Urkkimassa menneisyyttä ja iloitsemassa löydöstä

Hyvä Lukijani,

tervehdin kolean epävakaisesta kesäsäästä. Ei puhettakaan Etelä-Suomen helteistä ja Luoja varjelkoon Keski-Euroopan tappokeleiltä. Maamme on pitkä ja kansa paikoin juurevaa. Joten säätkin säätyy moneen asentoon ja kauppatorien hennot lierihatut ja kesäiset pitsihansikkaat vaihtuvat öljyisiin Hankkijan lippalakkeihin ja mutaisiin työrukkasiin. Näin on säädetty ja näin on.

###

Näistä raamatullisista sananparsista siirryn ilmiantamaan pakanallisen riitin, jonka äärellä vastikään vietin tovin umpimetsän uumenissa siunaten löytämääni karsikkopuuta, josta olin aiemmin saanut vinkin. Olin satavarma, että maasto on niin takkuista, etten perille pääse tai puu jää löytymättä. Mutta löysinpäs!

Karsikkopuita on pitkin itärajoja ja Virossakin. Karsikkopuu on äärimmäisen mielenkiintoinen osa kansamme historiaa. Ottaannuin siihen keväällä metsissä samoillessa. Pysähdyin tuolloin suosaarekkeeseen ja nojailin puuhun ajatuksissani. Puuta vilkaistessa hoksasin kaarnassa viillon, jonka äkkäsin pilkaksi. Pilkkaa tutkiessa havaitsin ikivanhoja kaiverruksia ja numeroita. Oli setvittävä asiaa. Olin kyllä Närängänvaarassa nähnyt karsikkopuun ihan nähtävyytenäkin ja merkityllä polulla. Tuolloin paikalle sattuneista turisteista johtuen huomio siirtyi muualle ja asia unohtui.

Karsikkopuu kertoo konkreettisesti maamme perin lyhyestä sivistyshistoriasta keskieurooppalaisesta näkökulmasta katsottuna. Toki kaupunki-ihmisten asuinalueiden instituutiot Turun akatemioineen ja mitä niitä onkaan, ovat oma juttunsa, mutta eivät koko maan tulokulma. Pettuleipäalueilla eletään edelleenkin toisessa todellisuudessa, mikä tahtoo unohtua Yleisradiota myöten.

Karsikkopuulla oli useampi tehtävä. Etenkin se liittyi vainajapelkoon. Eipä monikaan kylmän viileästi suhtautuisi olohuoneen puolipimeään nurkkaan istahtaneen, haudasta nousseen äitimuorin tuijotukseen tai isäukkoon kirves kädessä. Tuohon aikaan edesmenneen käyttämiä teräaseita tuhottiin ja väänneltiin, jottei saa niitä käsiinsä kotinurkille liihotellessaan.

Ihmisellä on maailman sivu ollut pelkoja, kohteet vain vaihdelleet. Tämä vähän nykysäikkyä lohduttaa. Tahtoo unohtua, että elettiin sitä ennenkin, pelättiin ja kuoltiinkin. Puun juurella seistessä pysähdyin ajattelemaan kuinka puu seisoi vakaana mastona novgorodilaisten hiippaillessa ohitse ja sittemmin tykkien jylinässä. Onneksi ei saanut osumaa! Jäi kertomaan tarinaansa, toivottavasti kertoo jatkossakin.

Nämä kaiverrukset ovat 1800-luvun lopulta. Kristinusko toi mukanaan ajatuksen ylösnousemuksesta. Katajainen kansa otti sen konkreettisesti. Nääs äitimuori on ylösnousemukseen saakka vapaa nousemaan haudastaan ja palaamaan kotipirttiin. Muorille kannatti kiinnittää esteeksi viesti karsikkopuuhun: käännypä tästä kirkkomaalle ja könähdä takaisin hautaasi. Näin säästyttiin vainajan aiheuttamalta vaaralta ja uhkalta.

Siis liittyvätkö monimuotoiset uhkan ilmentymät vain omaan aikakautemme? Entä koetut pelkomme verrattuna vainajapelkoihin ja uskomuksiin? Siinäpä miettimistä.

No, back to basics: Janne Vilkuna on tehnyt väitöskirjan ”Suomalaiset vainajien karsikot ja ristipuut”. Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä 1992. Löytyy verkkojulkaisunakin. Latailin itselleni ja tutkailen.

###

Tämä harlekiinileppäkerttu* oli Hyrynsalmella, jossa kohtaa jarrutin ja nautin ruokatermoksen sisällön Hyrynjärven sataman rannassa seuraillen perhekunnan toimia nätin moottoriveneen äärellä. Ensin siinä oli nuoripari ja appiukko. Sitten paikalle kurvasi anoppi pikkuauton ratissa vänkärinä peräkammarinpoikaoletettu. Sukukunta aaltoili veneen kajuutasta laiturille, välillä kauhottiin vettä, ongittiin köyttä ja sitten kelkottiin kanistereita eeskahtaalle. Ruokaa lusikoidessa lennähti kuvan pilkkukuoriainen nokan eteen.

Harlekiinileppäkerttu on vieraslaji. Tuotu Itä-Aasiasta Eurooppaan biologisen torjunnan ajatuksella. Mopo karkasi biologisessa mekanismissakin käsistä ja laji levisi lähes koko Eurooppaan torjumaan paitsi kirvoja myös syrjäyttämään kotoperäisiä leppäkerttulajeja. Että nyt pitäisi siis tuoda joku uusi laji biologisesti torjumaan harlekiiniheppua, jonka jälkeen pitäisi tuod… ja niin edelleen.

*Ei vaiteskaan! Kuvassa on kotoperäinen ahopirkko, huokaus ja helpotus! Kiitos Irmalle hoksautuksesta! ❤ Harlekiinipirkolla on valkoiset täplät tuossa ”välipanssarissa”.

###

Viimeinen kuva kertoo jotakin. Näetkö sieltä naamasi? Kurkistapa tarkkaan. Se on lähteen pohjasannikkoa, josta pulpahteli pohjavesi Narkissoksen katsoa.

Olkoon karsikkopuun siunaus kanssanne, varjelkoon teitä pahoilta henkimaailman olennoilta ja mahdollisesti pahoissa aikeissa liikkuvilta potentiaalisilta novgorodilaisilta !

terv. Klara

Ps. Heikille tässä todistuskuva 😀