Melalla huitomista ja vanhuuden merkkien luettelointia

Kiirettä piti tälläkin, jonka oletan mäntykiitäjäksi googlettamalla. Saa mieluusti korjata, jos onkin joku muu!

Hyvä Lukijani,

istun taas lähtökuopissani, tällä kertaa mökin akkunan äärellä. Järvi pauhaa puuskatuulten riepotuksissa, silmämääräinen arvio noin 10 m-12 m/s puuskissa. Aika pahan näköinen ulappa, josta sain eilen maistiaiset, palaan siihen kohta ja annan korpin ensin haukkua terveiset sinnepäin. Sen äänirepertoaari on hauskan moninainen. Jostakin syystä on nyt ääntänyt haukkumalla. Eilen Talonmiehen pakatessa lähtökuormaansa rynnättiin mökin nurkalle katsomaan kenen kyyhkynpyytäjän koira on päässyt irti. Täällä kun ei ole ketään missään. Ei tosin metsästäjiäkään. Edes moottorilla tuotettua ääntä ei ole. Kuluukin aina alkuunsa pari päivää, ennen kuin kärpäsen surina ei ensimmäiseksi assosioidu lentokoneen ääneen.

###

Kelit on olleet tavalliset loppukesän kelit ja syytä on olla realisti. Kesän ydin oli lyhyt ja kummallinen: kesäkuu hyytävä, heinäkuu paistinvartaassa, elokuu hyppelehtivä ja thäts it! Ei voi kuin toivoa syyskuulta kompensaatiota.

Jäin mökille vielä Talonmiehen ja Koiran lähdettyä. Keli oli eilen aamusella komea, että ei kun retkivermeet kyytiin, mela käteen ja menoksi. Liipotin kalliopaikalle, pursi maihin, reppu selkään ja mars matkaan. Olen tuolla joskus törmännyt suteen ja karhun jätöksiin, joten arvelin käydä nuuskimassa nurkkia. Alue rajoittuu valtakunnanrajaan, eikä asutusta ole, joten metsän eläinten valtakunnassa kuljin. No eipä ollut ainuttakaan petoa, ei jätöksiäkään. Suon reunalla oli leveälestisiä taaperruksia, mutta kuka niistä tietää kenen ovat. Hirvetkin kun porukalla talsivat, niin jälki on tuonkaltaista. Pari hirvikärpästä läksi vuokralaisina mukaani, vaikken koskaan ole tuolla hirvenkakkaa nähnyt. Tuon tuosta piti pysähtyä mustikkapuskia perkaamaan, komeita ja isoja olivat marjat, vaikka nyt on myös pikkuruisia versioita ollut paljon, kertoi marjanpoimijamme Veikko (nimi muutettu🤗), paikallinen metsuri evp.

Jos aamu oli liki pläkä, niin paatille iltapäivällä palatessa oli tilanne toinen. Ainahan tuuli iltapäivästä nousee, mutta nyt oli tuimaa puuskaa mukana ja tuulensuunta kannaltani pelottava. Roikaisin ensin uimaan, keittelin kahvit ja tuumailin. Päädyin siihen, että teen ylimääräisen koukkauksen kyetäkseni ylittämään selkäveden sen kapeimmalta kohdalta. Meloin sitten rantoja pitkin pitemmän kautta. No, vanha melojan tieto on, että pahin puuska iskee juuri silloin, kun rantaan on molempiin suuntiin yhtä pitkä uintimatka. Näin kävi nytkin. Onneksi en uimasille joutunut, mutta kieli keskellä suuta sai sivuaallossa teutaroida ja väkisin meinasi aalto paiskata rantakivikkoon. Ankaralla melomisella pysyin säällisen matkan päässä rannasta. Ei tuossa nyt mitään läheltä piti -tilannetta ollut, olen melonut meressäkin lukuisia kertoja kovassa aallokossa. Vaan järvenaalto on suuttuessaan kyllä pelottavampi meikäläisen mielestä, terävämpää, äkkinäisempää ja heitteisempää. Ja kiviäkin saattaa yllättäen tulla eteen toisin kuin merellä. (En tiedä kauanko muorilla voimat riittää melakankea vääntää näissä tilanteissa. Maate mennessä tiesi meloneensa, kun selkä ja kyljet oli kuin tulessa. Vanhenemista.)

Mauriaisia nuo mustat pisteet. Jos olisi video, ne liikkuisivat vailla ihmisjärjen häivää ristiin rastiin.

Iltana muutamana jouduin vakavan hyökkäyksen kohteeksi kajakkini luona. Ensimmäinen ajatus oli suuresta mäkäräisparvesta, vaan olikin hitonmoinen lentue mauriaisia, siis muurahaislaji. Perskules! Laskeusivat takille, naamalle, hatulle ja ennen muuta kajakin päälle. Osa lähti laskukiitoon kohti hietikkoa kajakin vieressä säntäilläkseen siinä päättömästi eeskahtaalle. Ja jos Lukijani lupaa vaieta, niin tunnustan: kaadoin ämpäritolkulla vettä niiden niskaan. Joku sinnikkoporukka jäi kuitenkin siihen räpeltämään, mutta alukseni kannella oli enää muutama.

Vaan annas olla, kun seuraavana päivänä palasin tapahtumapaikalle, niin mitä huttua! Koko soittokunta oli majautunut kajakin alle aktivistien noustua sitä kuorruttamaan. Perskules! Ei kun saavia kantoon ja vettä niskaan näille elokapinalaisille. Lopputulos: ottivat rantakivikon uudeksi pesäalustaksi. Hyväksyn tilanteen. Tuommoista sinnikkyyttä on jo kunnioittaminen.

###

Lopuksi ilahduta Lukijaani kirjaamalla vanhenemisen merkkejä. Ne ovat muun muassa nämä: kädet on kuivat, tavarat tippuu käsistä, kyykystä on työlästä nousta, silmämunat kuivaa päähän, ihon ohennuttua syntyy mustelma pelkästään mäkäräisen puremaa tiukasti raapimalla (sama, jos kopsahuttaa käpälää kaapinnurkkaan), varpaaseen sattuu, selekää kolottaa, käsivarren iho näyttää pergamentilta ja nivelrikko kyhmyröittää sormien viimeiset eli ulommat nivelet (distaaliset, sanotaan). Muutamia mainitakseni. Näistä kaikista olen nuorena tohtorina sanonut huolestuneille naisille, että semmoista se on, kun ikää karttuu. Mutta nyt on tilanne muuttunut: nuoreksi nulikaksi tuomittisin, jos hyväkäs keltanokka vanhuuden merkiksi väittäisi! Hyvähän son sanoa, kun naama on vielä suoranahkaanen ja huulet erottuu naamataulusta. Että kyä tässä ny joku halavatun tautitila täytyy olla takana ja nämä kaikki on sen merkkejä. Että haluan rönkteniin makneettikuviin, lapraan vasta-ainetesteihin, allerkiakokkeisiin, mikroskoopin alle. Postilta eläkkeelle jääny, samassa ryijyntekoryhmässä kulkeva Kaarinaki sanoi, että ainaki reumakokkeet ja sitrulliinit ynnä verritiinit vaadit katottavaksi. Mutta ei ulostetestiä eikä punnitusta, ne on turhaa tuhuraamista vaan. Niin se sano.

Tähän ja edelliseen blogipäivitykseen liittyen tosissani totean, että sydänystäväni tilanne riipoo rintaani rehkiessäni metsissä tai kajakin kanssa. Olen vuosia aatellut, että vaellettaisi taas yhdessä, kunhan kiireiltään ehtii tämä aiemmin minua paljon kovakuntoisempi, ikänsä urheillut. Yksi vilkaisu ja realiteetit iskivät piikin sydämeeni. Koskaan enää emme hiihdä, emmekä kulje polulla yhdessä.

Ja nyt baanalle.

Iloa vanhuusvuosiinne toivoo Klara

Kuva retkeltä. Suolampi ylhäisessä yksinäisyydessä keskellä ei mitään.

Suomalainen ei usko, ennen ku näk(k)ee…

Hyvä Lukijani,

täytyy katkerana kalkkina myöntää Talonmiehen lausumat realistiset sanat oikeiksi. Onhan tämä paikka nyt ihan pätsi. Mutta viittaan otsakkeessa olevaan vanhaan sanontaan.

Pitihän se pätsi tulla todistamaan, melomaan ja uimaan. Istun nyt pirtinpöydän ääressä odottelemassa säällistä kellonaikaa asettuakseni pihakeinuun vaakatasoon. Siis riippumattoon, eli kuten kiireiset sanovat ”riippariin”. Matto on kokkolalaisen Kero Hammocks– firman kampe, erinomainen. Hatunnosto yhtiölle onnistuneesta tuotteesta. Tätä ennen on kokeiltu DD Hammocksin ja Expedin vastaavia. Toinen venyi kuin purukumi (kevytversio) ja osoitti alustavaa silmäpakotyyppistä vaurioitumista. Siitä on kylkeä kääntäessä muorin hyvä romahtaa lonkkaluu ojossa tantereeseen, joten siirtyi varaston hyllylle. Ikivanhassa Expedissä puolestaan hyttysverkko roikkuu naamalla, mutta nykyversiot lie kehittyneempiä. Kerolle kumminkin pisteet, hyvä suosia suomalaista yhtiötä – etenkin näinä tullineuvottelun aikoina, kun monet suositut kevytretkeilykamppeet tulevat Trumpistanista.

###

Viime yö meni ulkoterassilla teltassa. Iski helleuupumus ja arvelin riippumaton asennuksen vievän niin pitkän tovin, että teltta tulee joutuisammin. Väärässä olin. Tontilla ei ole varvikotonta suoraa pätkää edes teltan vertaa, eikä mustikoiden päälle tohtinut survoutua. Siis äkkiäkös teltan kuistille laittaa… Nooh, kello oli yksi, kun lavetille asetuin. Hiton kovalta tuntui puinen terassi retkipatjankin alta ja aamulla oli kupeet kivistyksissä.

No, käristelen grillimakkarana vielä ensi yön pihavartaassani ja siirryn aamusella baanalle suuntaan: koti ja tuuletinfasiliteetit. Ehkä lapion ennen lähtöä vielä hieman vedenpintaa, koskaanhan ei voi tietää mitä huomenna tekee ;).

Venho oli alustana, kun tämän postauksen kuvat otin eilen. Tänään oli tuulenpuuskia, pieniä syöksyvirtauksia, joten pidin veneen rannassa. Olisin pysynyt purressa pää ylöspäin, mutta järvi on iso siihen nähden, että yksin järvellä ja keskellä ulappaa joutuisi vaikeuksiin. Onneksi ei kajakin kanssa ole koskaan sattunut haveria (selkävesillä) ja sen logiikan lainaan UK-puiston kävijältä (viittaan aik. blogitekstiin norovirusta koskien). Meikäläisen venehaverit on tulleet rannassa, vieläpä selvinpäin.

Sivumennen sanoen, vähän hekotutti päivän uutinen, jota voi jo sanoa haveriksi. Automaattiohjautuvan auton kuski se nukkua tursotti poliisien koittaessa ihan torvisoitolla herättää kuskia ratin takaa 115 km/h nopeudesta. Seuraavana päivänä ei todennäköisesti ole paljoa naurattanut. Joten huolehdin naureskelun kuljettajan puolesta. No, onneksi ei sattunut mitään ja nokkelat poliisit osasivat sanoa autolle ptruuuh. Ja herättivätpä vielä kuljettajankin, täyden palvelun fasiliteetit. Ei taida ihan halpisautojen kuskien hupia kuitenkaan olla, luulen. – No, back to nature! (Sanoiko sen Rousseau?)

###

Eilettäin iltasella piti pitkään lonehtia veneen kanssa sinne tänne odottelemassa komeita auringonlaskun näkymiä. Ylläolevassa kuvassa on Venäjän puolen iltaruskon lahja Suomen kansalle, taivaallista sädettä heti kourallinen. Kiitos paljon ja elkää enempää taivaallisia säteitä lähettäkö tännepäin potshaluista.

###

Kyllä olisi nyt herkullinen pläkä, mutta taidan ripustautua riippumaan ja odottelemaan, että lokit alkavat puoli viideltä nostaa verkkoja ja tapella saaliista. Tämä on semoinen hiljainen järvi, ei moottorit pauhaa, eikä toosat soi, linnut vain ja oli sitä susiulvontaakin, muttei nyt enää ainakaan vuoteen. Ei tänne näille selkosille ajaudu kuin vähän päästään poksahtaneet, eikä meitä ole monta. Paikalliselta olen kuullut, että yksi asumus tässä olisi rajavartijoiden. Sopisi pirtaan, sillä tulet olen nähnyt siellä rannassa vain yhtenä syksynä, muuta liikettä ei koskaan. Oonkin arvellut, että liipotellessani rantansa lähellä luikahtavat maanalaisiin salakäytäviinsä ja kipittävät putkistoissa rajavyöhykkeen vaanimispaikkaan. Näin sen täytyy olla 😉

Kalat hyppivät. Minä hypähdän omaan verkkooni.

Olkoon kesäillan ja valintanne mukaan minkä tahansa muunkin siunaus kanssanne, Klara

Mistä asioista olet onnellinen?

Hyvä Lukijani,

venho on vedetty maihin, ohjaamon päälle pingotettu sokkopeitto, lastiluukut jysäytetty kiinni ja mela sujautettu talteen. Olipa hienoa meloa pitkästä aikaa oikein sydämen kyllyydestä!

Nyt on väliin velvollisuuksien aika eli paluu maalikylille muutamaan tähdelliseen hommaan. Lupasin tehdä etätyöhommankin, toivoton ihmissielu. Eipä harmita hetkeksi häipyä täältä mökiltä, kun kelitkin menivät sateisiksi. Paistelen muutaman räiskäleen Trangialla ja hyppään rattiin. Ensi kerralla kenties muistan sen, minkä unohdin ottaa tänne mukaan.

###

Ehkä Lukijanikin unohtelee asioita? Jos haluaa tunnustaa, voi kommentoida vaikka ytimekkäällä +merkillä.

Tällä kertaa unohdus ensin harmitti, mutta lopputulokseen sopeutuu, kun vaan asemoituu ja hyväksyy. Jäi nimittäin lähtöhötäkässä kattotelineet kotiin, kun oli tarkoitus vain hakea kajakki mökiltä ja liipottaa toisille vesille. Mutta kajakkiahan ei saa taiteltua autoon, joten plan B: aamuisin liikkeelle mökkirannasta.

Tässä ohi kulkee pitempikin melontareitti ja jonkun kerran viiden vuoden aikana on näkynyt muutama sinnikäs melojakin, kun reitillä on haasteita. Nyt oli hienot kelit muutaman päivän ajan, oi mitä luksusta elämä voi ollakaan! Onnea ja iloa, vaikka väliin surua ja ahdistustakin (kuulunee elämään?).

Mutta nyt anon ystävällisesti Lukijaa miettimään, mistä asioista omassa ympyrässään on onnellinen ja iloinen! Päivän lukijahaaste!

###

Jälkeläinen kävi mökillä minua ennen ja laittoi mayday-viestin, että sipi on pesinyt aivan polun viereen, noin 20 m mökistä. Kävin vain nyt tämän kuvan nappaamassa, muutoin olen hissutellut kauempana omissa nurkissa. Ihmeen avonaiselle paikalle lajinsa mukaisesti pesii ja eilen mökkirantaa ulapalta lähestyessä havaitsin minkin hyppelevän rantakivikossa. Piru hänet periköön, jos käy napsimassa pienokaiset. Pitääköhän minkinpirut loukuttaa, taitaa suvun puolustusvoimain tyyppisessä virassa oleva henkilö tietää. Ehkä Lukijani hallitsee minkkisysteemit?

###

Nyt jätän sekä Lukijani että rantasipiset rauhaan, hyppään kärryyn ja sähhäytän äkkiä paanalle. Tältä tönöltä on lähimmälle bensa-asemalle useampikin kymmenkilometrinen, nippa nappa löpöä tankissa. Täytyy ajaa vauhdilla, ennen kuin bensa loppuu 😉

Ellei satu karhu eteen. Se on tänään nähty. Jonkun matkan päässä asuu hevostuttu, joka valvoo öitä miettien, käykö mesikämmen, susi tai ahma apehtimassa pollet tarhasta työpäivänsä aikana. Tämmöiset huolet ei taida elokapinallisten mieltä painaa Mannerheimintien suunnalla istuskellessa. Siis ennen kuin rakas lemmikkisheltti menettää takakankkunsa tai villakoira joutuu suden suuhun. Aamen plottis.

Voikaa hyvin ja onnellisia hetkiä Teille toivoo,

Klara

Vanha Kovalevy Kertoo-sarja: Melontamuistoja

Ensimmäinen kajakkini, Yukon Expedition, soutuveneluokan menopeli;)

Hyvä Lukijani,

tänään on tutkailtava vanhoja seikkailuja ulkoiselta kovalevyltä, jonne ne on tallennettu vuosia sitten. Uusiin seikkailuihin tuli suunnitelman muutos på grund av pilalliset retkikelit. Taitaapa Lukijanikin par´aikaa edetä vanhoilla hokkareilla luistinradaksi muuttunutta maantietä vai rouskuttaneeko tienpintaa järeillä piikkikengillä. Talonmies osti meille kunnon kumiteräpiikkilisukkeet. Ja kas: aamulenkki Koiranroikaleen kanssa meni kuin Strömsössä. Oli toki vaellussauvatkin fölijyyssä.

Koira voi hyvin eläinlääkärikäynnin jälkeenkin 😉 Hyppäsi enskättelyssä lääkärin syliin, jotta pusu sullekin. Onneksi tohtori osasi ennakoida, eikä menettänyt muutamaa etuhammastaan. Koiran oirekuva selvisi: allergiaoireet. Korvat erittivät tummaa töhnää, tassuja piti jäystää ja muutenkin olo näytti olevan kuin ”kusiaisia housussa”. Sätin itseäni, etten osannut yhdistää aaltoilevia vatsaoireita ja selvästikin laaja-alaista kutinaa. Torpassa piipahtanut lääkärijälkeläinen totesi sivumennen, että sen nahkahan paukamoi. Torjuin ajatuksen: ”jaba-jaa…nuori ja innokas diagnosoimaan”.

Puolustuksen puheenvuoro: ihmisellä ruoka-aineallergiat pulpahtavat jo lapsuudessa, enkä älynnyt, että aikuisella koiralla voisi olla toisin (melkeinhän kuin ihminen ;D ). Ihmisellä ruoka-aineallergiat nostavat päätään lapsuudessa, kun elimistö kohtaa ruoka-aineen ensimmäisiä kertoja. Aikuisiällä puhkeavat ruoka-aineallergiat (ammattilaisen diagnosoimat) ovat harvinaista. Allergia = immuunijärjestelmän herkistymisen jälkeen syntyvä voimistunut reaktio jollekin aineelle.

Tämä tästä ja nyt mela käteen.

###

Kuva on Pihtiputaalta lähtöaikeista. Poistin matkatoverin, kun lupaa en ole kysynyt. Kuva: minun ottamani ja omistamani.

Melontareissuja tuli ahkerasti tehtyä ainakin parikymmentä vuotta.

Nyt homma on vähän hyytynyt Autiotupamökin hankittuamme. Siellä on hyvät melontavedet ja omasta rannasta lähtö aina helppoa verrattuna kauemmas rahtautumiseen. Ja mietittävä aina lista kysymyksiä: minne, koska, mitkä kelit, mistä pääsee rantaan, minne voi jättää auton jne. Sitten paatti auton katolle, onko ruoat, onko melontavermeet kaikki matkassa jne. Ajo kohdepaikkaan, paatti auton katolta veteen (yksin pääsääntöisesti), kamppeiden roudaus paattiin ja ja ja… Onhan rinkkaretkeilyssäkin oma vaivansa, mutta merkittävästi nopeammin kyllä pääsee polun alkuun kuin veneen kanssa veteen. Mutta en luovuta, jos Ritva Lampinenkin ratsasti läpi Suomenmaan! 😀 (Linkki tekstin lopussa.)

Tuossa yläkuvassa lähdetään Keiteleelle. Retki meni hyvin ja porukkaan liittyi muutama muukin siinä jossakin Kymönkosken seutuvilla. Seikkailua tästä ei puuttunut, kun yksi patokin tuli eteen. Tätä on naurettu, että karttaa kyllä katsottiin, mutta mitäs me kaikista karttamerkeistä välitettiin. Siinä oli vähän sitten miettimistä ja tuli kyllä sitten kajakkien vetämistä maitse melko lailla. Taidettiin jotakin autokyytiäkin käyttää siinä kohtaa.

###

Tuon punaisen paatin kanssa oli kyllä monenlaista söhlinkiä. Otsikon alla olevassa kuvassa se raukka koittaa taistella tiensä Somerilta kohti Julma-Ölkkyä, jonne se ei koskaan päätynyt. Loppui sinni kesken, kun Julma-Ölkyn kohdalla tuli pieni mylly vastaan. Paatin olisi saanut reuhdotuksi Ylä-Ölkylle, jos sen olisi kiskonut ensin ylös siihen tielle ja siitä toiselle puolelle Julman vesiin. Mutta noustessani jalkapelillä pusikoista tielle tutkailemaan vetolinjoja törmäsin laumaan pöhöttyneitä tupakoivia hirvimiehiä. Aattelin, että antaapa olla, tulevat kumminkin sähläämään, enkä ollut sosiaalisella tuulella.

Hyppäsin siis takaisin paattiin ja palasin Somerille. Somer on järvi siinä, missä ovat ne Värikallion kalliomaalaukset. Siihen aikaan siinä oli vain joku lautalaiturin tyyppinen hökötys katselijoille. Sen pystyi kajakilla ohittamaan ja hinautumaan ihan seinämän viereen kuvia tutkailemaan. En saa näistä tämmöisistä koskaan kovia kicksejä, hienoja toki, mikäs siinä. Mutta luonto ilman ihmisen kädenjälkeä on kuitenkin huippua, ihan tyrmäys-kicksi. Ihmisen kädenjälki tulee vasta sitten.

###

Tässä alitetaan Hännilänsalmen siltatyömaa. Silta oli silloin uusittavana. Vähän semmoinen huh huh-fiilinki oli.

Tuohon kuutamokuvaan liittyy sellainen upea muisto ihanan lämpimästä elokuun yöstä eteläisessä Suomessa, taisiko olla Keiteleellä, Puulalla vai Päijänteellä, en enää muista. Mutta muistan, kuinka tehtiin tulet ja istuttiin pitkään nauttimassa yön äänistä.

Jonkeri on jossain määrin tuttu paikka, pieni kylä Kuhmossa. Lähdettiin kerrattain toveriporukalla laskemaan Jongunjokea. Taisi sekin olla elokuuta. Kaverit vuokrasivat kajakit ja vuokrausyrittäjä kyseli, onko meillä kirves mukana. Vastailtiin vähän sisään päin hymyillen, että tuota noin, eipä ole juurikaan kirvestä mukana. No, kun tähdättiin siihen yhdelle autiotuvalle ja jouduttiin pienempään jokeen kurvaamaan torpalle päästäksemme, niin hoksattiin, miksi kirves olisi ollut tarpeen. Tuosta tosin päästiin ali pujahtamaan, eikä onneksi muuallakaan kirvestä tarvittu.

###

Yhden melontareissun tein kerran umpituntemattomassa miesporukassa Oulankajoella 😀 Taivalkosken kohdalla jouduttiin tietysti nostamaan purtilot vedestä, kun Kiutaköngäs olisi seuraavaksi ollut edessä… Hyvät varoituskyltit siinä oli muistaakseni jo silloin ja ainakin nyt. Kävin siellä joku kuukausi taapäin, jalan tosin.

Tuolla yhdellä miespainotteisella melontareissulla opin paljon miehen sielunelämästä. Fiksuja poikia koko sakki. Tuosta reissusta voisi joskus kertoa enemmän. Olisiko vaikka salakoodilla ”Nokipannu kertoo” 😉 Pidä salakoodi mielessä.

Tämä kuva on samalta reissulta, jossa vene vedettiin Kiutakönkään alapuolella Mataraniemessä takaisin Oulankajokeen. Lienen jossain vaiheessa pienentänyt kuvaa, kun tähän kokoon päätynyt.

Loppusanat: kyllä iski nyt niin kova melontaretkikuume, että ei äärtä ei laitaa. Silmäkulmassa kuitenkin kurkistaa Calazon kartta, jota vaellustoveri jo toisaalla kovastikin on tutkinut. Kartta suuntaa meidät kohti Käsivartta ja siitä rajan yli pienelle lenkille kohti länttä. Saapa nähdä. Tähän aikaan vuodesta sillä hehkutuksella voi mennä pääkallokeleistä yli.

Lähetän tästä kesäharrasteiden ripauksen myös Lukijani suuntaan, naps – täältä tulee sinnepäin kesätuulten alustavat leuhahdukset!

Teidän, Klara

Linkki Ritva Lampisen haastatteluun, aiheena siis reissu hevosella Suomen läpi: https://soundcloud.com/jaksofi/23-ritva-lampinen-suomenhevosella-suomi-paasta-paahan?utm_source=clipboard&utm_medium=text&utm_campaign=social_sharing

Tuulimittari ujeltaa

Rehuvaraston pihakukkasia. Bouquet a la Klara moi-meme. (Edellisen tontinomistajan viljelmiä, jotka ovat hajasijoittuneet sinne tänne.)

Hyvä Lukijani,

hengentuotteeni käsittelee tänään tuulta, vettä, puuta ja paperia. Sivuaa maininnan tasolla myös aiheita, jotka näyttävät takertuneen purkaksi tukkaani, mutta nämä vain maininnan tasolla. Aloitan tuulesta ja vedestä, aina ikäänkuin aktuellit aihekokonaisuudet rajapinnoissaan.

Tuuli ja vesi, nuo kaksi kaverusta. Ken voi niiden merkitystä väheksyä! Minäpä avaan aihetta.

Tulin iltamassa tähän Autiotupa-mökille, jonka kupeelta saatoin kuulla kajakkini hiljaisen itkun. Maassa olet sinä makaava, maassa tulee sinun pysyä – koska ämmä roikottelee vain poluilla, eikä uhraa hetkeäkään aikaansa kastaakseen vatsani kirkkaaseen vedenpintaan.

Päätin tänään korjata epäkohdan, jos kohta tiesin kelien muuttuvan. Näin näyttääkin käyvän. Tuulimittarini antaa lukemaksi 6,5 m/sek, puuskissa 9,7. Rintama liukuu Venäjän puolelta pikkuhiljaa vesiryöpyn kera. Sateesta viis, mutta vanhemmiten olen tuulen suhteen tullut varovaiseksi. Onpa kumma! Eihän tässä mitään ole vuosien varrella sattun… (sarkasmin kukkanen).

Katselen siis jälleen ulappaa tuvan akkunasta ajatellen toivorikkaasti, että kyyy-hyllä tuo vielä tyyntyy. (Hurjempi aivopuoliskoni, käsittääkseni oikea, vääntyy kierolle rullalle ja kuiskaa: ”Laitat kiviä vain riittävästi keulaan, niin ei siinä kokka nouse osoittamaan taivasta.”)

Jää nähtäväksi, pääsenkö tänään melanvarteen lainkaan. Saksalainen tuulimittari on joka tapauksessa saksalaiseen tapaan armoton. Talonmiehen ostoksia minulle, mutta hyödyllinen kyllä (kirjoitin ensin, että ilonpilaaja, mutta kumitin).

###

Tässä viime viikon reissulta vielä maistiainen.

Siirryn puun pariin. Satuin nyt torpalle, kun paikallinen poika toi liiteriin isännän tilaaman puukuorman.

Sydämeni suli! Ratin takaa nousi hentoviiksinen, hoikka nuorimies ryhtyen ahkerasti latomaan puita liiteriin. Oli tuonut kuorman hyvää koivuklapia jo eilen.

Nämä paikalliset on herttaisia. Syntyneet ja eläneet täällä turvallisessa yhteisössään, mikä huokuu mielenlaadustaan. Hyväntahtoisia, luottavaisia ihmisiä. Paikkakunta on etäinen kylä, jonne ovat jääneet ne, jotka oikeasti haluavat elää kotikonnuillaan tavoittelematta kaupunkien fasiliteettejä. Kauppareissulla näkee hyvin harvoin syrjäytyneitä, lähinnä alkoholistimiehiä.

Merkittävän lihavia ihmisiä on sen sijaan paljon, lapsista lähtien. Salaattiateriat eivät täällä ole ykkösmuonaa. Vanhusten määrä pistää myös silmään. Etäisille paikkakunnille tavallinen näky kylänraitilla.

Paperi, tuo ihmiskunnan keksinnöistä merkittävimpiä! Sitä on nyt edessäni, kun löysin vanhat muistiinpanoni. Keräsin niitä joskus erääseen tilaisuuteen. Valikoin muutamia Lukijalleni nyt ja ehkä jatkossakin. Aloitan itselleni rakkaimmasta, kiinalaisesta.

”Kun sormi osoittaa kuuhun, typerys katsoo sormea.”

Eikö olekin laaja-alainen ja moneen tilanteeseen sopiva havainto! Otan esimerkiksi vaikka puhelinsoiton pankkiin. Soiton aihe koski neuvontarvetta kuolinpesien asiassa. Asiakaspalvelija ”katsoi sormea, näki siinä tahran” ja keskitti huomionsa vain siihen niin, ettei aivostonsa kyennyt enää käsittelemään varsinaista kysymystä. Siihen vastaamiseksi ei tahralla ollut merkitystä, sillä kyse oli pankin ohjeisiin kirjatusta asiasta, jota en itse materiaalistaan löytänyt. Siis mitä ohjeissanne sanotaan.

Jälkikäteen aatellen henkilö ei todennäköisesti tiennyt, mitä ohjeet sanovat. Joten keskittyi ”sormeen” välttyäkseen sanomasta: ”En tiedä, mutta selvitän asiaa”. Tästä tulee helposti mieleen oma työ ja ammatti, jossa ”minäpä otan selvää”-tilanteilta ei välty uran loppupuolellakaan. (Mutta ehkä silloin on helpompi se myöntää, mene ja tiedä.) Mustia aukkoja tulee taukoamatta ja viisain on sanoa rehellisesti: en tiedä, mutta selvitän. No, kaikkihan eivät taivu tietämättömyyttään myöntämään. Joillakin vajaavaisuutensa havaitseminen ottaa liikaa luonnolle.

###

Purkka tukassa?

Lipsahdin lukemaan postaustani vuodelta 2019. Siinä käsittelen joidenkin Thanatoksen palvojien roikkumista vuorenrinteillä putoamassa ja kuolemassa. Ikään kuin olisi hupi leikitellä kuoleman mahdollisuuden kanssa. Tätä teemaa näytän jauhavan vuodesta toiseen. Sen täytyy olla aihe, joka on tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen. (Mutta löytyykö koskaan mitään vastausta? Ehkä tosiaan psykiatriasta voi jotakin löytyä.)

###

Thanatoksesta puheenollen, tuuli ei näytä tyyntyvän. Joten siteeraan paperiani, nyt englantilaisen älynväläyksen kautta:

”Ei tyyni meri taitavaa merimiestä tee.”

En nyt kumminkaan lähde tuota testaamaan. Sovitaan niin, että laajennetaan ajatelma koskemaan elämän kuohuja ja korkeaa aallokkoa. Niihin itse kunkin pursi jossain elämän vaiheessa joutunee. Aallonkorkeus toki vaihtelee ja joskus pienikin aalto voi heittää elämänvenettä pahasti kallelleen. Mutta aallot tyyntyvät aina, aikansa purtta heiteltyään.

###

Vielä vilkaisu ikkunasta… nou nou. Paras ryhtyä valmistamaan ”Tactical Foodback”-nimistä retkiruokaa. En harrasta näitä, mutta nyt maistan ja vertaan kuivaamiihini ruokiin, joita tähän mennessä ei minkään firman tuote ole päihittänyt. Minun mielestäni 🙂

Ensi viikolla kuivauksille tulee taas tarvetta, kun siirryn Suomineidon päänuppiin. Lupaan Lukijalle kuvia. Tämä kesä on ykkösvaelluskesäni, sillä näillä kymmenillä alkaa fyysisen rajallisuuden dimensio siirtyä oikealle akselilla ”epätodennäköistä – mahdollista”. Mitäh? Purkkatukka-aiheko tämäkin?

Hyviä vointeja, akselin pysymistä vasemmalla ja kaikkinensa terveydenpäiviä Lukijalleni,

Klara

Varjojen pituuksia tässä mittaillaan

Hyvä Lukijani,

istun mökin jykevän pöydän ääressä. Katse karkaa ulapalle ja rannassa olevaan purteen. Sitten ajatus siirtyy vihoittelevaan polveen: ei melanvetoja tänään. Polvilepoa. (Kylläpä kyllä: melominen tapahtuu jaloilla ja keskivartalon lihaksilla.)

Vietin eilen pitkän päivän vesillä näkemättä ristinsieluakaan. Hyvä sanonta! Venäjän puolella näkyi luotisuora lentokoneen jättöjälki pitkin rajaa. Viime viikolla rajan yläpuolella pöristeli kookas valkoinen drooni, josta sain videotakin. Lukijani voi silti olla levollisin mielin. Rajavartiosto on erittäin hyvin hereillä. Omakohtaisia kokemuksiakin, useita. 😄 Pysähtyvät kyllä rupattelemaan, kun kohdataan.

###

Tutkailin venereissun ruokatauolla vesiväen elämää. Pikkuahvenet kiinnostuivat saappaiden kärjistä, vesimittarit mittailivat pinnanmuotoja ja pysähtyivät välillä vaihtamaan mittaustietoja keskenään.

Aattelin mittareiden hauskoja täplävarjoja katsellessani minkälaisen varjon itse kukainen maankamaraan piirtää. Ehkä jättää ikuisiksikin ajoiksi, kuka tietää. (Toimituksen huomautus: vastikään hautajaisia järjestäneen puheita.)

Tuli mietityksi itseä ja lähimmäisiä, omaisia, työtovereita, ystäviä ja ystäväoletettuja. Mikä varjo jää? Häilyykö yhtenä varjona muiden joukossa vai nostaako päätään: Oi Minä, varjoista mahtavin? Keikaroiko, peilaako itseään ja varjoaan: Oi Minä, olen itselleni niin rakas, minäminä? Vai onko kenties anteeksipyytävä: mitäpä tälläinen mitätön varjo on varjonkaan väärtti.

Valitsen tämän, jota suositan Lukijallenikin: ponteva varjo marssii määrätietoisesti eteenpäin, vaikka välillä aurinko käy pilven takana ja varjo hetkeksi himmenee. Mutta kohta on varjo taas entisellään: tarkkapiirteinen ja vahva.

Kuten Lukijani havaitsee, tulee mäkäräisten ja sääskien pöhinässä kuistilla mietityksi kaikenlaista 😀 Käki palauttaa varjojen maasta reaalielämään kertoen käänteentekevät uutisensa: kuk-kuu!

Lisää realiteetteja. Joku innokas hotellinrakentaja oli eilispäivän retkeni aikana väsännyt hyysikän käsienpesupaikan hyllylle pesäntekeleen. Koska kuljemme samoilla huudeilla suolentoiminnasta riippuen enemmän tai vähemmän ahkerasti, oli pakko laittaa ilmoitus: ”Ei hotelleja tälle alueelle.” Onneksi pesä oli tyhjä, lienee hylätty. Tyhjän pesän syndrooma? 🙂

###

Palatakseni vajonsa heittäjiin ja maan matosiin, niin tämän kohtasin eilen. Hän käänteli uutterasti kivensiruja rantavesissä.

Juotikas, jonka venymiskyvystä saa ottaa oppia! Varjonsa vaihtelee pituuden mukaan 😀 Luin, että iilimato on harvinainen nykyään, kun karjaa ei ramppaa järvien rantaheinikoissa. Joku juotikas tämä on, kiltti ja kaunis hänkin omassa pienessä maailmankaikkeuden osakkuudessaan.

Juotikaspäivityksenä sanottakoon se, minkä Lukijani tietääkin. Siis, että näitä käytetään nykyisin lääketieteellisessä hoidossa. Älköön kukaan väittäkö lääketiedettä pelkäksi pilleritieteeksi. Ihmiset kyllä hörsii kaikenlaista mahlaa ja aloe veeraa, mutta näistä luomuluikeroista ei yllättäen innostukaan, jos niitä hoidoksi tarjottaisi. Hyvä niin: kallista hoitoa ja hoitojuotikkaiden varjot pönäköitä: meikäjuotikas ei sentään ole mikään rantojen rivijuotikas!

###

Lopuksi hyppään kirjallisuuteen. Lentiiralainen, ex-helsinkiläinen Jouni Laaksonen on kirjoittanut oivan kirjan. Siinä on tarkkaan mainittuna semmoisia selkosia, ettei tarvi possujunassa kulkea. On siinä possujunapaikkojakin niille, joille kapeilla poluilla tai suorastaan pusikoissa talsiminen ei ole oma juttu tai etsivät nuotioseuraa.

Korostan: vaikka olen kohtsiltään rinkkavetoisena Lappiin lähdössä, niin mielestäni Lappia painotetaan mediassa ja puheissa liikaa. Nautinnollista luontoa on joka puolella rakkaassa kotomaassa. Ei tarvi ensin reissata tuhatta kilometriä. Ja jos tunturiin mielii, niin hakeutua voi sinnekin, jossa polut eivät ole kulkijoiden ramppaamisista levähtäneet kahteen metriin. Ellei se ole Lukijani vaihtoehto, niin luontoa on useimmilla edessä melko heti, kun kotipihalta etenee. Kulkee sitten vaikka mettäteillä, jos suunnistustaidot arveluttaa.

Jahas, nyt tuli ukkonen ja salama iski itänaapurin puolelle, uhoilipa vähän tässäkin. Salamointi ei ole mun juttuni. Huonoja kokemuksia, muun muassa vesiltä ja pelikentältä.

###

Jätän nyt Lukijani tarkkailemaan varjoaan ja mikäli se piinallisesti seuraa perässä, on tässä neuvo siihenkin. Että kirmaa noin sata metriä, tekee äkkikäännöksen ja säntää vastakkaiseen suuntaan. Moni on sillä viissiin päässyt eroon kiusallisesta varjostaan ja jopa saanut sen siirretyksi jonkun toisen riesaksi.

Näihin salaman kirkastamiin puheisiin Teidän Klara.

Väriharjoitelma Talonmiehen kameralla (ei istu mulle, kuten näkyy) 🙂

Puron solinaa päänupissa

Hyvä Lukijani,

vastoin kaikkea järkeä ja massiivisia pakkaustoimia (edelleen kotona) pysähdyin kuolinpesäin pankkipostien ääreen (huokaus). Ja kas vain, livahdin siitä mielikuvaretkelle Hossaan Heikki Saaren ja puoliso-oletetun kanssa. Viittaan Heikin blogiin Maisemakuvia Pohjois-Karjalasta ja vähän muualtakin (word pressissä sekin). Sisältää luontoihmiselle herkullisia kuvia ja tekstejä, jos Lukijani ei vielä olisi blogia löytänyt.

Päivän agenda: lähteä kohti luonnonsuojelijain muinaista taistelutannerta. Taistelu käytiin pitkästi ennen Eloveenaa tms. ratikalla kadulle istuskelemaan tulleita, kai lähinnä lapsosia. Voi niitä Koijärven ja voimalaitos- ja kaivoshankkeisiin suunnattujen protestiliikkeiden aikoja. Ei ratikalla matkustettu eikä sähkölaudalla kurvailtu kaduille istumaan, vaan mentiin Nokian kumisaappaissa maiharit päällä hyttysten syötiksi ja kurakoihin kettingistä roikkumaan. Suosittelisin Elonkorjuuväkeä kokeilemaan. Olisi todellinen hengenpalon näyttökoe. (Huom. en vastusta ilmastoasioita enkä luonnonsuojelua, linkolalaista natsinaturalismia vain.)

###

Oma amokki se on mullakin. Meinaan, kun tuli tuo anti-ilmastoteko hommattua eli uusi kärry. Vanhasta tottumuksesta tiedän kärrynoston olevan lastenleikkiä, jos verrataan siihen sopivien kajakkitelineiden löytämiseen. Talonmies teki kaikkensa löytääkseen telineet, jotka ehdottomasti eivät sovi kattotelineisiin. No, tämä on terapialähtöistä sarkasmia ja häpeän heti syvästi kiittämättömyyttäni ja pyydän anteeksi! Talonmies nimittäin näkee merkittävästi vaivaa vuokseni, jotta saisin paatin katolle. Oli hommannut J-kaaret, jotka merkittävien taistojen ja varaosatilausten jälkeen saatiin kuin saatiin paikoilleen. Sitten enää kajakki… Mutta voi onnetonta: osoittautui mahansa kohdalta liian paksuksi perhoseksi solahtamaan J-telineen kurveihin. Naapurin Teuvon onni, ettei rientänyt auton viereen neuvomaan, sillä sen jälkeen olisi tarvittu valkotakkiset miehet – joko minulle tai Teuvolle. Talonmies tiesi pysytellä sisätiloissa, sen verran on liitto opettanut. 😀

###

Mutta kiltti ja auttavainen Talonmieheni hyppäsi autoonsa, ajoi nilkka suorana johonkin hulivilivaraosaliikkeeseen ja palasi rimpulat espanjalaiset telineet mukanaan. Ne oli paketissa ja mallia ”Kamprad – kokoa itse ja nauti!” Niinpä pikkukätösin askartelin rikat, rissat, mutterit ja hörslöpit kohdilleen ja ei kun kattokaiteisiin kiinni, runks vain ja son siinä. Nyt nostelen paatin kyytiin jahka sade hetkeksi hellittäisi. Teuvokin näyttää häipyneen, joten reitti on selvä.

###

Minnekä matka? Herra tietää. Tuo luonnonsuojelijain muinainen taistelualue on kiikarissa, mutta mene ja tiedä miten käy. Sen näyttää maantie – ja toki hieman kelikin. Eteisessä on rinkka pakattuna ja ruokapusseja sikin sokin keittiön pöydällä. Talonmies katseli eilen kisoja seuraillen sivusilmällä touhujani, joista kommentoi naurahdellen. ”Juoksentelet ahdistuneena pitkin huushollia. Sitten välillä häviät näköpiiristä, jolloin vaatekomerosta alkaa kuulua kovaa rominaa.” 😀 Apua, nauran tälle edelleen niin, että näppäimistö hyppelee. 😀 Se on juuri noin!

Konkluusio. Pitkässä liitossa tuntee kumppaninsa sielunliikkeet. Mutta kosto on suloinen: löydän kyllä sopivat naurunpaikat Talonmiehenkin toiminnoista jahka tilanne on otollinen. ;D

###

Ei auta kuin ryhtyä kaavailemaan kajakin nostamista auton katolle. Painoa on noin 40 kg. Saan sen muutamin, vuosien varrella itse keksityin lisälaittein puskettua kyytiin. Mielessä käy, koska tulee aika, etten enää siihen pysty. Mutta entisvanhaan mummotkin hoiteli navettatöitä kasikymppisinä. Kunpa vain pysyisi terveenä. Tutkailenkin vielä ennen kajakkihommaa kuinka ystäväni voi tuoreen syöpäleikkauksen jäljiltä sairaalavuoteellaan. (vakavoituen) Näyttää vastanneen vointitiedusteluuni.

Sanalla sanoen: voikoon Lukijani mitä parhaimmin ja pitäköön ilon mielessä! Kesäkin on, linnut laulaa ja sataa ja paistaa – aivan kuten aina elämässä!

terveisin Klara, (elämän)retkeilijä Suomesta

(Ainut kuva, joka löytyi tähän hätään on Saivaarasta vuosien takaa hiihtovaellukselta. En enää lähtisi. Mukavuudenhalua liikaa nykyään.)

Lievän onnellisuusvajeen jälkitilassa kello puol’ kuusi

Panoraamakuvat eivät ole vahvuusaluettani.

Hyvä armoitettu Lukijani,

juon autiotupani kuistilla tummaa, alkoholitonta lager-olutta. Edessäni on 40 litran rinkka, jonka olen pakannut kaikkia ossimäättäläisiä kevytretkeilyn taiteensääntöjä noudattaen. Tarkkaan ottaen samat tavarat olivat alkuunsa 55 litran rinkassa, jossa tosin oli riippumatto oheistarvikkeineen (hiton paljon kuormaa lisäävä majoitearsenaali) ja vino pino ruokaa. En mennyt sillä minnekään.

Tänään oli ajatus meloa mökkirannasta muutaman kilometrin päähän, rantautua erittäin haasteelliseen paikkaan, suunnistaa siitä ilman kompassia (missä se on?) metsien läpi yhdelle laavulle yöpymään. Vaihtoehto: tämä hiljainen mökki, hyvä makuupussi, pehmeä sänky, sauna, sääskettömät iltapalamahdollisuudet, uinti hyvässä rannassa, ei paikalle yhtäkkiä ilmestyviä muita henkilöitä (kuten mellakoiva kalastusporukka), ei susia, ei karhuja, eikä rajavartijoita. Kaasulla toimiva hyvä jääkaappi. Ainakin nämä. (Tuttavani asuu tästä n. 45 km:n päässä. Heidän naapurinsa pihalle oli vastikään ilmestynyt karhu.)

Sääkartta saattaa pelastaa tilanteen ja saan itseltäni luvan luopua suunnitelmasta. Meteorologia on tulossa apuun. Näyttää venyttävän saderintamaa tännepäin. Tästä tietoisena saapastelin jo hätäpäissäni keräämään mökin viereltä litran mustikkaa. (Katsoo ulapalle: lähes pläkä) (Katsoo rinkkaa: aukaistu ja lakritsipussin jämät pengottu pakaasista ja syöty). Tuota noin… onneksi 65 litran rinkka ei ole mukana. Siirtäisin tavarat seuraavaksi sinne, kävisin sitten melomassa lähijärvellä ja palaisin saunanlämmitykseen. Annas kun mietin…(miettii). Taidan mennä ilman rinkkasiirtoja pelkästään melomaan. Ja lämmittää sitten saunan.

Kävin eilen täällä. Eväät unohtui autoon ja niskaan kaatui hehtaarin verran vesisadetta.

Nyt on niin, että tilanne on ajautunut siihen pisteeseen, että joku heittelee meikäläistä kävyillä.

Ympärillä on valtavia petäjiä. Kuulosti siltäkin, että ikään kuin ilmakiväärillä(ni) olisi joku ammuskellut. (Lukija huolestuu?) Hieman harkittuani ja kuulosteltuani havaitsin äänen lähtevän oravasta tahi vastaavasta. Lintuja täällä on paljon, etenkin käpylintuja, mutta oravista ei aiempia havaintoja, susista kyllä, mutta niitä nyt näkee nykyään kaupungeissakin ;). Vesilintujakin on paljon. Koskeloperhe ui joku hetki taapäin laiturin ohi, sitä aiemmin lähti hanhipariskunta nousuun vesiämpäreiden kanssa ilmestyessäni.

Onnittelen itseäni siitä, että mitä ilmeisimmin Lukija ymmärtää horinoitani. Talonmies kuunteli viime viikolla kertomustani kansimatkustajan ja vesimittareiden välisestä tappelusta mietteliään näköisenä, purskahti sitten nauramaan ja sanoi: ”Oletkohan liian pitkiä aikoja mökillä itteksesi?” Mutta tietää, että alakaapäälle munsta piti tulla pioloki. En kuitenkaan päässyt piolokiseen tiedekuntaan, kerran yritin. Lääketieteelliseen (en sano: lääkikseen) sen sijaan pääsi kertalinttuulla. Ei nyt niin huono valinta sekään, sen voi uran tässä vaiheessa todeta.

(Ilmakiväärin viuhunaa ja näköhavainto: orava se on. Entisenä piolokian pääsykokeisiin osallistujana voin sanoa, ettei tuo majavakaan ole.)

Kasvien tunnistus on hataraa. Sanon, että kultapiisku. Tai keltavalvatti. Keisarinkruunuja Talonmies osti mulle syntymäpäivän kunniaksi. Keisarinkruunu tuo ei ole.

(Katsoo ulapalle: ihan täys pläkä, semmoinen 10+) Nyt on kyllä niin, että siirrän rinkan sisälle ja hyppään purteen. Komeita kuvia tulisi, mutta ystäväpiirini lienee niihin jo iii-han kyllääntynyt. Osa kruisaa Sveitsissä, jotkut ajaa moottoripyörää, yhdet loikoilee aurinkotuoleissa ja yksi painattaa koiranäyttelykehässä. Niitä kuvia me katsellaan. Yhden lomareissullakin on joka päivä oltu mukana kaikissa ruokapöydissä ja viinitarhoisaa ja yhden drinksulasia ihailtu ja uutta trendikästä Tinderukkoa. Pitää nyt ryhtyä Talonmiestä stailaamaan ja laittaa pullistelemaan takapihalle kuvausasentoon.

Kuten sanottua, ehkä liikaa tulee oltua yksin täällä mökillä 😀 Poks, orava pudottaa kävyn kuistille pisteeksi iin päälle.

Iloisiin kuulumisiin, Klara S (lähtee melomaan ja palaa sitten saunanlämmitykseen, rinkka jää vatsa pullollaan kuistille)

Polulla ja paatissa hämärän rengin kanssa

Näitkö tätä rouvaa? Liikkuu jossain päin maata valkoisella autolla. Ilmoitukset suoraan Joulupukin kansliaan tel. 331-113.

Voi veikkoset, että mua aina lapsettaa 🙋🏼‍♀️ Meinaan, jotta tuota kuvatekstiä tarkoitan vaan. Muutoinhan olen asiallinen, sivistynyt, arrogantin pidättyväinen ja kaikin puolin kansalaiskuntoinen aikuinen naisoletettu, jonka toisessa nilkassa on yli 50 märäkäisen puremaa.

Istun nyt mökin pihassa autossa. Katse suuntautuu edessä olevalle autiolle järvelle, jonka ainut ääni on tänään ollut se, että paiskasin kaasupullon säilytyslokeron oven kiinni. Kaiku huusi vastarannalta: PAMMMMMMM! Piti hetki katsoa, ampuiko joku. Mutta minähän se vain ammuin itseäni. (Mulla on täällä ilmakivääri venäläisten varalta, mutten uskalla ampua sillä pilkkaa ittekseni, kun en oo varma kumminka päin se panos laitettiinkaan, heh.) Tarkennus: on tuossa 4 kuikkaa aika ajoin kommentoimassa touhujani.

Kaikella on selityksensä, myös autossa istumisella. Olen lähdössä välillä morjenstamaan Talonmiestä ja Rakkia palatakseni tänne tai jollekin polulle hortoilemaan heti nousuviikolla vaikka satais pieniä ukkoja. Pakkasin juuri, siivosin ja nautin etukäteen ajatuksesta suoltaa kirjasinvirtaa kuistilla. Hämärän rengit olivat kuitenkin päättäneet toisin. Niinpä koeponnistin tilanteen käsivarret propelleinna näpyttäen kommentin ystävän kettuuntuneeseen viestiin (oli ärsyyntynyt kotiseutunaistensa brassailuista) ja tein jämäkän ratkaisun: hyttysten takia ei pysty olemaan paikallaan, vaan siirryn autoon istumaan. Kykenen suuriin päätöksiin nähkääs.

###

Iltana muutamana istuin yhdellä laavulla kirjoittamassa Metsähallituksen laavukirjaan nimmarit, että käyty on. Havahduin tasaiseen tapsutukseen: tsip-tsap-tsip-tsap. Kynä pysähtyi: joku eläin tulossa polkua pitkin? Ketään ei näkynyt. Huomasin äänen tulevan omasta rannekellostani (Swatch, halvin mahdollinen). Liikun tälläisissä hupatossuympäristöissä, koska pääni sisällä on niin kovaa meteliä. (Korj. hupatossu = huopatossu, hauska typo, joten saa olla tuossa)

###

Ikivanha ystäväni, nyttemmin hiipunut toveriasteelle, kysyi watsappilla: ”Kuinka monta vaellusta oikein teet tänä kesänä!” Sen jälkeen hän (eläkk.) kertoi laajoin sanakääntein, kuinka monta tutkimusta hänellä on aluillaan, kuinka monta väitöskirjan esitarkastusta tulossa ja ja ja ja… Hieman liioittelen. Mutta ehdottomasti loogisin vastakysymys olisi ollut: kuinka monta tutkimusprojektia sulla on tänä(kin) kesänä (vaikka oot eläkkeellä)? Joopasen joo: työtä pitää sinun tekemän, sillä henki ei hyvällä katso sitä, joka työtä tekemättömänä taivaan lituskaisena lintusena kuljeskelee. Jos tekisin tutkimustyötä vapaa-ajallani ja eläkeläisenä, niin se olisi sosiaalisesti hyväksyttyä. Mutta että ehoin tahoin talsii rinkka selässä tai huitelee melanlapaa jossain fakin vesistössä, mitä se semmoinen on! Selityksiä, selityksiä!

En kehtaa lopettaa ritirimpsuani vegenakkikuvaan, kun niin hienoja -vaikka itte sanonkin ja saa ittekin sanoa*- luontokuvia on yläpuolella

Ne on kertyneet melonta ja rinkkareissulta. Olen nukkunut laavussa narkoosissa kellon ympäri, porhaltanut mäkäräispiirityksessä kilometrikaupalla. Sitten tulin mökille, mutta nyt on leikit leikitty ja lähdettävä on kuten lauloivat lapset aikanaan. Siihen liittyen eletäänkin jännän äärellä: viimeisillään olevan miniän päivittäiset viestit hiljenivät eilen. Pojalle en uskalla soittaa, vaikka joku tätä hyvänä ideana (!) esittikin. O tempora o mores: ”Äiti täällä hei. Kuule, vieläkö on -heh- pullat uunissa? Vai paloiko peltiin kiinni? Tralaa, huumoriahan minä vaan!”

###

Ei kai se auta kuin painaa moottorinapista ja lähteä viilettämään. Ajomatkaa kotiin on jokunen tunti. Käytän sen kuuntelemalla jemmaan jääneet radion ajankohtaisohjelmat ja Spotifystä vaikka Tapani Kansaa, lal-lal laala lala lal-la /lallal laa-la lala lal-la / lallal laala lala lallal/ lallal lallal la la la. Lukija tunnistanee laulun.

Minun * tähteni (ks yläpuolella) näköjään täällä vielä kuikkii jennihaukiona ilman selvennystä: Tuo tähti, johon yllä viittaan liittyy ystäväni loistavaan havaintoon siitä, että ihmisen EI, sanon painokkaasti: EI tarvitse pienentää itseään vain siksi, ettei joku toinen harmistuisi. Voin siis sanoa vaikka, että minulla on kaunis profiili (keksitty esimerkki) tai että pidän itsestäni tälläisenä kuin olen.

Kotitehtävä Lukijalle: sano kuvitteelliselle kuulijakunnallesi (pahimmalle mahdolliselle!) joku itseesi liittyvä asia niin, ettet pienennä itseäsi. Kokkeilepa. Vaikka peilin edessä.

Lähden hienolla henkilöautollani taitavana kuljettajana etenemään kauniiseen kotiini upean mieheni ja trendikkään koirani mielenkiintoiseen seuraan. 🙂

Teidän Klara

Juhannushommia majavan ja susien kanssa

Hyvä Lukijani,

odottelen terassilla mitä tuleman pitää. Että mitäkö pitää? Pitää siirtyä ensin kapealle mökkitielle, siitä hieman leveämmälle sepelipäällysteiselle rompoolille ja siitä tasoitetulle soratielle. Sitä edetään lähemmäs 20 km. Jos kumit alla on edelleen ehjät, ei aina ole toteutunut, voi siirtyä asfaltille.

###

Pää on vielä tokkurainen, kun palailin vasta puolenyön jälkeen melomasta. Tyyntä, ei ristinsielua, ei moottorin ulinaa: upea juhannusyö. Mulla on täällä tutut reitit ja sain idean lähteä katsomaan onko tänä(kin) vuonna latuskahäntä sulkenut yhden melontapätkän. Havaitsin loppukeväästä, että sillä oli remontti aluillaan.

Jep, oli ahertanut melkoisen kynnyksen. Yllättäen oli tehnyt pesän padon alapuolelle. Pääsin kynnyksen toiselle puolelle kikkailemalla, kun padon alapuolella oli jalan alle vähän tukea, jonne nousta kajakkia kiskomaan. Padon yläpuolella oli syvempää, joten palatessa oli harkittava: mulahtaako suosiolla reisiä myöten hötöiselle alustalle kiskomaan paattia vai ottaako jumitusriskin ja nylkyttää ittensä kajakkeineen kynnyksestä. Pidin tuumaustauon ja päädyin pysymään kajakissa tuli mitä tuli. Ja kappas, sain nytkytettyä itseni padon alapuolelle kaatumatta. Pieni tasaustauko siinä ja sieltäpä Itse Majavakin oli uimassa vastaan. Kun tiedän sen olevan melko veijari läiskyvine lätkähäntineen jo pelkästään sillalta tervehtiessä, en oikein innostunut kajakista tapaamaan. Eikä sekään halunnut tavata minua, vaan katosi johonkin salakäytävään.

Pesä vasemmalla, vesiliukumäki oikealla.

Mökkijärvellä ennen rantautumista oli vastassa sellainen konsertti, että oksat pois ja pala latvaa. Wou-wou, wou-wou, wouuu-uuuuu. Valtion koirat olivat keskiyöllä tsekkailemassa, onko kesantopellolla sapuskaa. Kävin toissailtana tutkimassa jälkiä haaskasta. Ei näkynyt kuin hitosti sääskiä.

###

Kyllä mökiltä lähtö on aina söhellystä. Tässä välissä laitoin kajakin säilytyskuntoon kirjosiepon huutaessa yläpuolella kurkku suorana lapsilleen, että PETO NÄKYVISSÄ! Siepolla on yksiö lähistöllä. Sai näetsen lopultakin birdtinderistä jonkun naisen ittelleen ja niillä on nyt vähintään vitoset. Kuskaavat niska vääränä marketista ruokaa. Sama urakka tuntuu äänistä päätellen olevan hukkapariskunnalla, kun pentumaista ääntä on joukossa. Opin joltain riistasivuilta, että niillä on pennut huhtikuun tienoossa. Ruokaa on lapsille alkuunsa saatava joka päivä.

Siitä tulikin mieleeni, että näin ultraäänikuvan tulevasta lapsenlapsesta. On nykyteknologia melekoosta! Muistan kun esikoista odottaessa erehdyin kysymään ultraääntä tehneeltä kätilöltä sattuisko olemaan vihiä sukupuolesta. Pyhäinhävästys! Eikö riitä, että lapsi vaikuttaa terveeltä! Meikäläinen on suorine kysymyksineen eräänkin kerran joutunut uloskatsotuksi. Nyt sentään sain olla tilaisuuden loppuun asti paikalla, jopa synnytyksessäkin.

###

Kyllä tuli navakka tuuli. Lohdullista: tällä tuulella ei ole melomista, ainakaan meikäläisellä. Kun melon yksin, niin vältän riskejä. Vaikka kokemusta on paljon ja tunnen kajakkini, en lähde kokeilemaan. Puuskissa tuuli on nyt ainakin 10-12 m/s. Nykäisee kivasti melan lapaa ja heittää sivulle.

###

Talonmies ja Rakki lähtivät jo eilen. Koira on täällä elementissään, mutta munasi itsensä karattuaan ohjuksena pihalta tiellä kulkeneen satunnaisen kalamiehen perään. Täällä ihmiset on kilttiä, nöyrää sakkia, mutta rajansa heilläkin, vaikkei mitään suurta draamaa tullutkaan. Hurtta on pomminvarma muutoin, mutta täysraakile, jos sattuu olemaan irrallaan (äärimmäisen harvoin) ja vaikkapa auto ajaa ohi. Ryntää perään ja hyppii ilosta, että leikitään!

Kaikki ihmiset ei pidä isoista leikkivistä ja hyppivistä rakeista, en minäkään. Ei pidetä enää irrallaan edes kuistilla. Juoskoon vapaana vain aidatussa paikassa. Tuo ohjustelu olisi varmaan poisopetettavissakin, mutta 100% varmaksi ei tätä rotua saa millään. Pitkä kokemus.

###

Olen tänään yrittänyt ajatella kaikkea muuta kuin Wagneria ja aamun uutistutkailun jälkeen lähes onnistunut.

Läksin eilisiltana osittain sen vuoksi vasta iltauutisilta melomaan, kun oli kuultava mitä Sauli sanoo. No, Sauli ei viisaana miehenä ryhtynyt spekuloimaan. Meikäläinen ois sanonut, että herra Priko on toiminnan luotettavuudessa maansa edustaja kuten Vladikin. En antaisi käsilaukkuani kummallekaan. En varsinkaan siinä tapauksessa, että varta vasten vakuuttelisivat, että ta-kuul-la on tallessa ja turvassa. – Tuo Prikon episodi oli aika kummallinen, mutta kertonee jotakin itänaapurin poliittisesta tilanteesta.

Näihin rauhoittaviin sisällisodan tunnelmiin jätän Lukijani ja ryhdyn paistelemaan koekäyttöön ostamaani Muu Ryynimakkaraa. Paketin päällä lukee lisätieto: ”Ensiluokkainen kansallismakkara”. 😉 Katsotaanpa…

Teidän Klara