Hyvä Lukijani,
epäilen, että arvaat missä minua on pidelty kaikki liikenevä aika, joka raossa ja rakojen ulkopuolella. Oikein arvattu, papukaijamerkki Sinulle!
Olen ollut ulkona. Kuten Lukijani tietää ja muistaa, elän jatkuvasti aatoksissani metsän siimeksessä. Mindfulness-mielikuvani ovat täynnä riippumatossa nukuttuja kesäöitä, veden liplatusta kajakinkylkeä vasten ja eväsnyssäköiden penkomista erämaajärven lämpimällä kivellä istuskellessa. Semmoista se on, että pikku hiljaa alkaa naava kasvaa – ihan kirjaimellisestikin vuosilustoja laskiessaan. Mutta niin kauan mennään kuin jalka nousee.
###
Nyt on näköjään tämä blogipohja siirtynyt risuaita-aikaan. Miuku maukua ei voi enää kappalejaon merkiksi laittaa, se linkkautuu näköjään bloginpitäjän nimeen. No, etenemme risuaitaa pitkin sitten.
###
Selitysosio ylläolevalle kuvalle, osa 1.
Siinä on tosiaan risukeittimeni, Savotta Happy Stove, näkeehän sen jo ilmeestäkin 🙂 Olen käyttänyt sitä tosi vähän. Nyt päätin kokeilla viime viikkojen retkillä kuinka pelittää ja olisiko siitä kaasukeittimen korvaajaksi. (Ei.) Makkarat sillä kyllä saa nopeasti mustumaan ja lämpiämäänkin, nam. Hiili on karsinogeeninen eli syöpää aiheuttava aine, mutta ei niitä hiilimakkaroita nyt joka päivä tule rouskutetuksi, joten se la vii vaan!
Selitysosio, osa 2.
Seuraan naamakirjan retkeilyryhmiä kauhun sekaisin tuntein. Miksi? Siksi, että siellä etelän varekset nokkivat toistensa silmiä – nuo omasta mielestään niiiin luonnon ystävät ja suojelijat – että pahaa tekee.
Nuo ihmiset diivailevat sillä, että ovat (omasta mielestään) kovinkin luonnonrakkaita. Mutta tämä ei näytä ulottuvan eläinlajiin nimeltä homo sapiens. Nokkivat toisiaan sanan säilällä niin, ettei mitään rotia. Mistä nokitaan? No, vaikkapa risukeittimen laitosta sammalikon viereen siten, että ottaa karikkeen ts. sammalmaton pois tulipalon estämiseksi ja laittelee risuista tulet. Tätä ylläolevaa kuva ei iki kuuna päivänä uskaltaisi sinne mennä laittamaan! Joku ihmisrakas luontoihminen tulisi heti huutamaan, että onkos sulla metsänomistajan lupa (valtion mailla) ja ymmärrätkö kuinka tuhoat sammalikkoa (vieressä oli metsätyökoneen jäljet) ja ja ja… Tällä kuvalla saisi sekä oman että muiden -FIKSUJEN kuten minä (köhöm) – ihmisten mielen synkäksi sekunnin murto-osassa. Sehän meillä luontoihmisillä on yksi perustarpeista, että pääsee viholliseksi katsomansa lähimmäisen pieksämään, eikö totta! Että lokaämpärit vaan toisten niskaan ja itselle hyvät fiilikset. Ihmettelen!
Koronaretkeilyaika on selvästi hiillostanut Nuuksion kävijät ja Sipoonkorven sipsuttajat sellaisille kierroksille, että puukot käsiin ja Helsingin rautatieasemalla välejä selvittelemään vaan. Kyllä mä sanon, että muuttaisivat ihmiset hiivatti soikoon laajemmille huudeille, ettei hermot ole noin kireällä.
Tuliko Lukijallenikin jo synkkä mieli keuhkoamisestani? Se ei ollut tarkoitus. Sanon heti perään, että tra-la-laa ja tilulilu-lei! Nyt helpotti!
Kuvassa on kaverini, jonka kanssa harjoittelen maastossa polkemista ja romppeiden kuskaamista rungon painona. Eilen oli painava reppu selässä ja se oli kyllä virhe. Etupyörä vähän sakkasi ja sen verran tuli tehdyksi hallitsemattomia liikkeitä, että reppu pirulainen päätti ottaa ohjat käsiinsä ja viskauttaa meikäläisen pöpelikköön. Mutta sehän ei meikäläistä jarruta, olipahan oppi siitä, minkä viisaammat on jo neuvoneetkin: kamat lastataan kamelin selkään, ei omaansa.
Aattelin lähteä liikenteeseen jonnekin päin itärajaa, jahka kelit lämpiää ja pääsee irti valkoisen takin kahlehista. Mä riuhtaisen ja repäisen ihokkaani, paiskaan pukukaapin oven kiinni niin, että saranat sinkoilee ja marssin kokka korkealla koriasti ulos raittiiseen ilmanalaan, pois kuhinasta ja suhailuista, pois liikenteen melusta ja maskinaamain möllötyksistä. Niin mä teen! Tehkää tekin! Tavataan itärajan tuntumassa jonain tiistaina puolenpäivän aikaan!
Siihen asti: kuulumisiin blogipalstalla ja hyviä vointeja!
Klara S
eikä jaksa enää sitä kaikkea mikä ennen meni ihan heittämällä tosta noin vaan. Outoa! 😉
Eikö ikinuoruuden voimavararesurssit olekaan ikuisia? Meitä on petetty!
Vieläkö takuu on voimassa, vanaema tilille valmistusvirheestä!
Klara Saken kirjoittaa 
Parahin Klara!
Tantenin kotijoukot aina perin riemastuvat, kun koko kansan karttuisan käden kustantamassa, mutta niin kovin pääkaupunkiin keskittyvässä Yle-mediassa uutisoidaan luontohäppeningeistä, missäs muualla kuin the korvessa, Nuuksion erämaassa. Vaikka toki jo susihukkasetkin jolkottelevat pitkin Helsingin katuja, että sikäli.
Kyllä maar lustot kertyvät muuallekin kuin vyötärölle, mutta ällös huoli, tyttö nuori, jos muisti sentään pelaa, ainakin ajoittain. Tai edes alitajunta jäävuoren juurella (se Sigismundin teoria, juu nou – vai oliko sittenkin se toinen veikkonen kyseessä?). Enivei,Tantenille tapahtui seuraavaa:
Päivä tai pari junailu-kommentoinnin jälkeen Tanten oikoi koipiaan saunassa ja päästeli siipan iloksi (tai miten sen ottaa) laulua muistuttavia äännähdyksiä malliin ”aau, dadadadadaddaa, aau, dadadadadaddaa…” ja jatkoksi ”rai rai rai rai”. Suoraan Klaran postauksesta! Tantenin piti aivan tarkistaman, että kyllä, semmoinen laulu on, siis ”Päättyneet on päivät” – ei sentäs ihan tyystin, vaan joistain raikuliaikojen päättymisestähän siinä vain lauletaan. Mutta kumma kapine, tuo alitajunta siis. Hyvä, kun edes viiveellä jotain putkauttelee ulos. Niin että rai rai rai vaan, kevät tulee sora rouskuen!
Tanten själv
TykkääTykkää
Rai rai raitatieltä, Hämeen lasten härkätieltä, terveisin Vee Är! Kiitos Tanten kommentista, päätyneet on työpäivämme nää kohti kotiveräjää eli kotimatkalla tässä tuksutellaan. Maslowin tarvehierarkian kohta Z666.6 on taas tullut täytetyksi joidenkin kohdalla ja lopuille sanottu, että kev-vääm-mällä.
Mutta asiaan (rykäisee). Juurikin on siten, että Nuuksion erämaan vaeltajille ja kolmelle tietäjälle jotkut tahot vähän hymähtelee. On pitänyt ihan katsoa peiliin, jotta onko jonkinlainen cityrottarasismi saanut vallan vallan aivostoissamme susirajoilla. Kas, ihan on lähilähisuvussa jokunen stadirotta, eikä tarvi kaukaakaan hakea. Mutta ei niitä silti böndelän asukki ymmärrä. Elämänasenne on siellä niin suureleistä, kaikki niin jumalattoman suurta hypeä, isolla metelillä ja suurin kädenliikkein tehtyä, myös metsäretket, nottei mitään rajaa. Ei siinä maalaisrotta osaa kuin haavi auki kuunnella, että voe mahoton. Kun poro tulee Levillä kuistille, niin se on ihan valtavaa! Villieläimet kuistilla, super! Hlvetin leipäporot, joita turistit opettaneet kerjäämään röyhkeästi kuistilla saakka. Paikalliset vetää liinaa ympäri pihaa, että ne pysyisi pois (porot siis ja ehkä jotkut muutkin).
Mutta en sano, etteikö olis hyviä tyyppejä cityrotissa myös. Semmoisia on tuttavapiirissä monta. Ne tosin ei juuri Hyvinkäätä pohjoisemmassa ole käyneet (tirsk), mutta ymmärtävät, että eletään sitä muuallakin.
Silti nauran räkänaurua yhdelle luonto-podcastillekin. Siinä nais- ja miestoimittajat suut vaahdossa paasaa Vantaanjoen melontareiteistä ja sen sortin seutukunnista, jotka kuulijalle ei kerta kaikkiaan sano mitään. Että kelle ne sitä podcastia tekevät, kun näkökulma kilpistyy joidenkin kymmenien kilometrien sisälle.
Mutta hei, ilo pintaan vaikka syän märkänis! Kesän retkireittiä jo syynäsin ja totesin, etten Lieksaan ehdi millään semmoista melontalenkkiä heittämään mitä melaporukka näyttää kaavailevan. (Kirskuttelee hampahia.) Halavattu vie, pitää vielä vähän katsella työkalenteria olisko siinä mitään saumaa muutoksiin.
Tuks tuks VR vie ja taas tuli yksi 4€ kuponki lisää ravintolavaunuun! Nyt niitä on (laskee) seitsemän! 7 x 4€ = 28 €. Sillä saa ehkä jo kolmasosan viskipullosta jahka ravintoLAvaunu aukeaa. Rai rai!
Terveisin Klara
TykkääTykkää