Hyvä Lukijani,
istun nyt oman autiotuvan kuistilla tavanomaisessa luupissani eli hirttoköydessä, jonka säikeitä ovat tuuli, kajakki, mela ja ulappa.
Vanhaan malliin aamusella klo 7 oli tiukka suunnitelma: pikainen puuro ja kahvi ja kimmahdus suoraan cockpittiin eli kajakin ohjaamoon, melakammella koneet käyntiin ja ei kun liips laaps, liips laaps pitkin vedenpintaa.
Mutta lähtö venyi kaikenlaista* tähdellistä touhullessa, vaikka Ilmatieteen laitoksen sääsovellus vinkkasi rauhallisen aamun vaihtuvan tuulenpuuskiksi. Oikeassa olivat, taas. Mutta pääsin toiseen mieluisaan toimeen, blogisivun päivittämiseen. Mitäpä sitä häseltämään, ei ulappa ehdi illaksi kuivua, mutta tuuli voi tyyntyä.
*sekavaa, nopeaa, päämäärätöntä liikehdintää liiterin halkopinoilta mökin seinustan haravalle, jonka kanssa rappaamaan hyysikän katolta sammalta. Sitten hyysikältä mukaan käsienpesuveden kanisteri, jonne ohimenomatkalla pottujen keittovesi. Pottuvesikäsienpesukanisterin kanssa rantaan, kanisterin pesu, sisään uusi vesi, paluu hyysikälle. Siitä kierros mökkitiellä: näkyykö sieniä (ei). Paluu mustikoita syöden tuvalle. Riepu käteen, parin ikkunan pesu, josta riento avaamaan maakellarin ovi kuivatusajatuksella, nopein harppauksin takaisin pirtille. Siitä puolijuoksua takaisin liiterille kottikärryn kanssa (hyvä kuskata puita!), tuohen kiskomista koivuklapeista talteen (Talonmiehen päiväkäsky) syttötarpeiksi. Klapien heitto kottikärryyn ja takaisin tuvalle. Klapit unohtuvat pihalle, kun mäljähtää päähän joku toinen homma jne jne loputtomiin. S
Summa summarum: ollaan kotiporukalla naurettu, että pitkin pihapiiriä riennellessä kellon tuntiviisari pyörähtää huomaamatta taulun ympäri ja pimeys laskeutuu kesken kaiken juuri, kun vielä olisi kaikenlaista toimitettavaa.
###
Mikä kumma ääni nyt kuuluu? Kuin hiljainen koiran haukahtelu, vaikkei lähimaillakaan ole ketään. Katse laajalle ja tyhjälle ulapalle. Kas: kuikkaporukka haukahtelee kalastellessaan. Kuusi kuikkaa, joten lienee se kuikkaperhe, joka tässä on silmän alla kasvanut kesän mittaan. Lapset ovat näköjään jo teinejä, etelän lentoliput takataskussa heilläkin. ”Saa siivettömät tyytyä maan kylmän kahleisiin.” (Höpö höpö, täällä puhtaiden lumien keskellä ollaan kuin Ellun kanat sillä välin, kun kuikat makaavat hikisinä aurinkotuolissa etelässä.) Ei meitä säät voi säikyttää, ei kuihtumaan saa talvetkaan! Eikä kurja kylmyys korpimaan! Niin vielä! (Kävin lisäämässä untuvatakin. Korpimaa viilenee.)
###
Hossasta sananen.
Hossassa retkeilin ennen kansallispuiston perustamista (2017), mutta sitten jäänyt vähemmälle. Maininnut lienen, että olen siinä pysähtynyt lounaalle ja kuulostelemaan meininkiä. Taisin joskus piipahtaessa käydä lyhyen maastopyörälenkinkin. Nyt Lapin selkosia kierreltyäni oli sopiva sauma käydä ottamassa yhden yön makupala Hossasta. Pakkasin rinkkani, huiskutin Talonmiehelle ja The Hurtalle heiheit ja kaasutin Hossaan.
Olin katsellut kartasta autolle jättöpaikan alueen keskiosista. Hossahan on kansallispuisto, jonka halkoo tie monesta suunnasta. Lounastin luontokeskuksella (16€) ja siirsin auton puiston keskiosaan… Tai oikeastaan espanjalaisen poromiehen tiesululle, sillä ankaran pysähtymismerkkinsä komentamana jouduin pysähtymään. Espanjalaiset turistit olivat pysäköineet asuntoautonsa ja ryhtyneet kuvaamaan vasaa ja poroäitiä, jotka söivät tien ravissa heinää. Espanjalaisen miehen mielestä liikenteen tuli seisahtua, vaikka tie oli vapaa. Ruuvasin akkunan auki ja kerroin englanniksi, että tuttuja eläimiä ja hitaasti voi kyllä tästä ajaa. Isäntä tuijotti vihaisesti takaisin emännän hymyillessä aurinkoisesti päätään veikeästi kallistellen. Huomasin, etteivät ymmärrä sanaakaan englantia, joten annoin pirssini juhlallisesti lipua tapahtumapaikan ohitse tilaisuutta kunnioittaen. Kaikenlaisia poromiehiä tielle sattuu! 😀
Hossasta ajatuksia? Helppokulkuinen, helposti lähestyttävä paikka, jossa on melko tuoreet retkeilyrakenteet. Ainakin Lihapyörteessä on huomioitu myös liikuntaesteiset, hyvä juttu! Maastopyöräilijän paratiisihan tuo on syvemmälläkin puistossa mikä näkyy eroosiona polkureiteillä, mutta maastopyöräily on polkua kuluttavaa, tiedän kokemuksesta. Kalastajiakin näkyi samoin muitakin kuin espanjalaisia ulkomaalaisia asuntoautoja ja ihmisiä.
Yövyin uudessa teltassa. Se täytti odotukset, vaikka vähän alamäkeen viritin ja yö meni alareunaan liiraillessa. 🙂 Vieressä harjoitteli Joutsenlammen Torvisoittokunta ja aamuyöstä torvi soi jo korvan juuressakin. Oli noustava soittokuntaa katsomaan: herrasväki Swan rouvineen ja torvineen siinä. Oliko peräti tullut yöpymispaikasta kalabaliikkia, kun niin hartaasti tunti tolkulla torveilivat. Hienoja lintuja kyllä ja mieleen jää tämäkin!
Yhteenvetona ajattelen Hossaa hyvänä päiväretkikohteena. Pääseehän tosiaan puiston sisään autolla, eikä tarvi kahta yötä kulkea ennen kuin on varsinaisilla pelipaikoilla. Tässä on myös sen heikkous: turistibussitkin liikkuvat. Julma Ölkylle tuli lastillinen ranskalaisia turisteja pikakäynnille ja enemmän Hossasta tietävät kertovat yleisöpaineen olevan sen verran suurta, että luonnon kuluminen huolestuttaa.
Oli miten oli, niin mielestäni on hyvä, että huonojalkaisemmatkin kansalaiset pääsevät luontoon retkeilyrakenteista nauttimaan. Helpoi lähestyminen on Hossan erityisvahvuus. Me umpimetsien (toistaiseksi) hyväkinttuiset kyllä joudetaan hakeutumaan etäisemmille seuduille, jonne mieli kumminkin enemmän halajaa, ainakin allekirjoittaneella.
###
Olin aatellut tähän jonkun mietelauseen, mutta ajatelmapaperi jäi kotiin. Nappaan päivän mietelauseen jonkun päivän vanhasta Ylen Päivän mietelauseesta. Sen kertoi espanjalainen Gracia 1600-luvulla.
”Rakastava mieli on kuin timantti: luja ja kestävä.”
”Sietäkää pilailua, mutta älkää pilailko muiden kustannuksella.”
”Hyvät pilat ovat hauskoja ja niiden sietäminen on lahjakkuuden merkki. Jos osoitatte ärtyneenne, innostatte muita näykkimään lisää. Paras olla huomaamatta ja varminta olla vastaamatta.”
Baltasar Gracia: Maallisen viisauden käsikirja. Kirjoitettu 1600-luvun puolivälissä.
Tuo pitää yrittää hommata itselle, jotta edes jotakin viisautta olisi lopun elämää ja ehtisi omat tökeryydet lopulta edes auttavasti korjata ennen kuin hiekkaristiä rintamukselle piirretään.
###
Tuuli näyttää nyt sekä kylmenneen että tyyntyneen. Vetäisen neopreenipaidan päälleni (tosi lämmin) ja siirryn lainehille hetkeksi. Sitten onkin aika palata saunan lämmitykseen ja yrittää siirtyä yöpuulle ennen puolta yötä. Se yleensä jää puheen tasolle etenkin, kun ei ole aamulla noustava mihinkään merkittävään. Pihapiirin päätöntä ryntäilyä lukuunottamatta 😀
Kiitos Lukijalle,
Klara S
Klara Saken kirjoittaa 
Tuo vaikuttaas vähän ITTVH:n sukuuselta vaivalta, mutta päivän päätteheksi oot saanu kumminki palijo aikahan toisin ku minä:
Jos olet ihmetellyt, miksi pyörin kun väkkärä useimmiten, niin vastaus tulee tässä:
Vähän aikaa sitten minulla havaittiin ITTVH – Iän Tuoma Tarkkaavaisuuden Vajaus -Häiriö
Näin se ilmenee:
Päätän pestä autoni. Lähtiessäni kohti autotallia huomaan postia eteisen pöydällä. Päätän selata postin läpi ennen kuin menen pesemään autoa. Tarkistan myös puhelimen vieressä olevat postiin
menevät kutsukortit.
Laitan autonavaimet pöydälle ja rypistän roskapostin roskakoriin, joka on pöydän alla. Silloin huomaan roskakorin olevan täynnä. Niinpä päätän laittaa kutsut takaisin pöydälle ja käydä tyhjentämässä roskakorin. Mutta sitten tajusinkin, että kun kerran olen viemässä roskia ulos ja roskalaatikko sattuu olemaan lähellä postilaatikkoa, voin aivan hyvin laittaa kutsuihin ensin postimerkit ja viedä ne samalla laatikkoon. Otan postimerkkikuoren esiin ja huomaan, että jäljellä on vain yksi postimerkki.
Lisää postimerkkejä on pöytälaatikossa työhuoneessani, joten lähden kohti työpöytääni, jonka päällä huomaan kokistölkin, jota olin ollut juomassa. Jotta en merkkejä etsiessäni kaataisi
kokista pitkin pöytää, siirrän sitä hieman syrjään. Huomaan, että kokis on alkanut hieman lämmetä ja päätän viedä sen jääkaappiin.
Matkalla jääkapille huomaan ikkunalla kukan, joka kaipaa pikaista kastelua. Lasken kokiksen ikkunalaudalle ja huomaan lukulasini, joita olen etsinyt koko aamun. Ajattelen, että on varminta viedä lasit työpöydälleni heti sen jälkeen kun olen kastellut kukan.
Lasken lasit takaisin ikkunalaudalle ja menen täyttämään kastelukannua kun siinä samassa huomaan TVn kaukosäätimen. Joku on jättänyt sen keittiön pöydälle.
Tajuan, että illalla katsellessani telkkaria tarvitsen kaukosäädintä, mutta todennäköisesti en muista, että se on keittiön pöydällä, joten päätän viedä sen oikealle paikalleen kunhan vain ensin kastelen kukat. Kaadan vähän vettä kukalle, mutta suurin osa läiskyy lattialle. Joten, laitan kaukosäätimen
takaisin keittiön pöydälle ja haen pyyhkeitä, joilla kuivaan läikyttämäni veden. Matkalla liinavaatekaapille yritän muistaa mitä olin tekemässä.
Päivän lopuksi: autoa ei ole pesty, kutsuja ei ole postitettu, roskista ei ole tyhjennetty, lämmin kokis on edelleen ikkunalaudalla, kukkia ei ole kasteltu, postimerkkejä on edelleen vain yksi, en löydä television kaukosäädintä saatikka lasejani, enkä muista minne olen laittanut autonavaimet.
Miettiessäni, miksi mitään hommaa ei ole hoidettu tänään, olen todella hämmentynyt, sillä olen ollut kiireinen koko päivän ja olen todella väsynyt.
Ymmärrän, että tämä on vakava ongelma ja aion hankkia apua, mutta ensin tarkastan sähköpostini…..
TykkääLiked by 1 henkilö
😀 Hahaa! Jotenkin -heh- heti tunnistan ITTVH-syndrooman. Siihen ei taida edes rauhoittavat auttaa, pahentaa vain. Kuulostaa tutulta. Talonmies totesi äsken rauhalliseen sävyyn: ”Joo, huomasin, mutten sanonut…” Tämä oli vastaus siihen, että ihmettelin, kun aamupalavehkeet ja puoliksi juotu kahvikuppini oli edelleen pöydässä… koska olin… no minäpä kerron blogitekstissä. 😀 t. Klara
TykkääLiked by 1 henkilö