Hyvä Lukijani,
kaikki retkikirjat (melkein) on luettu ja tutkittu, netin materiaalia pengottu, karttoja levitelty ja laskostettu ja tänään kuljettu viitisentoista kilometriä taajamateitä kuvitellen niiitä metsäpoluiksi (ja selkään 15 kiloa tavaraa…). Enää puuttuu vain kesä.
Melko hyvin onnistui irrottautua todellisuudesta, kun samalla kuunteli podcastia välittämättä jyräjävästä liikenteestä. Ilmassakin oli metakkaa, mistä lie terässiivet ilmestyivät ja minne katosivat. Toivottavasti eivät idästä. Pari joutsenta lekutteli jakamassa taivaankantta terässiipien kanssa.
###
Kesän muistoja pulpahti kuva-arkistostakin. Merimelontaa ja Kuusamon Niitselysjoen ylitystä vaijeriveneellä. Vietin siellä Kerojärven kämpällä yhden yön ja Kerojärven reittiä kyllä markkinoisin Kuusamon kansoitettujen polkujen vaihtoehdoksi. Liikasenvaarantieltä pääsee reitille tai toisesta päästä Hautajärveltä, siis Sallan puolelta.
Kuusamo on mulle tuttu paikka ja siellä on tullut kuljetuksi kesää talvea. Karttelen Kuusamon ruuhkapaikkoja kesällä, mutta on siellä paljon muitakin hienoja kohteita, samoin Posiolla. Kyllä piipahtelen Karhunkierroksellakin ihmisiä jututtamassa, muttei ne ole mun sielunmaisemaa, liikaa sakkia. Maisemathan siellä on upeat ja suon mielihyvin ihmisille sen, että jakavat ne …keskenään 🙂 Olen niistä osani saanut niin moneen kertaan, että hyvin voin antaa ne toisillekin.
###
Tulevana kesänä käyn pyörimässä Urho Kekkosen puiston itäreunalla. Paljon on vettä virrannut Suomujoessa sitten viime kerran – kaksikymmentä vuotta? Lähden kaveriksi toiselle, jota retkikärpänen puraisi, kun myin hälle toisen makuualustani. Sai syttöä.
Toinen reissu on suunnitteilla Käsivarren tienoille loppukesästä, jos Luoja suo ja säät sallii. Kaveri pahaa aavistamatta heitti siitä idean syyspimeillä. Arvasi, että nyt tuli sanottua sellaista, mistä joutuu vastuuseen. No, kartat on tulostettu ja reitti suunniteltu. Vanha retkikaveri on kyseessä ja meitä yhdistää se, että ollaan molemmat outoja tyyppejä. Hyvä yhdistelmä, jolla pärjää! 😀
###
Neidonkenkään palaan vielä. Tuo suojeltu kasvi on semmoinen, ettei sen näkemistä ja kuvaamista parane mennä leuhkimaan muualla kuin näin luottoseurassa. Osa ei sitä tunne ja huokaisivat ihastuneina: ”Voi miten kaunis – mikä kukka tuo on, mistä löysit?” Ne, jotka tietävät, tulevat kasvoiltaan vihreiksi ja sanovat: ”Tiesitkö, että kuvaajat tallaavat nämä harvinaiset kukat alleen. Tulee lajille suurta haittaa ja …nauku nauku…” Olen oppinut tämän läksyn ja pidän visusti asioita tietonani sen vuoksi ja heivaan närästelijät pois lähipiireistäni. Suosittelen sitä Lukijallenikin (ja tässä toistan taas itseäni, mutta tosissani tarkoitan). Meillä on vain yksi elämä. Ei sitä kannata tärvätä mielensä pahoittajien ja näräilijöiden seurassa.
###
Kiitos Lukijalle, kun sain näitä kesän muistoja verestää tässä! Osa kuvista voi olla jo aiemmin postattuja, vaan haitanneeko tuo. Uuttakin pukkaa koko ajan 🙂
Ja mitä tulee ainoan elämän käyttämiseen ilon lähteenä, niin tulin sitä tosissani aatelleeksi tänään ulkona kulkiessa ja arkussa nyt lepäävää äitiä ajatellessa. Käytti jokaisen päivänsä tarkkaan niin kauan kuin vielä muisti kuka on ja missä on.
Muutenkin tuli äiti mieleen tämän päivän keleissä, kun alkoi hiostaa ja riipaisin takin alta yhden puseron vähemmäksi. Äidit muistuttelivat keväisin lapsiaan kevätkeleistä. Lukijallenikin varmaan tuiki tuttua! Äideillä oli niihin aikoihin keväisin kaksi pointtia:
- ”Äläkä istu kylmälle kivelle!”
- ”Ei sitä missään kesäkamppeissa vielä kuljeta, kun routa on maassa. Petollista se lämmin keli keväällä on!”
Erityinen älämölö siitä syntyikin, kun kevättalvella ennen luokkakuvan kuvausta hilipasin kotiin vaihtamaan kesämekon päälle ja juoksujalkaa takaisin koululle. Niinpä luokkakuvassa retalehtaa yksi tyttö lyhythihaisessa kesämekossa, kun muilla on korkeakauluksiset puserot, villatakit ja hiihtohousut. Saattaa olla, että sama tyttö on sittemmin sortunut muihinkin hullutuksiin, hetken mielijohteesta.
Näihin puheisiin, Klara
Klara Saken kirjoittaa 