
Hyvä Lukijani,
tervehdin kolean epävakaisesta kesäsäästä. Ei puhettakaan Etelä-Suomen helteistä ja Luoja varjelkoon Keski-Euroopan tappokeleiltä. Maamme on pitkä ja kansa paikoin juurevaa. Joten säätkin säätyy moneen asentoon ja kauppatorien hennot lierihatut ja kesäiset pitsihansikkaat vaihtuvat öljyisiin Hankkijan lippalakkeihin ja mutaisiin työrukkasiin. Näin on säädetty ja näin on.
###
Näistä raamatullisista sananparsista siirryn ilmiantamaan pakanallisen riitin, jonka äärellä vastikään vietin tovin umpimetsän uumenissa siunaten löytämääni karsikkopuuta, josta olin aiemmin saanut vinkin. Olin satavarma, että maasto on niin takkuista, etten perille pääse tai puu jää löytymättä. Mutta löysinpäs!

Karsikkopuita on pitkin itärajoja ja Virossakin. Karsikkopuu on äärimmäisen mielenkiintoinen osa kansamme historiaa. Ottaannuin siihen keväällä metsissä samoillessa. Pysähdyin tuolloin suosaarekkeeseen ja nojailin puuhun ajatuksissani. Puuta vilkaistessa hoksasin kaarnassa viillon, jonka äkkäsin pilkaksi. Pilkkaa tutkiessa havaitsin ikivanhoja kaiverruksia ja numeroita. Oli setvittävä asiaa. Olin kyllä Närängänvaarassa nähnyt karsikkopuun ihan nähtävyytenäkin ja merkityllä polulla. Tuolloin paikalle sattuneista turisteista johtuen huomio siirtyi muualle ja asia unohtui.
Karsikkopuu kertoo konkreettisesti maamme perin lyhyestä sivistyshistoriasta keskieurooppalaisesta näkökulmasta katsottuna. Toki kaupunki-ihmisten asuinalueiden instituutiot Turun akatemioineen ja mitä niitä onkaan, ovat oma juttunsa, mutta eivät koko maan tulokulma. Pettuleipäalueilla eletään edelleenkin toisessa todellisuudessa, mikä tahtoo unohtua Yleisradiota myöten.

Karsikkopuulla oli useampi tehtävä. Etenkin se liittyi vainajapelkoon. Eipä monikaan kylmän viileästi suhtautuisi olohuoneen puolipimeään nurkkaan istahtaneen, haudasta nousseen äitimuorin tuijotukseen tai isäukkoon kirves kädessä. Tuohon aikaan edesmenneen käyttämiä teräaseita tuhottiin ja väänneltiin, jottei saa niitä käsiinsä kotinurkille liihotellessaan.
Ihmisellä on maailman sivu ollut pelkoja, kohteet vain vaihdelleet. Tämä vähän nykysäikkyä lohduttaa. Tahtoo unohtua, että elettiin sitä ennenkin, pelättiin ja kuoltiinkin. Puun juurella seistessä pysähdyin ajattelemaan kuinka puu seisoi vakaana mastona novgorodilaisten hiippaillessa ohitse ja sittemmin tykkien jylinässä. Onneksi ei saanut osumaa! Jäi kertomaan tarinaansa, toivottavasti kertoo jatkossakin.
Nämä kaiverrukset ovat 1800-luvun lopulta. Kristinusko toi mukanaan ajatuksen ylösnousemuksesta. Katajainen kansa otti sen konkreettisesti. Nääs äitimuori on ylösnousemukseen saakka vapaa nousemaan haudastaan ja palaamaan kotipirttiin. Muorille kannatti kiinnittää esteeksi viesti karsikkopuuhun: käännypä tästä kirkkomaalle ja könähdä takaisin hautaasi. Näin säästyttiin vainajan aiheuttamalta vaaralta ja uhkalta.
Siis liittyvätkö monimuotoiset uhkan ilmentymät vain omaan aikakautemme? Entä koetut pelkomme verrattuna vainajapelkoihin ja uskomuksiin? Siinäpä miettimistä.
No, back to basics: Janne Vilkuna on tehnyt väitöskirjan ”Suomalaiset vainajien karsikot ja ristipuut”. Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä 1992. Löytyy verkkojulkaisunakin. Latailin itselleni ja tutkailen.
###

Tämä harlekiinileppäkerttu* oli Hyrynsalmella, jossa kohtaa jarrutin ja nautin ruokatermoksen sisällön Hyrynjärven sataman rannassa seuraillen perhekunnan toimia nätin moottoriveneen äärellä. Ensin siinä oli nuoripari ja appiukko. Sitten paikalle kurvasi anoppi pikkuauton ratissa vänkärinä peräkammarinpoikaoletettu. Sukukunta aaltoili veneen kajuutasta laiturille, välillä kauhottiin vettä, ongittiin köyttä ja sitten kelkottiin kanistereita eeskahtaalle. Ruokaa lusikoidessa lennähti kuvan pilkkukuoriainen nokan eteen.
Harlekiinileppäkerttu on vieraslaji. Tuotu Itä-Aasiasta Eurooppaan biologisen torjunnan ajatuksella. Mopo karkasi biologisessa mekanismissakin käsistä ja laji levisi lähes koko Eurooppaan torjumaan paitsi kirvoja myös syrjäyttämään kotoperäisiä leppäkerttulajeja. Että nyt pitäisi siis tuoda joku uusi laji biologisesti torjumaan harlekiiniheppua, jonka jälkeen pitäisi tuod… ja niin edelleen.
*Ei vaiteskaan! Kuvassa on kotoperäinen ahopirkko, huokaus ja helpotus! Kiitos Irmalle hoksautuksesta! ❤ Harlekiinipirkolla on valkoiset täplät tuossa ”välipanssarissa”.
###
Viimeinen kuva kertoo jotakin. Näetkö sieltä naamasi? Kurkistapa tarkkaan. Se on lähteen pohjasannikkoa, josta pulpahteli pohjavesi Narkissoksen katsoa.

Olkoon karsikkopuun siunaus kanssanne, varjelkoon teitä pahoilta henkimaailman olennoilta ja mahdollisesti pahoissa aikeissa liikkuvilta potentiaalisilta novgorodilaisilta !
terv. Klara
Ps. Heikille tässä todistuskuva 😀

Tuo pikku leppis jäi mietityttämään. Kävin läpi kuva-arkistoni pirkot-kansion, kun muistin siellä olevan kuvan hyvin-hyvin pienestä kaverista, joka muistuttaa tätä. Olihan siellä kaksi, vuosilta 2008 ja 2010. Olen sitä pitänyt ahopirkkona (22-pistepirkko). Harlekiinipirkolla on niskapanssarissa (onkohan oikea ilmaisu) valkoisia täpliä, ahopirkolla mustia, kuten kuvassasi. Sattuu olemaan hyllyssä muiden Sami Karjalaisen kirjojen joukossa myös Suomen leppäkertut. Siitä löytyikin paremmat kuvat ja määrittelykin tieteellisempi 🙂 On muuten hyvä kuva!
TykkääTykkää
Hei Irma ja kiitos kommentista ja hyvästä hoksautuksesta!
Kyllä se sittenkin ahopirkko on, huh helpotusta! Ei sillä mitään valkoisia täpliä ole, joten lapsuuden ”rakkaus” eli diy-nimellä punapirkko saa olla rauhassa! Ehdin jo ahdistua asiasta 🙂 Oikein paljon kiitoksia! Korjaan sen tekstiin.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kirjoittaja olin siis minä, självaste Klara Saken ;D
TykkääLiked by 1 henkilö
Kirjoittaja olin siis minä självaste Klara S (tulikohan tämäkin nyt kahdesti tähän)
TykkääTykkää
Tuli. Selvisi kyllä jo sähköpostiin tulleen ilmoituksen mukana 🙂 Ja hyvä kun hyväksyt pikkupirkon henkilöllisyyden.
TykkääLiked by 1 henkilö
Tottahan toki! Ja jatkossakin!
TykkääLiked by 1 henkilö
Viime viikolla matkustin Hyrynsalmen lähellä. Hieno blogin postaus!
TykkääLiked by 1 henkilö
Molto grazie, menikö se noin. 😄Kiitosta paljon!
TykkääLiked by 1 henkilö
Karsikkopuut ovat aina yhtä upeita löytää. Täälläpäin niitä on tullut vastaan useita. Jos joskus satut Valtimon seuduille niin siellä Murtovaaran talomuseoon kannattaa poiketa. Se on upea museo jota paras tapaamani opas esittelee. Siellä on myös komea karsikkopuu.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitosta kiitosta paljon vinkistä! Hyvinkin saatan Valtimolle sattua 👍🏻 Nämä Lapin alapuoliset itäseudun hiljaiset ja erämaiset paikat on sielunmaisemia, joihin suurin osa retkistäni kohdistuu.
TykkääTykkää
Karsikkopuu. Sanana tuttu, mutta en oo tullu koskaa ajatelleheksi, mikä se on. Kiitos sivistävästä pläjäyksestä. 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö
Ei ollu mullekaan ihan muistissa ennen ku nojasin siihen keskellä ei mitään 🤭
TykkääLiked by 1 henkilö