Hyvä Lukijani,

mitä kohteliaimmin saanen esittää, etten tohdi Lukijani kauralastureseptiä kiilata tällä varsin perinteisellä ohjeella. Mutta mikäli sattuisi, että ohjeensa päälle olisi sulatetun voin armoitettu liemi roiskahtanut tahi kanamunanvalkuainen liimannut sukukartanon keittiöväeltä saadun mustan, vahakantisen vihon seitinohuet sivut toisiinsa, niin pelastan tilanteen allaolevalla ohjeella. Ohje vastaa parasta A-ryhmää ainakin helppoudellaan.

KLARAN VAKIOKAURALASTUT

• 100 g rasvaa (tahtoo sanoa: voita, 727 kcal/100 g, nälkä lähtee :D)
• 3 dl kauraryynejä (käytän niitä isoja, ne on parhaita tähän minusta)
• 1 muna
• 1,5 dl sokkeria
• 1 tl leivinjauhetta
• 1 reipas rkl vehnäjauhoja

1. Sulatettu rasva ryyneille
2. Munat ja sokeri vaahdoksi (höpö höpö, sole ko sekoittaa ja lykätä pyttyyn, minen ala mitään vaahdottelemaan ja sotkemaan tähän vispilöitä, puuhaarukalla tämä hoidellaan koko setti)
3. …kohdan 2 lisähuomautuksen vuoksi tämän kohdan voi hypätä yli…
4. jauhoihin leivinjauhe, kaikki aineet lyödään yhteen ja koko sotku sekoitetaan
5. ruokalusikkaparilla kippaan kökköset pellille muistaen turvavälit! Ne rakastuvat helposti toisiinsa. Siinä sitä sitten ollaan sahailemassa pyörösahalla toisiinsa kiintyneet kökköset erilleen
6. Uuniin 200 astetta. Ja kärtsis, palavat sekunneissa, jollei pidä varaansa. Semmoiset 8 min annan olla rauhassa, jonka jälkeen menen tuijottamaan näyteikkunasta: joko sitä ollaan valmiita.

Lukijani ehkä huomasi, etten käyttänyt otsakkeessa sanaa ”Vakkarikauralastut”, enkä myöskään missään Herran nimessä sanoisi: ”Munaa ja sokeria ei välttis tarvi vatkaa”. Voi stn prk, että mua nämä ihan aikuiset välttis-vakkari-vatkaa- ihmiset jaksaa ottaa koteloon. Ettäs kehtaavat!

…mutta palatakseni kuosiini ja edetäkseni valkosipulipuolelle, niin esitän seuraavaa:

VALKOSIPULILEIVÄT

Tämän leipäsysteemin tausta on se, että ranskanleipää tai muuta valkoista leipää saattaa kapinperälle jäädä odottamaan vuoroaan. Eipä hätiä mitiä! Olen keksinyt tämän itse:

• ranskanleipä viipaloidaan
• otetaan voita sopiva määrä muistaen, että 727 kcal/100 g ;D ja että valtimosair… jne jne jne
• otetaan valkosipulinkynsiä semmoiset 4 kpl / ranskanleipä tai miten huvittaa

1. viipaloidaan leipä
2. puristetaan valkosipulit ja sotketaan mössö voihin (jota notkistan öljyllä*)
3. voidellaan voi-valkosipulimössöllä leivät
4. 225 astetta ja niin kauan pidetään, että vähän saavat pintaa

*Keksin tuon öljyllä jatkamisen vastikään. Saattaa säästää valtimoittensa endoteeliä joltakin kolesteroliplakilta 😉 Tosin tiede ei ole vielä selvittänyt, montako ranskanleipää on syötävä säästääkseen pätkän endoteeliä. Endoteeli on siis valtimon sisäseinämän tärkeä solukko, jolla on monta tehtävää. Yksi tärkeä homma on valtimoiden joustaminen sen mukaan, mitä ympärille kertynyt, elämäntaivaltaan taapertava Maan Matonen (kuten meikä) touhuilee. Endoteeli itkee sydäntäsärkevää, hiljaista itkuaan, kun Maan Matonen ahtaa ruoka-aukostaan sisään makkaraa, rasvajuustoa, ranskanpottuja ja rilliruokaa. Se nyyhkii: ”Kohta me luisutaan maan poveen, jos tuo tollero ei tajua siistiä lautasmalliaan!”

No, tässä tuli samalla vähän (vino hymy) ihmiselimistön fysiologiaa ja kielioppia. Mutta kuten haukansilmäinen huomaa, puhuin tässäkin reseptissä ranskanleivästä, enkä mistään fakin ranskiksesta. #koskakiepipoliisi #koskaäidinkieli.

Kielemme on niin harvinainen ja hieno ja liimaa meidät yhteen, jotta sitä vaalikaamme paistosten ohessa.

###

Jaba-jaa. Puhelimeen on tullut samalta yksinelävältä useampi viesti. Saan niitä silloin, kun jokin harmitus on vallannut mielenmaisemansa tai läheinen ottaa pattiin. Ajattelen viestejä lukiessani: ”Voi toveri, voi toveri. Purat harmisi minulle odottaen empatiaa, jakamista, analysointia, kanssaelämistä ja tukemista. Kun kirjaan sinulle harmini, vastaat seuraavana päivänä: no onpa.” Yleensä mukana on pahoittelu kiireen vuoksi. Kiire loppuu, kun oma harmi yllättää. Mutta hei, nyt huomasin: elämähän ei ole tasapuolista! 😀

…ryhdyn lukemaan mikä harmittaa. Ja toivotan Lukijalleni rapeita kauralastuja lainehille!

Klara S, lomalla

Hyvä Lukijani,

koska olen lomalaisena, mutta myös Pikku Prinssi-syyslomalaisen mummona pakotettu tiukkaan päivärytmiin, niin huitaisen muutaman sanan eetteriin samalla, kun makarooniloota (Prinssin toive) palaa uunissa. Valkosipulileivät on jo poltettu ja eilinen päivä meni kaurakeksejä tehdessä. Ne ovat Prinssin herkkuja. Joku viikko taapäin sain kuljetusketjutuksella toimitetuksi hänelle lootallisen kärventyneitä kaurakeksejä. ”Mää söin ne kerralla kaikki!” hän sanoi. Tämä on nk. helppo lapsi, aivan kuten vanhempansakin.

###

Tässä on ollut melkoista liikekannallepanoa viimeiset kuukaudet työnkuvani muututtua. Ei haittaa: nyt pystyn päättämään elämästäni ITSE (huudahdan vakuudeksi itsellenikin).

Päivänä muutamana törmäsin ex-työnantajani esimiestason henkilöön, joskaan ei suoranaisesti ole esimieheni. Näin, kuinka tunnetilat vaihtuivat kasvoillaan: ensin tyrmistys / tuo täällä… sitten harmitus / sika,kun läksi…sitten viekkaus / ai-niin ai-niin … sitten maireus / voi kun hauska nähdä sinua … ja sitten tietysti varsinainen asia: ”Kaikki odottaa, että palaisit. NN:kin sanoi, että ehdottomasti saatava takaisin!” Hän kysyi lupaa olla myöhemmin yhteydessä. No luvanhan voi aina antaa ja annoinkin.

Mikä mätti? Hallintohimmelissä oli salakavalasti todelliseksi vallankäyttäjäksi siirtynyt henkilö, jonka tosiasiallinen asema oli avustajapuolella. Lienee unohtanut sen sivuseikan, kun toimi omasta mielestään johtajapuolella, josta oli tuleva komentelemaan alamaisiksi kokemiaan ammattilaisia. Käskytteli lääkäreitä ja näytti nauttivan siitä. Lopputulos: niin kauan kuin tyyppi siellä tepastelee, en sinne palaa. Ja tepasteleehan hän, vakivirkainen. Antaapa tepastella. Mulla töitä riittää sielläkin, missä lääkäriä vielä arvostetaan ydintoimijana.

Edellä mainittuun liittyen tulee mieleen taannoinen tapaus Siun sote:sta (Joensuun seutua), jossa lääkärit vastustivat uuden tietojärjestelmän hankintaa peläten potilastyön hidastuvan. Tästä uudesta, amerikkalaisten siihen maahan suunnittelemasta tietojärjestelmästä oli maailmalta rutkasti huonoja kokemuksia. ”Ilman muuta muokataan Suomen oloihin”. Näitä muokkaustoimia vaan on jo nähty. Meikäläinenkin on toiminut jonkun it-firman laboratoriona, kun ovat raakileohjelman saaneet myytyä terveydenhuoltoon. Ei niiden käyttökelpoisuudesta tiedä muut kuin sorvin äärellä toimijat. Eikä riitä, että sihteereiden käyttämä osa toimii (esim. kuntalaskutus). Vaikka laskutuskin on tärkeää, niin sairauskertomuksen toimintakyky on kuitenkin ihan ytimessä jo potilasturvallisuudenkin takia. Ei ole kenenkään etu, että lääkäri käyttää suuren osan työajastaan tutkimalla ja hoitamalla potilaan sijasta tietojärjestelmää (huom. lukuisia kokemuksia lähiviikoiltakin).

Näissä kuvioissa tuli salatkin julki Joensuun seudulla, kun kuntayhtymän johtajan kirjaus hallituksen esityslistassa nousi julkisuuteen. Kas näin:

”Tilaisuuden jälkeen kuntayhtymän johtaja Ilkka Pirskanen kirjasi hallituksen esityslistaan seuraavasti:

”Lääkäreiden pelko työn hidastumisesta ja hankaloitumisesta on oikeutettua. Tämä työnantajan pitää ratkaista esimerkiksi panostamalla sihteerityövoimaan, puheentunnistukseen ym. tarvittaviin tukitoimiin. Lääkärit ovat erittäin tärkeä henkilöstöryhmä, mutta he ovat kokonaisuuden näkökulmasta käyttäjäryhmänä vähemmistöä (noin 7,2 prosenttia Siun soten henkilöstöstä on lääkäreitä), joten järjestelmävalintaa ei pitäisi tehdä pelkästään heidän työtään arvioimalla.”

Että mitäpä semmoisella vähemmistöllä tekee missään firmassa. Kyllä ne puuttuvat seitsemän ukkoa tai akkaa aina joku paikkaa, jos läsnä on 93. (vino hymy). Että samapa tuo. Kun Pirskanen joskus hakeutuu sairaana hoitoon (mitä en toki toivo) niin riittää, että sihteerin laskutusohjelma toimii ja paikalla on lisäksi laitoshuoltaja, teknisen puolen työntekijä, ruumiskuski, sairaanhoitaja, keittolan täti, röntgenhoitaja, infotiskin rouva, lääkintävaksi, fysioterapeutti, jalkahoitaja, potilaskuljettaja, vartija, kanttiininmyyjä ja sanelunpurkuohjelma. Kyllä niistä joku aina yhden kuntayhtymän johtajan hoitaa.

###

MITÄ! Minähän olen lomalla! Makaroonilootan hoksasin onneksi äsken vetää pois uunista kesken keuhkoamiseni. Pinta nyt oli vähän rusketusta saanut, mutta Prinssi ei ole turhan tarkka.

Voimia syyskaamokseen ja räppään perään reseptini noihin tuotteisiin, jahka saan systeemin hallintaan ja koiran lenkitetyksi.

Kiitos, jos pääsit tänne asti! Yritän nyt unohtaa työhommat lopuksi viikkoa.

Klara S

Hyvä Uskollinen Lukijani,

jos olet vielä siellä, niin olen kovin tyytyväinen. Tuuli kuljettaa meikäläistä sinne tänne ja aikajana kiitää kipittävien virsujen alla. Mutta niinpä vain sitä pysytään liukuhihnalla kuitenkin.

###

Tehtyäni kunnon työrupeaman ja kotiuduttuani joku päivä taapäin päätin heti seuraavana päivänä painella luonnon helmaan lähiretkeilyn merkeissä. Suuntasin polkureitille, jossa meni koko päivä pysähdellen ja ihmetellen kaikkea sitä, mitä luonnossa voi nähdä, kuulla ja aistia! Pitkästi seitsemättä tuntia tuli kuleksittua evästaukoineen ja poluilta poikkeamisineen.

Tuossa kuvassa on tulipaikka, jonne tormasin typötyhjän metsän keskeltä. Joku oli siitä juuri lähtenyt ladattuaan ensin tulipaikan täyteen klapeja. Täydet tulet siinä roihusivat. Aattelin nuotiopaikkoihin liittyviä tulisia nettikeskusteluita ja tuumailin ittekseni, että jos oltaisi Nuuksiossa tai Sipoonkorvessa keskellä puolikasta Suomen väestöä, niin paikalla olisi sekä tappelu että poliisipartio. Sen verran kovaa kaplakkaan näistä yksinään roihuamaan jätetyistä tulipaikoista on julkisessa keskustelussa ollut. Enkä kyllä ihmettele. Nytkin oli voimakas puuskatuuli, joka pyöritti liekkejä ja tyrkki hiillosta. Onneksi paikalle tuli sentään Kunnon Kansalainen eli meikäläinen ottamaan ohjat käsiinsä. Levittelin klapeja ja seurailin, ettei kipinöitä lennellyt ympäristöön. Odottelen itsenäisyyspäiväksi Metsähallitukselta prenikkaa.

Paikalle pyörähti parikymppinen tyttönen reppu selässä. Manailin, että hitonmoista: ilman vahtia jätetty roihu. Tyttö hymyili, naurahtikin, nosti leukaa ja sanoi: ”Noo, jospa joku ajatteli, että tähän kuitenkin kohta tulee joku.” Mutisin, että niinpä sattumalta tapahtuikin, mutta muutoinhan täällä ei ole näkynyt ristinsieluakaan. ”No, kyllähän se nuotio siinä yksinkin palaa”, sanoi tyttö ja nauroi ärsyttävää, itsetietoista naurua.

Siinä alkoi täti klapiensa kanssa vähän nuuksiotyylillä kuumenemaan. Kohta jo kuulinkin opettavani tyttöä, miten meikäläinen on kova retkeilijä ollut kuule -saa sanoa, että- viitisenkymmentä vuotta, partiolainenkin ja on kuule käyty metsät ja mannut, suot ja hetteiköt, noustu tunturiin ja tultu sieltä alaskin, laskettu suksilla, veätetty hevosella (onnettomuudesta en maininnut sanallakaan), puskettu melomalla vastavirtaan ja kaaduttu koskiin ja jumiuduttu kiville ja ja ja …. minä minä minä minä… *ja ettäs nuori tyttö kehtaat siinä viisastella, ootapa vain mikä kohtalo sullekin tulee, kakara vielä olet senkin hyväkäs ja kyllä se maailma vielä opettaa, saatpa nähdä pienokainen*….(tähtien välistä tekstiä en sanonut, kunhan nyt herkuttelen tässä. Ehkä Lukijani sallii pienen terapian?)

###

Sanoin tytölle, että jään vielä evästelemään, jotta jollet paistele makkaraa, niin mene sinä vain. Kyllä täti huolehtii tulesta. Tyttö meni menojaan reppu keinahdellen.

###

Että niinhän se juuri elämässä nykyisellään on, jotta me vanhat saadaan kaikki asiat hoitaa ja huolehtia. Nuoriso-osasto sen kun kruisaa, hypettää ja bilettää. Hörsii kauralattea paksu tukka nutturalla pään päällä. Vanha harvatukkainen täti saa jäädä rakkovaivaisena kylmään, kovaan tuuleen nuotionsa kanssa. Aukoo siinä reumatismin runtelemin sormin voipaperiin käärityt makkaravoileivät ja nakertaa ruisleivän kulmaa amalgaamipaikatuilla hampaillaan. Nuor tyttö se vaan huikkaa, että ”Moikku!” ja heittää perään häikäisevän, virheettömän, yhteiskunnan (verorahoilla!) huolehtiman Pepsodent-hymyn. Nakkaa päätä taaksepäin ja lähtee kimmoisin reisin pompahtelemaan polulle. Tämmöistä on nykyään.

Piti ihan miettiä paria asiaa, kun siitä sitten kankeasti vääntäysi ylös ja lähti rahnustamaan polkua pitkin. Että…

• voiko nuoruutta kadehtia? kannattaako? olisiko halua elää se vaihe uudelleen? Vastaus: EI helvetissä!
• (riviväli, vanha ei osaa muutoin tätä tehdä)
• voiko milleniaalitason nuorena aikuisena olla vielä niin kokematon, että tämmöiset merkittävät ja yhteiskuntaa uhkaavat suuret vaarat eivät millään muotoa piirry nuoriso-osastolla mielenvirtaan samalla uhkakuvalla kuin Kokeneilla Sotaratsuilla (jotka sentään ymmärtävät elämästä jotain)? Vastaus: KYLLÄ voi.
• …Ja onnittelen samassa yhteydessä kokeneita sotaratsuja siitä suuresta viisaudesta, jolla pitävät -jaa-a…- käytännössä koko, sanonpa suoraan että: koko yhteiskuntaa pystyssä! Muistakaa Tali-Ihantala, muistakaa noottikriisi, muistakaa pulavuodet! Nykyään sitä ollaan, että ei kun heipat vaan ja haitsulivei! Mussutetaan kroisanttia ja Tik-Tokit tojottaa taulussa.
• Toista oli ennen. Hiihdettiin kovissa pakkasissa kymmeniä kilometrejä kouluun ja sitä rataa. Koulussa oli sitä kammottavaa poskihammaspuuroa ja kilpikonnan näköinen terveydenhoitaja, joka otti verikokeen sormenpäästä terävällä pellinpalasella. Noh, suksien kanssa oli ehkä toisenlaista, kaupunkilaislapsi kun olin. …Mutta hei: ei ollut helppoa kaupungissakaan, eipä ollutkaan! Jäiset kadut, naapurin samojedi vei lapaset, eikä ollut liikennevalojakaan. Itte sitä piti tietkin ylittää henkensä kaupalla.

Vanhaa ei arvosteta! Ei arvosteta! Menen eduskuntatalon eteen protestoimaan heti, kun löydän lähilukulasini ja saan banderollit ja Kela-taksin tilatuksi. Eloonjäämiskapina isolla ännällä, saateri soikoon!

###

Parempi keskittyä kakkuresetteihin, joista yllä maistiaiset Lukijallenikin! Olepa hyvä ja saapi ottaa kaksikin palaa, jos maistuu!

Päivänä muutamana sanoin Talonmiehelle, että paistetaanpas piimäkaakku! Ja Talonmies sanoi: paistetaan vaan. Ja niin me paistettiin. Laittelin siihen, vanhaa sanontaa lainatakseni, kustakin pullosta. Tutkailin vanhan keittokirjan reseptiä ja lisäilin vielä jossain määrin päiväyksensä menettänyttä jugurttia. Otin kaakun uunista, löin käsiäni yhteen ja huudahdin Talonmiehelle, että tulepas katsomaan leivonnaista. Hyvä, että vuokaan mahtui!

Näihin säkeisiin ja säikeisiin jätän Lukijani katsomaan mietteissään tietokoneruutuaan siirtääkseen katseensa sitten mietteliäin ilmein takapihansa pimeyteen laaksoissa olevia muumeja mietiskellen.

Hyviä vointeja ja heijastimet heilumaan! (Tottahan ne Lukijallani onkin, mutta mikä mahtaa olla nuorison tilanne – arvaahan sen. Ei edes rokotuksia.)

Teidän Klara

Hyvä Lukijani,

vietän päivystyksen jälkeistä päivää toimittuani viime yön eläinlääkäripäivystäjänä. Potilaita oli tasan yksi ja hän – onnekseni – nukkui (eli vingahteli) yön yli valvonnassani vuoteeni vieressä. Potilas on tuo meillä asustava nelijalkainen.

Hän on ollut kolmisen päivää huonosyömäinen, vatsa kuriseva ja löysällä. Muutoin kyllä ihan reippaana vielä illalla, vaan annas olla, kun sudentunnit koittivat. Ne ovat kellonaikoja, jolloin sekä eläimet että ihmiset heittäytyvät kunnolla sairaiksi, osa viimeistäkin kertaa. Nyt mentiin niin, että vuorovetona Talonmiehen kanssa kuljetettiin kaveria takapihalla, josko kakkahätä vaivaa vai mikä on vikana. Aamuyöstä sitten oli akajalat ihan jäykkänä ja sen verran olen medisiinasta perillä, että tiesin, ettei kyse ainakaan neurologisesta viasta ole. Mutta mikä hemmetti voi olla! Eläin on sitten hankalasti tulkittava potilas, seisoo vaan pökkelöjalkaisena nollat taulussa ja on vaisu ja noivea, muttei osaa vointiaan sen kummemmin kuvailla.

Annoin edesmenneen koiran kipulääkettä, josta saatiin pariksi tunniksi jonkunmoinen rauha maahan aamua odotellessa. Sitten heti klo 8 tartuin luuriin ja varasin meidän aivan kerrassaan loistavalle eläinlääkäriasemalle ajan. Kyse on kunnallisesta eläinlääkäristä, joka hakkaa mennen tullen ja palatessa kaikki yksityiset eläinlääkäriasemat, joista yli 40 vuoden koiranomistaja-aikana on tullut kokemuksia, monenlaisia. Niinpä sitten mars matkaan ja asia selvitykseen. Helpotuksen huokaus: olikin ”vain” anaalirauhaset tukkeutuneet ja kipu selittyi sillä. Apu taas saatiin ja oltiin onnellisia! Viime kerralla tätä samaa koiraa hoiteli sama lääkäri kuin nyt ja hän pelasti käytännössä koiran kyllä kuolemalta. Oli kova veriripuli, jonka syyn lääkäri heti hiffasi: clostridioides-ripuli. Karvakaverin kaulanahkoihin pumpattiin puoli litraa Ringer-liuosta, saatiin tarkat hoito-ohjeet ja kehoitus palata heti takaisin, jos taju alkaa himmetä. Hiton kipeä koira oli yön yli, makasi vain ja läähätti. Ruiskulla juotin sille nestettä saamani ohjeen mukaan ja voila! Kun aamu valkeni, hän nousi omille jaloilleen, heilutti häntää ja katsoi silmiin: lähdettäiskös aamulenkille? Kyllä oltiin onnellisia – ja kiitollisia lääkärille! Niin kiitollisia, että Talonmies vei asemalle vadelmakakun.

###

Kyllä lääkäristä on paljon hyötyä, sen uskallan sanoa omakohtaisesti muutaman leikkauksenkin läpikäyneenä ja on mua hoitaneet sisätautilääkäritkin ansiokkaasti, samoin hammaslääkärit ja korvalääkäri. Silmälääkäri on kurssikaveri, joka ei ottanut palkkaa käynnistä, mutta sen vielä korvaan hälle!

Lääkärin työ on myös raskasta ja vastuullista. Sain juuri viestin tyttäreltäni, joka oli elvyttänyt potilaan onnistuneesti tällä viikolla – ja saanut muistutuksen toisen potilaan hoidosta, kun ei ollut havainnut lopullista diagnoosia ensiavussa.

Tiedän, mitkä ovat fiiliksensä. Olen nimittäin ollut muutamassa poliisikuulustelussa ja saanut pari muistutusta – vai oliko ne ennen vanhaan Terveydenhuollon Oikeusturvakeskuksen (TEO) huomautuksia nimeltään. Nämä kaikki huomautukset ja poliisikuulustelut ovat kertyneet päivystysajan työstä tilanteissa, jossa minua oli vain yksi kappale, mutta tapahtumia, joissa minua olisi tarvittu heti-tänne-nyt oli useita yhtä aikaa. Taisipa yksi tapaus olla sellainen, jossa (ei vaan kaksikin) todellinen sylttytehdas oli itse asiassa kuitenkin muualla kuin meikäläisen toiminnassa, mutta lääkäri on lain mukaan ainut, joka on vastuussa potilaan hoidosta. Tästä ei pääse yli eikä ympäri, ellei lakia terveydenhuollon ammattihenkilöiden vastuista muuteta. Eikä sitä hevillä kukaan halua muuttaa. Valtaa ja asemaa (ja palkkaa) haluavat kaikki ynnä natsoja kaulukseen ja sankariviittaa ylle. Mutta kun kysymys tulee vastuista (mukaanlukien ikävimmät tilanteet), vähenee halukkaiden joukko kuin tunnettu pyy maailmanlopun edellä. Niin se on. Tästä ei pääse mihinkään.

…paitsi nyt pienelle happihypylle ennen maatemenoa. Käyn kuulostelemassa, kuinka kollega voi saatuaan kolmannen rokotteensa. Niistä on joillekin tullut ärhäkkä vaste. En uskalla ääneen tässä sanoa miten omalla kohdallani ajattelin tehdä (koska en tiedä sitä vielä itsekään), mutta onneni on se, että sain rokotteet ihan muun väestön frekvenssillä enkä toista rokotetta kolme viikkoa ensimmöisen jälkeen kuten edellä mainittu tytär, joka tuli siitä kunnolla kipeäksi. Lääkärikö kipeäksi? Kyllä vaan – tämä potilailta joskus unohtuu, että ihan samaa potilassakkia ollaan itsekin. Jotkut meistä jopa kuolevatkin.

Herraparatkoon mitä Halloween-puheita! Nyt äkkiä ulos ennen kuin kaikki madonluvut on luettu!

Voimia ja Gesundheit! Klara

Istun bussissa ja katselen maisemaa ikkunasta. Näiden alueiden ilmanalaan on synnyttävä wanhaemo joskus kauan päästänyt pitkiä huokauksia, ähellyksiä ja inissyt ponnistaessaan meikäläisen maailmaan. Kiitos ja ylistys! Näissä maisemissa on leuhka isäni pelannut paikallisessa urheilujoukkueessa raidallisissa polvisukissa otteluita ja nauttinut pienen kauppalan suurta ihailua siirtyessään Helsinkiin korkeakouluun opiskelijaksi. Mitä suuruutta, mitä kunniaa!

Mutta kuten tiedämme, on kaikki maallinen katoavaista. Niin makaa isäni via Dolorosansa päätepisteessä näissä mullissa. Tytär tässä katsoo bussin ikkunasta ruskamaisemaa ja tarkistaa sähköpostinsa. Aivan oikein, paikallisen seurakunnan ystävällinen puhelinääni on laittanut emailin perään: liitteet olivat oikein täytettyjä ja niitä oli riittävästi.

Näin minusta tuli juuri tänään tämän alueen maanomistaja. (Pitää tarkistaa nimike sähköpostista, hetkinen…) Olen hautaoikeuden haltija ja minulla on kohtsiltään siitä hallussani Hautakirja. Sen turvin pääsee synnyttäjänikin aikanaan appivanhempiensa syliin, miehensä viereen.

Laitan hautakirjan tarkasti talteen, sillä se on minun, ihan rahaa vastaan. Sisaruksillani ei ollut asiaan erityisempää kiinnostusta, kun heitä ei ole esitelty viikatteen kanssa kulkijalle. Minut on ja olen siitä ylpeä. Äidin pelastaja maailman tuulilta ja kärsimyksiltä.

Klara S

Hyvä Lukijani,

kylläpä aika rientääkin! Sen verran vilkaisin edellistä postaustani, että ihan piti mikroskoopilla katsoa rivinvälitkin: minäkö se leuhkin voivani nyt säädellä omaa elonrytmiäni työmuutosten vuoksi? Sen täytyi olla haamukirjoittaja. Tai no jaa, tottahan joka sana on: pystyn tosiaan itse ohjelmoimaan tekemiseni. Niinpä kalenterini turpoilee. Konkluusio: jonkun muun pitäisi hallita kalenteriani. Rakastan liikaa työtäni. Ja touhukas kun muutoinkin olen, niin ohessa tulee kovasti hääräiltyä muutenkin. Otetaanpa nyt esimerkiksi vaikka tämä päivä…

…tulin iltasella työreissulta aika väsyneenä, mutta toki hyvillä mielin. Olinhan saanut taas kuulla ihmisten kertomuksia, eikä huumorilta ja tilannekomiikaltakaan vältytty. Vaitiolovelvollisuuden nimissä en voi tarkemmin kertoa, mutta totean, että hekoteltiin tapahtuneelle makeasti potilaan kanssa yhdessä, mikäs sen hienompaa!

Kotona sitten illan päätteeksi juuri ennen nukahtamista piirtyi mielen valkokankaalle selkeä visuaalinen näkymä tähtien valaisemasta upeasta taivaasta. Visiossa makasin Autiotuvan laiturilla seljälläni katsellen välkkyvää tähtitaivasta yläpuolellani. Ympärillä täysi pimeys ja veden musta pinta, josta tähdet peilasivat itseään. Visio oli takauma vuoden takaisesta upeasta yöstä yksin laiturilla makaamassa keskellä ei-mitään. Ainut valo säkkipimeässä yössä oli öljylamppu rinteessä mökin kuistilla. Kuulinko susien ulvovan? (Mökki on susilauman reviirillä.)

Visio rävähdytti silmät selälleen ja johti oitis sääkarttojen tutkintaan. Toki huomasin tutkineeni niitä jo edellisenä iltana salaa itseltäni. Lopputulos: päätin kurvata Autiotuvalle pienessä rakosessa ennen seuraavaa työreissua.

###

Sen verran on kokemus opettanut, että tavarat ja systeemit kannattaa laittaa kuntoon jo edellisenä päivänä, jotta pääsee heti aamusta baanalle. Touhutessa menikin sitten tämä päivä melko tarkkaan. Helpommallakin olisi päässyt, jollei vaatekomerossa makuupussin etsintä olisi hieman päässyt karkaamaan käsistä.

Tilanteeseen lähdettiin tästä: ”Missäs mun untuvapussini on…jäiköhän se mökille?” Tilanne päättyi tähän: ”Non niin, nyt on hyllyt pyyhitty, tavarat löytäneet paikkansa, kertynyt puolikas jätesäkillinen poisheitettävää roinaa, Talonmies vienyt untuvatakkinsa parempaan talteen, villasukat laitettu likoon (ei niitä saa liottaa, toim. huom.), viimeiset hevosen vehkeet heitetty menemään, kerätty laatikollinen kirpputorikampetta, läpikäyty vaatekomeron korkeimman ylähyllyn petivehkeet karsimalla niistä osa poisheitettäväksi ja sovitettu kaikkia kolmea, öhhh oikeastaan neljää :0, rinkkaa…Mutta missäs mun untuvapussini on… jäiköhän se mökille?”

Untuvapussia ei löytynyt. Sen on täytynyt jäädä mökille.

###

Näihin sanan säikeisiin päätän raporttini täältä tähän. Huomenna auton nokka kohti itää, pikitietä pari sataa kilometriä suuntaan a ja b ja c, josta käännös vasemmalle huonokuntoiselle soratielle, jota hyvinkin parisenkymmentä kilometriä, josta käännös vasemmalle ja parin kilometrin päästä taas vasemmalle, josta kapealle metsätielle, jota kilometrin verran ensin mäkeä ylös ja sitten osan matkaa alas, jarrutus mökin viereen, syöksähdys ulos autosta ja harppominen mökin alapuolelle katsomaan alas laiturille sanomaan ääneen: aaaaaaaaaaahhh! On otettava kaikki irti ennen kuin lumi peittää maan ja järvi punoo kannen itsensä päälle.

Voimaintoivotuksia, Teidän Klara S

Sunnuntaina aamusella tervehdin Lukijaani aamupuuron ääreltä.

Tänään ajelen kaksilla rattahilla: tietokoneen näytössä on kaksi ikkunaa auki. Toinen on varattu tulevan viikon esitelmälle ja toinen tänne virkistyspuolelle. Eilen en saanut juurikaan puserretuksi esitelmädioja, mutta tänään ajattelin huijata itseäni käyttämällä porkkanaa eli tätä virkistyspalstaa, josta siirtyisin aina väliin esitelmäpuolelle tekemään yhden sliden kerrallaan. Jos sattuisi piuhat epähuomiossa vaihtumaan ja outoa juttua alkaisi virrata tälle alustalle, niin älä ole milläsikään: esitelmäyleisö tulee ilahtumaan yllättävästä juonenkäänteestä.

###

Kun nykyisellään saa, kiitos työmuutosten, olla oman elämänsä herra, niin ajelin Lapista toissapäivänä – ehkä edellinen postaukseni antaa osviittaa. Sieltä ei tuntunut palaavan juuri muita kuin minä, mutta vastaan tuli lähes tauoton autokolonna. Koko Suomi näytti olevan liikkeellä – ehkä Lukijanikin? Ruska vetää kansaa puoleensa, ymmärrettävästi! Mutta kuten Lukijani jo aiemmasta tietää, olen niitä ihmisiä, jotka kaikkoaa ihmisvirtauksia kuin väärinpäin asettunut magneetti. Sainpa silti palan ruskaa minäkin. Lähiviikkoina suuntaan Autiomökille katsomaan onko ruska tullut sinne. Ja hakemaan ne kantarellit, joiden paikan perheen mettämies eilen merkkasi kartalle. Sitä ennen tosin tapahtuu yhtä ja toista liikehdintää.

###

Rakki uikuttaa tuossa lähistöllä ja vaihtelee makuuksiaan. Ruoka ei kelvannut, ei edes tonnikalaliemen kera. Maha kurahtelee, kun illallisenkin (;D) jätti hyväkäs väliin. Yöllä oli oksentanut Talonmiehen työhuoneen matolle karvakasan, lienee nyppinyt partakarvojaan sonnustautuessaan aamuun. Kun yritti äsken syödä kukkia (!) päätin käyttää takapihalla heinää apehtimassa. Tunnettu koirien tapa, jonka tausta on jäänyt mulle epäselväksi. Jotkut höppänät sanovat koiran ”puhdistavan mahansa”. En kyllä medisiinarina oikein ymmärrä mitä se sieltä pH 1:n happamuudesta oikein puhdistaa, kun siinä happamuudessa kiillottuisi hopealusikatkin. Siis jos hopealusikoita ylipäätään hapolla puhdistetaan, hittoko tässä kaiken tietää – Martat apuun!

Olin jo antamassa rakille kipulääkettä, kun se tuossa käivertää, uikuttaa ja ryntäilee eteiseen mua tuijottamaan. On kuitenkin käynyt pitkällä aamulenkillä ja juuri myös takapihalla.

Mutta joo: sitten mulla leikkasi! Mehän ollaan menty sen kanssa tienpiennasta kuin viitapirut. Se on vetänyt nokka maassa kiinni hitonmoinen palo rinnassaan. Väliin äkkipysähdyksiä, jolloin se nuohoaa ruohikkoa kärsä liimautuneena maanpintaan. Nainen! Sillähän on kiikarissa joku ihana neito, joka nyt on otilla ja joka tulisi pelastaa jäämästä vanhaksipiiaksi. Se on rakastunut! Ruoka ei maistu, vaikka maha kurnii ja ulos pitäisi päästä tsekkaamaan huudeilta, onko sussu ilmestynyt lyhtypylvään juurelle nojailemaan. Selvät merkit.

###

Heräsin tuon pirulaisen kitinään kello 5.23. Yritin kärvistellä tyyny korvalla. Tunnin verran kärvisteltyäni nousin ylös ja vein höyryveturin nuuskimisreissulleen. Palatessa huomasin, että a) auton on siirrettävä talliin, jotta reissusta palaava Talonmies mahtuu kärryineen pihaan b) ennen siirtoa on irrotettava peräkoukkuteline ja siinä oleva polkupyörä c) rapainen pyörä on pestävä ja huollettava d) autosta on tyhjennettävä loput retkikamat e) autotalliin on laitettava lämmitys päälle f) sitten on siirryttävä sisälle, purettava retkikamat lojumasta eteisestä, että Talonmies mahtuu sisään g) siivottava Talonmiehen työhuoneen matto e) …josta kuivanut oksennus pitikin ensin harjata takakuistilla ja f) matto pestä pesuhuoneen lattialla lopulta kokonaan g) mutta matto oli ollut osittain Talonmiehen recleinerin alla n. 2 vuotta, joten -> siirtyminen huoneen imurointiin g) ->merkittävät pölymäärät mm. tv-johtojen seassa vaikeissa paikoissa hyllyköiden yms. takana, ne siivottava h) luututtava lattiat i)asennettava siivousvälineet takaisin paikoilleen ja tyhjennettävä ”pikaimurin” pölysäiliö i) siivottava pesutupasysteemit pesuhuoneesta j) samalla vietävä kuivat pyykit pois saunan eteisen penkiltä lojumasta k)…huoh huoh. (Perässä apumiehenä kulki vonkuva koira.)

###

…jonka jälkeen pääsin aamukahvin keittoon. Silloin tuli mieleen neitinä elämäänsä liki 6-kymppiseksi eläneen kollegan sanat: ”Mutta kyllähän sinä olet niin kovin tehokas!” Havahduin: se oli kuin syytös! Pitäisikö olla tehottomampi, olisiko parempi niin?

Ryhdyin äkeentyneenä vertaamaan meidän kahden elämää. Hänellä: oma tuulen huuhtoma takalisto, omat harrastukset, oma elämä. Ei vaivaa, ei huolta sukulaisista, ei lapsia jaloissa pyörimässä kuumimpina päivystysvuosina, ei isoja ruokaostoksia, ei puolisoa söhläämässä, ei lapsenlapsia. Omat harrastukset, omat kiinnostuksen kohteet, omalla aikataululla. Siivooja siivonnut aina kotinsa, neliöitäkin vähemmän kunnossa pidettäväksi yhden ihmisen taloudessa…

Jollen olisi ollut niin ”tehokas” olisin suosiolla jättänyt kolme veronmaksajaa synnyttämättä. Olisin lykännyt mallinsa mukaisesti vanhukseni sisarusten harteille (joskaan omista sisaruksistani ei siihen ole ollut, toim.huom.). Olisin kulkenut kulttuurimatkoilla, puhjehtimassa vaihtuvien poikaystävien seurassa, lennähtänyt ex-tempore sukulaisiin Sveitsiin ja harrastanut laadukkaasti koneistetussa köökissäni fine dining-aterioiden suunnittelua ja laatimista feng shui-tyyppisesti.

Hänen harrastellessaan meikäläinen paahtoi työpäivää kilpaa päiväkodin seinällä raksuttavan kellon kanssa. Syöksyi tukka suorana tarhaan hakemaan lapsia, joille kaivoi autosta aamulla tekemänsä pikaeväät, jotta nassikat jaksoivat odottaa K-kaupan pihalla autossa ampaistessani kauppaan, josta kiireen kaupalla takaisin autolle neljän muovikassillisen kanssa. Samaan aikaan hän mietti, mitä tuotteita hakisi paikalliselta luomutilalta (itselleen).

Lopputulos: olen hyvä ihminen. Olen tuottanut yhteiskunnalle jälkipolven. Olen vanhainkotipaikkani ansainnut. Viis tehokkuussyytöksistä.

###

No, jottei totuus unohtuisi, niin ainuttakaan esitelmädiaa en kylläkään vielä ole saanut aikaiseksi 😀

Vien tuon vinkumooseksen ulos ja tartun sitten toimehen. Ellen sitten mene sohvalle jatkamaan keskeytyneitä yöuniani…

Hyvää pyhäpäivää! toivoo Klara

Hyvä Lukijani,

puhelimessani oleva kuvavarasto kieltäytyi yhteistyöstä tämän tietokoneen kanssa. Sen jälkeen se halvaannutti itsensä pysähdyskuvaan ja osoitti lopuksi käsittämätöntä uppiniskaisuutta ynnä kovakorvaisuutta vaativista käskytyksistäni huolimatta. Näin ollen päädyin tuohon valmiiseen kuvaan, joka toki kuvaa viimepäivien tapahtumia lähestulkoon oikeassa mittakaavassa.

Olen nimittäin kiipeillyt tuntureihin, rompostanut vaikeakulkuisessa rakassa ja lopun aikaa ohjaillut turisteja oikeille poluille. Pidinpä pienen Suomi-infotilaisuudenkin kahdelle italialaiselle.

Siinä sitä on yhdelle ihmiselle ollut sen verran puuhastelua, että tämä päivä on pitänyt pysytellä laakereilleen mitä nyt yksi pieni pyörälenkki tuli poljetuksi. Etätöitä olen tehnyt ja hoidellut sekalaisia asioita puhelimitse tästä tunturimajasta. Jopa yksi potilassoitto lähti eetteriin. (Potilas on kollega ja hoitoonsa hyvin tyytyväinen, kiitos ja ylistys! Hän puolestaan hoitaa ihmisiä intohimoisesti, valvoo öitä heidän terveytensä eteen ja pelastaa ihmishenkiä. Itse hän on sairastellut pitkään. Kas kummaa: lääkäritkin ovat myös potilaita. Tätä eivät kaikki lajitoverit tule ajatelleeksi. Ollaan ikään kuin terveiden ja kuolemattomien maailmasta saapuneita kummia luonnonoikkuja.)

###

Tässä uudessa elämän moodissani kykenen jakamaan aikaani oma elämä edellä. Kuinka etuoikeutettu olenkaan! Sitä vain ottaa ja repäisee, hyppää syvään päähän ja ajattelee, että kyllä tässä jotenkin uidaan, vaikkei jalat otakaan pohjaan. Ei kun kellumaan vaan! Nämä on ratkaisuja, joissa luu voi jäädä vetävän käteen, Jumala voi rankaista ja itku voi tulla pitkästä ilosta. Mutta siihen saakka mennään iloisesti elämää eteenpäin. (Niin toki kannattaa tehdä joka tapauksessa, sillä elonpäiviään ei voi tietää. Ottakaamme siis jokaisesta päivästä kaikki irti.)

###

Uskokaa tai älkää, kuuntelen tässä samalla kirjaa. Kirjan nimi on ”Totuus Harry Quebertin tapauksesta”. Yllätyin, sillä se on kirjoitettu 2012, eikä olekaan mikään vanha klassikko kuten luulin. Kirjailija on omien lasteni ikäinen, syntynyt 1985 ja luulin jenkiksi, mutta onkin sveitsiläinen poika. Poika! Ihan poikahan hän vielä on. Tarina on hyvä, monipolvinen – ja vähän, ehkä vähän enemmänkin, junnaava. Sen vuoksi kykenen sekä kirjoittamaan että kuuntelemaan yhtä aikaa. Lukija on mielilukijani: Jukka Pitkänen.

###

Tuolla tunturipoluilla tapaa paitsi ulkomaalaisia myös suomalaisia Wanhan Liiton miehiä kauhtuneissa Fjällrevenin vaellusvaatteissaan. Totisia ukkoja, jotka kaivavat nokipannut ja pinttyneet kuksat rinkoistaan ja Savotan repuistaan, pyöräyttävät tulet nuotioon, nostavat nokipannun tulen päälle porisemaan, kaatavat porosössöisen kahvin kuksaansa ja hörppivät sitten kahvijuomaa tuleen tuijotellen. Siihen kun meikäläinen sähähtää paikalle touhukkansa ja kiljaisee Hyvät Päivänsä, siirtyy ukon katse tulen liekeistä hitaasti tulijaan kääntyäkseen sitten ilmeettömästi takaisin tuleen. Hyvällä mielikuvituksella saatan kuulla hiljaisen mutinan. Halutessaan sen voi tulkita tervehdykseksikin.

Jasso-jaa! Eiköhän tässä kaikesta päätellen pikkuhiljaa ajauduttu tarinan ja turinan loppuun, kun multa jo tulee vastaan. On aika tutkia huominen ilmatieteen laitoksen ennuste ja kallistua sitten pieluksilleen. Tuo kirjailijakaan kun ei näytä pääsevän päätökseensä: Nola Kellerganin kuolemansyyn selvitys polkee paikoillaan.

Poluilla havaitsee sukupolvien kulun vääjäämättä etenevän: uudet kulkijat valtaavat polut. He saapuvat tulille lämmittämään kaasukeittimellä veden retkiruokapussiinsa. Sitä touhua wanhan liiton miehet katsovat mietteissään. Niin muuttuu asiain tila, sukupolvet toisensa jälkeen virtaavat poluille ja wanhan liiton on kaatuminen heidän edeltään maan multiin.

Toivotan Lukijalleni oikein hyvää tulevaa torstaipäivää!

Torstai on nähkäätten aina toivoa täynnä, kirjoittanut Ernst Hemingway.

teidän Klara S

Hyvä Lukijani,

taas on jokunen päivä vierähtänyt maailman melskeissä. Tarkemmin sanottuna täällä ihanan rauhallisessa ja turvallisessa kotomaassa, josta en nyt edelleenkään halua lähteä yhtään minnekään. Kävinkö ylipäätään joskus jossakin matkoilla? Kuinka se tuntuukaan kaukaiselta, aivan kuin unelta tai joltakin muistolta, jonka joku on kertonut ja joka sitten on alkanut elää omassakin päässä ikään kuin se olisikin tapahtunut minulle. Olen kertänyt maat ja mannut, Antarktis toki vielä käymätön paikka ja sellaiseksi taitaa jäädäkin. Mitä sitten, kun koko maailma on kierrelty? Minne sitten mennään ihmeitä ihmettelemään? Avaruuteenko, kuten typerät biljardöörit – noup. Kurkistan metsän karikkeeseen, siellä olevaan syksyn punastuttamaan lehteen, sen suoniin, sen solukkoihin ja nanoavaruuteen solujen sisällä. Biljardööri haluaa suurta ja yhä suurempaa maailmaa, minä pientä ja yhä pienempää.

Tuosta tuli mieleen joidenkin vuosien takainen kommentti lajitoverilta. Häntä ihmetytti se, että vaellellessani ja retkeillessäni otan kuvia oksista, kävyistä, kärpäsen siivistä ja sammakonkudusta. ”Pysähtelet tsuumaamaan yksityiskohtia.”

Tämä tulee toisinaan mieleeni. Hänen kaltaisiaan on kollegakunnassani paljon. Heille metsässä ja tunturinlaella kulkeminen on etenemistä mahdollisimman nopeasti mahdollisimman paljon, pitkiä päivämatkoja, kilometrien nielemistä, urotekoja ja tosiaan: suoritt… (Sanoiko Lukijani, että suorittamista vai itsekö sanoin?) Joillekin ihmisille elämäkin on pikataival, jossa niellään elämän kilometrejä pysähtymättä asioiden äärelle. Niillä pikataipaleilla vain kilometritolpat havaitaan. Maisemat viuhuvat ohitse kuin junan ikkunasta.

###

Ihmetteleekä Lukijani otsikon perässä olevaa numeroa (2.0)? Laitoin sen omaa sielua rauhoittamaan, sillä muistelen laittaneeni joskus aiemmin saman otsikon. Ellen, niin tuo saa olla siitä huolimatta – kaiken varalta 🙂

###

Haluan tässä päivityksessä vinkata Lukijalleni hyvän podcastin: monenmoista asiaa. Kuuntelin automatkalla (ajoin 860 km 3 päivässä) muun muassa psykologi Nina Lyytisen podcasteista itsensä mittaamista käsittelevän podin. Se käsittelee konkreettisia mittareita eli laitteita kuten askelmittari, sykemittari jne. Kävi ensimmäistä kertaa mielessä ajatus sykevaihtelun mittaamisesta itseltä, sillä heikko kohtani on se, etten aina tunnista fyysisen levon tarvetta, enkä totta puhuen aina psyykkisenkään. Laitan tähän linkin Ninan podcastiin, jos lukija kiinnostuu. Siellä on jos minkälaisia mielenkiintoisia asioita käsittelyssä.

https://www.ninalyytinen.fi/psykopodiaa/category/podcast

###

Nyt on eteisessä pakattuna kamppeet huomista varten. Poimin vanhan melontakaverin matkalta kyytiini ja ajellaan 300 kilometrin päähän erämaisille luonnonsuojelualueille joksikin päiväksi. Kelien pitäisi olla kohdillaan. Yövytään näillä näkymin yksi yö autiotuvassa ja yksi laavussa. Sen jälkeen palaillaan kotikonnuille. Loppuviikko menee sitten työnteossa.

Tämä aika ennen ruskaviikkoja ja toisaalta lokakuu ovat sellaisia, että missä vaan saa kulkea lähes rauhassa. Asuntoauto-pantterit ovat palautuneet koteihinsa, autot laitettu talviteloille ja sekuvain-retkeilijöitä palelee, joten pysyttelevät uuninpankolla kodeissaan. Lue: vain me kunnon ulkoilmaihmiset kuljemme taivasalla. 😉 Mitä narsismia, mitä omahyväisyyttä! Viisain siirtyä näkemään megalomaanisia unia erinomaisesta elämästään 😉

Toivotan hyvää Lukijalle kauniita unia ja hyvää huomista pyhäpäivää,

Klara

Hyvä Lukijani,

kello on kuusi aamulla Lapissa, jonne eräistä syistä olen ajautunut saatuani hallinnointioikeudet erään hiihtokeskuksen lomaosakkuuteen. Kyseessä on lähiwanhuksen viritykset, jotka nyt ovat menneet tahi menossa jakoon, miten vain. Prosessi on kesken ja siinä on, sanotaanko, monenlaisia intressantteja, joiden pään sisällä kalkulaattori raksuttaa. Toiset ovat varsinaisia osakkaita, toiset keittiönkaapista huutelevia. Mikäli Lukija on joutunut perintökakun osapuoleksi, sivustaseuraajaksi tai kuullut sellaisesta puhuttavan työpaikan kahvihuoneessa, hän tietää mistä on kyse. Tässä tapauksessa tosin vainaja vielä puuttuu, mutta kaikkia se ei haittaa. Jotkut linnut (jätän etuliitteen pois) lepattavat jo pullapalan ympärillä. Semmoista se on. Suorittamieni tiedusteluiden perusteella ei harvinaistakaan.

Näissä kuvioissa saa tehdä kaikkensa, ettei perskohtaisesti aiheuttaisi minkäänlaisia hankauksia tai hankaluuksia – itselleen. En ole mitään vailla, mutten mene sanomaan, etteikö joku olisi. Joskushan näissä tilanteissa hierotaan karvaisia käsiä jo hyvissä ajoin, jotta saadaan kakkupala heti, kun aurinko painui mailleen, laiva lipui satamaan tai lusikka heitettiin nurkkaan.

En asettuisi esteeksi, mikäli maamme eduskunta laatisi lain, jolla kaikki jälkeenjäävä tavara ja omaisuus siirtyisi valtiolle hyödynnettäväksi vaikka syrjäytyneiden nuorten kuntoutustoimintaan. Tai päihdevaivaisten hoitamiseen. Etsivä nuorisotyö saisi leijonan osan, koulukuraattoreita palkattaisi ja järjestettäisi laihdutusryhmiä. Moni suku pysyisi tahdikkaissa välilöissä, moni taistelu vanhoista kukkakupeista jäisi toteutumatta ja anopin biidermaijjer-vaijjer-kustavilaislipaston yllä liehuisi valtion lippu sotatilan sijasta. Väitänkin, että perinnönjakajilla yleensä on jo omat asunnot ja oma taloudellinen elämä vakiintuneessa kuosissaan. Ahneus on toinen juttu. Se iskee osalle meistä aina, kun jotakin on jaossa.

###

Kello on kohta seitsemän. Talonmies vetelee hirsiä peräkammarissa. Minä hiippailin puoli kuudelta olohuoneen sohvalle, kun uni loppui. Näen nyt oikeasta silmäkulmasta, että Rakki on rullannut itsensä tiukkaan solmuun ja lipunut kauas makoisten ydinluiden maailmaan. Tuosta ei saa aamulenkkikaveria vielä hetkeen, mutta aion soittaa sen korvassa herätyskelloa kohtsiltään, sillä Ilmatieteen laitoksen mainio uusi säälinkki osoittaa saderintaman saapuvan tänne muutaman tunnin perästä.

###

Tunturireissu (viite:kuvat) oli virkistävä, jos kohta hieman haastava vaikeassa maastossa. Jäi askarruttamaan pullea tyttö, jonka kohtasin reitillä laskeuduttuani hankalasta rakasta (perusmuoto siis: rakka) puurajaan. Tyär kantoi jääkaapin kokoista rinkkaa, josta roikkui erinäisiä irtoesineitä. Mukana on vähän uupuneen oloinen, kovasti läähättävä koira. Suuntana heillä oli tunturin laki, josta aikoivat ylitse vielä sille illalle. Yritin vaivihkaa kysellä yöpymissuunnitelmkaan (ilta oli jo pitkällä), mutta tyär ei oikein innostunut kertomaan. Sanoi olevansa ensimmäisellä vaelluksellaan. Jäin aprikoimaan, kuinka voimat riittivät ja kuinka koira selvisi vaikeasta kivikosta ehjin kintuin. -Näinä aikoina on kuulemani mukaan hyvin kokemattomia kulkijoita runsaasti Lapin reiteillä. Omaa kokeneisuuttani en osaa arvioida, mutta olen havainnut vuosien tuoneen paljon varovaisuutta ja ehkä turhia (?) pelkojakin lisähöysteeksi. Johtuuko siitä, että kaikenlaista yllättävää ja ennakoimatonta pulmaa on reissujen varrella tullut eteen?

###.

Lappiko? Ei mulle mikään ihmemaa, eikä taikarumpujen pärinää. Mutta onhan tämä omanlaisensa miljöö. Henkilöhistoriassani tähän liittyy oma vaiheensa.

Kiitän Lukijaa mielenkiinnosta, jos sellaisen pystyin virittämään ja ryhdyn nykimään hurttaa ylös. Ei tämä mikään koirien lepokoti ole: ylös siitä!

Terveisin Teidän Klara

Ps. Mikäli on joku aihe, josta toivoisit minun kirjoittavan tai jota toivoisit käsiteltävän, niin vinkkaa toki. Email: helgavkv@gmail.com