Sähköallergiaa ja retkeilymiettehiä

Eiliseltä hiihtoretkeltä laajalta suoalueelta.

Hyvä Lukijani,

koitan tässä kirjoituksessani olla tiivissanaisempi ja koostuneempi kuin edellisessä. Jossa muuten Ruben Stillerin ohjelmaa käsittelevässä osuudessa ei tarkoitettu Rubenia, vaan erittäin huonokäytöksistä Amnestyn Suomen paikallispomoa, joku Frank. Het’ kertaheitolla ajattelin: tämä oli sitten tässä, tuon järjestön osalta. Porukka ei voi olla eettisesti korkeatasoista, jos johtohahmona on tuon tason tyyppi.

###

Kuten Lukijani huomaa, pysyin ensimmäisessä virkkeessä esittämässäni lupauksessa tasan ensimmäisen virkkeen ajan. Loistosaavutus! Etten jo räpännyt sen perään pilkkua tahi puolipistettä ja ajautunut paasaamaan. Kehitys kehittyy ja onhan tässä aikaa! Ainakin (miettii) joku vuosi ennen kuin dementia tukkii aivosuonia ja ajatus sylttääntyy, lopullisesti.

###

Sain vastikään eräästä kirjoituksestani suitsutusta ja kehoituksen kirjoittaa enemmän (röyhistelee). Tutkiessani asiaa, kallisteltuani päätäni ja tsuumattuani naamani kiinni ruutuu hymähdin hyväksyvästi: njaah, mikäpä ettei. Ja lisäsin itselleni: joskus ehkä. Viisain on pysytellä tällä alustalla ja nauttia siipien vapaasta lekuttelusta ja liitelystä ajatusten tuulten vietävänä. Ei tule kukaan pilikunviilaaja kontrollifriikki urputtamaan joutavia. Meinaan sen verran ruudinkatkuisia narratiiveja täältä päästelen, että ilma on sakeana kysymysmerkeistä. (Lienee syy siihen, ettei Suomen Lääkärilehti ottanut kirjoitustani julkaistavakseen. Kuulemma liian reipasta tekstiä – ha haa, sivistyneistömoukat! Nerojahan ei koskaan ole ymmärretty.)

(Talonmies kuulostaa lähteneen reclaineristaan liikkeelle…(katsoo vaivihkaa olkansa yli kohti eteishallia, jossa hovimestarimme James sukii korviaan ja nuolee karvaisia kenkiään)…Talonmies kuulostaa liikkuvan takavasemmalle kohti laajaa kylpyläosastoamme…ovi käy. Laittoi varmaan saunan lämpiämään. Sähkön vuoksi täyttyy kuitenkin olla tarkkana, koska… minäpä kerron…)

###

Sähköasia.

Valtakunnassa on julistettu laaja sähköasiain huolidoktriini. Se velvoittaa kansalaisia seuraamaan nettilaskureilla onko sähkön hinta 2, 6 vai 18 senttiä /kilowattitunti. Tähän sisältyy kuitenkin pieni sivuseikka. Nimittäin se, ettei kukaan tiedä, mitä se käytännössä merkitsee. Oikeammin sanoen: kenelläkään ei ole harmainta hajuakaan mitä viidellä sentillä sähköä saa tai on saamatta. Vähän kuin avaruus ja välimatka Seulaset-tähdistöön: ”Aika kaukana. Tai siis no…useita valonnopeuksia…vai oliko se, että useita miljoonia valonnopeuksia, no kuitenkin.” Sama kilowattitunnin kanssa.

Kun Olkiluoto III jonkun jekun seurauksena katkoi yhteytensä valtakunnan verkkoon juuri saapuessani erään lappilaispariskunnan taloon, huudahtivat he leivinuuniltaan: ”Molema kohta puila paljaila ko sähkön hinta on korkeela!” Ja ryhtyvät siuhnaahmaan, että onneksi sentään leivinuunilla voi kämppää lämmittää, jos katastrofi pahenee. Mutta mahtoiko vessapaperia olla riittävästi (pirullinen hymy)?

Parahdan heille: ”Voi herran tähden, kotiin jäi yksi sähköasiain jauhattaja ja täällä toiset vastassa! En yhtään kuuntele sähköpuhetta ennen kuin joku kertoo mitä se käytännössä tarkoittaa. Siis, jos pari tuntia sähköä maksaakin vaikka euron enemmän. Montako kännykkää sillä rahalla jää lataamatta? Entä montako perunaa keittämättä?”

Mutta sähköhypettäjät vain katsovat sähkönsinisillä silmillään, nykivät toppahattuja syvemmälle päähänsä ja hiipivät varoiksi sulkemaan ilmastoinnin.

###

Lopuksi retkiuutisia.

Vietin eilispäivän hiihdellen pitkin ja poikin tutuilla soisilla metsäalueilla. Kyllä tässä maassa sitten upeita metsiä riittää! Ja vielä on jokunen luonnontilainen suokin säästynyt ojitukselta, kiitos siitä! Haaveilen yöretkestä talviseen metsään, mutta piru vie, olen niin kylmänherkkä! Lienee näillä kymmenillä luonnollista, etteivät lämpöpatterit enää toimi kuten nuorempana, jolloin oli aina kuuma.

Jospa kevätauringon lämpö antaisi rohkeutta yöpyä ulkona, kun aamusella voi nousta auringonkiloon luitaan sulattelemaan. Vai täytyykö taas tyytyä kesäretkeilyyn. Lukija muistaa hartaat suunnitelmani ja grammanviilaukset viime keväänä. Juttuhan pätkittyi lyhyiksi jotoksiksi, kun suunniteltu lomajakso meni vaelluskohteen tulviessa vieden osan polkusilloista paikoiltaan ja vesi lainehti leiripaikoilla. Vaan sain jotain tehdyksikin, jopa Karhunkierrosta. Siellä tosin keli sattui semmoiseksi, etten edes melontareissuilla ole niin perusteellisesti päässyt kastumaan, enpä likikään. Karhunkierros oli sitä mitä olen tottunut siltä odottamaan. (miettii) Tai ei – sakkia oli vieläkin enemmän, ulkomaalaisia varsinkin. Ja irtokynsillä sonnustautuneita naisporukoita.

Ai oikea retkeilijä vai? No, oikea retkeilijä on kuin minä. Tekoripsetön, hajustamaton, suoranuottinen totuuden torvi, joka mulkoilee lähimmäisiä vihamielisesti. Semmoinen on oikea retkeilijä. Todisteeksi hahmostani kerron saaneeni väitöslahjaksi riivinraudan. Käy todisteeksi. 😀

Hyviä jännitteitä sähköverkkoihinne ja ohuita piparkakkuja pelleillenne!

Klara

Kiskojen kirskuntaa

Hyvä Lukijani,

nyt ollaan riskilinjoilla eli junaverkon varassa latomassa kirjasimia. Mutta hätä ei jne. kun tulee sopiva sauma laatia mitä nerokkaimpia kirjallisia raportteja, kuten nyt tämä dokumentti.

(Hyvän tähden, juna näyttää kääntyvän oikealle jollekin sivutielle. Näyttikö edes vilkkua ja mitä mahtoi tienviitassa lukea?)

No, eipä auta kuin jatkaa kyydissä. Etenkin, kun kiltti ja iloinen, pirteästi töitään paiskiva junasiivoojatäti huikkaa hytinovesta:”Onko roskia?” Iloinen hymy kaupan päälle. Ai, että mä ilahdun tästä tädistä. Kohtaan hänet lähes viikoittain.

Tästä hytistä on hyvä vaania ihmisiä, jotka ajautuvat kahden työskentelyhytin väliin ihmettelemään kuinka päästä etenemään vaunusta toiseen. Vaunujen välioven avaaminen näyttää edellyttävän tiettyä älykkyyttä. Ja saa sanoa, että kaikki ei ole ruudinkeksijöitä mitä junanovien aukomiseen tulee (tirsk). Ajoittain joku, aikansa pähkättyään, kääntyy kannoillaan ja palaa tulosuuntaansa. Jää sekin RavintoLan kolmioleipä syömättä. (Täti kiitää juuri käytävää ohitseni takaisin toiseen suuntaan.)

Toisinaan on ihan liipasimella aukaista hytinovi ja ohjeistaa välioven avaus istuimeltani. ”Hallå da, paina vasemmanpuoleisessa seinässä olevaa nappia ja odota rauhassa.” Ainoastaan Lukijan kaltaisessa arvokkaassa luottoseurassa kuiskaan ammattisalaisuuden: talvisin ovi avautuu hitaasti,eikä aina ollenkaan, mikäli lunta on tuprutellut ja pakkanen pannut oviliitinkiä. (Noh 🙄 …olkohon sanat tuossa noin, kun hyvin rimmaa. Vanha sanonta vain, eiks niin. Tiätsä.)

Kalamiesten suosikkipaikka etäisen järven rannalla.

###

Ei tässä turhanpäiväistä sakkia olla. Olen auttanut maamme lainvartijaakin vastikään. Kansalaisena ja erinomaisen velvoitettuna kyttänä ja teräsmuistilla varustettuna mitä kaikenmoisiin laittomuuksiin ja henkeen sekä terveyteen kohdistuneeseen uhkaan tulee. Voisin heittämällä osallistua kaasuputkipuolellekin: täältä pesee ja höyryää.

Ihan siviilipuolen juttu kyseessä, mutta kun kuulee ja näkee kaikenlaista näin junan loosheistakin, niin tulee pantua merkille yhtä ja toista. Esimerkiksi oletettujen junakuskien räkättävää naurua oletetussa veturin ohjaamossa. Viittaan aiempaan kirjoitukseeni. Siinä tosin suoritin kooärpee-tasoisen tutkinnan lopulta itse ja veturinkuljettaja sai vapauttavan päätöksen.

Mutta paljon on epälyksenalaista ja omituista toimintaa, josta voi ilmoittaa. (Vino hymy) Ei tule sinivuokkojen työpäivä pitkäveteiseksi. Kaikesta kannattaa nimittäin olla yhteydessä viranomaisiin. Varalta 😉

###

Tarkkasilmäinen kun Lukijani tottavie on, hänen silmäänsä varmaan sattui sekin, että ensimmäisessä kuvassa oli karhunpaska. ☝🏻Aivan oikein. Päädyttiin loppuviikosta Talonmiehen ja Rakin kanssa takaisin mökille pienen työkeikkani jälkeen. Mökillä otin repun reikeliin, pettua pivohon ja läksin taas metsiin samoamaan. Tuo hyvin alkeellinen autiotupamme on osoittautunut Elämän Hankinnaksi, sillä sen ympärillä on oikeaa erämaata, jossa sieluaan lepuuttaa. En jaksa olla hehkuttamatta. Ja jos suomalainen kademieli nostaisi päätään, niin kerron, että se oli halpa ja hankalan korpitaipaleen takana. Ryssäkään ei ole kaukana.

Karhut lienevät pikkuhiljaa siirtyneet talvipesilleen. Ladanneet ensin itsensä täyteen marjoja ja kakkineet urakalla, jotta suoli olisi tyhjä maate mennessä. Kuljen karhukellon kanssa näinä aikoina, kun vielä on mahdollisuus, että tiet otson kanssa risteävät. Mutta eipä ole muuta viestiä karhupuolelta tullut kuin tuo turahdus. Kolme kaurista näin ja luulin näkeväni sudenkin, mutta olletikin oli jonkun mettämiehen koirakarkulainen. Hirvihommia vielä tuntuu olevan ja paikallistrn linnustajien Hilux voi olla parkkeerattuna mettätien varressa, koiria heilläkin.

###

Uusimmassa Suomen Lääkärilehdessä oli juttua luonnon sielunhoidollisesta merkityksestä. Vinkkaan, jos joku kiinnostuu.

###

Tässä yhteydessä vielä sana keikkalääkäreistä. Paljon on porua ja moni tieto on paitsi totta, myös kateuden ja väärinymmärryksenkin ryydittämään mustaa kuonaa.

Verottaja pitää kyllä hyvin puolensa, että palkansaaja luovuttaa osan suurista tuloistaan takaisin yhteiseen koriin. Olen joskus maksanut tuloistani puolet veroa, totta joka sana. Kai sekin on jotain, vaikka jotain käteenkin jäi?

Firmat haukkaavat tienestistä ison osan. Niillä on verosuunnittelijansa ja vähennysoikeutensa ja epäilen, yritysverotusta toki tuntematta, että verotaakka ei ole sama kuin palkansaajalla.

Ihmettelen myös, että hoitajapulasta puhuttaessa en ole nähnyt vaadittavan, että hoitajat tulisi erillismääräyksellä pakottaa kahdeksi vuodeksi jonnekin yhteiskunnan määräämälle seudulle töihin. Ei myöskään sihteereitä, lähihoitajia, siivoojia, kiinteistönhuoltajia ja muita lääkärin työn kannalta keskeisiä tukitoimintoja. Mikä lääkärinammatissa on vikana, että lääkärin pitäisi yksin pyörittää jotakin terveydenhuollon yksikköä jossakin kaukana kodistaan? Miksi lääkäri ei saisi vaihtaa työpaikkaansa ihan kuten muutkin ihmiset niin, että jaksaa ja vielä tienaakin paremmin?

Opiskellessa pyöri pankkitilikin kuusi vuotta nurinpäin ja suurella osalla lääkäreistä iso osa palkasta tulee viikkotuntimäärästä, joka on merkittävästi suurempi kuin muilla ammattikunnilla. (Lisätieto: en tee töitä firmojen palkkalistalla, palkan maksaa kunnallinen työnantaja.) Tämä tämmöisenä yleisinfona, kun nyt päitä vadille ollaan vaatimassa. Totuus on se, että julkisella puolella ainakin erikoissairaanhoidosta on erikoislääkäreiden ulosvirtaus voimistunut. Eikä kyse ole pelkästään palkkauksesta.

Jatkan kiskoilla eteenpäin ja toivotan Lukijalleni hyvää viikkoa, olipa missä hommassa tahansa!

Teidän, Klara

Herkkutatti vielä jaksoi kasvaa. Ei ole mun suosikkeja, tuli taas testatuksi.

Lievän onnellisuusvajeen jälkitilassa kello puol’ kuusi

Panoraamakuvat eivät ole vahvuusaluettani.

Hyvä armoitettu Lukijani,

juon autiotupani kuistilla tummaa, alkoholitonta lager-olutta. Edessäni on 40 litran rinkka, jonka olen pakannut kaikkia ossimäättäläisiä kevytretkeilyn taiteensääntöjä noudattaen. Tarkkaan ottaen samat tavarat olivat alkuunsa 55 litran rinkassa, jossa tosin oli riippumatto oheistarvikkeineen (hiton paljon kuormaa lisäävä majoitearsenaali) ja vino pino ruokaa. En mennyt sillä minnekään.

Tänään oli ajatus meloa mökkirannasta muutaman kilometrin päähän, rantautua erittäin haasteelliseen paikkaan, suunnistaa siitä ilman kompassia (missä se on?) metsien läpi yhdelle laavulle yöpymään. Vaihtoehto: tämä hiljainen mökki, hyvä makuupussi, pehmeä sänky, sauna, sääskettömät iltapalamahdollisuudet, uinti hyvässä rannassa, ei paikalle yhtäkkiä ilmestyviä muita henkilöitä (kuten mellakoiva kalastusporukka), ei susia, ei karhuja, eikä rajavartijoita. Kaasulla toimiva hyvä jääkaappi. Ainakin nämä. (Tuttavani asuu tästä n. 45 km:n päässä. Heidän naapurinsa pihalle oli vastikään ilmestynyt karhu.)

Sääkartta saattaa pelastaa tilanteen ja saan itseltäni luvan luopua suunnitelmasta. Meteorologia on tulossa apuun. Näyttää venyttävän saderintamaa tännepäin. Tästä tietoisena saapastelin jo hätäpäissäni keräämään mökin viereltä litran mustikkaa. (Katsoo ulapalle: lähes pläkä) (Katsoo rinkkaa: aukaistu ja lakritsipussin jämät pengottu pakaasista ja syöty). Tuota noin… onneksi 65 litran rinkka ei ole mukana. Siirtäisin tavarat seuraavaksi sinne, kävisin sitten melomassa lähijärvellä ja palaisin saunanlämmitykseen. Annas kun mietin…(miettii). Taidan mennä ilman rinkkasiirtoja pelkästään melomaan. Ja lämmittää sitten saunan.

Kävin eilen täällä. Eväät unohtui autoon ja niskaan kaatui hehtaarin verran vesisadetta.

Nyt on niin, että tilanne on ajautunut siihen pisteeseen, että joku heittelee meikäläistä kävyillä.

Ympärillä on valtavia petäjiä. Kuulosti siltäkin, että ikään kuin ilmakiväärillä(ni) olisi joku ammuskellut. (Lukija huolestuu?) Hieman harkittuani ja kuulosteltuani havaitsin äänen lähtevän oravasta tahi vastaavasta. Lintuja täällä on paljon, etenkin käpylintuja, mutta oravista ei aiempia havaintoja, susista kyllä, mutta niitä nyt näkee nykyään kaupungeissakin ;). Vesilintujakin on paljon. Koskeloperhe ui joku hetki taapäin laiturin ohi, sitä aiemmin lähti hanhipariskunta nousuun vesiämpäreiden kanssa ilmestyessäni.

Onnittelen itseäni siitä, että mitä ilmeisimmin Lukija ymmärtää horinoitani. Talonmies kuunteli viime viikolla kertomustani kansimatkustajan ja vesimittareiden välisestä tappelusta mietteliään näköisenä, purskahti sitten nauramaan ja sanoi: ”Oletkohan liian pitkiä aikoja mökillä itteksesi?” Mutta tietää, että alakaapäälle munsta piti tulla pioloki. En kuitenkaan päässyt piolokiseen tiedekuntaan, kerran yritin. Lääketieteelliseen (en sano: lääkikseen) sen sijaan pääsi kertalinttuulla. Ei nyt niin huono valinta sekään, sen voi uran tässä vaiheessa todeta.

(Ilmakiväärin viuhunaa ja näköhavainto: orava se on. Entisenä piolokian pääsykokeisiin osallistujana voin sanoa, ettei tuo majavakaan ole.)

Kasvien tunnistus on hataraa. Sanon, että kultapiisku. Tai keltavalvatti. Keisarinkruunuja Talonmies osti mulle syntymäpäivän kunniaksi. Keisarinkruunu tuo ei ole.

(Katsoo ulapalle: ihan täys pläkä, semmoinen 10+) Nyt on kyllä niin, että siirrän rinkan sisälle ja hyppään purteen. Komeita kuvia tulisi, mutta ystäväpiirini lienee niihin jo iii-han kyllääntynyt. Osa kruisaa Sveitsissä, jotkut ajaa moottoripyörää, yhdet loikoilee aurinkotuoleissa ja yksi painattaa koiranäyttelykehässä. Niitä kuvia me katsellaan. Yhden lomareissullakin on joka päivä oltu mukana kaikissa ruokapöydissä ja viinitarhoisaa ja yhden drinksulasia ihailtu ja uutta trendikästä Tinderukkoa. Pitää nyt ryhtyä Talonmiestä stailaamaan ja laittaa pullistelemaan takapihalle kuvausasentoon.

Kuten sanottua, ehkä liikaa tulee oltua yksin täällä mökillä 😀 Poks, orava pudottaa kävyn kuistille pisteeksi iin päälle.

Iloisiin kuulumisiin, Klara S (lähtee melomaan ja palaa sitten saunanlämmitykseen, rinkka jää vatsa pullollaan kuistille)

Loiri linjoilla ja panimo-olutta pullossa

Hyvä Lukijani,

terveisiä iltapalalta.

Koska olen säilyttänyt linjani, mitä syömiseen tulee, koostuu iltapala yhdestä (1) kalkkunanakista (suolainen osuus), mukillisesta Valion mustaherukkasoppaa, kolopallopelin eväistä jäljelle jääneistä muutamasta omenaviipaleesta ja 60 grammasta (punnittu!) Alku Kaurasydän-merkkisiä muroja. Voin suositella! Maitotuotteet näköjään huutavat poissaolollaan, mutta söin tänään juustoa (10 % rasvaa) ja jogurttia, rasvatonta siis. Alan tottua siihen, ettei ruisleivän päällä, tai ylipäätään missään, ole voita. Sepelsuonet on armaankin tyytyväiset tätänykyä. – Tarkkaan ottaen on niin, etten juuri enää kaloreita laske, nuo murot olivat pitkästä aikaa puntarissa. Kumma kyllä, alan tottua myös niihin ei-lihaperäisiin makkaroihin, vaikka kalorimäärät niissä on kyllä ihan samat kuin oikeassa makkarassa. Olen myös huomannut, että aika moni vegaanituttuni on aika pulska ruokavaliostaan huolimatta. Jotakin kautta sitä energiaa vain kertyy heille.

###

Itse vietän mitä terveellisintä ja esimerkillisintä elämää nauttien hyvistä oluista. Allaolevaa suositeltiin taannoin erään suomalaishotellin lobbybaarista, eikä turhaan. Tumma lager maistui päivän päätteeksi.

###

Kuuntelin juuri loppuun Yle Areenan kuunnelmasarjan Vesa-Matti Loirista. Kova oli laulajan elämä, murheelliseksi kyllä veti. Täytyy sanoa, että aika ajoin vähän pitkästyttäväkin oli minun makuuni. Jos Armi Aavikosta kertovaa kuunnelmasarjaa imin korvat soikeana, niiin tämän kanssa oli kiusausta vähän hyppiä yli. Näyttelijätyö tässä oli aivan loistava muillakin kuin pääosan esittäjällä. Sen vuoksi suosittelen kyllä kuuntelemaan, jos vielä on kuuntelematta. Työtoverin suosituksesta kuuntelin taannoin Katri Helenasta kertovan kirjan, jonka hän itse lukee. Kyllä on ollut raskaita kokemuksia hänenkin elämässään, huh huh.

###

Tänään on ollut sekä kaunis sää että tarmokas pelipäivä. Seuranani oli kaksi tuntematonta pelaajaa, nainen ja mies. Epäilen, että kyseessä oli salasuhde päätellen tietyistä ”turvajärjestelyistä”, heh. Nainen oli noin kakskymppinen, mies noin viiskymppinen. Semmoinen insinööristyyppinen henkilö, joka voisi olla kirjassa nimeltä ”Miehet selittävät minulle asioita”. Pelaajana paljon meikäläistä kokemattomampi (ja huonompi, huom itsekehua!), mutta melko aulis isäntämiehen elkeisiin. Noooo, minähän osaan isäntänä esiintyä itsekin, jos tarve vaatii. 😀 Talonmies oli toisessa porukassa hieman eriseuraisena mitä aikatauluun tulee.

Olen ehkä vuosien varrella mainostanut ko. peliä erinomaisen paljastavana psykologisena testinä. Vanha amerikkalainen sananlasku sanoo: ”Ennen kuin palkkaat firmaasi henkilön, pelaa hänen kanssaan kierros golfia.” Tuota paremmin ei voi sanoa. (Meikä on jo vanha hai pelikentillä ja osaa varoa karikoita, joilla itsensä paljastaa … ja munaa. Tarkoitan käyttäytymistä, en itsessään varsinaista pelaamista.)

###

Jörn Donner odottaa edelleen pöydänkulmalla, joten taidan siirtyä vaaka-asentoon kellon raksuttaessa kohti yömyöhää. Kirjan olen kirjastosta nyt uusinut laskujen mukaan noin neljästi. Tähän väliin on ollut niin paljon autolla ajamista ja työtä, että lukeminen on siirtynyt. Nyt on kolmisen lomaviikkoa ja suorasuuntaus Autiotuvalle ylihuomenna ittekseni, kun Talonmies jauhaa noita ruohokenttiä mielummin.

Mökillä on vähän jännät ja mielenkiintoiset paikat noiden susien kanssa. Tulevat itänaapurista rajan yli (hyvä jos jää jatkossakin vain susiin ja karhuihin). Hienoa seutua paatilla liipottelijalle. Suunnitelmassa on taas viettää joku yö jossakin laavussa, teltassa tai riippumatossa. Kaipaan taas yksinkävelyä ja touhuilua kaasukeittimen kanssa nailonista tehdyn teltan äärellä 😀 Totta puhuen yksin kulkeminen on sieluni siivoustalkoo ja psyyken perusta, ei voi mitään. Sen vuoksi on hyvä, että tuo elämänkumppani ei kulje perässäni, vaan viihtyy oikein hyvin omissa harrastuksissaan. Semmoista ei ole kaikissa avioliitoissa, olen havainnut.

Näihin puheisiin, Klara S

(Haluaisin aina laittaa tähän loppuun jonkun kuvan, mutta nyt en ole ehtinyt purkaa muistikorttia, eikä puhelimessakaan ole hyviä otoksia jemmassa.)

Metsien huminaa, karhuja ja linssiluteiden metsästystä

Valo se paistaa joskus tiheäänkin metsikköön.

”Ei elämä ole pelkkää soittoa ja laulua. Se on myös ruusuilla tanssimista” Anonyymi.

Tässä sitä mennään monenlaisessa touhussa. Joko blogiystäväni ja ainut lukijani huokaisi helpotuksesta: nyt kynässä lopultakin muste loppui. Ehei! Lisäsäiliöitä on laatikot pullollaan. Niitä pursuaa puoliaukinaisista komeronovista, sohvatyynyjen takaa, kirjahyllyn alimmalta tasolta ja pakastimesta. Niitä on … no olkoon. Kynä siis vielä kulkee ja muste riittää.

@@@

En lähtenyt Eurooppaan. Läksin sen sijaan työpaikalleni purkamaan kuormaa…. josta hyvällä omatunnolla siirryin Venäjän rajan tuntumaan retkeilemään. Kyllä oli raikas ilma ja metsien huminaa! Alueella sattuu asumaan elämänmuutoksen tehnyt tuttavani, jolle olen antanut tehtäväksi kysellä löytyisikö kyläyhteistön liepeiltä joku, joka vuokraisi vaatimattoman majansa meikäläisen reissujen tukikohdaksi. Rakastan alueita, joilla ei platinakorttilaiset kulje hifistelemässä pahkakuksat roikkuen. Tuolla ei siitä ole pelkoa. Siellä liikkuminen ei tuo retkipaikkasuorittajille sulkaa hattuun yksinkertaisesti siitäkään syystä, ettei kukaan kuitenkaan tiedä, missä se on, vaikka sillä leuhkisikin. Pallas-Hetta ja Kilpisjärvi on suurta hottia, mutta tämä ihan hepreaa. Sitä parempi meikäläiselle!

Loka-marraskuu on parasta retkiaikaa. Ruskan perässä juoksijat on tulleet ja menneet, imeviä tai pistäviä pörriäisiä tai kärmeksiä ei enää näy ja karhunmetsästyksen alku (alkaa aina 20.8.) ajoi nallet rajan taa tai tuonilmaisiin (122/132 kaadettuna). Kuulin rajamiehiltä karhujen pötkivät Venäjälle haaskakuvaajien ja karhusafariyrittäjien sulkiessa lounaspaikkansa muutamaa viikkoa ennen karhunmetsästyksen alkua. Joku silti jääkin kaadoista päätellen.

Karhuista puheenollen, karhunmetsästystä koskevaan lakiin on tehty muutos, jolla pyritään palauttamaan karhun ihmispelkoa. Metsästää saa vain seurueessa koiran kanssa ja ilman haaskahoukutinta. Rajanpinnassa karhut on käyneet komposteja kaivelemassa ja kaatelemassa roska-astioita. Eihän eläin pysty erottamaan mikä on tarkoituksellinen ruokintapaikka ja mikä jonkun komposti. Kiva ei olisi nähdä karhu hakemassa sapuskaa omalta pihalta puhumattakaan repusta, etenkään, jos se on selässä. Senpä vuoksi repussani kolkahtelee karhukello. Sellainen oli jo ennestään, mutta sain sellaisen lahjaksikin pitkäaikaiselta työtoverilta. Hän on ikäiseni nainen, joka hoitaa kaikki sotkut mitä saan sorvin ääressä aikaiseksi. Otin antamansa kellon heti käyttöön, koska on yksi idoleistani.

Ainut lukijani on toki perin kiinnostunut karhunmetsästyksestä, harrastaahan hän sitä kaikki vapaa-aikansa yhdessä puhuvan ja pyöräilevän karhukoiransa Jetin kanssa. Senpä takia laitan tähän varmuuden vuoksi vielä linkin karhunmetsästyslakiin.

https://riista.fi/karhunmetsastys-alkaa-metsastyslakiin-muutoksia/

Täällä ne nallet kulkee ripi rinnan ihmisen kanssa. Koskaan ei kyllä ole karhusta näkynyt vilaustakaan
lukuunottamatta Ranuan eläinpuistoa ja erästä karhunkatselupaikkaa.

@@@

Karhusta omituisiin otuksiin, nimittäin ”Suuriin Asiantuntijoihin” eli ihmisiin, joita viime kuukausina on jälleen nähty lausuntoja antamassa suulla suuremmalla. Sain ulkopuoliselta, bluffin tuntevalta taholta viestin: ”Näitkö saman kuin minä? Mistäs nyt tuulee? Linssilude haistaa aina tilaisuutensa”. Näin on, se on selvä. Mutta jos linssiluteilun ilmiötä tarkastelisi syvemmälle, niin mitä löytyisi. Katsotaanpa…perataan nettiä.

No, hakusana ”huomioinhakuinen persoona” etenee tietysti Terveyskirjastoon. Tuohan on ICD10- luokituksessa diagnoosi numero F60.4, yksi psykiatrisista diagnooseista. Jotakin näköjään muistan vielä psykiatrian kurssista. Nämä linssiluteet eivät kuitenkaan ole F60.4 sakkia, vaan ovelampia. Heillä on aina tärkeää sanottavaa ja sen he sanovat kaikkien mieluiten täysille luentosaleille, tv-toimittajille, lehtihaastatteluihin tai päivälehden kolumniin. Pääasia, että huomataan. Linssilude ei – toisin kuin F60.4-tyyppi – järjestä suuria draamoja tai tunnekuohuisia ulostuloja. Noup. Mutta voi toki astella paikalle draamoja kommentoimaan… puvussa ja kravatissa, jakkupuvussa, yliopiston logo kauluspielessä tai firman titteli nimen alla. Kun ulostulot toistuvat, muodostuu suurelle yleisölle käsitys, että kyseessä on suurikin asiantuntija, team manager, johtoryhmän jäsen, hallituksen puheenjohtaja, tutkimusryhmän vetäjä – you name it. Vain taustan tarkemmin tuntevat tietävät totuuden. Mitään hallituspaikkaa ei ole, mitään erityisiä asiantuntija-ansioita ei ole. Niiden on vain annettu ymmärtää olevan tietämyksen taustalla. Mutta kerrostalon kokoinen itsetunto ja sujuva, asiantuntijatyyppinen käytös on, ynnä epähuomiossa kenties saatu virkanimikekin. Näin se menee, linssiluteilu. Monet pääsevät sillä pitkällekin. He eivät suoranaisesti valehtele taustojaan, mutta antavat ymmärtää. Virhe tapahtuu kuulijan päässä… ja tämän vuoksi linssilude on merkittävästi F60.4-ihmistä ovelampi pakkaus.

@@@

Näihin maailmaa rakastaviin sanoihin päätän yksinpuheluni tästä takapihalle avautuvan ikkunan äärestä. Pihalla on piristävä lokakuinen, suttuinen hämärä ja kevyttä vesisadetta. Niistähän me aina niin kovin voimaannumme, eikö totta (norjalainen tuttavani näyttää nousevan juuri aurinkorannoille vievään koneeseen, hyväkäs).

Voimia kaamoksen alkuun toivoo Klara v.d. Helgaland

Lillukanvarsia ihmettelemässä ja käpyjä keräämässä

Tulin tänne mökille tekemään töitä ja uutterasti olenkin saanut tehtyä sellaista, mikä pitkään on painanut mieltä. Kumma juttu, että rästiin jääneet hommat rassaa aina ihan juukelisti mieltä Heti on olo kevyempi, kun pääsee vauhtiin. Joten itselle olisi paljon kevyempää tehdä ne pois kuin roikuttaa rassaamassa sielua! Kello pirulainen vaan on niin armoton: kaikki ei mahdu 24 tuntiin, eikä seitsemään päivään millään.

@@@

Luonnossa ja metsissä kulkeminen on kyllä semmoinen voimavara, että oksat pois ja pala latvaa. Mulla on se maastopyörä, jolla kihnutan metsäteitä, sopivia polkuja ja kässeikköjä. Viime yönä tein hommia aamukolmeen, mutta heräsin kahdeksalta, ajelin tunnin verran autolla, jotta pääsin erään seutukunnan maastopyöräreitille ja painelin suoraan metsään pyörän kanssa. Aamukahvitkin oli termarissa.Viiden tunnin yöunet kumminkin painoi sen verran, että vähän takkuinen oli pyöräretki. Kaaduinkin kerran melko mojovasti, kun rinteessä sivuttain ajaessa menetin tasapainon alarinteeseen päin. Reppu oli selässä, mutta eväät ja kamera pysyi kunnossa 🙂 eikä ittelekään tullut kuin muutama mustelma. Sanoin siinä ääneen itselleni kuolemattoman iskulauseen:

Nyt se on kuule täti sillä lailla, että tämmöiset ei enää ole sun lajeja. Luut on hapristuneet ja tässä olisi voinut mennä lonkka tai käsivarsi.

Kyllä se on raskasta settiä hyväksyä, että pelleilyt alkaa olla pelleilty. (Mutta moni mun ikäinen vielä kruisaa menemään ihan hullun lailla. Viime kesänä yhdellä nuotiopaikalla oli -sanotaan nyt vaikka, että – Vieno ja Tellervo. Toinen oli semmoinen verkkaisasti virkkova pulleroinen, jolla oli suortuvat laitettuna. Mutta se toinen oli sitkeää kuivalihaa, ihan kuin se muinaisaikojen ”Fakta homman” Pirre. Puhetta tuli ihan solkenaan ja hän ehti siinä jo kertoa kaikki maratooninsa, pitkänmatkan hiihtokisojen voitot ja juoksulenkkien pituudet. Kuunnellessa mietin, miksi hän kaiken tämän haluaa juuri minulle kertoa. En keksinyt.

Kävin tuolla suolla katsomassa pesiikö siellä tänäkin vuonna joutsenpari. Mutta vedin vesiperän: siellä oli tänä vuonna kurkia. Piti lähteä ottamaan selvää mitä tuo valkoinen oli. Joku oli ainakin päässyt höyhenistään ja oikein kahdella hautakummulla. Ei nuo pesiäkään olleet. Ahma oli myös ripustanut poron osia puuhun, sillä alue on sen sorttinen, jotta siellä ei koiranomistajat nostele riekaleita koiralta piiloon niin kuin me koiranomistajat tehdään. – Pitäiskö mun alkaa vielä eräoppaaksi ennen palvelukotiin joutumista?

Me koiranomistajat? Eihän mulla ole koiraa. Vielä. Koira on kyllä syntynyt, muttei vielä ole luovutusikäinen. Hieno homma on saada taas nelijalkainen ystävä, kun ei sitä ilmankaan osaa olla. Talonmies sanoi, että oletko aatellut, että tämä on todennäköisesti meidän viimeinen koira. Se pysähdytti miettimään. Vähän on alkanut vanheneminen hirvittää. Ensimmäistä kertaa.

@@@

Kiinnostaa kiviäkin. Eikö hän ole kaunis!

Lillukanvarsista puheenollen: metsässä lillukanvarsista kuvia ottaessa tuli mieleen se, että tunnen ihmisiä, jotka eivät kerta kaikkiaan jaksa pysähtyä mitään katsomaan tai tutkimaan. Metsässä täytyy edetä, tehokkaasti, rivakasti. Kun otin kuvan kauniista kävystä ja julkaisin sen eräässä aviisissa, niin tämmöinen tehomenijä puuskahti: ”Siinä sitä on jääty lillukanvarsia tutkimaan.” Aivan kuin synti!

Olenkin aika ajoin hämmentynyt siitä, kuinka nopeaa elämää etenkin kollegat elävät. Eivätkö koskaan pysähdy lillukanvarsiin? Miten sellaista elämää voi uupumatta jaksaa? Tänään autonradiosta kuuntelin Työterveyslaitoksen tutkijaa, joka tästä asiasta puhui. Työssäkin pitäisi ottaa mikrotaukoja – mikä loistava idea! Itse asiassa tunsin hienoista omahyväistä tyytyväisyyttä, koska olen muka keksinyt sen jo aikaa sitten itse (?). Kun oikein uuvuttaa ja voimat on paenneet, niin siirryn puoleksi minuutiksi ajatuksissani vaikkapa sinne taannoin esittelemääni puussa olevaan metsämökkiin. Tiirailen ikkuna-aukosta ja kuuntelen puiden suhinaa. Ja blim: jaksaa heti paljon paremmin. Myös nokkaunia olisi kuulemma hyvä saada ottaa työpaikalla. Lyhyt pätkä vain ja aivot ovat taas paremmassa vireessä.

Linkki ohjelmaan on tässä: https://areena.yle.fi/1-50111269

Näihin puheisiin,

Klara S von den agleH

Hossasta taannoin otettu kuva. Itte otin,

Pientä karhua kiertämässä

Otin ja läksin hektisen jokapaikanhöyläyksen jälkeen ajamaan Kuusamoon, jossa oli vähän työasiaakin ja vanhastaan kortteeripaikka tiedossa. Aattelin, että nyt on mun hetkeni tullut ottaa pieni breikki, sillä nykyisen it-helvetin aikana voi töitä tehdä mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Miksei siis siirtää kirjallisia hommiaan sydänyöhön ja viettää rentoutuneita hetkiä päivänvalolla?

Ja näin tein. Tulin nimittäin yösydännä junalla yhdestä toisesta paikasta kotikaupunkiin, torkahdin himasessa jonkun tunnin, huiskutin Talonmiehelle, kävin töissä hoitelemassa parit aikatauluun sidoksissa olleet asiat, hyppäsin rattiin ja ajoin nilkka suorana Kuusamoon. Se joka menee Kuusamoon, ei koskaan voi olla väärään suuntaan menossa! (Voisin muuttaa tänne.) ”Kuusamooo, nyt kutsuu mua Kuusamo!”

@@@

Myllykosken seutuvilla on parikin kämppään herraskaisesti veden äärellä.
Toinen on Urkin kämppä, mutten muista kumpi. Ehkä lukijani muistaa?

Saateri oispa hienoa, kun olisi vielä 50-luku, herrat herroja ja narrit narreja ja meikäläinen olisi mieheksi syntynyt. Siihen aikaan siis, sillä miehenä oleminen ei nykyaikana enää näytä herkkua olevan, jonka johtopäätöksen olen saanut tehdä seuratessani sivusta vaihdevuosissaan kitiseviä miehenpuolisia työtovereita.

Yhtä kaikki, ollapa siis Urkki ja elelläpä 50-lukua tuossa vesistön äärellä perhoa uittamassa. Konjakit tuotaisi erillisellä kuljetuksella, aina ois punaista kalaa ja savuporoa pöydässä ja Hilja laittelisi eväät. Olisi naisia joka sormelle, kiiltäviä autoja ja autonkuljettajia. Ja välillä pyyhkäisisi Convairilla juomaan ryssäläistä kirkasta lientä ja vannomaan ikuista ystävyyttä.

Mutta kun ei ole, niin tallustelee siitä vain Metsähallituksen hallinnoimaa siltaa pitkin Pyöreälammelle tsuumailemaan eri suuntiin. Tirauttaa siinä pienet itkut, kun jälkeläinen pirskatti soikoon läksi kauas vaarallisiin maihin vaarallisiin työtehtäviin ja palaa pitkän ajan kuluttua. Ja saa sanoa, että äiti-ihmisenä sitä aattelee, että jos tulee pystyasennossa takaisin, niin lyön kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja heilautan suitsukeriipustani joka suuntaan. (Toistaiseksi en ole ortodoksi, mutta täytynee kääntyä siihenkin hiippakuntaan, mikäli auttaa suojelusenkeleiden mairittelussa.)

Jatkaa siitä sitten Kallioportille, jota ennen kuuntelee, kun pyyt viheltelevät toisilleen ja koittavat lonehtia varvikossa muina pyinä, ettei me täällä olla, kunhan vain varvikko omia aikojaan kahisee.

Abaut näillä kohdin ohi juoksee NUTS-ultrajuoksuun harjoitteleva nuorimies, jonka tulemme tapaamaan myöhemminkin.

Kallioportilta kun nousee raput ylös, niin henki salpautuu. Semmoisissa korkeuksissa siinä maisemaa katsellaan, ettei mitään rajaa. Puunlatvat näkyvät kaukana alapuolella ja siivet meinaa kasvaa lapaluiden reunoista, että nytpä mä suihkaisen tästä lentohon, enkä tänne jää oottamaan syksyä ja ii-kää-vää (siitä laulusta tuo vain mukaelmana). Vaan niinpä on realismi kohdillaan, että vielä järki sen verran sanoo, jotta ei auta kuin lappoa tossua tossun etehen ja nykiä polkua kohti Harrisuvantoa. Mutta hetkeä ennen sitä jämähdän paikoilleni pienen puron viereen: mikä lintu laulaa? Ihan täytyy kelata muistia, muttei kertasen kaikkiaan mitään tule mieleen. Piti konsultoida kurssikaveria, joka on ornitologian mestari. Lähetin hälle videon ja vastasi sen olevan peukaloinen, joita on Kuusamon seudulla, muttei täälläkään ruuhkaksi asti.

Harrisuvannossa olikin sitten lounaan aika. Ollaan muka älyn jättiläisinä Talonmiehen kanssa keksitty, että pieneen termospulloon voi kuumaan veteen taltioda makkaran. (Se on vähän velttoa settiä sitten evästelyaikana, mutta menettelee.) Nyt taltioin sinne kuumaan veteen nuudelipussin. No, menetteli sekin, jos kohta nuudelit oli jo aika puuroutuneina.

Semiherkullinen nuudelipuuro, suolaista ja hiilaripitoista kumminkin.

Hitonmoinen hiki tuolla meinasi pukata niskaan, jos kohta väliin oli juukelin kovia tuulenpuuskia. Kun polulla oli aika monta tuulenkaatoa, niin aattelin, jotta saapa nähdä rysähtääkö jotakin niskaankin ennen kuin takaisin Juumaan pääsen. Vaan tässä sitä edelleen ollaan.

Sitten tulikin pitempi romposteluhuikonen kauniissa kangasmetsässä. Taisipa siinä vilahtaa joku koskikin, Vattumutka ja Kalliosaari. Näillä huudeilla alkoi ripistellä vettä ja kaunis aurinkokeli hiipui pilvien taa kun saavuin Siilastuvalle. Edelleenkään ei ristinsielua missään, mikä on kumma, sillä Siilastuvalla on yleensä aina joku etenkin jos on yhtään minkäänlainen ulkoilukeli. Nyt siellä tapasin vain pari kuukkelia ja yksinäisen pantaporon. Vain marraskuun loskassa siellä saa viivähtää omissa oloissaan, mutten menisi tuonne yöpymään trafiikin keskelle. Kaunis näkymähän siitä kyllä Jyrävälle on.

On mulla tästä videotakin, mutta se tiedostomuoto nyt sylttää (Samsungin kameran tallennusmuoto
ei ole WordPressin suosiossa.)

Jyrävän rannasta läksin sitten nousemaan niitä puuportaita ja taisinpa siinä vähän pysähtyä 43. askelman kohdalla tarkastelemaan kahta pikkukuustakin, kun NUTS-ultrajuoksuharjoittelija sai minut toistamiseen kiinni. Kertoi harjoittelevansa NUTS-kisaan joka taitaa olla siinä 25.5. tietämissä. Tervepäiset urheilijanuoret ja sporttipantterit siinä kisassa juosta hipsuttavat pieniä huikosia kuten Hautajärveltä Rukalle (83 km) ja elämäänsä enemmän (!) haasteita kaipaavat sipsuttelevat Hautajärveltä Rukalle ja takaisin (166 km). Sole poka mikhän. Älkää kysykö minulta, näenkö tuollaisen psyykkisesti terveen ihmisen touhuksi. Nutsit puhukoot puolestaan (ampuvat meikäläisen). Satun tietämään, että joitakuita on jouduttu suonen kautta nesteyttämäänkin näissä pippaloissa. Mutta voi olla kateellisten panettelua 😉 Tämä poikapuolinen vaikutti kyllä kaikin puolin järkevältä ja tasapainoiselta tyypiltä, kun vähän aikaa rupateltiin.

Ja seuraavana: Aallokkokoski. Next one: Aallokkofors.

Myllykoskea kun lähestyy, niin alkaa porukkaakin tulla vastaan. Tuli iloinen nuoripari haukkuvan porokoiran kanssa ja perhe, jossa teini-ikäinen valkoisissa tennareissa koitti pomppia kuralätäköiden yli 🙂 Voi tuota nuoruutta ja sievää out fittiä! Iloinen oli hymy tytöllä kurakoista huolimatta. Täti lompsi kumppareissa ja tallipipossa vastaan.

Tuo kierros on oikein hauska päiväjotos etenkin silloin, kun ei ole porukkaa liikkeellä. Kesällähän tuo reitti on ihan ammuttu täyteen perheitä ja perheettömiä – hyvä niin! Luonnossa kun liikkuu, niin ei kadu reissuaan koskaan.

Ensi kesänä, kun on vähän juhlia tiedossa, aion karata tänne ja rompostaa vähän pidemmän reitin majoitteet rinkassa. Mikään Paistunturi tai Sompion erämaa tämä seutu ei ole ja hyvä niin. Jos kinttu räpsähtää tai tulee aivoinfarkti kesken Trangian sytytyksen, niin eipä mene hetkeäkään, kun seuraava kuljeksija paikalle sattuu.

Sitä joutuu näillä kymmenillä jo hieman miettimään menemisiään, eikö totta? Siitäpä tulikin mieleeni, että morjenstan pihapiirin väen ja häivyn baanalle. Iltaliikenne on rauhallinen ja sunnuntaiaamuna on aina niin mukava herätä omasta sängystä etenkin, kun seuraava viikko tuo eteen paitsi vanhan ystävän yökyläilyn myös pakollisen pakollisen minireissun erääseen kaupunkiin, joka lienee tämän maan pääkaupunki. Motto: ”Pysy liikkeessä, sillä koirat ei kuse liikkuviin autoihin.”

Ystävällisin terveisin Klara von den Köckelhausen