Oi tunnetko kaukaisen tunturimaan?

Siinä sitä on, Lapinmaata

Hyvä Lukijani,

leiriydyn nyt työhuoneessani teekupin äärellä (Twinings. Ginger&Citrus tea, vahva suositus) muistellen reissua ja odotellessa inkiväärin vaikutusta unensaantiin. Makasin iltasella The Rakki jaloissani terassilla tunnin verran narkoosissa. Kolopallopeliä oli tänään ohjelmassa ja se puristi reissussa rähjääntyneen viimeiset voimat. Retki vielä painaa jäsenissä.

###

Lapinmaa oli kaunis ja kelit pääasiassa suotuisat, helteisetkin. Räkän herättämät pienet ystäväiset pörisivät ahkerasti ympärillä, mutta niihinhän me ainakin osan elämää pohjoisessa asuneet maahiset ollaan tottuneita. Etelänvares-matkasisarella oli suuresta, valtakunnallisesta retkeilyliikkeestä ostettu hyvälaatuinen varustus, joka ei oikein istunut räkkäolosuhteisiin. Mutta on hoksaavainen ja oppivainen ihminen.

Koska olin etenkin polkuvakoilijan roolissa saanen raportoida seuraavaa:

  • vajaan viikon retkellä tavattiin / havaittiin nelisenkymmentä muuta kulkija sisältäen yhden kymmenhenkisen ryhmän. Että oli siellä muitakin.
  • kaikki suomalaisia, vaikka tupakirjojen perusteella etenkin talvella näyttää alueella hämmästyttävän paljon hiihtelevän ulkomaalaisia. Onko tosiaan italialaisella ja puolalaisella pakkasretkeilyn aakkoset niin hyvin hallussa, että keskitalvella päätyy Lappiin (ja miksi ylipäätään haluaa)? Tätä pohdittiin. Ehkä heille eksoottiset arktiset pakkasolosuhteet houkuttavat, mene ja tiedä. No, pelastushelikopteri hakee tarvittaessa. Laskeutumispaikat on hyvin merkitty joka puolella.
  • yllättävänkin huonoilla (en keksi parempaa sanaa) varusteilla oli porukkaa liikkeellä. Kun osa venytteli iltamassa trendikkäissä Kari Traa-merinoasuissaan ja vimosen päälle partioaittasysteemeissä, niin osa lonksutteli leiriin löysillä kumiteräsaappahilla paksussa, raskaassa, puuvillaisessa maastopuvussa jääkaapin kokoista rinkkaa raastaen. Rinkasta roikkui iso pahkakuksa ja tonneittain irtotavaraa. – Kyllä se niin on, notta paljon helpompi on kulkea keveämmällä taisteluvarustuksella. Etenkin kengät kannattaa huolella miettiä. Ihmetytti tupien portaille riisutut laskettelumonon kokoiset vaelluskengät, jotka tosiasiallisesti taitavat olla tarkoitetut vuoristo-olosuhteisiin.
  • Varustepuolesta sen verran, että edullisillakin vehkeillä pärjää. Ei tarvi partioaittavalikoimien kalliita silikonikupposia, vaan voi säästää vaikka eineshyllyn riisipuurosta kupin syömävehkeeksi ja pari puukuitupuristeesta tehtyä ruokailuvälinettä.
  • Tulia en juuri koskaan retkillä tee, ellei kamppeita tarvi kuivatella. Säästän osuuteni mettähallituksen puista muille. Saan kuivatut kaalilaatikkoni laitetuksi vettä keittämällä.
  • Self made-kuivaruoka oli hyvää ja ravitsevaa. Kaverilla oli valmismuonapusseja. Kaikkiin ei tyytyväinen ollut ja yhden vei hyysikkäänkin heti lusikallisen jälkeen. Koemaistelisin ne etukäteen kotona. Pussinhan saa sitten suljettua, eikä pilaannu kuivatussa muodossa.
Tässä vaiheessa oli vielä 2 keppiä. Rinkka: Osprey Tempest, 50-litrainen.

Reissu oli hassu ja hauska! Tuon kuvan jälkeen (muun muassa ;D) ajauduttiin nk. major problemista toiseen voimat vähentyneinä keskellä kiivasta hyttys- ja paarmakeskitystä ja saatiin hervottomia naurukohtauksia.

Polulta pudottiin useamman kerran, mutta ankaran tuumailun ja harhailun jälkeen polku löytyi aina uudelleen. Kertaalleen iski helteessä niin kova uimisvimma, että oli riisuuduttava alasti keskelle nilkkakorkuista koskipaikkaa, ah mikä ihana viileä vesi! Paarmat väijyivät herkeämättä ympärillä ja oltiin samaan aikaan eksyksissä, mutta vesi virkistävää 😀 Kaveri kaahasi kartta korkealla pitkin pusikoita etsimässä polulle jatko-osaa. Minä se alasti koitin selällä maaten saada vesivilvoitusta, kun kroksit katosivat virran mukaan.

Monenlaista söhlinkiä siinä tuli, kahlaamista ja rinkka selässä kiipeilyä, kunnes polunpää löytyi. Olin ehdottanut parikin kertaa palaamista omia jälkiä myöten takaisin kohtaan, jossa vielä polulla oltiin. Mutta kaverin mielipidettä ilman muuta kannattaa kunnioittaa (vaikka väärääkin ;D ). Kiipeilin sitten hieman rinteitä pitkin ja palauduin tuohon, mistä rinkkakuva on. Ja kas vain: lapsikin näkee polun jatkuvan oikealle, ei vasemmalle 😀

No, tuon jälkeen tuli muita ongelmia. Syvän puron yli tehtyjä epäonnistuneita ylitysyrityksiä, vaellussauvan menetys virtaveteen ja sen semmoista, mutta lopulta ylikin päästiin. Ehti siinä kaveri karjua erämaan ilmoille veellä alkavan taikasanakin keppini kadotessa tyrskyihin, muttei pysähtynyt virta eikä keppi singahtanut takaisin käteeni. 😀

Kalustotappioista aina selviää, miehistötappioiden kanssa olisi toisin. Sellaisen jo luulin tulevan, kun ainut keppini upposi mutavelliin ja vähän itsekin, mutta kaveri se vasta upposikin. Onni onnettomuudessa, että ihminen on jo esihistoriallisina aikoina osannut ryömiä maalle. Taito näyttää edelleen olevan tallessa. Vaan olipa ulkonäkö muuttunut mutakiitäjäksi sen sotkun jäljiltä. Kun tukevalla maankamaralla lopulta seistiin, vietettiin hetki hervottomassa naurukohtauksessa. Leiripaikalle päästiin niin myöhään, että samoilla paikoilla yöpyvä mukava, tuntematon pariskunta oli tainnut jo vähän huolestua. Terveisiä ja kiitoksia heille, jos sattuu silmä tekstini äärelle 😀 (Ei mitään tietoa keitä ja mistäpäin. Etelä-Suomesta kumminkin, murre viittaisi ehkä Satakuntaan?)

Summa summarum eli loppukooste: hieno reissu, kannatti tehdä. UK-puistossa oli juuri sen verran kulkijoita kuin olin ajatellut, siis aika paljon siihen nähden, minkä verran tapaan omilla, muualle suuntautuvilla reissuillani.

Räkkäaika vähentää kulkijoiden määrää, mikä passaa mulle. Suojaudun vaatteilla, en myrkyillä, hyttysverkko on must. Jos kämpissä aikoo yöpyä, on oltava rankinen eli semmoinen ”moskiittoverkko”. Unet ja ruoka on reissussa aina a ja o, lepopäivä kannattaa pitää välillä. Ittensä täytyy ainakin minun pestä joka päivä, että psyyke kestää. (Vesiin ei saa mitään saippuoita laskea tietenkään, vaan maalla huuhtoa itsensä, mutta senhän Lukijani toki tietää.)

Porojako? En kiinnitä niihin sen kummempaa huomiota, jos seisoskelevat rauhassa horisontissa. Tuolloin huomio kannattaa siirtää asuntoautoihin, jotka yllättäen pysähtyvät poroja kuvaamaan. Jossakin Sodankylän jälkeen löi edessä sakemannikuski jarrut pohjaan noustakseen autosta kameran kanssa. Donnerwetter!

Näihin puheisiin Lukijan jättää reissuunsa tyytyväinen Klara S.

Tuliaiskukat Lukijalleni. Laji: allekirjoittaneelle tuntematon, tietääkö Lukija?

11 vastausta artikkeliin “Oi tunnetko kaukaisen tunturimaan?

  1. Kiitos retkestä. Sopiva päivänavaus mukavan viileänä kesäaamuna. Kurjenkanerva on tuliaiskukka. Näitä ja muita pohjoisen asukkeja kuvasin vuosia sitten Lapin ja Norjan retkillä. Ehkä vielä joskus.

    Liked by 1 henkilö

    1. Kurjenkanerva! Suurkiitos! Uusien (mielekkäiden siis) asioiden oppiminen on mielilaji ✌🏻😄✌🏻 Opin myös, että ne kaksi päivän välein kamppeisiin kivunnutta, äkikseltään pienikokoisilta hirvikärpäsiltä näyttävät hyönteisen olivat lintukärpäsiä, ensinmainitun sukulaisia, ihmiseen kajoamattomia. Ihmettelinkin, jotta näinkö aikaisin ilmestyvät.

      Olisi hienoa nähdä joskus kuviasi ja oppia näistäkin jotain.

      Liked by 1 henkilö

  2. Pohjoisessa kaikki on vähän erilaista. Kasvitkin ihan omanlaisiaan. Blogillani on paljonkin kuvia noista reissuista. Kasveista ja muustakin. Reissattiin edesmenneen kaverini kanssa hänen vanhalla asuntoautollaan 2007-2014. Ei paljoa retkeilty jalan hänen terveysongelmansa takia. Saanalle ja Mallalle sentäs kömmittiin, Pyhä-Nattaselle myös noina eka vuosina. Sen jälkeen tein maastoretket yksin, kaveri odotti autossa. Tyttären kanssa jokin vuosi sitten käytiin Sodankylän elokuvafestivaalien jälkeen Tenon vartta ajamassa ja Karigasniemen Ailigaksella.

    Liked by 1 henkilö

  3. Kiitos ilmoittautumisesta ihmisten ilmoille ja kattavasta raportista! Kuljetin aikoinaan lapsiani Lapin erämaissa, mökissä yövyttiin toki, ja niiltä reissuilta tultiin aina joku tavara köyhempänä. Vieläkin harmittaa se Peltojoen varteen pudonnut nuoremman veljeksen puukko, jota etsittiin ja etsittiin… Jostain syystä olen säilyttänyt sen tyhjän tupen, joka muistuttaa aina tapahtuneesta. Kiva lukea retkestäsi!

    Liked by 1 henkilö

      1. Peltojoelle Muotkalle? Minäpä kattelen näkyykö sitä 🙂 Suunnataan sinne pitkäaikaisen melontakaverin kanssa syksymmällä. Voi tosin olla, että lähestytään aluetta toisesta suunnasta, eikä mennä Peltojärvelle lainkaan. Meinaan, jos kaveri ylipäätään on kulkukunnossa tuolloin. Näyttää par’aikaa roikkuvan jonkun norjalaisen vuoren terävällä huipulla droonin kanssa :0 Hurja tyttö (kuusissakymmenissä).

        Tyhjä tuppi kannattaa aina säilyttää, kaiken varalta! Talonmies tilasi minipuukolleni vastikään uuden tupen. Edellinen alkoi jo lopulta vedellä resuisenakin viimeisiään. Sen oli edellinen koira vuosia sitten nakertanut repaleiseksi pesuhuoneessa teljettynä ollessaan (puukko oli tupessa, uskokoon ken haluaa!) stressaantuneena muuttohommista. Kaivellut sen laatikosta. Samoissa hommissa meni yksi kännykkäkin. Kuonoonsa tai suuhunsa ei saanut naarmuakaan. Kuten sanottu, kalustotappioista selviää, kuolleet koirat olisi murheellisempi juttu.

        Tykkää

  4. Parahin Klara!

    Tanten törmäsi taannoin vieraskieliseen blogiin, jossa kuvailtiin talvista matkaa Suomen Lapissa omankielisen oppaan/matkanjärjestäjän johdolla. Tuvissa yövyttiin, mutta eväätkin oli tuotu kotimaasta – no, ehkä olivat valmistelleet eineensä Klaran tapaan.

    Suomi on avara ja antelias maa. Lapissa matkailijamäärien kasvu näyttää lehtijuttujen mukaan kuitenkin jo kiristelevän paikallisten hermoja. Vieraskorean valtionkin kannattaisi ehkä vähän tiukentaa seulaa. Ainakin sellaisissa tapauksissa, joissa matkailu ei jätä jälkeensä sentin latia, vain roskia. Oman väen virkistykseksi tarkoitetun ei tarvitse palvella kaikkia maailman seikkailunhaluisia. Hintansa kaikella.

    Helteisempää heinäkuuta!

    Tanten

    Liked by 1 henkilö

    1. Oltiin kerran, no melko tarkkaan 15 vuotta taapäin kaverin kanssa Salamajärven kansallispuistossa Koirasalmen kodassa, kun sinne tuli puolalaisia (vai tsekkejä?). Olivat menossa Nordkappiin, Suomi ei ollut heille kuin ilmaisissa majoitteissa yöpymisen maa. Takakontista hakivat perunoita myöten kotoa tuodut sapuskat.
      Syönnin jälkeen ryhtyivät levittelemään penkeille petinsä ja käskivät meidät pois, kun alkoivat nukkumaan.

      Häivyttiin teltalle ja mietittiin: kuka nämä on verorahoillaan pystytyttänyt?

      Klara

      Tykkää

Jätä kommentti Klara Saken kirjoittaa Peruuta vastaus