Snabba tag o. korta vägar – hyppäsin etelänjunaan

Huttutunturista, edessä Pyhän lakea Luoston puoleisesta päästä.

Hyvä Lukijani,

on olemassa psyykkinen mielenrakenne, joka tuuttaa itsekeksittyjä tarinoita toisten ihmeteltäväksi. Tunnen jokusen, joka elää tälläisen kourissa. Olen joskus uskonut jonkun sepitteisiin täysillä… kunnes sivuhuoneessa kuiskattiin, ettei Pertin vaimo oikeasti ole kartanonomistajasukua. Tai ettei Marian äiti mikään englanninopettaja ole.

Kerran nielaisin geokätköillessä syötin ihan heittämällä, kun ohikulkenut tuttava kertoi kännykkäni häiriön syyksi lääkäriaseman edessä olevan magneettikuvausrekan, joka söi kaistaa… kuulemma. No sama tyyppi kertoili myöhemmin semmoisia, että tollompikin aivorakenne älysi: eihän tuo voi pitää paikkaansa. En uskalla avata tarinaa tarkemmin.

Jaa mistäkö tähän päädyin? Itseni vuoksi tietenkin, miksipä ihminen muuten jutustelee. Nääs on niin, että aivan oikeasti olen nyt hotellissa eteläsuomalaisessa kaupungissa (160€ yö, itse maksan, verottajan kanssa tapeltu tästä vuosia, hävisin). Laitan kuvan alle vakuudeksi 😁

Juna toi, työpäivä huomenna, siis eläkeläisellä – huonosti menee Suomen valtiolla! Kaikenmaailman höyryllä käyvät eläkeläiset sohlaa maamme terveydenhuoltojärjestelmissä paikkomassa puuttuvia resursseja. Ilmankos jonot takkuaa ja puhelinlinjat tukkeutuu! (En vastaa puhelimiin nykypositiosssni, teen työtä käsilläni. Vielä jonkun aikaa siis. Siis siis siis. Ja siis.)

Todistuskappale. Lasi on tästä firmasta. Loput on omia retkivermeitä, eväät mukaanlukien. Nk. Hotelli-illallinen. Kyllä passaa!

Junassa oli hiljaista, melkein siis. Maksan vaikka viimeiset siemenperunat extra-luokan ”turpa umpeen”-paikasta. Kirjoittelin matkan aikana pienen juttusen erääseen vaatimattomaan aviisiin, jota avustan, kun matkoiltani (röhönaurua) ehdin. Musiikkia piti kuitenkin ryhtyä kuuntelemaan, koska

a) edessäni ollut tyylikäs rouva naputti rakennekynsillään kovanaksuista tietokonetta rannekorun raapaistessa ikään kuin rivin lopussa aina masinan reunaa, juuri kuin vanhassa kirjoituskoneessa, joka piti rivin lopussa kammesta palauttaa uuden rivin alkuun

b) käytävän toisella puolella oleva rouva oli ottanut mummolasta koko säkillisen syksyn omenoita, joita rouhi päästellen nautinnon purskeita ja makustelevia maiskahduksia. Pääsi noin säkillisen puoliväliin, kun olin pakoitettu poistumaan ruumasta raittiiseen syysilmaan, jonne nti/rva Konnari oli kiiruhtanut vetämään pikaisen sätkän.

Konkluusio: nykyään on niin vaikea löytää laadukkaita lähimmäisiä! 😄

###

Lukijani ihmettelee, missä heikkarissa luvatut tunturikuvat viipyy. Älköön huoliko, tulossa on! Allaoleva on jonkinlainen aarre. En tohtinut lykätä sitä paraatipaikalle, jottei ole heti tyrkyllä niille, jotka selailevat maailman bittiavaruutta haavi kädessään.

Kas tässä äiti-lapsi-laatuaikaporosetti*, joka kuljeskeli samoilla kivikasoilla pysähtyen ruokalevolle lähelle lounastelupaikkaani. Mahduttiin hyvin. Joku poikaporukkakin (sarvet päässä) kuljeksi siinä, niistäkään ei ollut haitoiksi.

*porosetti omg

Mulle on sanottu, että Reidarilla olisi tämmöinen taulukin 🙂 Pitipä sattua. En ole Reidar-fani, ukkopaha on jäänyt sivummalle. Iän kaiken on arvuuteltu taulujen (ainakin osan) alkuperää, mutta jutut on juttuja ja saahan sitä tarinoida, viittaan ensimmäiseen kapiitteliini.

###

Olin kirjoittanut oikein muistilapun asioista, jotka haluan sanoa julki. (Etsii lappua, mihinkäs minä…) Niin. Ensinnäkin kerron keskustelusta jälkeläiseni (aikuinen, kollegani) kanssa. Lukijani ehkä muistaa järkytykseni ystävän selvästä dementoitumisen prosessista. Palasin aiheeseen tavatessani jälkeläiseni. Hän katsoi minua arvioivasti ja sanoi: ”Ni-iin…kuule, sä olet jo kertonut tämän mulle…” Sanoin huolettomasti: ” Aij-jaa no… no jaa!”

Konkluusio: nykyään on niin pirun vaikea saada aikaan kunnollisia lapsia.

###

Mutta koska Lukijani on pitkämielisempi, niin totean, että tänäänkin ajattelin, kuinka lyhytnäköinen olin sen suhteen, että ystävä lähetti jo joku vuosi sitten emailin, joka oli jäänyt kesken. Tai, että aiemmin teräväntärpäkkä ihminen ei reagoi viestiin tai vastaa niitä näitä jutustellen ja lukijana ihmettelee: mistä oikein puhuu, miksi tälläistä höpisee, miten tämä liittyy viestiini. Nyt ymmärrän: ei todennäköisesti tarkkaan muistanut mitkä asiat meitä yhdistää. Ratkaisi asian jutustamalla niitä näitä.

Konkluusio: anna lupa itsellesi sanoa omalle itsellesi se, minkä oikeasti olet havainnut. Tässä tapauksessa siis se, ettei kaikki ole kohdallaan.

###

Lopuksi kerron, että olin taas saada slaagin amygdala-puheiden kanssa. Mantelitumakkeesta siis on kyse. Tälläinen mantelitumake-jargon on kuulemma noin 15 v sitten rantautunut jostakin Jenkkilän hötöisestä julkaisusta suomalaiseenkin insinöörijohtajien koulutusmateriaaliin. Amygdala hijack on kuulemma tunnussana.

No, insinööritieteilijöitä uralla tavattuani olen moneenkin kertaan sanonut, ettei ihminen ole insinööritieteen rakennelmiin sovitettavissa. Ei amygdalakaan, sillä koko neuroniverkon, aivoston ja muun elimistön välinen piuhoitus on lääkärikoulutetullekin vaikeaa. Mutta perun puheeni heti, kun insinööri tuo ensimmäisen ihmisen kaikkine solutason toimintoine suolineen päivineen (ja päineen) framille! Autonkin insinööri keksii yhä monimutkaisemmassa formaatissa, mutta elävää, verevää ihmistä ei kykene rakentamaan. Ikinä! (Olen insinöörin tytär. Riittää meriitiksi puheilleni.)

Ja kohtsiltään Aalto-yliopisto pyytää minut puhutteluun ja antaa sitten tulla puhumaan ajattelun ajattelun ajattelun ajattelusta.

Muttta ennen sitä nousen ylärekisteriin eli tuohon julmaan hotellisänkyyn.

Olkoon rauha kanssanne, Klara

Pahoittelen kuvamallia. Näitä piti tulla instagramiin, mutta säästin parempaa väkeä varten – eli tänne 😉

Polunnielijän miettehiä

Hyvä Lukijani,

istun lempipaikallani autiomökin kuistilla kivenheiton päässä mahorkan hajusta. Torpan vieressä odottaa pakattu auto. Suunta on Talonmiehen torpalle tiluksia mittomaan, olenhan pyörinyt äitimaan kamaralla kimalaisena sinne tänne. Lopulta aina päätyy tämän mökin kuistille ihailemaan luonnon kauneutta. Välillä on käytävä pakollisia asioita toimittamassa ja vähän töissäkin ihmisten ilmoillakin (sarvijaakolta terveisiä muuten). Tönne kuitenkin palaan toivon mukaan jo muutaman yön kuluttua. Tämä on niin jumalainen paikka.

Iltamassa oli lämpimien hirsien kohdussa niin tukalaa (24.8 ast), että puristauduin sieltä pihamaalle telttaan (saapaskuva sieltä). Samalla tuli uutta telttaa testattua, jotta uskaltaako tukeutua siihen tulevilla Lapin reissuilla. Turvallisuuden tunteen ohjaamana olin jo päätynyt vanhaan, merkittävästi painavampaan. Viime yön perusteella taidan sittenkin uskaltautua ottamaan tämän uuden.

###

Aika täällä Autiomökillä menee kuin siivillä. Tässä on niin hienoja polkumaastoja ihan liki, ettei ehdi edes kirjoja avata, sähköpostista puhumattakaan. Sinne on varmaan tullut sekä perunkirjoituskampetta että jotain työpäiviin liittyvää. Aukaisen lootan vasta huomenna. Hammaslääkärikin odottelee huomenna maalikylillä poranterät hiottuina. Toivottavasti nyt on vasta tiistai, ettei poraajalle tule no show-potilastapaus. Kerrottakoon tässä yhteydessä, että mikäli potilas jättää saapumatta varaamalleen yksityispuolen vastaanotolle, on se palkatonta aikaa lääkärille. Julkisella puolella palkka juoksee, vaikkei ketään tulisikaan.

###

Poluilla tulee ihailtua alkavaa kesää, loppukevään kirkasta vihreyttä ja lintujen loputonta viestintää keskenään. Tuossa etuvasemmalla on pönttö, jossa kirjosieppo on pesinyt joka kesä, kun pirtti on meillä ollut. Nyt näyttää olevan nuorikon suostuttelu lukaaliin emännäksi. Istuivat pöntön katollakin sitä tuumimassa. Toivottavasti neliöt riittää rouvalle ja pesintä saadaan käyntiin.

”Ei oo varaa isompaan. Tämä on siivottu yksiö, kodikas ja tyylikäs.”

###

Tarkoitus on piipahtaa kotimatkan varrella morjenstamassa tuttua Majavaa. Tein ruokatermokseen sapuskan valmiiksi. Istun sen syömässä Majavan luona, vaihdetaan pari sanaa ja kun kuumimmat juorut on vaihdettu se läiskäyttää meikäläisen kotimatkalle. Viime vuonna sillä oli vähän pinna kireällä (vai oliko toissa vuonna?). Ilmeisesti jumitin eteisessä liian kauan koskapa se tuli melkein iholle läimäyttämään tennismailaansa. Tilanne oli muutenkin vähän kimurantti, kun puhelin soi ja oli pakko vastata työasian takia. Kiemurtelin luuri korvalla Majavaa katsella seuraten ja vastailin varmaankin huolimattomasti sitä sun tätä, koska muutoinkin jo kireä soittaja hermostui tyyten:”Kuunteletko sinä!?” Sanoin kuuntelevani, mutta kun tuo Majava tuos… ”Kuule, soittaisitko sitten, kun se majavatilanne on sulla siellä ohi!” Öhhhh. Huomasin, ettei musta enää oikein taida olla työelämään 😀

###

Työelämästä vielä sanottakoon, että loppuviikosta erään sairaalan esihenkilö törmäsi minuun sairaalan kanttiinissa. ”Kuule, ensi vuoden suunnitelmat olisi tehtävä juhannukseen mennessä. Olisitko valmis vielä jatkamaan sopimustasi ensi vuodeksi? EEEiii, ei tarvi heti vastata, voit rauhassa miettiä.”

Ulkokuoreni seisoi siinä, sieluni oli leijunut jonnekin katon rajaan. Ulkokuoreni sanoi: ”En mä mieti koskaan mitään juhannukseen saakka. Kyllä mä voin tulla, jos teen vähemmän kun tänä vuonna.” Esihenkilö kiitteli kovasti. Sieluni palautui kuoreensa, luikahdin pääoven kautta ulos, pysähdyin pihalle ja sanoin itselleni: ”Mitä hlvettiä just lupasin?”

Olkoon vaikka kuinka sotesoosi kiehumassa ja rahat loppu, niin päättäjien on joka tapauksessa potilaiden hoito järjestettävä edes jotenkin. Minä olen se edes joku. Vakituiset viranhaltijat on aikapäiviä häipyneet yksityispuolelle tai ammatinharjoittajiksi. Miksi? Esimiestyö on aika kuralla julkisella puolella etenkin, jos esimies ei ole lääkäri. Lääkäreitä voi johtaa vai lääkäri. Näin se on aina ollut, näin se tulee olemaan. Diplomi-inssejä on firmojen johtajina, mutta lääkärijohtajaksi heistä ei ole, eikä terveystieteen maisteristakaan. Kaikki lääkärit tietää tämän. Jossakin vaiheessa tulee törmäyksiä. Ja sitten on myös lääkärijohtajia, jotka jostakin syystä eivät ole potilastyöstä suoriutuneet, halunneet suoriutua tai jaksaneet sitä ja siirtyneet hallintohommiin. Mutta jos ovat vähänkään potilastyötä tehneet, on pelin henki heille näyttäytynyt ja antaa eväitä lääkäreiden johtamiseen. Johtamistyö ei ole mitenkään haluttu jobi lääkärikunnan keskuudessa, harmi! Ehkä sen vuoksi on koulutusvaadetta jouduttu laajentamaan.

###

Kuvan kullerot (muokkaus: ovat rentukoita) keräsin eilen muistikortille Lukijaani varten. Kuljin polkua kymmenisen kilometriä, pysähdyin välillä laavulla evästelemässä ja keittelemässä kahvit (kaasulla huom, maastopalovaroitus).

Polku oli semmoinen ees-taas-lenkki ja tuli siinä tehdyksi polulta poikkeamia tuon tuosta. Kurkistelin näkyisikö karhuja tai susia, kun liikuin alueella, jossa melko lähellä on kuvaushaaska. Noihin aikoihin siellä on ruokatarjoilua. Ilmeisesti tähän liittyen olen kerran nähnyt suden metsätiellä. Oli kai menossa ruokatunnille. Nyt oli vain tämmöinen kuivanut kakka, saattaa olla sudenkin jätös.

Aika pieni on, mutta hyvin oli kuivunut.

Näihin susimaisiin tervehdyksiin jätän Lukijani ja toivon hyvää oletetun tiistaipäivän jatkoa. Sanon Majavalle terveisiä, jos se on juttutuulella. 🙂

Klara

Käsimerkkejä kanttiinissa

Hyvä Lukijani,

istun erään sairaalan kanttiinissa komentelemassa thaimaalaisia. Nimittäin ei kuulu maan tapaan laittaa puhelinta pöydälle kaiutin täysillä ja huudattaa soittajan puhetta, joka on kimeää ja kirkuvaa rähinää. Eikä muutenkaan, ei me hyväksytä sitä kantasuomalaisiltakaan, en minä ainakaan.
Näytin käsimerkeillä, että nyt riittää kun meitä on täällä muitakin. Käsimerkit menivät kerralla perille ja toosasta rähähtelevä kimittäjä hiljennettiin. Näytin puhelimen omistajalle peukalon ylöspäin.

Ehkä thaimaalaiskiintiöni täyttyi jo aamusta, kun aamun thai-kävijällä oli paljon erilaista asiaa ja kommunikaatio käytiin puhelintulkin avulla. Maahantulijoilla ei useinkaan ole käsitystä siitä, ettei korvalääkäri hoida silmäsairauksia eikä neurologi kirurgisia vaivoja. Hän oli kirjoittanut puhelimen näyttöön pitkän listan asioita, jotka kävi yksitellen läpi. Niistä varsinaiseen käyntisyyhyn ei liittynyt yksikään. Tulkki oli pitkäpuheinen ja rupattivat pitkän aikaa keskenään jotakin, jonka piti olla vain minun kolmen lauseen käännös. Toisinaan me terveydenhuollossa mietitään, mitä tulkit tosiasiallisesti kääntävät. Eritoten havahduin tähän kerran toisessa sairaalassa, kun potilaan tyttäret sattuivat tulemaan osastolle ja potilashuoneeseen juuri, kun tutkin äitiään ja puhelintulkki tulkkasi. Tyttäret sanoivat, ettei tulkki kääntänyt likikään sitä mitä äidille sanoin. Tyttäret sitten paikkasivat tilanteen jälkikäteen.

No tänään lopputulos oli se, että tulkkivetoinen vastaanotto venyi kovasti. Sen seurauksena kaikki muut päivän potilaat pääsivät vastaanottoajalleen lähes tunnin myöhässä. Mutta eihän syytä voi heille sanoa.
Sanottakoon vielä, että aasialaiset ja afrikkalaiset ovat minulle mieluisia potilaita. Iloisia, yhteistyöhaluisia, ymmärtäväisiä ja uskovat mitä heille sanoo. Kuten alussa kertomani käsimerkkiohjantakin todistaa.
###

Jahas, nyt hyppään pirssiini ja ajelen parisataa kilometriä maantietä toiseen työpisteeseen. Ja alan miettiä pikkuhiljaa, olisiko tämä systeemi jo aika purkaa. Siis siirtyä vapaaherrattareksi. Juuri nyt tuntuu himpun verran siltä. Mutta katson aamulla peiliin ja kysyn sitä tiukasti itseltäni. Silmiin katsoen.

Hienoa kevätviikkoa Lukijalleni,

Klara

Tuohet mökillä. Oman tontin lahokannosta riivittyjä.

Hirvenpäitä, juoksuhevosia ja haipakkaa (eli rakas päiväkirjani)

Huh huijaa, sanoi jänis hellettä. Uusi yritys: huh hellettä, sanoi jänis pakkasella, onko näin? Näin on.

@@@

Monenlaista haipakkata on viime päivinä ollut. Olin työmatkailemassa omalla autolla tässä loppuviikosta ja niin kävi, ettei kesärenkailla perjantaina päässyt takaisin kotiinsa, vaan oli yövyttävä majatalossa matkan varrella. Siellä oli jokunen muukin yöpyjä mitä ilmeisimmin samasta syystä. Ei mitään jakoa ollut kesärenkailla puskea itseään pitemmälle. Sen verran tiukkaa settiä oli kelin suhteen. Ja kun alunperin oli tarkoitus käyttää lauantaipäivä ensi viikon esitelmän tekoon ja huilata sunnuntai, niin vinksahti sekin aikataulu vähän poskelleen.

@@@

Muttei koskaan niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin! Tapasin nimittäin loppuviikosta Ruskearuunan. Sen naamataulu oli huvittavan ällistynyt, kun se äkkäsi, että sehän on meikäläinen, joka siinä tarhanreunustalla seisoo. Jos se olisi ihminen, se olisi huudahtanut: ”Long time nou sii, sinä täällä!” Se on semmoinen vekkuli-velikulta, ettei toista samanmoista. (Harmitti vähän hetkellisesti, että tuli myytyä koko polle, mutta sillä on aivan loistava uusi nainen, joka on osaava hevosihminen toisin kuin meikäläinen. Ruuna elelee maalaisympäristössä kuin herran kukkarossa ja sen kanssa värkkäillään monenlaista aktiviteettia. Hienosti voi ja nauttii elämästää.) (Kattelin mä kuitenkin eilen Ratsut.fi-myyntisivustoa ja siitä laittoi mulle yksi hevostuttu jo vinkinkin, että ostapa tuo yks polle pois.)(En osta hevosta. Liian sitova homma tähän hötäkkään.)

@@@

Tämä kuva on otettu junan ikkunasta joku viikko taapäin, eikä ole mun kotiseutua.

Huomenna on tähän tietoon urani viimeinen päivystys! Ehkä lukijani kilistelee maljan kanssani? Meikäläinen nostaa kannat kattohon, jos ei yöllä tarvi herätä puhelimensoittoon ja päästään aamuun. Ja: se siitä! I wash my hands koko hemmetin päivystämisestä, jota on lievästi sanottuna tullut tehdyksi. Mua oikein naurattaa, kun 30 vuotta nuoremmat huokailee. Ohjeistettiin joku vuosi sitten yhtä nuorta ja vinkuvaa naista tulevista vuosistaan. Purskahti itkuun. Semmoista se on nuoriso nykyään. Niitä väsyttää. (Totta puhuen: uupumuksensa pitäisi osata havainnoida ajoissa, itse kunkin.)

Jatkan amokkiani, joka tänään on sisältänyt stressaantuneen työtoverin huolten jakamista, yhdelle email-teitse työavun antamista, puheripulissa olleen kampaajan kuuntelemista (asiassa, josta se ei tosiasiallisesti tiedä mitään, muttei itse sitä tiedä, ettei tiedä), yhden vaikeuksissa olevan sukulaisen rahallista auttamista, yhden riippukeinun ostamista, yksien laitehankintojen selvittämistä, yhden esitelmän tekemistä, pyöräilyä postilaatikolle, kauppareissu (harvinaista: Talonmies ei ole ehtinyt), yhden tentin korjaamista, työpaikan työhuoneen siivoamista, muutosverokirjan lähettämistä, aluevalvontaviraston kanssa asioiden hoitamista, yhden… äsh. Laiska se töitään laskee.

…ja kun tunteja on kulunut noin 1500, on meillä täällä – tädää – pentukoira! (Siitä se hötäkkä helpottaa, eikö totta 😉 )

Terveisin Klara,

joka työsti tähän päiväkirjan sivun vailla mitään mielenkiintoa kenellekään. Mutta sallittanee. Ei kukaan voi aina onnistua 🙂

Työn orjia, tippaleipiä ja asfalttia maantiellä

Löysin tämän seinän joskus muistaakseni wiinistä. Tai sitten se oli parseloona.

Tänään muistetaan työn sankareita ja ylioppilaita.

Kuulun mielestäni molempiin porukoihin. Enemmän kuitenkin työn sankareihin (kröhöm). Olenhan juuri istahtamaisillani ratin taakse suunnatakseni monen sadan kilometrin päähän töitä tekemään. Lopettelen työt siinä vaiheessa, kun tavan työläinen on sihauttanut ensimmäisen saunaoluensa.

Kandidaatti sanoi mulle taannoin, että oletko sä aina töissä, kun tulin monessa roolissa häntä vastaan saman viikon aikana.Vastasin, etten aina. Mutta havahduin siitä hiukan. Pitänee pikkuhiljaa ryhtyä jossain määrin miettimään down shiftaamista. Josko tekisi kuten sotesopan jälkikeitosten aikana on ajan henki, että karataan privaattiin? Ostaisi vyittonin käsilaukun ja valitsisi ihan itse ja omasta päästä työaikansa. Sanoisi illoille ja viikonlopuille ynnä heinäkuulle ”Nou-nou! Emmä silloin, mä purjehdin. Tai matkustan Böbin kanssa varpaankynnet lakattuna Firenzeen meidän osakkeelle. Tai pidän boolijuhlat meidän Turun saariston villalla”. Ehkä ajelisin sifonkihuivi oikosenaan keltaisella avoporshellani pitkin mukulakatuja ja huiskuttelisin kuninkaallisesti julkisen terveydenhuollon räytyneille päivystäjille ja stravinksi-helmet kaulassa kipittäville terveydenhuollon korkkarinaisille, joiden perävanassa leijuu äitelä parfyymipilvi. – No, näin vapun kunniaksi pieni fantasiatuokio sallittanee. Selvin päin. Koska ratti, koska monta sataa kilometriä.

Naukkaan tästä virtuaalilasista vappujuomaa. (Kuva: Pixabayn ilmaiskuvat)
Kuva lienee thaikkulandiasta, jossa en ole koskaan käynyt enkä käy.

Kyllä mä sanon, että tästä laulusta saa aina fiboja itselleen! Muistaako lukijani vielä niitä aikoja, kun kansamme keskuudessa oli verenmaku suussa punalippua krapulaisena tai kännisenä kantavaa oikeaa vasemmistolaishenkeä? Minne se on kadonnut, mene ja tiedä. Sama koskee kunnon taisteluhenkeä asiassa kuin asiassa. Nyt on vain ovelasti valheensa taktikoivia tuoreita kansanedustajia, kaikenmaailman manipulaattoreita ja hopeavedenlitkijöitä. Takaisin vanha maailma! Tai kuten joskus on sanottu (kuka ajattelija sanoikaan?):

”Seis maailma, haluan ulos!”

@@@

Suosikkiastiasarjan lautasella vappueines

Ai, että me Talonmiehen kanssa hekotettiin viikon alussa uutisissa ollutta tippaleipätehtaan omistajan haastattelua 🙂 Että pääsisipä vielä joskus elämässään tippaleipäkoneen hoitajan virkaan! Talonmies on juuri tuonut tippaleivät pienestä lähikaupasta, jossa tänäänkin ollaan työn sankareina paikalla. Ryhdymme niitä tuota pikaa käärimään auki. Samalla nostan hattua kurssitoverilleni, joka toimii syöpälääkärinä ja on tänään töissä. Laittoi kuvan työpöydän ääreltä vapuntoivotuksineen. Työläinen on hatunnoston ja palkkansa ansainnut!

Oikein hyvää vappua lukijalle toivottaa Klara,

joka siirtyy kohta maantielle nielemään asfalttia kilometrin kerrallaan