeä ja pino vanhoja Glorian Koti-lehtiä.
• äiti lähettää esikoistyttären lainaamaan vasemmanpuoleiselta naapurilta vehnäjauhoja ja oikeanpuoleiselta sokeria. Kananmunat on hommattu toissapäivänä toisen taloyhtiön mukavalta rouvalta, joka kantoi kauppakassit kotiin, kun rakennekynsi murtui.

###

Tämmöisiä naapureita on kertynyt meikäläisen lakkariin 🙂 Ja lisääkin riittää. Nyt tuli vähän toista mietittävää, kun minua halutaan haastatella lehteen. Koitan kuumeisesti miettiä, millä tekosyyllä kykenisin väistämään tämän rastin.

Voimia Lukijalle näinä aikona!

Hyvä Lukijani,

istun vuokraamassani yksiössä erään kaupungin laitamilla. Kun näillä nurkilla tulee niin paljon liikutuksi alkaa olla kannattavampaa hommata liikkujen keskipisteeseen erillinen tukikohta. Tämän kanssa kävi tuuri: vuokraemäntä ja -isäntä ovat niitä ihmisiä, joilla on selän puolella puseron alla valkoiset, pumpulinpehmeät siivet. Arjen enkeleitä, joita joukossamme kulkee huomaamattomina, eiväthän he pidä ääntä itsestään kuten ne, joilla siivistä ei ole jäljellä tyngän alkujakaan.

Odottelen täällä huomista kyytiä jatkaakseni Lappiin. Vajaan viikon hiihtoloma tulee tarpeeseen, jos kohta täytyy loppuviikosta palata työkuvioon. Mutta on se tämäkin jotain.

###

Nauratti kirjoitusvirhe edellisen kappaleen alussa: sana ”vuokraamassani” oli käpälöitynyt muotoon ”vuoraamassani”. Viime aikoina on kyllä käynyt mielessä vuorata asuntonsa ja kaivautua luolastoihin. Mutta viisainta, kun noudattaa presidentin ohjetta ottaa asiat kylmän viileästi. Ei kai muukaan auta. Mitä tulee naapuriin, niin taisinko jo sanoakin, ettei naapurin toimet yllätä. Tuon maan kulttuuri vain on niin erilainen, luonne ja toimintamallit toiset, käsitykset monesta asiasta länsimaisen ihmisen näkökulmasta kummalliset. Ei siitä mihinkään pääse. Ajattelen silti lämmöllä niitä venäläisiä, joihin olen vuosien aikana tutustunut Suomessa. Voi vain kuvitella kuinka haastavaa aikaa tämä on heille oman lähtömaansa käsittämättömien toimien realiteeteissä.

Otetaan me suomalaista geeniperintöä soluissamme kuljettavat matalan profiilin ihmiset rauhallisesti. Sehän me osataan ja niin onkin paras. Helmikuun äkkikäänteen jälkeen on rakkauteni omaan kansaan vain kasvanut. Luotettavia, rauhaa ja hiljaisuutta rakastavia ihmisiä. Vertailun vuoksi sanottakoon, että olen tavannut tänään suomalaisten lisäksi yhden italialaisen ja yhden puoliksi venäläisen, eikä heitäkään vastaan ole mitään. Jos uskoisin korkeampaan voimaan, sanoisin: may God bless us.

###

Nyt on pakko hypähtää toiseen epistolaan ja sanoa joku sana Olympiakomitean tapauksesta, jonka liittän juuri kuuntelemaani Lenita Airiston uutukaiseen.

Lenita on oikeassa: sovinismi on edelleen voimissaan. Piti oikein itsekin miettiä, olenko joutunut sukupuolirasismin ja tungettelun kohteeksi. Olen toki. Heti tuli mieleen tapaus ihan lähimenneisyydestä. Vallan ylälauteilla oleva mies puhutteli minua todella törkyisesti. Tottakai huomasin sen heti, mutta näin jälkikäteen oikein havahduin, etten mitenkään ilmaissut kynnyksen ylittyneen! Pohdin, voiko ja saako lääkäri ylipäätään sellaisesta tehdä valituksen, että potilas käyttäytyy säädyttömästi? Mihin siitä valitetaan, potilasasiamiehellekö? On minua huoriteltu, käpälöity ja uhattu tappaakin, mutta silloin ihmiset ovat olleet joko kovasti päihtyneitä tai mielenterveytensä/sairautensa takia sekavassa tilassa. Tappamisella uhkailuun ole kyllä jämäkästi reagoinut, sillä se on rikoslaissa selkeästi kielletty ja joku roti sen on potilaallekin oltava.

Olympiakomitea-jutussa silti vähän ihmettelen kahta asiaa. Ensimmäinen: selviääkö tuo Vapaavuori ihan oikeasti vehkeilyistään anteeksipyynnöllä? Hyväveli-Lehtimäki itsehän jo sai osansa kuten kuuluu ja sille tyypille punkt o. slut. Toinen asia: juuri kuulin vieressäni olevasta televisiosta, ettei Leijona-kiekkoilijoista kukaan ole kokenut olleensa häirinnän kohteena. Vissiin on sitten niin, että häirinnästä epäilty naispuolinen painonnostaja vain itse koki häirinneensä – ja siitä tulee nyt sitten hänen omastakin pyynnöstään tutkinta, häh? Outo juttu: häirintää harjoittanut itse on ollut ainut osapuoli häirinnässä? Emmätajuu.

Joskus käy mielessä äijäporsastelijoiden suhteen, jotta äitikö opetti tuommoiseksi vai mikä miehen pilaa? Minäpä sanon, että ainakin urheilu on narsistien pelikenttää kilpaurheilutasolla ja monen persoonan pilaaja. Urheilijoiden ihailu, maanittelu, mielistely ja keskipisteeksi nostaminen vääntää joidenkin luonteen väärälleen.Tämä on minun mielipide.

###

No semmoista tällä kertaa 😀 Vietin pari tuntia pimeässä metsässä harhailemassa – taisipa mennä alun kolmattakin ja nyt on aika käydä pitkäkseen, vaikkei nukuta yhtään ja telkkaristakin näyttää tulevan Frankenstein.

Toivotan hyviä unia Lukijalleni. Olkoon suojelusenkeli vierelläsi.

Klara

… ja Lenita 😀

Hyvä Lukijani,

olen täällä jälleen. Toivon, että Lukijani on toisessa päässä ja päivän askareistaan kunnialla selviytynyt.

Sain ylimääräisen vapaapäivän, kun minusta riippumattomista syistä paikkakunnalla X olikin tullut ohjelman muutos ja vastaanottotoimintani peruuntui, mikä tiesi minulle ansionmenetyksen, mutta lääkäreillähän on rahaa kuin roskaa ja vaikka siitä louhitaan iso lohkare veroina yhteiseen kassaan, niin elevät silti naurettavan helpon työnsä turvin lokoisia päiviä ja porskuttavat oligarkkeina menemään. …tuota, mitenkäs minä nyt… no olkoon 🙂 Mutta tätä ei ole kukaan julkisen puolen työntekijä uskonut, kun olen kertonut, että mikäli potilas peruu viittä vaille ennen vastaanottoa tulonsa, niin siitä ei tipu pennin latia, vaikka istuisi häntä odottamassa. Yrittäjän riskiähän se on ja sillä mennään.

Totta puhuen: ymmärrän tilanteen ja sain nyt yhden pakollisen vapaapäivän, tuli tarpeeseenkin. Pääsin hakemaan Piskinkin hoitopaikasta sovittua aiemmin. Huom! Vaadin saada maksaa alunperin sopimastamme ajasta, mutta yrittäjä ei suostunut siihen. ”En veloita!” Jumankeutsen, hänen hoitolansa on ollut parikymmentä vuotta luottopaikkamme ja pitemmänkin ajomatkan päästä on koirat sinne tuotu kauempana asuessamme. Olisi korvauksen voinut ottaa. No, vien lähipäivinä koiran sinne uudelleen kuten on sovittu ja sen sain maksaa etukäteen. Sitä joutuu ihminen tukeutumaan hoitoloihin, kun nykyään on niin vaikea saada työtehtävissään pysytteleviä talonmiehiä. 😉

###

Ehkä Lukijani ihmettelee ruoka-annosta, joka epistolan yläosassa? Tarkennuksena sanottakoon seuraavaa: resepti oma, luikerot eivät ole matoja ja maku siinä seipposen* tai kasi miinuksen kohdalla. *isoäidin käyttämä sana seiskasta. Reseptin nimi voisi olla vaikka…

Mordorialais-kalashnikovilainen pata

Ainekset:

• 100 g jauhelihaa (10% rasvaa)
• 2 dl porkkanaraastetta (karkeaksi raastettua)
• 1 lihaliemikuutio
• 2 pikkuista valkosipulia
• 2 chilipalkoa (vahvuusaste: mieto, joka olisi saanut olla voimakkaampi)
• kuivattuja suppilovahveroita
• noin 1 dl suolakurkkua kuutioituna
• noin 50 g täysjyvänuudeleita
• ripaus sokeria ja iso ripaus suolaa
• yrttimausteita mitä löytyy + mustapippuria myllystä

Jauheliha pannuun, ei rasvaa. Porkkanaraaste, valkosipuli, vähän keitettyä vettä estämään pohjaanpalamista ja höyrystämään, lihaliemikuutio murustettuna. Sitten nuudelit kämmenessä murskattuna, suolakurkut ja chili. Lopuksi mausteet. (Talonmiehellä näytti olevan Creme Fraiche-purkki jääkaapissa. Pyörittelin sitä käsissäni…ja laitoin takaisin, koska painonvartiointi. Paino on nyt jämähtänyt samoihin lukemiin, muttei haittaa. Alan olla kuosissani.)

Ja voila, syötävää tuosta tuli! Elämä on keksintöjä täynnä. Jatkossa en ehkä lisäisi suppilovahveroita. Kuivattuna murskana hyvä mauste vaikka lihapulliin, mutta tässä jotenkin kuin kuokkavieras.

Ehkä Lukijani nokkelana ihmisena havaitsee pataruoan nimestä, että maanpuolustushenkisyyteni on edelleen voimissaan? 😀

###

Autoilijan kauhistuksia.

Yösydännä kaasutin Talonmiehen autolla pitkin maamme tieverkostoa saapuakseni kotitalolle ennen puoltayötä. Päätin jättää auton tontin jyrkimpään kohtaan, jotta olisi aamusella helpoin lähteä koiranhakureissulle. Sammutin moottorin, aukaisin oven ja astuin raittiiseen yöilmaan. Mutta mitä teki auto, jonka etuovi oli vielä sepposen selällään? Lähti hitaasti vierimään alamäkeen! Loikkasin oitis takaisin kyytiin. Silloin se pysähtyi. Lonkkaani vähän komautin, kun persus ei heittämällä osunut tuolin keskelle, mutta onneksi en joutunut vierivän auton kanssa kaksintaisteluun.

Estä ja varjele! Huokailin hetken ja tsuumailin laitteistoa. Kaiken piti olla kohdillaan. Syyksi en keksi muuta kuin sen, että rottelossa ei sähköinen käsijarru mene automaattisesti päälle moottoria sammuttaessa. Ei näetsen ollut päällä. Kun mäki oli liukas, niin auto liikahti kunnes vaihde otti jarrun tehtävää. Mutta kerran liikkeelle päästyään päätti vielä liukua pätkän jäistä mäkeä. Vasta ruhoni tuoma lisäpaino sai sen pysähtymään. Näin oletan.

Saateri, ettei päivää ilman säikähdystä. (Lukija muistanee taannoisen vaaratilanteen, johon jouduin. Uskallan tähän keskelle tekstiä laittaa siitä sen verran, että jouduin ampuma-aseen kanssa tekemisiin. Ja nytkö yritettiin samaa henkilöautolla? Kyllä tämä joku salaliitto nyt on 😉 Ja mikäli blogini vaikenee on niskaani tipahtanut tiiliskivi tai tartuin saunatakista taloyhtiön hissinoven väliin hissin lähtiessä liikkeelle. Semmoinenkin on kerran sattunut, vain nopeat refleksit pelastivat pahasta pulasta. Onneksi nyt on oma sauna, jos kohta sekin voi syttyä palamaan kesken kylpemisen.)

Nyt kiitän Lukijaani suurenmoisesti hyvästä seurasta ja jään odottelemaan lenkkikaveria, joka on tulolla. Rakki makaa petillään niin sanotusti persuukset homeessa. Hoitola otti näköjään voimille. Vaikuttaa, että naapurihäkin villakoira piti puhetta yöt läpeensä 😀

Kuulumisiin, Klara

(Tähän alle kuva kirjasta, jota suosittelen, jos naapurimaan atmosfääriin tutustuminen kiinnostaa.)

Hyvä Lukijani,

istun sohvassa tietokone polvillani, koira makaa nukkamatolla, pesukone möyryää kodinhoitohuoneessa ja tv-ruutu tuijottaa minua mustalla, pimeällä silmällään.

Suljin sen kympin uutiset katsottuani, sillä Peltirumpu-kulttielokuvasta näkemäni lyhytkin pätkä oli liikaa. Ei huvita katsoa oudosti naamaansa vääntävää punatakkirouvaa oksentamassa rantakivikkoon, kun kalastaja vetää merestä ankeriaita pursuilevan hevosen pään. Kulttikirjailijan teoshan tuo, mutta kuvalliset versiot eivät tee sielulleni hyvää. Kaipa tuo pitäisi lukea tai kuunnella äänikirjana. Jonkun Gynter Grassin kirjan olen joskus lukenut*. (*Kampela, luettu Ruotsissa kesällä 1980, taisin peräti omistaa kirjan. Juonesta en kyllä muista pätkääkään.)

###

Talonmies kävi hautajaisissa ja sai siellä tuotekehitysidean. Arkun kantokahvat on suunniteltu kuulemma huonosti: kun kahvaan tarttuu arkkua kantaakseen, painaa arkun kannen reuna hankalasti kädenselkään. Ongelmansa kullakin. Onneksi arkkua ei kuitenkaan peninkulma tolkulla tarvinut raijjata, ainoastaan ovelta alttarille, jotta sen nyt mies kestää. Subjektiivisesti huonompi tilanne oli arkun sisällä. R.I.P.

Tänään vein ukon etelänkoneeseen, jolla pyyhkäisi aurinkokentille rakkaan lajinsa pariin. Ja ollaan kyllä niin eri puusta veistettyjä! On suoranainen ihme, että ollaan kimpassa pysytty vuoskymmenet. Luonteittemme ero näkyy muun muassa pakkaamisessa. Talonmiehen matkalaukku oli vaatehuoneen nurkassa pakattuna jo paria päivää ennen matkaan. Meikäläinen kauhoo kamppeet kasaan tunnissa… ja senpä on lopputulos monesti näköinenkin. Yhtä ja toista jää puuttumaan ja jotakin on sitten senkin edestä.

###

Olen aika sotahullussa tilassa ja sen vuoksi siunaan, että pääsen välillä kuljeksimaan töihini. Koska liikun pitkin kaunista kotomaata ja Talonmies liikkuu nyt ulkomailla, on Rakilla edessään hoitolapäiviä. Paikka on sille entuudestaan tuttu. Saa siellä haukkua räykyttää aamua iltaa mielin määrin. Onni on saada viedä rakas ystävä hyvään paikkaan. (Jos tiukka paikka tulee, niin en mene pommisuojaan, sillä sinne ei saa tuoda koiria. En jätä ystävää, jos semmoinen tilanne tulisi. Toivotaan, ettei tule.)

Sotatilanteen suhteen olen alkujärkytyksestä toivuttuani asettunut uomiini. Tutkin ja seuraan tilannetta useamman maan mediasta ja otan rauhallisesti. Olen aloittanut tuon aiemmin mainitsemani kyberturvallisuuskurssin.

Joku päivä meni uuteen tilanteeseen asemoitumisessa, mutta nyt on palikat järjestyksessä. Naapurimaan suhteen en ole kummoisia odottanutkaan, lähinnä ihmetellyt suomalaista sinisilmäisyyttä kaikenlaisten tonttikauppojen suhteen. Sama ihmettelyfiilis oli vuonna 2015, kun geelipäänuorukaiset pölähtivät minunkin kotinurkilleni makailemaan nurmikolla ottamassa turistikuvia toisistaan. Ihmettelin silloin Sipilän ”annan taloni käyttöönsä”- puheita ja kirkonväen intoa piilottaa karkoitettuja kirkkoihin.

Voi pyhä yksinkertaisuus ja naiivius, sanon mä. Ja totean heti perään, että tunnen ja olen tekemisissä useamman maahanmuuttajataustaisen kanssa, eikä pahaa sanottavaa. Toivotan maahan oikeasti tosissaan tulleet ja integroitumishaluiset lämpimästi tervetulleiksi. Tapaan heitä aika paljon työnikin vuoksi. Ovat ihan jees joitakin arabitaustaisia lukuunottamatta. Venäläiset ovat joskus ylimielisen nokkavia, mutta kun kuuntelen juuri Anna-Lena Laurenin ”Samettidiktatuuri”-kirjaa, niin löytyi selitys sillekin. Venäläinen ei näytä tietämättömyyttään. Lisäksi kulttuuriin kuuluu nauraa tietämättömyytensä paljastavalle ylimielisesti: ”Etkö tiedä tätä – kaikkihan sen tietävät!” Olen joutunut tälläisen uhriksi useamman kerran ja saanut heiltä kuulla, että heidän kotimaassaan lääkärit sentään ovat ammattitaitoisia. Suomen tasoon tyytymättömän onkin viisain mitä pikimmin palata kotimaahansa, mikäli toivoo kunnon hoitoa.

###

Jätän Lukijani mietteisiinsä ja painun pehkuihin, kiitos seurasta!

Klara

Hyvä Lukijani,

vietän ajatuksellisesti hieman sekavaa päivää, kun eilen vapaa-ajalla ohikulkijan roolissa altistuin vakavaan vaaratilanteeseen. Tilanne sisältää yksityiskohtia, joita ei tohdi tässä avata. Jatkomenettely kumminkin nyt askarruttaa sekä minua että viranomaistahoja. Sanoisinko: edetään prosessimenettelyllä siten, että eri sektoreita tarkastellaan kutakin erikseen, mikä ei tarkoita sitä, etteikö asiassa edettäisi mahdollisimman ripeästi, mutta kuitenkin niin, että esiselvityksiin perehdytään, asetetaan vaakakuppiin asioita puntaroitavaksi ja käytetään harkintaa. (Kuulostiko tutulta?) Eri puoluejohtojen piuhoihin en kuitenkaan aio sotkeutua, eikä Ruotsin kantaa tarvinne kysyä 😀

###

No, mökissä on oma rauha asiaa pohtia, Rakki vain käy välillä tuijottamassa lenkillelähdön fiiliksissä. Talonmies on hautajaismatkalla jossain päin maata. Ulkona on mitä komein ilma, mutta käytän nyt hiljaisuuden mieliharrasteeseen, kirjasinten naputteluun. Siihen liittyen toistan leuhkana jo aiemmin mainittua, jotta novelleja minulta odotetaan ja siihen kannustetaan. Ehkä vielä joskus ryhdyn työhön, kunhan työelämä hellittää – olettaen, että jäljelle jää sanottavaa. (Hah, etteikö meikäläisellä jäisi! Mitä itsepetosta!)

###

Asiasta kyyberiin eli haluan markkinoida Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston kyberuhkaa käsittelevää kurssia. Laitan linkin tähän:

https://www.avoin.jyu.fi/fi/opintotarjonta/informaatioteknologia/kyberturvallisuus

En ole siihen vielä perehtynyt, mutta aion vakaasti ja hetimiten, koska on ihan selvää, että internetyhteydet alkavat tökkiä. Toisaalta en ymmärrä kyberuhkan käsitettä laajemmin. Senkin vuoksi tuohon nyt tartun.

###

Lukijallani toki jo on kaksiosainen tunnistus käytössään, mutta ellei, niin kehoitan ottamaan. Häiriköintiä on luvassa grannin taholta, eikä VPN-yhteyskään lie pahasta. Taisin jo aiemmin viitata ostaneeni sellaisen. Kyseessä on siis salattu yhteys, joka hävittää jäljet, eikä päästä ketään linjoille. Sairauskertomusten käsittelyssä VPN on ollut käytössä sähköisten sairauskertomusten käyttöönotosta lähtien.

VPN:n perusteella minäkin asun muka Espoossa, varmaankin F-securen konttorilla. Muutoinkaan minua ei nettiyhteyden (esim. IP-osoite) perusteella pysty vihulainen tavoittamaan. VPN tulee sanoista virtual private network. Näin F-securen* sivu siitä toteaa:

”Netinkäyttö ilman VPN:ää on kuin kävelisit kadulla koti­osoite paitaasi kirjoitettuna. VPN toimii tunnelina internet­yhteydellesi. Kukaan ulko­puolinen ei voi nähdä mitä teet netissä, kun VPN on kytkettynä päälle. Moni uskoo, että yksityisyyteen internetissä riittää selaimen incognito-tila tai vastaava ratkaisu. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, vaan tarvitset VPN-yhteyden käyttääksesi internetiä oikeasti yksityisesti.”

*Minulla ei ole heidän osakkeitaan tai muutakaan kytköstä. Luotan firmaan, siinä kaikki. Näitä on muitakin. En kuitenkaan ottaisi ilmaisversiota: vanhan sanonnan mukaan ilmaisia lounaita ei ole. Jotain hyötyä ilmaisen VPN-yhteyden antajat käyttäjästään haluavat. Tavallisin syy lienee markkinointiin saatavat yhteystiedot.

###

Palatakseni kirjoittamiseen totean jälleen kerran ironisesti huvittuneena, että esim. someryhmässäni minua kannustavat ihmiset ovat niitä, joiden tiedän varauksetta ja ilman kilpailutunnetta lähimmäisiään ajattelevan olipa kyseessä kuka tahansa. Osaan myös ennakolta nimetä henkilöt, jotka eivät koskaan kannusta ketään. On se sitten kumma juttu: ikään kuin olisi itseltä pois.

###

Kyyberistä puheenollen, nappasin huvikseni 😉 tilaston maista, joista sivullani on viime vuonna käyty kurkkimassa. Se on tässä:

Lukijoissani ei tietääkseni ole sen enempää kiinalaisia kuin kanadalaisiakaan. Ranskalla / Alankomailla (terveisiä vaan!) lienee tietämäni selitys, samoin Indonesialla (terveisiä!). Ruotsillekin löytynee selitys, jos X on ollut siellä. Muut Ruotsin tutut ovat ruotsinkielisiä, eivätkä selviä suomenkielestä. Jenkkilän seuraajiakaan en tiedä, mutta joku hakukone näyttäisi rekisteröivän ruokakuvani ja onhan tämä alustakin USAlainen, joten selittynee sillä. Britteihin lienee joku haja-ammunta vain, samoin Irlantiin, ellei joku matkalainen sitten ole lueskellut sielläpäin. No yhtä kaikki: jos kiinalaisille kelpaa, niin mikäs siinä! Terveisiä vain sinnekin!

###

Kiitos, kun sain höpistä niitä näitä ja katkoa vähän eilisen ajatuksiani. Talonmies näyttää nyt postaavan kuvia muistotilaisuudesta, eikö voileipäkakku maistu vai? Siitä tuli mieleen outo ja groteski huumorintajumme Talonmiehen kanssa. Ajettuani kerran vakavan kolarin ja auton romuksi (ei minun vikani btw: vastaantulija liukui päälle) oli ensitiedote Talonmiehen suuntaan liian dramaattinen. Kun sitten pääsin tarkentamaan yksityiskohtia, hän sanoi: ”Aattelinkin jo, että saatiinkohan nyt voileipäkakkua.”

Voi taivahan vallat, että meitä vielä Viikatemies tulee rankaisemaan groteskista huumorista…vaan jotta tota noin… paluu alkuruutuun: eilenhän taisi yrittää. (Kerron joskus tarkemmin mistä oli kyse, kun pöly laskeutuu.)

Oikein kaunista ja aurinkoista viikonloppua Lukijalleni! Rakki on jo aivan hemenä sutii tuossa kuopissaan, että eikö tässä mikään etene! On siis paineltava ulos.

Kiitos kun luit!

Klara

Hyvä Lukija, kirjoittelen tässä junassa jonkun rivin tunnelmia, vaikka tiedän, että kohta tullaan alueelle, jossa verkko alkaa tökkiä ja lopuksi katkeaa pitemmäksi aikaa. Mutta mennään niin kauan kuin verkko pelaa.

Joku nuorimies, hieman ylimielinen noin kolmikymppinen kille, kävi juuri tädiltä kysymässä ”mikä juna tämä on?” Miten niin mikä juna, Valtionrautateid… siis vaunu numero 2. ”Ei mutta mikä, siis mikä tarkemmin?!” Sanon, että enpä muista, mutta katotaanpa lipusta. ”Ei kun että MIHIN TÄMÄ JUNA ON MENOSSA!” Voi hyvää päivää, ettei nyt äiti lähtenytkään mukaan, eikä pikkukaveri ohuessa ruotsalaisparrassaan osannut lukea sitä junan oven vierestä. Tämmöisetkö ne siellä Venäjän rintamallakin torveloi tykin takana? Ei ihme, että homma sössii.

Ja tässä yhteydessä sanottakoon, että ihan helvetillisen …tanan sietämätöntä, että naapurin hullu mies saa jumituttaa siviilit Mariupolin kaupunkiin. Olkoon hänelle helvetin tulet yhtä sietämättömät kuin sielunveljelleen Hitlerille. Onko kummallakaan ollut äitiä? Onko kukaan silittänyt päätä, onko paistanut lettuja ja hoitanut, kun kuumetauti on rusikoinut pientä kehoa? Vai menikö lapsuus rottia kiduttaessa, kuten legenda Putlerin lapsuudesta kertoo?

(Partapoika häipyi kuin kuppa Töölöstä, kun sanoin, mihin suuntaan juna on menossa. Minne lie raasu nyt joutui, eipä taida olla junassa paikkaakaan pienokaiselle.)

###

Lisäys edelliseen: olen aikas varma, että kaveri erehtyi junan suunnasta ja luuli olevansa junassa, joka lähti toiseen suuntaan kymmenkunta minuuttia aiemmin. Taisi tulla myöhässä huudeille. Siperia opet…uhhhh. Enpä sanokaan. (Tallennan draftiksi välillä, ettei teksti katoa.)

###

No, nytpä pätkii, mutta näyttää olevan ohjelma niin fiksu, että ottaa jemmaan tekstini, jos verkko katkeilee.

###

Meillä on kotosalla nyt tässä tilanteessa semmoinen hurtin huumorin meininki Talonmiehen kanssa, että groteski huumorimme kyllä heikompia hirvittäisi. Jälkeläiset ymmärtää, mutta nostelevat kulmiaan ja luovat hitaita katseita. Ollaan näetsen tultu Talonmiehen kanssa lapsiksi jälleen. Talonmies on huomauttanut isoja koiriaan meidän postilaatikon tolppaan pissattavalle rouvalle käytöstapoja ja ollaan muutenkin hypätty semmoiseen roolinn, että selavii! Mitäpä tässä enää kursailemaan (ei olla kyllä kurssiltu ennenkään). Hekotellaan nyt kaikkea kamalaa, mitä tästä tilanteesta saa revityksi. Suosittelen samaa, sillä huumori pelastaa monen synkän tilanteen. Kun isäntä katsoo mansikkasoppapurkkia, hän huudahtaa: ”Osocrad! Mitä tuo tarkoittaa! Osokrad, Leningrad! Onko tuo jotain venäjää!” 😀 Ollaan ihan vainoharhaisia. Minä siihen sitten, että ”De betyyder ju uusokraad”, hah! Talonmies huojentuna: nå men fan också! Ollaan oltu joskus Ruotsissa töissä kumpanenkin ja hänkin osaa ihan kohtuullisesti ruotsinkieltä.

…muttei parane kovin makeasti nauraa itsekään. Ostin nimittäin eilen vainoharhoissani itselleni F-securen (luotin vain Hyppöseen) salatun yhteyden sovelluksen eli VPN-yhteyden. Sellainen toki on sairauskertomusohjelmien turvana ja yliopistolla, mutta nyt haluan myös oman sijaintini, henkilöni, IP-osoitteeni ja kaiken piilottaa. Soitan aika tavalla suutani mm. somessa, enkä halua koogeepeetä tai sen sorttista sakkia harmikseni. Ja jos Lukijani kauhistuu, niin no worries: niin hölmöjä eivät sentään Putlerin trollitkaan ole, että ne tämmöistä sekavaa mummua nyt alkaisivat vainoamaan. 😀 Että karkailee se mopo mummullakin nyt.

###

Mutta juna kulkee! Olen kova tyttö junailemaan, eikä juurrikaan ole pahaa sanottavaa VeeÄrrästä, vaikka melkoinen käytettyjen lippujen arsenaali jo onkin lakkarissa. Tämäkin alkuviikko kuljettaa mua -hetkinen- liki tuhat kilometriä raiteita pitkin.

Rautaa rajalle ja voimia Lukijalle ja Antti Kaikkoselle huomista matkaa varten. Kyllä me tästä selvitään!

Klara

Hyvä Lukijani,

olen syvissä isänmaallisissa tunnelmissa, mutta fiilikset ehkä hieman eilistä korkeammalla. Eilinen oli henkisesti tähän mennessä murskaavin päivä, vaikka koitin metsissä hiihtelemällä saada tunnelmia paremmaksi. Ehkä Lukijani tunnistaa tilanteen.

Olen laskenut lähipiirin miesrivistöstä ne, jotka potentiaalisesti joutuisivat rintamalle. Mikä siunattu onni, että porukasta löytyy sairautta (!kerrankin hyötyä!), joka estää sotaan lähdön. Loppu sotatoimikelpoisesta sakista on joko liian vanhaa tai työskentelee sisäministeriön alaisissa tehtävissä, joissa edellytetään pysymistä siviiliväestön keskuudessa. Onpa joku sellaisessakin toimessa, jossa jo vuosia on askarrellut jotakin salaperäistä sekä kotimaan toimijoiden että eurooppalaisten kanssa. En tiedä enempää, mutta jotakin olen pannut merkille ja päätellyt työmatkakohteista.

Yhteenveto: kyllä tällä maalla on hyvät edellytykset pitää itsestään huoli. Ja lisätukea näyttää tulevan. (Huom. jälkikommenttina, että tekstin teon jälkeen tunnelma hieman laski, kun jälkeläinen kävi lukemassa madonlukuja ja realiteetteja, omiaan siis. Vängätään hänen kanssaan aina, mutta aika usein hällä on ollut järjen sanoja. Nyt ei ehkä jaksanut tätä sota-asiaa vängätä, joten otti aika jyrkkiä kannanottoja ja ennusteli uhkakuvia, joiden pureskelussa taitaa ensi yö mennä. Ratkaisu löytyy useimmiten vaellusvideoiden katsomisesta ennen maatemenoa. Etenkin Ali Leiniön videot ovat rauhoittavia. Vink. https://www.youtube.com/c/AliLeini%C3%B6)

###

Voissa paistettava kansanjohtaja on joko saanut margariinipaketista päähänsä tai tipahtanut hetkeksi taikinakulhoon. Sen verran omituista on käytös ollut jo jonkun aikaa – ettei olis jo pitempäänkin? Kasvot on turvonneet. Pienet sudensilmät ovat puristuneet yhä tiukemmiksi viiruiksi ja käsi alkanut rummuttaa pöydänreunaa. Ottaisitko kotisi rivitalonaapuriksi?

Mikään salaisuushan ei ole, että Pohjois-Korean tsembaloilta tuo meno alkaa yhä enemmän vaikuttaa. Olen seurannut silmä kovana kansainvälisen median tietoja ja erilaisia keskusteluita muun muassa Twitterissä. Itämaan peikkojen propaganda on nyt huipussaan. Mutta vastaiskua tulee lännestä: kasvottomat bittinikkarit ovat onnistuneet kaatamaan monen järjestelmän sivut internetissä. Kaiken kaikkiaan aika hengästyttävää ja ahdistavaa. Piti aloittaa verenpainelääkityskin uudelleen kaiken varalta. Minähän olen sen kanssa vehkeillyt kuin potilas konsanaan: syön pillereitä silloin kun ”musta tuntuu että mulla on verenpainetta” ja tauotan silloin, kun ”tuntuu, ettei nyt ole verenpainetta”. Hah! 😀

###

Lopuksi lista asioista, jotka laskevat kierroksia ja voivat helpottaa:

• puhuminen asioista lähipiirin ja ystävien kanssa
• uutisseurannan vähentäminen (onnistuu huonosti meikäläiseltä)
• ulkoileminen
• käsillä tekeminen, puuhastelu, siivoaminen, pyykkäys
• …tai matkalaukun pakkaaminen, kuten meikäläisellä, kun huomenna lähden kolmen päivän työmatkalle. Luojan lykky, että pääsee lomalta töihin ja saa vähän ajatusta katkaistuksi näistä karmeuksista.

Ja painonlaskutilanneko? Se on hyvä. Totutteleminen järkeville ruokailutottumuksille on kestänyt kohta viisi kuukautta ja paino alkaa olla semmoisissa lukemissa, että rupeaisi pikkuhiljaa riittelemäänkin.

Mutta hei: ilo pintaan, vaikka syän märkänis! Tämä vanha sanonta on sitten hyvä ja pätee erityisesti tämän päivän tilanteeseen. ❤

teidän Klara