Nyt rinkka jupiset riimisi rupiset

Hyvä Lukijani,

meneillään on rinkan kuskaus autoon ja nilkka suoraksi kohti -hohoo: kansallispuistoa. Ei ole kansallispuistot meikäläisen heiniä, ei sitten kertasen kaikkiaan. Mutta nyt on käytävä katsomassa. Nääs…

…toverini M, töistäkin tuttu, on innostunut retkeilemisestä ja aloittelee uraansa sillä saralla. Teki joku viikko taapäin muutaman päivän jotoksen eräässä kansallispuistossa, jonka reitin tiedän kovin ruuhkaiseksi näin sesonkiaikaan. Saman olen käynyt päiväretkeläisenä toteamassa useammankin kerran. Havaitsin kerran jopa venäläisten kuskaavan muovikassissa tavaraa ja kertakäyttöistä alumiinigrilliä. Olen kuullut telttapaikkojenkin olleen joskus niin tukossa, ettei sekaan ole meinannut mahtua, sama tupien kanssa.

Mutta kas, toveri M sanoi, että hiljaista oli. No, jokunen sama porukka oli samoja päivämatkoja pistellyt ja nuotiotulilla sitten kuultu taustojaan tarkemminkin. Siinä kohtaa mun piti rykäistä yksinäisistä metsäreissuistahenkistä ravintoa saavana. Oma rauha ja pään sisäinen eriö kun on a ja o meikäläisen retkillä.

Mutta nyt aattelin ihan uteliaisuuttani käydä tsekkailemassa, onko paikka tosiaan rauhoittunut ja voisi joskus pitempäänkin siellä sitten aikaa viettää. Siihen on yhdistettävissä pitempääkin polkureitistöä.

Tämä jää nyt koereissuksi aikaikkunan rajallisuuden ja toisaalta pienen epäilyksen takia: en usko, että se yks kaks olisi rauhoittunut. Toivon olevani väärässä. Ruokaa on nyt joka tapauksessa vain 3-4 päivälle, jotta sen pituinen se. Ja jos siellä sattuu korsolaiset kailottamaan illat pitkät nuotiopaikalla, niin meikä viuhtoo sassiin takaisin autolle.

Tämmöinen on suunnitelma. Nousuviikko on vapaata ja etukäteen jo päätin, että ellen mene Pohjois-Karjalaan melomaan, niin käyn tuolla.

Rinkassa oli äsken 12.6 kg, ei paha. Mutta iskin sinne vielä säärystimet* ja ruokatermoksen, ynnä varapuhelimen ja sittenkin-vielä-nuokin-sukat ja ja ja. Niin saattoi tulla ja tulikin kilo lisää. Mutta jospa lastin jaksaa tämä kameli kantaa, puskea nousut ja laskut. Yritän. Mutta meikäläinenhän on semmoinen, että osaan muuttaa (minkä tahansa) kuvion heittämällä plään beeksi, jos tökkii. Tästä syystä liikun yksin. Olen näetsen aikanaan testannut toimintamallini soveltuvuutta muutamaan kaveriin ja sisarukseeni yhteisillä reissuilla. On vain yksi retkitoveri, joka suuttuu mulle korkeintaan vain joka toinen päivä. Hänkin kulkee pääsääntöisesti yksin. Watsappasi männäviikolla, että eiköhän tehtäisi joku yhteinen reissu. Lisäsi, että hänen mielensä tekisi joskus vielä mennä Muotkatunturiin (en usko, että aatteli minun kanssani menevänsä). Hah: kiinni veti: ”Ilimammuuta lähetään Muotkalle”. Sen jälkeen hänestä ei ole kuulunut pihaustakaan 🙂

No, laittelen kamppeet pirssiini, vakuuttelen koiralle meneväni kauppaan (valehdellaan sille aina ja se luikahtaa heti petilleen) ja suuntaan keulan kohti kansallispuistoa. Useamman tunnin matka edessä, mutta sillä mennään.

*bai-tö-vei: ei ne nyt mitkään säärystimet ole, hei haloo, käpukaartilainen mummukka. Toi on hei maalaisen amatöörin puhetta. Ne on: gaitterit. Ja mulla on mukana myös tent ja underwear ja hät ja sticks ja kaikkee strabeeta. Niin ja mäp.

Jos ei musta enää kuulu, niin virta vei 🙂

Parhain terveisin Klara